Ei kesää ilman Monoïta


Kuulun monen muun suomalaisen kanssa siihen kerhoon, joille ei tule kesää ilman YR:n Monoïn tuoksua iholla. Joka kevät lähtee uusi purkki kuivaöljyä tilaukseen. Omat sääret tahtovat olla sen verran kuivat, että pelkkä kuivaöljy ei riitä niitä kosteuttamaan, joten suihkusta tultua, sekoitan öljyä tuoksuttomaan apteekin perusvoiteeseen. Ilta kuluu nuuhkutellessa hyvän tuoksuista ihoa ja aamulla iho on ihanan pehmeä.

Suihkugeeli on käytössä ensimmäistä kesää. En muista, onko tätä ollut aikaisemmin myynnissä, vai onko tämän kesän juttu? Vaikka kyseessä on hair & body wash, en ole tällä hiuksiani pessyt. Voi olla, että sen jälkeen olisi edessä kampaamoreissu ja millin siili.


Suihkugeeli on ollut itselleni todella positiivinen yllätys. Se tuoksuu tietenkin hyvälle, mutta eniten pidän sen koostumuksesta ja tunnusta iholla. Se muodostaa veden kanssa todella pehmeän jopa emulsiomaisen vaahdon. Pesee puhtaaksi hyvin jopa aurinkorasvaisen ihon, jota yleensä saa jynssätä pariinkin kertaan. 

Tuleeko teille kesä ilman Monoïta?


  1. Monoi ei ole minulle tuttu, mutta tämän postauksesi perusteella voisin hyvin tutustua siihen. Minulla on ollut testissä Artdecon kuivaöljy, se riittää kosteuttamaan ihoni kesällä. Voide kosteuttaa paremmin, joten tykkään kyllä enemmän vartalovoiteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin tuon Artdecon kuivaöljyn. :) Tuossa Monoïssa on tosi hyvä hinta/laatusuhde, tuoksusta tykkää tai sitten ei.

      Poista
  2. Voi vitsi, kävelin just viime viikolla Yves Rocherin liikkeen ohi enkä muistanut, että sieltä saa näitä. On ikävä sitä tuoksua. Pitääpä yrittää muistaa käydä hakemassa ainakin tuo saippuapullo. Ehkä tuota kuivaöljyäkin. Olen sitä aikaisemmin karsastanut, mutta sen sekoittaminen kosteusvoiteeseen kuulostaa hyvältä idealta. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosteusvoiteeseen sekoitettuna tosiaan uskaltaa öljykammoiset iholleen öljyä laittaa. Itse tykkään, että saan tuolla "coctaililla" parhaan lopputuloksen. :)

      Poista
  3. Mä olen koko kesän pessyt tukkani tuolla hair&body washilla eikä hiukseni ole koskaan olleet yhtä pehmeät ja sileät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää. Hätätapauksessa voin sitten käyttää tätäkin pesuun. ;) Oma vaalennettu tukka ei yleensä oikein tykkää tälläisistä all in one -jutuista. :D

      Poista
  4. No eipä oikein tule enää kesä ilman tuota tuoksua. Viime kesänä ostin tuota hajuvetenäkin, mutta se on sitten jo vähän liikaa... Ainakin monta päivää peräkkäin käytettynä. :) Oon ostanut tuota suihkugeeliä viime ja tänä kesänä, sitä edellisestä tuoksuttelusta olikin jo aikaa. Mutta oon tota suihkugeeliä tosiaan ostanut jo vuosia sittenkin, että ei ole mikään uusi tuttavuus, taitaa olla jokakesäinen sesonkituote. :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä tietää, että suihkugeeliä oli aiemminkin, itseltäni mennyt vaan jotenkin ohi. Onneksi löysin edes nyt sen!

    VastaaPoista
  6. Voi että, mä kuulun niin samaan kategoriaan - ei kesää ilman YR:n Monoita! Mä ostin kans viime kesänä noita suihkugeelejä.. jonkun neljä pulloa :D Lisäksi mulla on toi kuivaöljy.. En olekaan tajunnut kaivaa sitä esiin, hyvä vinkki tuo säärten kosteuttaminen! Kun siihen mulla on se No7:n kuivaöljy, niin miksei tämäkin! Oijoi.. <3

    PS. Oon pessyt joitakin kertojakin hiukseni tuolla suihkugeelillä eikä mitään pahaa tapahtunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, taas kesäksi kuitenkin hankin niin kokeilenpa tähänkin takkupäähän. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives