23.5.2013

76 € / 45 min.

Siinä summa, mitä tuleva terapeuttini laskuttaa. Istuntoja on neljä kertaa kuussa, minulle suositeltu määrä olisi kahdeksan kertaa kuussa. Minkä luulette olevan syy etten käy suositeltua kahdeksaa kertaa? Toki Kela korvaa tuosta osan ja itselle jää pyöreästi maksettavaa 30 €/kerta. Se on silti suuri määrä rahaa kuussa minun kuntoutustukirahoistani. Tähän vielä lisätään se tosiasia, että joudun joka kuukausi maksamaan itse ensin tuloistani n. 300 €:n laskun kerralla, kiikuttamaan kuitin Kelaan ja jäädä jännityksellä odottamaan korvattavaa summaa palautuvaksi tilille.


Tämä tietenkin vaikeuttaa kuukauden alun talouden suunnittelua, koska et voi laskea yhtään, mikä päivä korvaukset rapsahtavat tilille. Vain se on varmaa, että heti kuun alussa 300 €:n ja muiden laskujen suoritusten jälkeen on melkoisen p.a olo.

Olin todella ärsyyntynyt ja hämmentynyt, että tuleva terapeuttini oli muuttanut laskutuskäytäntöään. Yksi valintakriteereistäni aikoinaan oli hänen näppärä laskutuskäytäntönsä. Hetkessä ilo vihdoin myönteisestä terapiatukipäätöksestä (Hain jo viime vuonna, mutta hakemukseni hylättiin.) muuttui ärsytykseen ja epätoivoon, että vielä tämäkin! Kuinka paljon helpompaa olisi ollut vain maksaa se 120 €:n lasku kuukaudessa. Ei ainakaan terapeuttini päästä asiakkaitaan helpolla, voi olla, että muutama muukin on tästä ylimääräistä tressiä itselleen saanut. Koin kuitenkin, että meillä terapeutin kanssa synkkasi niin hyvin, etten alkanut etsimään uutta tämän uuden laskutuskäytännön takia ja mikä rumba siitä olisikaan taas tullut. Hyviä terapeutteja tai juuri sinulle oikeita on vaikea löytää.

Tästä tulikin mieleen jonkun aikaa sitten mediassa käyty keskustelu, että onko hyvin toimeentulevilla helpompi saada itselleen parempaa hoitoa kuin meillä tavallisilla tallaajilla. Tämähän on minun mielestäni aivan selvä asia. Rahalla sinä voit ostaa itsellesi niitä palveluita joita haluat ja nopeasti. Esim. minä olisin voinut aloittaa terapiani jo melkein pari vuotta sitten välittömästi, kun hoitava lääkärini siitä alkoi puhua. Tässä vaiheessa olisin terapiassani jo pitkällä. Valitettavasti minulla ei ollut pistää 600 €:a omaa rahaa kuukaudessa käynteihin. Toki oma kuntoutuminen on tärkeää, mutta pitää elämässä olla muitakin iloja. Mielestäni ei voi lähteä siitä, että ihminen upottaa kaikki liikenevät rahat terapeutille ja luopuu samalla niistä elämän muista pienistä nautinnoista, jotka tuovat itselle hyvää oloa.

Köyhät ja sairaat kyykkyyn, siltä taas tällä hetkellä vähän tuntuu. Tuon 300 €:n päälle, kun lisätään kuukauden omat lääkekulut, niin voimme huutaa kaikki yhdessä hurraa! Jos me sairaat olemme yhteiskunnalle rahallisesti taakka, niin kyllä me olemme sitä itsellemmekin. Ainakin terapeutit ja lääkefirmat kiittävät.

Jos nyt joku ihmettelee, että miksi en käy ilmaiseksi kunnallisella psykologilla, niin voin kerta, että olen istunut siellä aikaisemmin reilut kaksi vuotta tässä kaupungissa ja edellisellä asuinpaikkakunnallani saman verran. Sen jälkeen tulimme psykologin kanssa siihen lopputulokseen, että hän ei voi minua enempää auttaa vaan kognitiivinen psykoterapia olisi ainoa vaihtoehto, jota minun vielä kannattaisi kokeilla.

14 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hankalalta ja oudolta tuo maksukäytäntö. :| En viitsi alkaa julkisesti kommentoimaan täällä, mutta olisi kyllä aiheesta paljonkin sanottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nä älä, kaikkea muuta kuin potilasystävälliseltä, jos vielä miettii minkälaisia asiakkaita hän hoitaa niin tuo on pahin mahdollinen järjestely, lisää tressiä ja jännitystä. :/

      Poista
  2. Mä niin inhoan koko kelan tätä systeemiä. Masentuneet eivät jaksa useinkaan alkaa koko rumbaan, kun on muutenkin vaikeaa. Sairastin itse vaikean synnytyksenjälkeisen masennuksen, jonka aikana en edes päässyt kelan tukeman terapian piiriin missään vaiheessa. Neuvolasta sain käteen vain masennuslääkereseptin, muita apuja ei tippunut. Täytyy vaan todeta että onneksi on hyvät tukiverkot ja maksukykyiset vanhemmat, meillä ei äitiyslomalaisena ja opiskelijana silloisessa elämänvaiheessa olisi ollut rahaa maksaa itse hoitoa. En tiedä miten lapsi tai minä voisimme muuten nykyään, jos apua en olisi saanut! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, että sulla on ollut perheen tuki. Sairastaminen on tosiaan kaikkea muuta kuin halpaa. Kelan kanssa on toistaiseksi kielteistä päätöstä lukuunottamatta kaikki sujunut melko jouhevasti mun sairauden aikana, mutta katsotaan, miten tuon maksutouhun kanssa käy.

      Poista
  3. aivan kamalan hintaista. itsellä onneksi kela korvaa enemmän kun menee nuorten psykoterapian puolelle mutta vuoden päästä sekin taas maksaa enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän hintaista tosiaan.. Olisi varmaan pitänyt päättää ruveta aikoinaan terapeutiksi. ;)

      Poista
  4. Aivan törkeän kallista! :O

    Tuli muuten mieleen, että jännä juttu kun yhteiskunta ei oikeastaan laita rahaa sairauden ehkäisyyn tai siihen että saataisiin nopeasti sairaudet hoidettua ja ihmiset työkykyisiksi, vaan sitten kun olet sairastunut ruvetaan toimimaan. Silloinkin hitaasti. Kalliiksi tulee niin potilaalle kuin yhteiskunnalle.

    Voimia!

    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Jo siellä työpaikoissa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota työntekijöiden hyvinvointiin, mutta mitä vielä, tulosta, tulosta, vaikka millä hinnalla, ainakin kaupallisella alalla.

      Tosiaan itselläni sairaus todettiin jo vuonna 2006 ja tässä sitä junnataan edelleen. Ensimmäiset kolme vuotta tosin menivät aivan hukkaan täysin osaamattoman hoidon takia.

      Poista
  5. Onhan tuolla hintaa, mutta lähinnä ihmetyttää tuo korvauskäytäntö! Eikö olisi helpompi, että korvattaisiin vaan suoraan?

    Useimmiten olen tullut julkisella puolella ihan hyvin juttuun, mutta toisaalta en ole pahemmin tarvinnut erikoislääketieteen apua vaan lähinnä pahan räkätaudin tms. vuoksi on tullut vierailtua.

    Isompi etuhampaan remontti tehtiin kyllä yksityisellä. Ja synnyttää haluaisin yksityisellä, jos se silloin kun asia on mahdollisesti ajankohtaista, on Suomessa mahdollista. Minusta on mielenkiintoista että lähes kaikkea muuta voi teettää yksityisellä, mutta synnyttää ei. Tabu tai ei, menee jo asian vierestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kun vuosin sitten etsin itselleni tuon terapeutin, niin silloin oli korvauskäytäntö eri... Nyt, kun ilmoitin, että terapiapäätös on vihdoin myönteinen, niin ilmoitti valittömästi muuttuneesta käytännöstä. No varmasti helpompi hänelle, vähemmän paperihommia, kun potilaat hoitaa ne.

      Oon yhteensä istunut tässä nykyisessä ja entisessä kaupungissa yhteensä neljä vuotta kunnallisella psykologilla. En edes niillä mielenterveyshoitajilla, minne suurin osa laitetaan, vaan astetta korkeammilla tyypeillä. Niistä on apua, mutta ne eivät voi antaa tuota terapiaa, kun niillä ei ole siihen tarvittavaa koulutusta.

      Toi synnytysjuttu on jännä, siitä mulla olisi vaikka kuinka paljon sanottavaa, vaikka en koskaan aio synnyttää tai hankkia lapsia. :D

      Poista
  6. Jonna muistan harvinaisen hyvin ne vanhat käynnit edellisellä asuinpaikkakunnallasi. Mielestäni olet muuttunut ihmisenä sen jälkeen ja sinusta näkee selkeästi että olet huomattavasti onnellisempi/tasapainoisempi.
    Kyllä hyvää terapeuttiin kannattaa satsata. Vaikkakin negaatio lienee tuo alkukuu ja se isompi lasku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, siinä meni kyllä heti aluksi muutama vuosi aika hukkaan. Psykologi oli ok, mutta se psykiatri oli kyllä from hell ja sai mut melkoiseen alamäkeen...

      Poista
  7. Pakko tähän vanhaan postiin kommentoida, että terapiakoulutus voi kyllä olla kunnallisella puolella/psykiatrian poliklinikalla työskentelevällä sairaanhoitajalla tai psykologilla (ja usein onkin, ainakin isommissa kaupungeissa :), mutta työnkuva vain on erilainen: työ ei ole terapian antamista vaan "kevyempää", opiskellun terapiasuuntauksen oppeja kyllä hyödyntävää hoitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tuollakin polilla olisi ollut yksi tuollainen, mutta sille olisi ollut kai todella pitkä jono. Lisäksi kävin tyypillä aikoinaan psykologisissa testeissä ja henkilökemiat ei natsanneet yhtään. Itse en pysty olemaan miespuolisten henkilöiden kanssa yhtä rentoutunut kuin naisten.

      Olen kyllä onnekas, että löysin heti ensi yrittämällä terapeutin, jonka kanssa tuntui "hyvältä" ja ajatusmaailma kohtasi. Toisin on ollut laita minua hoitaneiden psykiatrian ja psykologien kanssa psykiatrianpoliklinikalla.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown