Dr.Hauschka kevät/kesä look 2013 & arvonta!


Sain Dr.Hauschka Finlandilta kokeiluun pari kevät/kesän 2013 tuoteuutuutta. Olen aikaisemmin blogissani kertonut kyseisen merkin ihonhoitotuotteista, jotka ovat vuodesta toiseen kuuluneet suosikkeihini. Joten yhteistyö oli minulle erittäin mieluinen. Meikeistä sen sijaan minulla on ollut vähemmän kokemusta, joten olin todella iloinen saadessani teille arvottavat tuotteet myös itselleni kokeiluun.


Ensimmäinen tuotteista on Kajal eyeliner black -rajauskynä. Rajauskynän koostumusta kuvaillaan miellyttävän pehmeäksi kasviöljyjen -ja vahojen ansiosta. Kynä sopii myös herkille silmille.

Mitä sitten pidin tuotteesta? Koostumus oli ihanan pehmeää ja kynä liukui helposti luomella. Ei ärsyttänyt silmiä, vaikka minulla ei olekaan herkkiä silmiä tai ihoa. Erityisesti pidin kumisesta pehmeästä sienestä kynän toisessa päässä. Sillä on todella helppo pehmentää rajausta. Et tarvitse erillisiä välineitä tätä varten. Tuote pysyi koko päivän hyvin luomella, illalla oli pientä kulumista havaittavissa. Suosittelen lämpimästi!

Plussat:
- pehmeä koostumus
- kumisieni
- pysyvyys
- helppokäyttöisyys
- ylellinen pakkaus

Toinen tuotteista oli myöskin uutuus Volume mascara black -ripsiväri. Mascarassa on uusi pulleampi harja. (Tykkäsin tästä kovasti! Muistuttaa erittäin paljon lempiripsivärini Giorgio Armanin Eyes to Kill -ripsivärin harjaa.) Harjan pitäisi tehdä ripsistä tuuheammat ja taipuisammat paakkuuntumatta. Mehiläis, -kandelilla -ruusuvahan yhdistelmä suojaa ripsiä yhdessä silkin kanssa. Mustan teen, neemin ja silmäruohon uutteet hoitavat herkkää silmänympärysihoa. Ripsiväri sopii myös herkille silmille.

Jäin hieman mietiskelemään tuota yhtä lausetta. Hoitavat herkkää silmänympärysihoa. Miksi ripsivärin pitäisi hoitaa silmänympärysihoa? Toki se ei saa ärsyttää, mutta hoitaa? Kuinkas sitten kävikään...


Toivon, ettei se silmänympärysihon hoitaminen tarkoittanut tätä? Kuvassa ripsiväri on ollut silmissäni vain kolme tuntia. En ole tuona aikana käynyt edes ulkona, joten kosteutta ei voi syyttää. En myöskään levittänyt ripsiväriä alaripsiini. Tapanani ei ole myöskään hieroa silmiäni. Viiden tunnin päästä silmäaluseni olivat aivan pikimustat.

Valitettavasti minulla oli muitakin ongelmia tämän kanssa. En ole koskaan saanut minkäänlaista reaktiota ripsiväreistä. Olen käyttänyt kymmeniä merkkejä niin luontaistuote, marketti kuin selektiivisen kosmetiikankin puolelta. 

Epäilykseni hieman heräsivät heti alkuun, kun vedin harjan ensimmäistä kertaa ulos putkilosta. Nenääni tuoksahti erittäin vahva alkoholin haju. (Tiedän, että alkoholia käytetään luonnonkosmetiikassa parantamaan tuotteen säilyvyyttä...) Aloin laittamaan väriä silmiini ja voi kauhistus, mikä kirvely. Pelkkä alkoholin haju sai vedet valumaan silmistäni. Oli pakko käydä tarkistamassa tuotetiedoista ja ripsivärin kolmas ainesosa on alkoholi, joten sitä on kyllä aika paljon suhteessa muihin aineisiin. Hetken aikaa mietin, että minun on pakko pestä väri pois. Halusin kuitenkin testata tuotteen ja sinnittelin. Kirvely onneksi hävisi vähitellen. En silti uskaltaisi laittaa tätä enää uudestaan ripsiini. En tiedä oliko kohdalleni osunut "maanantaikappale" vai tuliko nyt vaan vastaan ensimmäinen ripsiväri, joka ei kertakaikkiaan vain sovi minulle. Esimerkiksi Kosmetiikkatestin Ninni piti tästä kovasti. 

Plussat:
- ei paakkuunnu
- levittyy tasaisesti ja kauniisti
- ylellinen pakkaus (ei häviä yhtään kalliimmille tuotteille!)
- hyvä harja

Miinukset:
- vahva alkoholin haju
- silmien kirvely (itsellä)
- huono kestävyys

Olen aina sanonut, että mikä ei sovi minulle, ei tarkoita sitä, että se ei sovi jollekin muulle. Olen todella innokas kuulemaan arvontapaketin voittaneelta henkilöltä, mitä hän piti kyseisestä ripsiväristä.

Dr.Hauschkan kevät/kesä lookista 2013 voit lukea lisää täältä.



Dr.Hauschka Finland on sponsoroinut arvottavaksi teille paketin, joka sisältää kajal-kynän ja ripsivärin.  Arvonta-aika päättyy Su 7.4 klo 23.59. Onnea kaikille tasapuolisesti!

Voit osallistua arvontaan kertomalla oletko käyttänyt aikaisemmin Dr.Hauschkan kosmetiikkaa/ihonhoitotuotteita, jos olet niin mitä. Jos et, niin mitä tuotetta haluaisit kokeilla. Muista jättää kommenttilaatikkoon myös sähköpostiosoitteesi, jotta voin voiton osuessa kohdallesi ottaa sinuun yhteyttä!

Dr.Hauschka Finlandin sivuille pääset tästä.











  1. Olen käyttänyt hauschkan tuotteita paljonkin! Ruusuvoide, puhdistusvoide, kasvovesi ja seerumi ovat olleet monta vuotta säännöllisessä käytössä. Meikkejä en ole koskaan kokeillut, joten nyt sitten osallistun innolla arvontaan :)

    ed8672 ät kolumbus.fi

    VastaaPoista
  2. Dr Hauschkalta minulla on peitepuikko tällä hetkellä, haaveissa on ollut kyllä kaikenlaiset muutkin putelit Biodellystä (tai sieltä saksalaisesta verkkokaupasta) mutta en ole raaskinut ostaa :)

    52weeksofdeliciousness AT gmail.com

    VastaaPoista
  3. En ole vielä käyttänyt, mutta aikeissa on. Erityisesti ripsi- ja luomivärit kiinnostavat.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  4. En ole koskaan käyttänyt vaikka tuotteet kiinnostavatkin. Ovat myös monesti lehtien suosittelulistoilla.
    chenille@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Ei ole tullut koskaan kokeiltua kyseisen merkin tuotteita, vaikka hehkutuksia olen kuullutkin. Kiva olisi päästä testaamaan, vaikkapa juuri tuota ripsaria ja kajal kynää ;)

    taina.liekari@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Olen jo pidemmän aikaa etsiskellyt itselleni sopivaa sarjaa, olen kovin allerginen ja minulle suositeltiin juuri tätä Dr Hauschka-tuotesarjaa, olisi upeaa päästä kokeilemaan juuri noita tuotteita, sillä allerginen reaktio tulee minulle yleensä silmäluomiin, vaikka laittaisin kynsilakkaa?? Kuulostaa aivan hullulle, mutta kynsilakka ja huulipunat aiheuttavat reaktion silmäluomissa ja nenänpielissä, tietenkin myös sopimattomat silmämeikit ja -voiteet tekevät samoin.

    VastaaPoista
  7. En ole kokeillut kyseisen merkin tuotteita :) Kiinnostusta on kyllä ollut erityisesti ihonhoito tuotteisiin. jenny-94@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Kuullut olen, mutta en käyttänyt. Ripsarit, luomivärit ja huulipunat kiinnostavat aina :)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ei ole kokemuksia kyseisen valmistajan tuotteista. En tarvitsisi noitakaan, mutta voin lahjoittaa eteenpäin jos arpaonni osuu kohdalle. Voittihan se yksi mies terveyssiteet vuodeksi jostain kilpailusta. :D

    antte81@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Siinä on sitten saanut sukulaisilleen jaella tuotteita. :D

      Poista
  10. ooh en ole kokeillut mutta pakkaukset on niin ihanan yleellisiä että pakko osallistua!! :--) Käy säki osallistumassa mun kisaaan joka menee tänään umpeen ;)

    loora258@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. En ole aiemmin koittanut kyseisen merkin tuotteita, mutta meikkejä olisin kyllä kiinnostunut kokeilemaan.:)Erityisesti tuo kajal-kynä houkuttelisi :)

    moperkio@paju.oulu.fi

    VastaaPoista
  12. En ole vielä kokeillut. Kiinnostaisi erityisesti ihonhoitotuotteet, mutta toki meikitkin.
    Hiisukas (hiisukas@gmail.com)

    VastaaPoista
  13. En ole kokeillut aiemmin, mutta kiinnostusta löytyisi kyllä. valkoisenlumoissa@hotmail.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja nuo ihonhoitotuotteet kiinnostaisivat. ;)

      Poista
  14. En ole kokeillut enkä kuullut aikaisemmin. Nyt voisin haluta kokeilla ihonhoitotuotteita. sari.K-@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Mä en ole koskaann kokeillut, olen niin ennakkoluulonen itselle uusien merkkien kanssa. Joka kerta emotionissa tulee hiplattua merkin ihonhoitotuotteita, mutta toistaiseksi vielä jäänyt kauppaan.

    petrakristina.arteli@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Olen kokeillut ruusuvoidetta ja se oli ainakin hyvä ja myös muut ihonhoitotuotteet kiinnostavat.
    sinilintu_(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Ihana Dr.Hauschka ja esim. Lemongrass tuotteet tai vaikka ruusuvoide, mutta erittäin herkät silmät omaavalle, ei tuo ripsari taitaisi käydä minullekaan. Lisäksi alkoholintuoksu on sellainen, ei niin mieleinen.

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives