The end


Minun piti kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta eteeni tuli uutinen, joka muutti kaiken. Joskus kaikki hyvä loppuu aikanaan. Se suklaakin, jota levyä aloittaessa tuntuu olevan niin paljon.

Muistatteko, kun kirjoitin tämän jutun?

Parin kuukauden ajan on liikkunut huhuja, että pariskunnalla Adam Lambert ja Sauli Koskinen ei olisi kaikki kunnossa. Itseltäni nämä huhut ovat menneet täysin ohi, vaikka olen parin elämää tiiviisti vuosien aikana seurannutkin.

Siinä se uutinen kuitenkin oli, yhtäkkiä Facebook-seinälläni. Uutinen, mitä en koskaan olisi halunnut lukea. Kaverini linkittämä juttu parin erosta. Ensin suljin silmäni, huokaisin ja luin vielä kerran uudestaan. Kyllä, luin oikein. Tämän jälkeen tuli tyhjä olo, ihan kuin kaikki ilma olisi vedetty minusta ulos. Tämä ilta onkin sitten mennyt erittäin tyhjissä fiiliksissä. Ei maailmani tähän kaadu, mutta haikeaksi se tekee. Jokin asia mikä on ollut minulle läheinen, on nyt ohi.

Voiko ihminen sitten olla surullinen ihmisten puolesta, joita ei tunne? Minä olen sitä mieltä, että kyllä voi ja saakin olla. Juurihan yksi mummo eilen "itki" ilta-uutisten kevennyksessä, kun Ridge lähti Kauniista ja Rohkeista. Tämä sentään ei ollut vain elokuvaa vaan oikeaa elämää, vaikka välillä se tuntui elokuvalta.

Eron syyksi Adam kertoi kliseiset hektiset aikataulut. Sauli ei ole kommentoinut eron syitä. Kaikki varmaan ymmärtävät, että tuskin aikataulut on se perimmäinen syy eroon, niitä me tuskin koskaan saamme tietää ja eipä se meille kuulukaan. Tangoon tarvitaan aina kaksi. Tälläisissa tilanteissa ihmisen perusluonteeseen kuuluu uteliaisuus, haluaisi tietää lisää, miksi, miten, milloin? Tiedon avulla ihminen pystyy selittämään itselleen tapahtumat paremmin ja sitä kautta käsittelemään ne nopeammin. Tällä kertaa sitä mahdollisuutta meille tuskin suodaan.

Adamilla on kaikki hyvin, Saulilla on kaikki hyvin, joten eiköhän meilläkin ole vielä kaikki hyvin. Klisee: aika parantaa haavat, on kuitenkin totta.

Kuva: www.justjared.com

  1. Olivat kyllä ihana pariskunta. Oon vähän surullinen :(

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä ikävä uutinen. Kuulin eilen radiosta. Surullista. Kuitenkin suht kauan ehtisivät yhdessä olemaan ja vaikuttivat hyvältä parilta. Mutta se Ridgen lähtö harmittaa mua myös kyllä, kaikki sympatia mummollesi myös.

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives