Back to 80`s

80-luvulla en ollut kummemmin kiinnostunut meikkauksesta, vaikka ikäni puolesta olisinkin saattanut sukia ripsiväriä silmiini ainakin teoriassa. Vasta 90-luvun alussa alkoi meikkaaminen kiinnostaa enemmänkin, mutta siinä vaiheessa sininen ripsiväri oli niin out!

Sinisestä ripsiväristä tulee mieleeni aina jo edesmennyt tätini. Hän olisi ollut täydellinen malliesimerkki kasarista: korkealle nostettuine kireine farkkuineen, valkaistune tukkineen ja sähkönsinisine ripsiväreineen.

Itse olen kuitenkin luonnollisen tyylin kannattaja, joten kasarimeikkini on tyylilleni uskollinen. Olin juuri värjännyt ripseni ja harmikseni sininen mascara ei näkynyt yhtään ripsissäni niin paljon kuin olisin halunnut. Nyyh.

Odotatte lopputulosta varmasti jännittyneinä...


Siitähän tuli ihan minun näköinen. Tosin naamaani sutiessa mietin, että näin luonnollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi kukaan miespuolinen ei ainakaan usko, kuinka montaa eri ainetta naamaani sudin. Joten otin kuvan:


Meikkipohjana käytin Lumenen BB-Creamia sävyssä 01 light, joka on vasta ahkeran parveekkeella makoilun jälkeen passeli sävyltään iholleni. (Tiedän, auringonotto on pahasta, mutta tunti päivässä aurinkoisina päivinä saa ihoni hehkumaan.) Talvella tämän voi heittää kaapin perukoille suosiolla liian tummana. Tummat silmänaluset ja muut pienet epäkohdat peitin Max Factorin peitepuikolla 08 beige. Talvella on käytössäni vaaleampi 07.

Kasvojen korkeimmille kohdille taputtelin Benefitin High Beamia. Poskilla Diorin Framboise ja kasvoille väriä lisää antamassa Diorin Bronzer 001. 

Silmämeikin pohjustin Too Facedin Shadow Insurancella. Luomen sävyä tasoittaakseni levitin koko luomelle UD:n Naked-paletin sävyä Virgin. Rajauksen tein Diorin Crayon Eyelinerilla sävyllä 254 Bleu Captivant, jonka päälle lisäsin vielä puuterirajauksen UD:n Deluxe Eyeshadow Box 1:n sävyllä Ransom. Ripsivärinä käytin YR:n Retropical Mascaraa. Vesirajan rajauksen tein Rimmelin kajalilla sävyllä 071 Pure White.

Lopuksi lisäsin huuliin YR:n Retropical Glossia sävyssä Hibiscus Rose. Kuvasta puuttuu vielä käyttämäni Poutin kulmakynä.

Äkkiä laskettuna käytin 13:sta eri tuotetta. Sitten vielä miehet ihmettelee, mikä siinä meikkaamisessa kestää?


  1. Onpa raikkaan ja kesäisen oloinen look! Hyvällä tavalla kasari. :D Ja totta, meikittömän oloiseen looputulokseen menee aina eniten aikaa JA tuotteita. :D

    VastaaPoista
  2. Vaikka meikissä on kasarimeininkiä, on se silti ihanan raikas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoastaan ton ripsivärin olisin halunnut enemmänkin näkyviin, mutta tuo YR petti minut. Lueskelin niin muillakin samoja ongelmia ollut sen kanssa. Väri on putkilossa tosi sinistä, mutta ripsistä ei näy mihinkään. :(

      Poista
  3. Miksiköhän sen meikittömän meikin tekeminen onkin vaikeampaa ja usein enemmän aikaa vievä prosessi?

    Tykkään tosi paljon tälläisesta kesänraikkaasta meikistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, senkun tietäis! Mitä enemmän yrittää näyttää vähän meikatulta, sen kauemmin siihen saa palamaan aikaa. :) Joku päivässä tulossa vähän räväkämpi meikkikin ja musta tuntuu, että se valmistui nopeammin kuin tämä.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives