30.6.2013

"Kevyttä" kesälukemista


Kaikille lukijoilleni alkaa varmasti olla selvää, että tykkään lukea. Viime päivät ovat jälleen kuluneet joutuisasti kirjojen parissa. 

Olen aina ollut elämäkertojen -ja historiallisten kirjojen suuri fani. Ne saattavat olla raskaita lukea, mutta samalla niin antoisia. Oma mielikuvitukseni ei riitä fantasiakirjojen lukemiseen, en vaan pääse niihin sisälle, vaikka kuinka olen vuosien saatossa yrittänyt. Tositapahtumiin perustuvat kirjat taas vetävät minut mukaansa niin, että yhden kirjan loppuunsaattamisessa ei kauaa mene.

Viime päivinä kotini on vallannut Pohjois-Korea. Tuo maa, jonka kaikki tiedämme, mutta kukaan ei tiedä siitä kuitenkaan mitään. Aika hämmästyttävää vai mitä?


Barbara Demickin Suljettu Maa - Elämää Pohjois-Koreassa  (ATENA) kertoo millaista on elää maassa, jossa varomattomista sanoista voi joutua vankileirille ja kuka tahansa saattaa olla hallituksen vakooja.

Blaine Hardenin Leiri 14 (Gummerus) taas siirtää lukijan suoraan pahamaineisen vankileirin arkeen. Shin Dong-hyuk syntyi Leirillä 14 vuonna 1982, ennen leiriltä pakoa hän ei tiennyt muunlaisesta elämästä. Arkisia asioita olivat kidutus, väkivalta ja murhat. Rakkaus, ystävyys ja perhe olivat sanoja vailla merkitystä. Shin pakeni leiriltä 23-vuotiaana.

Näitä kirjoja lukiessa tuntuu uskomattomalta, että maailmassa voi olla tälläinen valtio. Pahuutta on paljon muuallakin, mutta kyllä Pohjois-Korea taitaa keikkua sijalla nro.1, jos pahuutta mitataan asteikolla.

Näitä lukiessa oppii taas ainakin hetkeksi arvostamaan sitä mitä itsellä on. Minä saatan aamuisin miettiä, mitä kynsilakkaa laittaisin kynsiini, moni pohjois-korealainen ei ole ikinä kyseistä tuotetta edes nähnyt. Voin sanoa vapaasti ilman pelkoa, kuinka hallituksemme päätökset ovat täysin p*llystä, kukaan ei tule pidättämään eikä kiduttamaan. Aviomieheni ei kavalla minun sanoneen niin ylimääräisen päivittäisen ruoka-annoksen toivossa.

Hienointa kuitenkin on, että voin kirjoittaa näistä kirjoista tänne blogiini, jossa sananvapauden varjolla voin ilmaista mielipiteitäni asiaan kuin asiaan. Jos kaipaat kesääsi syvällisiä ajatuksia, suosittelen tutustumaan kirjoihin ja Pohjois-Koreaan.

Luettuani kirjat, herää vain yksi kysymys. Miksi me emme tee mitään auttaaksemme?


6 kommenttia:

  1. Minun pitäisi alkaa lukea jotain tällaisia kirjoja dekkareiden sijasta, joihin olen jämähtänyt vuosiksi. Minullekin tekisi todella hyvää muistaa, että itsellä on asiat tosi hyvin. Olen nyt tuskaillut sen kanssa, mitä töitä alkaisin hakea ja vinkunut, että "en mä kuitenkaan saa mitään töitä". Mulla on sentään ruokaa ja asunto ja kaikki.

    Viimeiseen kysymykseen en osaa vastata. Osasyy voi kuienkin olla se, että kaikkeen vaan jotenkin turtuu ja mieli pyrkii unohtamaan toisten hädän. Silloin, kun vielä tein henkisesti hyvin raskasta työtä, suljin tietoisesti korvani ja silmäni maailman pahuudelta vapaa-ajalla. Se kannattaa kuitenkin muistaa, että on parempi auttaa vaikkapa kotimaassa, kuin se, ettei auta mitenkään toisia ihmisiä. Kaikki kun eivät voi lähteä Pohjois-Koreaan, vaikka sielläkin tarvittaisiin apua. Mä olen tuolla pinnallisessa meikkimaailmassa taas alkanut kaivata jotakin auttamistyötä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on jo monta vuotta pitänyt alkaa vanhukselle "ystäväksi". En vaan haluaisi mennä mihinkään kursseille, ihan plaah sellaiset. Minä, kun olen asunut vanhuksen (mummoni) kanssa koko ikäni ja mua ahdistaa tollaset kurssit. Lisäksi pelkään, että kuitenkin kiinnin siihen vanhukseen ihan liikaa ja kuolema on kuitenkin vääjäämätön tosiasia. Välillä myös mietityttää oma jaksaminen, siihen hommaan pitää kuitenkin sitoutua. :)

      Poista
  2. "Miksi emme tee mitään auttaaksemme?" Erittäin hyvä kysymys. Ehkä täällä koto-Suomessa vaan kaikki "oikeat" ongelmat on todella kaukana ja niihin turtuu. Toisaalta joku Pohjois-Korea tuntuu jo niin valtavalta koneistolta, että siinä on paha yksilön tuntea tekevänsä mitään :/ Harmillista, mutta totta.

    Kuten Päivi sanoi, niin kotimaassakin on paljon erilaisia avustuskohteita.

    VastaaPoista
  3. Hauskaa, että ollaan luettu Suljettu Maa samoihin aikoihin. Haluaisin lukea myös tuon toisen kirjan vankileireistä, mutta ajattelin että ehkä annan ajan vähän kulua ennen kuin tartun niin samanlaiseen kirjaan. Tuntuiko susta, että ne oli samanlaisia vai oliko kuitenkin aika erilaisia juttuja kerrottu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli erilaisia. Tuo vankileiri kertoi enemmän niistä vankileirin oloista, kun taas suljettu maahan kertoi "vapaiden" ihmisten elämästä. Itselläni on tulossa Pjongjangin akvaariot vielä postissa, sen jälkeen on varmaan pakko lukea jo jotain kevyempää. :)

      Poista
    2. Okei, täytyy varmaan etsiä se jostain seuraavalla Suomen keikalla.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown