Keyword: Love 2 vuotta

Huhtikuussa 2011 liityin Lilyyn ja perustin blogini. Ensimmäisen postaukseni rustasin 21.4.2011 ja se koski hammastahnaa. Vanhan blogin jutut ovat edelleen luettavissa Lilyssä ja pääset sinne helposti etusivun oikealla puolella olevasta linkistä: vanha blogi. Blogini nimi oli alunperin Classy and Fabulous, mutta vaihdettuani blogini tänne Bloggeriin, muutin myös nimen. Ihan siitä syystä, että samannimisiä blogeja löytyi pilvin pimein googlettamalla. Miksi sitten vaihdoin blogini Bloggeriin? Halusin blogini henkilöityvän enemmän minuun kuin Lilyyn.

Ennen ensimmäistä kirjoitusta mietin kovasti, voisinko rajata blogini vain yhteen aiheeseen, mutta se alkoi tuntua mahdottomalta, joten päädyin lifestyle-henkiseen ratkaisuun. Heikkouteni on se, että olen kiinnostunut liian monesta asiasta: kosmetiikasta, kirjallisuudesta, elokuvista, matkustelusta, valokuvauksesta ja ruuanlaitosta.

Kosmetiikka innostukseni alkoi jo reilu 15 vuotta sitten. Aloin ahmimaan ulkomaalaisia muotilehtiä ja varsinkin niiden kosmetiikka käsitteleviä sivuja. Olin tietoinen tuotteista ennen kuin niistä oli Suomessa kuultu mitään. Netti on laajentanut tietouttani asiasta entisestään. Ei mene päivääkään, etten googlaisi jotain kosmetiikkaan liittyvää.

Kirjallisuus on ollut elämässäni läsnä aina. Myönnän, olen todella huono lukemaan mitään "hienoa", kuten Hemingwayta tai muita kuuluisia kirjailijoita. Tykkään lukea dekkareita, hömppää, taidekirjoja ja elämänkertoja.

Ruuanlaitosta innostuin samoihin aikoihin kuin kosmetiikasta. Aloin keräilemään keittokirjoja ja niistä sitten vähitellen aloin kokeilemaan reseptejä. Teen ruokaa kerran reseptin mukaan, mutta toisella kerralla sovellan omaani. Yleensä reseptit päätyvät tänne blogiin siinä vaiheessa, kun olen soveltanut niitä. Tosin leipomisen kanssa pitää olla tarkkana, eikä tiettyjä mittoja kannata mennä sohimaan.

Elokuvat tulivat elämääni myös 15 vuotta sitten. Näköjään kaksikymppisenä on tapahtunut elämässäni suuria asioita. Menin tuolloin videovuokraamoon töihin ja löysin elokuvat. Sen jälkeen olen nähnyt varmasti tuhansia elokuvia. Katselin eräs päivä hyllystämme löytyvää kirjaa 1000 elokuvaa, jotka jokaisen pitää nähdä edes kerran elämässään. Olin hämmästynyt, kuinka monta olen niistä oikeasti nähnyt. Ainoastaan niitä vanhimpia elokuvia on katsomatta.

Valokuvauksen löysin vasta pari vuotta sitten ja vuosi sitten mieheni osti minulle ensimmäisen kunnon järjestelmäkameran. Tästä blogini sai kummasti uutta virtaa. Omat ottamat kuvat antavat blogiin niin paljon enemmän syvyyttä, kuin netistä valmiiksi kaivetut.

Olen aina kirjoittanut blogiani vain omaksi ilokseni ja välillä se on toiminut minulle terapiana. Olen jakanut henkilökohtaisiakin asioita, koska haluan blogistani välittyvän aidon tunnelman. Toivon, että se on myös välittynyt teille lukijoille. Tuotteita arvostellessani saatan välillä kuullostaa liiankin suorasukaiselta, mutta haluan kirjoittaa tavallisen kuluttajan näkökulmasta omat fiilikseni tuotteista. En koe, että minun pitäisi alkaa niitä kamalasti kaunistelemaan. Minulla ei ole mainostajia, joiden takia joutuisin tasoittelemaan lausuntojani ja vaikka olisikin, heidän olisi vain suvaittava suorasukainen tapani. Olen suorasukainen blogin ulkopuolisessa elämässäni, joten miksen myös täällä?

Vaikka olenkin kirjoittanut blogia omaksi ilokseni, viime kuukausien aikana olen huomannut, että blogiani lukee yllättävä määrä ihmisiä päivässä. Olen tästä erittäin otettu. Tämä sai minut myös miettimään entistä enemmän postauksieni sisältöä. Haluan, että jokaisella tekstilläni on jotain tarjottavaa lukijalleni, muutakin kuin yksi kuva ja hyvät viikonlopun toivotukset.

Halusin kiittää ihania lukijoitani jollain tavalla. Niinpä otin itse yhteyttä nettikauppoihin ja muihin tahoihin, joiden tuotteista on tullut vuosien saatossa omia henkilökohtaisia suosikkejani. Tiedustelin firmoilta, olisiko heillä mahdollista antaa lukijoilleni blogin syntymäpäiväkuukauden kunniaksi jotain arvottavaa. Yllätyksekseni moni vastasi kyllä ja sain teille arvottavaksi ihan mielettömän upeita palkintoja.

Ilokseni voin ilmoittaa, että arvontakuukausi alkaa etuajassa tänä iltana. Joka viikko huhtikuun loppuun asti on tiedossa uusi arvonta. Seuraavana pieni vinkki tämän viikon arvontaan.


Muistakaahan tykätä Facebook-sivuistani! Tiedän, että teitä lukijoita on paljon enemmän kuin tykkääjiä tällä hetkellä. ;) Tykkäämällä pysyt parhaiten blogini mukana ja saat heti tuoreeltaan tietoa tulevista arvonnoista ja uusien tekstien julkaisuista. 

  1. Sun kosmetiikka-arvosteluissa parasta onkin juuri se rehellisyys. Jos joku ei toimi, miksei sitä voisi sanoa? Toki kosmetiikka on siitä huono esimerkki, että se joka on toiselle tosi jees, voi olla toiselle maailman huonoin vaihtoehto, mutta ymmärtänet pointtini.

    VastaaPoista
  2. Sitä muistankin aina lopussa korostaa, että mikä ei sovi minulle, ei tarkoita sitä, ettei se sovi jollekin muulle. Joskus vaan tuntuu blogeja lukiessa, että mistään tuotteesta ei ikinä löydetä mitään pahaa tai se sanotaan jotenkin "hellemmin". Minusta sellainen arvostelu haisee pitkälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eihän se, että tuotteen on saanut vaikkapa yhteistyön merkeissä tarkoita sitä, etteikö sitä voisi kritisoida. Miten valmistajat ikinä voivat kehittää tuotteitaan, jos aina vaan hymistellään.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives