25.5.2013

KEHAISE KAVERIA -KAMPANJA


Bongasin tämän ihanan kamppiksen Onnenpäivä-blogista. Minusta tämä oli niin ihana, että oli aivan pakko osallistua. Kuka meistä ei pitäisi siitä, jos meitä vähän kehutaan. Varsinkin suomalaisina olemme tosi huonoja antamaan kehuja, mutta vielä huonompia vastaanottamaan niitä.

Kampanjan ideana on antaa muille bloggaajille kaikki ne kehut, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet kommenttiboxiin kirjoittamatta. Tällä kertaa kehutaan puhtaasti ulkoisia piirteitä. Vaikka sisäinen kauneus on aina arvostettua ja on yhtä mukavaa, kun joku kehaisee käytöstapojasi tai yleistietouttasi, niin kyllä niitä ulkoisia avujakin saa kehua ihan samalla tavalla.

Aloitetaan:

- Silmät. Siis oikeasti, mitkä silmät tällä leidillä onkaan! Sen lisäksi, että ne ovat suuret ja manteliset, niissä on viisautta ja rauhallisuutta.

Miss J - ma petite vie
- Tunnen Miss J:n myös blogielämän ulkopuolella, joten uskokaa, me kaikki lyhyenlännät haluaisimme omata saman pituisen varren kuin Miss J. Hänet huomataan, ihan mihin tahansa hän meneekin.

Iida L. - fashion worries
- Iidalla on Suomen blogimaailman upeimmat kasvot. Aivan mielettömät! Kaikkea muuta kuin tavanomaiset: mieleenpainuvat, persoonalliset ja eksoottiset. Olen aina miettinyt, mikä Iidan pituus mahtaa olla? Hänestä olisi todella ainesta malliksi. Noihin kasvoihin, kun lisätään pettämätön omaperäinen tyyli niin...

Virve - Ostolakossa
- Huulet. Kaikki blogia lukeneet ovat varmasti tietoisia siitä, kuinka upeat huulet Virvellä on. Virven huulipunapostauksia lukee erittäin mielellään kera muhkeiden huulikuvien. Luulen, että moni maksaa saadakseen samanlaiset huulet kuin Virvellä.

phocahispida - Ilman sinua olen lyijyä
- Vartalo. Naisellinen, ylväs ja upea. Kuvista näkee, kuinka tyyppi osaa kantaa itsensä. Uskokaa tai älkää, sillä on suuri merkitys.

Lisään vielä yhden extran:

Kamppanjan aloittaja A. Sinivaara - Onnenpäivä
- Upein ja tarttuvin hymy, jopa ruudun tänne puolelle.

Nyt on oikea aika ja paikka. Uhraa pätkä blogistasi ja kehaise kaveriasi. (ja vinkkaa linkki Onnenpäivä-blogiin niin A. pysyy mukana!) Ja jos seikkailet blogimaailmassa vain lukijan roolissa, niin jätä kehu bloggaajan kommenttiboxiin ja liitä mukaan, vaikka linkki A:n blogiin, niin bloggaaja tietää, mistä on kyse.

Kivoja kehumisia!

13 kommenttia:

  1. Hih, kiitti ;) Ja mä hymyilen paljon! Enkä vähiten silloin, kun olen juuri kertonut jonkin pöhlön jutun ja olen ainoa ketä juttuni naurattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on samoja ongelmia, tuon yksin nauramisen kanssa. Ehkä mun jutut on vaan niin outoja? :D

      Poista
  2. Ooh! Kiitoksia. Pitää tarttua tähän, kunhan saan ensin kympin rutistettua pois alta. ;)

    VastaaPoista
  3. Apua, kiitos hurjasti!! :) Ja pituutta löytyy n. 174cm, noihin hommiin olisin siis luultavasti aika tynkä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ehkä Milanon catwalkeille, mutta Suomessa voisit ihan hyvin tehdä! :)

      Poista
    2. Tosin eipä ole Kate Moss edes tuon pituinen. ;)

      Poista
  4. Voi kiitos murunen, ihanasti sanottu! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman vastineeni löydät täältä: http://mapetitevieblog.blogspot.fi/2013/05/kehaise-kaveria-kampanja.html

      Poista
  5. Minäkin pistin pallon jatkamaan matkaa:
    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/kissat-kiitoksella-elaa-ja-kylla-sietaakin/

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown