Kukkaismeikkejä testissä


Niinkuin aiemmin lupasin, Luomumeikiltä saamani Zuiin tuotteet pääsivät testiin. Ensimmäisenä vuorossa olivat kukkaismeikkivoide ja kukkaishuulipuna sävyssä Sugar Plum. Tässä kohdassa täytyy mainita, että Luomumeikissä osuttiin nappiin, kun he valitsivat iholleni sopivaa meikkivoidesävyä. Ihoni on saanut kesällä aurinkoa ja se on hieman päivettynyt, joten valittu Natural Medium -sävy oli nappivalinta. Talvella tämä on toki liian tumma. 

Meikkivoide on pakattu kätevään pumppupulloon. Koostumus on yllättävän paksuhkoa. Itse levittelin meikkivoiteen kasvoille sormin, koska omasta mielestäni lämpimillä sormilla saa meikkivoiteen sulautumaan ihoon kauneimmin. Tuote liukui hyvin levittäessä ja sulautui kauniisti ihon pinnalle. Lopputulos on kuulas. Peittävyys oli keskitasoa, luvatun mukaisesti. Pienet virheet jäivät hyvin peittoon. Omassa ihossa tosin ei mitään suurta peitettävää olekaan. Kahdeksan tunnin ja pienen siivousurakan jälkeen, meikkivoide pysyi paikallaan. Se ei jämähtänyt juonteisiin, eikä muuttunut laikukkaaksi. Ihana tuote! Melkein voisin uskaltaa sanoa, että vuosien etsintöjen jälkeen olen tainnut löytää sen oikean meikkivoiteen.


Sugar Plum on nimensä mukaisesti kauniin luumuista huulipuna. Valittavasti kamerani ei suostunut toistamaan punaa sellaisena kuin halusin. Otin varmasti 200 kuvaa eri asetuksilla, mutta ei. Luonnossa puna on paljon enemmän violetti kuin kuvissa. Sävy sai näyttämään hampaat todella valkoisilta, joten jos haluat valkaistut hampaat halvalla, suosittelen tätä punaa. Punassa on hyvä pigmentti, mutta väri on hieman kuultava. Koostumus on silkkisen pehmeää, ei yhtään kuivaa. Tässä vaiheessa ajattelin, että näin ihanan pehmeä ja silkkinen puna ei voi kestää pitkään, joten pistin sen kovaan testiin. Kuuden tunnin aikana söin ensin salaattia. (Sotkuista puuhaa, kun salaatin lehdet riippuu suupielistä. hih) Puna pysyi huulilla. Teetä juodessa punaa jäi hieman kupin reunaan, mutta huulilla punassa en huomannut mitään eroa. Muutaman tunnin päästä tästä tein ultimate-testin ja söin mehujäätelön. Kuinka ollakaan puna oli edelleen huulilla.

Puna tuntuu huulilla siltä kuin sinulla olisi niissä paksumpaa hoitavampaa huulirasvaa, joka vaan pysyy, pysyy ja pysyy sillä erotuksella, että nyt puhutaan huulipunasta. Kuuden tunnin aikana en lisännyt punaa kertaakaan. Tämän jälkeen punassa oli havaittavissa pientä värin haalistumista. Haalistuminen tapahtui kuitenkin kauniin tasaisesti, että näytti aivan siltä kuin olisin taputellut punaa kevyesti huulille. Tämän punan kanssa ei tarvitse pelätä näyttävänsä päivän aikana epäsiistiltä. Puna lähti huulilta helposti pois normaalilla kasvojen puhdistuaineella. Olen ihan myyty! Paras huulipuna, mitä olen koskaan kokeillut. Olen vieläkin hämmentynyt. 


Seuraavana olivat sitten vuorossa paljon odottamani meikkipuuteri ja huulipuna sävyssä Primrose. Meikkipuuterin sävyksi minulle oli valittu sävy Creme, joka on vaaleampaa kuin meikkivoidesävyni Natural Medium. Levitin puuterin iholleni Real techniquesin sudilla. Tämäkin sulautui täydellisesti iholleni vaaleammasta sävystään huolimatta. Tuote oli helppo levittää. Lopputulos on kevyempi kuin meikkivoiteella. Loistava kevyeksi kesämeikkipohjaksi tai iholle, jossa ei ole epäpuhtauksia. Jos haet peittävää lopputulosta, tällä et sitä saa. 


Primrose on kauniin ruusunpunainen huulipuna. Koostumus ja pysyvyys ovat tietenkin samanlaisia kuin testaamassani Sugar Plumissa. Lähikuvissa huomaa hyvin, kuinka paljon peittävämpi meikkivoide on verrattuna meikkipuuteriin. 

Ensikosketukseni Zuiin meikkeihin oli enemmän kuin positiivinen. Huulipunista tuli ehdottomia suosikkejani, onneksi niitä sävyjä on vielä 16 lisää! Voisikohan joulupukki tuoda ne loput? Meikkivoide oli yksi parhaista, jos ei parhain, mitä olen koskaan kokeillut. Olen todella nirso meikkipohjien suhteen. Meikkipuuteri on täydellinen kesämeikkiin, mutta huonoihin naamapäiviin se ei sovi. 

Tuotteita voit tilata Luomumeikistä.

Hinnat:

Kukkaishuulipunat 25,90 €
Kukkaismeikkipuuterit 36,50 €
Kukkaismeikkivoiteet 40,50 €

Jutussa esitellyt tuotteet on saatu testattavaksi Luomumeikistä, mutta mielipiteet ovat omiani.















  1. Voi kun oot kaunis! Tsiis miten ihania nää Zuikkelit on sun kasvoilla. Mä en taas kestä kun mulle tulee pakkomielle. :D Molemmat huulipunasävyt iskee muhun ihan täysin ja toi meikkipuuteri... Haluan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Voin kyllä oikeasti sydämeni pohjasta suositella. Noi punat on ihania!

      Poista
  2. Uusi lukija täällä hei! On ollut tarve etsiä uusi arkihuulipuna ja toiveena tietenkin hyvä pito. Aion kokeilla tätä Zuiita ja marssia heti huomenna Uudenmaankadun puotiin. Sävykarttakin näyttää ihanan laajalta. Suurkiitos vinkistä ja mukavaa loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä nimenomaan on pitoa, mutta myös hoitavuutta. Jotenkin hämmästynyt, että nämä kaksi asiaa voi löytyä samasta punasta. Sävyt on myös ihania! Varmasti jokainen löytää omansa! Tervetuloa!

      Poista
  3. Ja vielä sen verran, että tosi hyvältä ja freesiltä näytät omassa meikissäsi. Ihanan kuulas iho sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ilmeisesti säännöllisestä ihonhoidosta on ollut jotain hyötyä. ;)

      Poista
  4. Heippa!

    Itsekin olen kovasti kiinnostunut Zuii- sarjan tuotteista. Osaisitko sanoa, sopiiko tuo meikkipuuteri kuivallekin iholle? Kiitos jo etukäteen vastauksestasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikkipuuteri sopii myös kuivalle iholle, mutta koska koostumus on todella jauhe/puuterimaista, valitsisin itse kuivalle iholle mieluummin meikkivoiteen. Itselläni on pintakuiva iho, varsinkin talvella. Kesäihossa ei ole niin kuivuutta ja meikkipuuteri levittyi kuin unelma, mutta talvella tulen käyttämään meikkivoidetta ihan jo koostumuksen vuoksi.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives