15.7.2013

117

Tämän luvun kertoo minulle Fragrantican Parfume Wordrobeni. Siinä on kaikki hajuvedet, joita olen elämäni aikana omistanut. Ainakin suurinpiirtein, voi olla, että siitä muutamia puuttuu joukosta. Melkein 120 tuoksua, minusta tuntuu, että se on aika kunnioitettava määrä.

Kymmenen vuotta sitten saatoin ostaa alennuksesta hajuveden, kun se oli minusta "ihan kiva". Tympäännyn helposti ja monet tuoksut jäivätkin hyvin vähälle käytölle. Todellisia rakkaustuoksuja vastaan astelee harvoin. Netistä tilatessa tulee joskus väistämättä tehtyä hutiostoja. Aina, kun ei ole mahdollista päästä tuoksuttelemaan tilattavaa tuoksua etukäteen Suomessa.


Vanhemmiten minusta on tullut nirso. En osta tuoksua, jos en todella pidä siitä. "Ihan kiva" ei enää riitä. Tuoksumakuni sen sijaan on pysynyt samana. Itämaiset ja mausteiset tuoksut eivät ole minua varten, vaikka niitäkin joukosta on muutama löytynyt. Ns. vesituoksutkin loistavat poissaolollaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Julkkistuoksujakaan ei ole kuin kaksi, en ole vakuuttunut niiden kestävyydestä ja laadusta. Hedelmäisistä tuoksuista pidän, mutta ne eivät saa olla liian makeita, kun taas kukkaiset tuoksut ovat sitä ominta aluettani.

Tässä koko tuoksuelämäni aakkosjärjestyksessä:


1. Agent Provocateur Agent Provocateur
2. Alfred Sung Pure
3. Anna Sui Dolly Girl
4. Anna Sui Dolly Girl Ooh La Love
5. Burberry Beat
6. Burberry Brit
7. Burberry Brit Sheer
8. Burberry Weekend
9. Bvlgari Jasmin Noir
10. Bvlgari Rose Essentielle
11. Bvlgari Voile de Jasmin
12. Cacharel Lou Lou
13. Cacharel Promesse
14. Calvin Klein Beauty
15. Calvin Klein Eternity Love
16. Calvin Klein Euphoria Blossom
17. Calvin Klein Truth
18. Carolina Herrera 212 Sexy
19. Carolina Herrera Chic
20. Cartier So Pretty Eau Fruitee
21. Chanel Allure
22. Chanel Mademoiselle
23. Christian Lacroix Christian Lacroix
24. Clean Clean
25. Clean Fresh Laundry
26. Clinique Happy
27. Clinique Happy to be
28. Clinique Simply
29. Costume National Scent Sheer
30. Creed Spring Flower
31. Dior Addict 2
32. Dior Forever and Ever
33. Dior J`adore
34. Dior Miss Dior Cherie
35. Dior Sweet Sun
36. Dolce & Gabbana Light Blue
37. Emmanuel Ungaro Apparition
38. Escada Cherry Blossom
39. Escada Ibiza Hippie
40. Escada Loving Bouquet
41. Escada Magnetism
42. Escada Moon Sparkle
43. Escada S
44. Escada Sentiment
45. Escada Sunny Frutti
46. Escada Sunset Heat
47. Escada Tropical Punch
48. Estee Lauder Beyond Paradise Blue
49. Estee Lauder Pleasures Bloom
50. Estee Lauder Pure White Linen
51. Estee Lauder Sensuous Nude
52. Estèe Lauder Pleasures Exotic
53. Giorgio Armani Aqua di Gio
54. Giorgio Armani Code
55. Giorgio Armani Sensi
56. Givenchy Ange Ou Demon Le Secret
57. Givenchy Hot Couture
58. Givenchy Very Irresistible Sensual
59. Gucci Envy Me
60. Gucci Guilty
61. Gucci Rush 2
62. Guerlain Allegoria Cherry Blossom
63. Guerlain Colours of Love
64. Guerlain Eau de Shalimar
65. Guerlain L`instant
66. Guerlain L`instant Magic
67. Hermes Eau des Merveilles
68. Hermes Un Jardin Sur Le Nil
69. Hugo Boss Deep Red
70. Hugo Boss Intense
71. Hugo Boss Pure Purple
72. Issey Miake L`eau d`Issey
73. Jean Patou Enjoy
74. Jennifer Lopez Live Luxe
75. Joop All About Eve
76. Kenzo Jungle
77. Kenzo Kenzo
78. Lancome Hypnose
79. Lancome Miracle
80. Lancome Tresor
81. Laura Biagiotti Aqua di Roma
82. Laura Biagiotti Emotion
83. Laura Biagiotti Laura
84. Matthew Williamson Matthew Williamson
85. Michael Kors Island
86. Moschino Funny
87. Nina Ricci Les Belles
88. Nina Ricci Love in Paris
89. Nina Ricci Nina
90. Nina Ricci Premier Jour
91. Oscar de la Renta Pink Lily
92. Prada Prada Tendre
93. Ralph Lauren Glamourous
94. Ralph Lauren Notorious
95. Ralph Lauren Ralph
96. Ralph Lauren Romance
97. Rochas Lumiere
98. Rochas Tocade
99. Salvador Dali Dali
100. Salvatore Ferragamo Incanto Dream
101. Sarah Jessica Parker Lovely
102. St  Barth Vanille West Indies
103. Stella McCartney Sheer Stella
104. Stella McCartney Stella
105. Susan D Owens Child
106. Thierry Mugler Angel Garden of Stars - Pivoine
107. Tommy Hilfiger Tommy Girl
108. Torrente L`Or de Torrente
109. Van Gils Initiativ
110. Vera Wang Princess
111. Vera Wang Vera Wang
112. Versace Bright Crystal
113. Versace Couture Glam
114. Versace Versus Time For Pleasure
115. YSL Cinema
116. Yves Rocher Rose Absolue
117. Yves Rocher Vie Privee


Suurimmat flopit ja ne tuoksut, joita en yksinkertaisesti saata ymmärtää, miksi koskaan niitä ostin, on ylivedetty, kun taas rakkaustuoksuni on paksunnettu. Onneksi noita suosikkeja löytyi joukosta enemmän kuin täydellisiä huteja. Suurinta osaa huteja yhdistää se, että tuoksut alkoivat etoa itseäni päivän mittaan, joten niiden käyttö jäi pariin kertaan. Ne olivat liian pistäviä tai voimakkaita omaan makuuni. Michael Korsin Island ehti saada myös päänsäryn kahdelle muulle läsnäolevalle. Valitettavasti isoa osaa suosikeistani on todella vaikea saada ja osa on lopetettukin. Snif. On helppo havaita, että minulle löytää helposti tuoksun Hermesin, Bvlgarin tai Guerlainin valikoimista, myös Estee Lauderin tuoksut miellyttävät nenääni. Olen kokenut, että kyseisesten merkkien tuoksut ovat todella hyvälaatuisia ja pitkäkestoisia. Lisäksi ne eivät tuoksu koskaan ns. halvalle.

Tällä hetkellä omalla haavelistalla on seuraavat tuoksut: Chanel Change Eau Fraiche, Jo Malone English Pear and Freesia, Gucci Flora Eau Fraiche, YSL Parisienne, Miller Harris Geranium Bourbon & Coeur de Fleur ja Stella McCartneyn Stella in Two Peony, myös Stellan Stellaa kaipaan takaisin kaappiini.

Jos teitä kiinnostaa voisin joku päivä tehdä pienen yhteenvedon noista suosikeistani ja kertoa, mikä niissä on/oli niin hyvää. :)

Löytyikö listastani teidän suosikkejanne?

10 kommenttia:

  1. Valtavan pitkä lista ihania tuoksuja. Joukossa on muutamia tuttuja vuosien takaa kuten Lancome Tresor ja Nina Ricci Nina. Tee ihmeessä postaus suosikeistasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastin Tresoria, se oli ensimmäinen kalliimpi tuoksuni! Ei ihan joka teinitytön valinta silloin. :D Kokeilen sitä nykyisin aina välillä kaupassa, mutta se ei tuoksu mielestäni enää samalle tai sitten taika on kadonnut... Tosin epäilen, että koostumusta on saatettu vuosien mittaan muuttaa.

      Poista
  2. Aika monta tuoksua! :D Peittoat minut mennen tullen, vaikka minullakin on ollut varmasti keskimääräistä enemmän tuoksuja. Täytyy tehdä itsekin tuollainen lista, kunhan kerkeän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti teet! Mä tulen ainakin lukemaan. ;p

      Poista
  3. Löysin blogisi juuri, ja ajattelin heti kommentoida, kun aihe on mielenkiintoinen :)

    Vaikka listasi on pitkä, siellä ei ollut kovinkaan montaa omaa suosikkia. Huomaa kyllä, miten maailma on tuoksuja täynnä!

    "Omia" olivat Burberry The Beat ja Giorgio Armani Code, sekä toivelistaltasi YSL Parisienne. The Beatia olen kohta käyttänyt kaksi 30 ml:stä ja Armanin Codea on myös toinen pieni pullo menossa.

    Tuoksutyypiltäni olen suurimmaksi osaksi itämaisen puolella, pidän tummista tuoksuista, joissa on vähän makeutta ja jotain erikoista... Toisaalta on minulla kevyempiäkin suosikkeja, kuten uusin Diorin Miss Dior edt. Kuitenkin nykyisistä tuoksuistani suihkuttelen eniten YSL:n Manifestoa ja Guccin Guilty Intenseä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Guccin Guilty Intense on tosi kive tuoksu. Itsehän hankin aikoinaan Guccin Guiltyn talvituoksuksi, pidin siitä kovasti, pullokin on ehkä yksi kauneimpia tuoksupulloja koskaan!

      Poista
  4. Kunnioitettava määrä tuoksuja! :D Mullakin on tuoksuja ollut aika paljon, tuskin kuitenkaan ihan tuota määrää! Löytyyhän sieltä munkin vanhoja suosikkeja, Diorin J'Adore ja Addict 2, D&G Light Blue, Escadan Tropical Punch, Stella McCartneyn Stella, Versacen Bright Crystal ja Salvatore Ferragamon Incanton Dream (jota en ole koskaan omistanut). Lisäksi mäkin olen haaveillut Guccin Flora Eau Fraichesta.

    Mulla on myös tuo Carolina Herreran 212 Sexy, tykkäsin siitä mutta käytin sitä lopulta vain muutaman kerran. Sain siitä nimittäin aina hirveän päänsäryn tai migreenin. :( Ärsyttäviä sivuvaikutuksia nuo tuommoiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herraran 212 oli jokin tosi pistävä haju, josta itselläni tuli tosi huono olo päivän mittaan. Aika mielenkiintoista, että sinä sait siitä päänsäryn. Juku juttu siinä on oltava! :D Oliskohan joku valmistuksesta johtuva esanssisuus. :p

      Poista
  5. Vanhaan postaukseen kommentti, mutta kun muistin sinun tästä joskus maininneen: täältä löytyi All About Eveä..!! Voikohan olla aito..?

    http://www.hajuvesi.fi/tuoksu/joop/all-about-eve-edp

    t. Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopa, ihan suomen kieliset sivutkin! Ei varmaan tiedä aitouttaa varmaksi, vasta kun siinä vaiheessa kun pullon saa käsiinsä ja voi haistella. :) Kieltämättä nyt houkuttais... Kaimani Nonnulan Jonna oli myös tilannut tätä tuoksu talvella jostain, mutta en enää muista mistä.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown