Giorgio Armani Eyes To Kill Waterproof


Olenkin jo aiemmin blogissani testannut Eyes To Kill:n normaaliversion.

Waterproof-versio on pakattu todella kauniiseen harjattua terästä olevaan ylellisen painavaan pakkaukseen. Tykkään tästä vielä enemmän kuin normiversion mustasta pakkauksesta. En voi olla ihailematta Giorgio Armanin ripsiväripakkausten kuningasideaa: pieni napsaus kertoo, että korkki on varmasti kunnolla suljettu.


Harja jatkaa normiversion linjaa: se on isohko, mutta sillä on helppo levittää väriä lyhyisiinkin ripsiin. Ripsivärin koostumus on taas aivan erilaista. Tämä on ohuempaa, eikä ollenkaan niin vahamaista kuin Eyes To Kill.


Omat ripseni ovat tuuheat, mutta ne ovat lyhyet ja suorat. Vasemmanpuoleiseen kuvaan olen taivuttanut ripset ripsentaivuttimella. Oikeanpuolimmaisessa kuvassa ripsiväriä on levitetty silmiin kaksi kerrosta. Tuote tuo ripsiin pituutta jonkun verran, mutta ei mitenkään mainittavasti. Tulos voisi olla parempikin. Pidän kuitenkin siitä, miten kauniisti väri levittyy ripsiin, eikä tee paakkuja kerrostaessa. Se pitää ripset taivutettuina koko päivän, millä ominaisuudella saa minulta ison plusmerkin, kun valitsen ripsiväriä. Tuote ei ärsytä silmiä. 

Valitettavasti tämä tekee minulle sen, mitä niin monet muutkin ripsivärit. Muutaman tunnin kuluttua silmänaluseni ovat tummat. Väri ei varise, mutta silmäaluset tulevat epäsiisteiksi. Tätä ei odottaisi vedenkestävältä ripsiväriltä.


Leviämisestään huolimatta, ripsivärin poistaminen on täyttä tuskaa. En meinaa saada tätä pois silmistä edes öljypohjaisilla tuotteilla.

Ripsiväri tuo kivasti syvyyttä katseeseen, mutta silmänalusten sotkemisen takia en ostaisi tätä uudestaan. 

Tuotteella hintaa Stockmannilla n. 40 €. Omani olen tilannut täältä.

Oletteko kokeilleet ja millä te saatte poistettua tämän helpoimmin silmistänne?

Meikissä käytetty seuraavia tuotteita:

* Zuii Kukkaismeikkivoide Natural Medium (saatu)
* Clarins Joli Rouge 711 Papaya
* Chanel Éclat Lumiére 20 Beige Clair
* Max Factor Erace 07 Ivory
* Nars Orgasm
* Chanel Poudre Universelle Libre 20 Clair
* Giorgio Armani Eyes To Kill Waterproof 






  1. Lämpö on kokemukseni mukaan yksi tekijä, joka voi saada jopa vedenkestävän ripsivärin sottaamaan. Sinulla on ns raskaat luomet, ja ne näyttävät osuvat ripsiisi, joten voi olla että ihon lämpö saa värin liikkumaan.
    Tosin näin ollen sitä väriä pitäisi olla ennemminkin ylä -kuin alaluomella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota monet sanovat ja sitä olen itsekin ajatellut, mutta itselläni ripsiväri ei koskaan sotke, eikä jää kiinni yläluomiin, ainoastaan alaluomet sotkeutuvat. Olen löytänyt elämäni aikana vain muutaman ripsivärin, jotka eivät sotke alaluomiani päivän mittaan.

      Poista
  2. Mulla on täsmälleen sama ongelma ripsivärien kanssa, ainoastaan 38-ripsarit eivät sottaa. Vedenkestäviäkään en jaksa enää edes kokeilla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama 38°C:t ei leviä, ainoat joihin luotan 100 %. Vedenkestävät ovat aika usein pahimpia silmänalusten suttaajia itsellä. Halvoista ripsareista itsellä hyvänä ja suttaamatta, jopa 8 h kestää YR:n Sexy Pulp. Ysl:n Faux Cils kestää yllättävän kauan hyvänä, samoin Chanelin Inimitable. Markettiripsarit suttaa yleensä kaikki (ei jaksa enää edes kokeilla...) ja kalliimmista Lancômet ei pysy edes tuntia hyvänä. Ecokosmetiikasta Honeybee Gardensin Truly Natural on ollut kestävin.

      Poista
  3. Samat on ongelmat, mutta mulla toimii yllättävän edullinen vaihtoehto, Lumenen Blueberry Curl Waterproof Mascara. Kokeile!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokeillut. :) Piti ripset tosi kauniisti taivutettuna koko päivän, mutta ongelma oli saada tämäkin pois silmistä. Ainoastaan Lumenen oma puhdistusaine toimi, siitä tultiinkin sitten seuraavaan ongelmaan eli siihen, että Lumenen ihonhoitotuotteet aiheuttaa näppyjä ja ärsytystä omalle iholle, joten käyttö lopahti aika äkkiä. Onko sinulla kikkaa millä muulla keinoin tämän saisi silmistä helposti pois? Ilman tuota ongelmaa olisi varmasti käytössä...

      Poista
    2. No joo, tökötti vähän liiankin nätisti on ja pysyy. Itsellä ollut käytössä juurikin tuo Lumenen oma poistoaine. Muilla pitää kiskoa itse ripsetkin irti ;). Eli ei tämäkään suinkaan täydellinen ole.

      Poista
    3. Ripsien kiskominen oli tosiaan arkipäivää. Äsh, miksi täydellisen ripsarin etsiminen on niin vaikeaa? Yhtä vaikeaa kuin itseruskettavan, joka ei oikeasti tuoksuisi itseruskettavalle ja aurinkorasvan, joka ei oikeasti tuntuisi rasvaiselta iholla.

      Poista
  4. Mä haluaisin kokeilla tosta sitä tavallista versiota. Onneksi mulla ei ole rahaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pidin huomattavasti enemmän siitä normaalista versiosta. :) En itsekään Stockmannilla hinnalla ostaisi, mutta Strawberrynetistä saan vielä 10 % alennuksen, pitkä-aikaisena tilaajana tuosta 29 €:sta niin hinta alkaa olla jotakuinkin kohdillaan...

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives