5.9.2013

GOSH Velvet Touch Eye Primer


Houkuttelevasta ja itseeni purevasta ulkomuodosta huolimatta, en ikinä olisi tarttunut ylläolevaan tuotteeseen, jos se ei olisi ollut tarjouksessa. Olin jo päättänyt, että TF:n Shadow Insurancen loputtua, tilaan Narsin silmämeikin pohjustajan. En kuitenkaan voinut vastustaa alle kympin hintaa.


Sitten alkoi epäilykset. Tuote on läpinäkyvää ja täysin silikonista ohutta massaa. Tästä johtuen sisäinen ääneni alkoi kuiskimaan, että nyt taisi tulla täysi hutiostos. Mutta niinkuin aina, en tuomitse, enkä kehu, ennenkuin olen testannut.

Riippuluomet omaavana pohjustaja on silmämeikkiä tehdessä yksi luottotuotteista. Ilman sitä on oikeastaan aivan turha alkaa tekemään minkäänlaista meikkiä silmiin, jos en halua, että luomiväri on alle puolessa tunnissa karannut köntiksi luomivakoon.

Tuote levittyy silikoonisuutensa ansiosta unelman pehmeästi luomelle. Sitä on helppo levittää sormella, koska tuubista saa puristettua ulos juuri tarvittavan määrän voidetta. Luomiväri on helppo levittää päälle ja jo levittäessä huomaa, että väri nappaa luomeen hyvin kiinni.

Koepäivänä silmämeikki pysyi kauniina 8 h ja olin kieltämättä hämmästynyt. Tuotteella on aivan loistava hinta/laatusuhde. Pakkaus on mielestäni tyylikäs ja ylellisen näköinen. Ainoa huonopuoli on värittömyys. Tuote ei tasoita luomen omaa pohjaväriä.

Koska tuote oli alekorissa, en tiedä onko tätä enää saatavilla. Goshilla on kuiten saatavilla ainakin kolme erilaista pohjustajaa: Velvet Touch Line Perfector, Velvet Touch Cream Primer ja Anti-Wrinkle Velvet Touch Foundation Primer. Missään näissä tuotteissa ei kuitenkaan mainita, että ne olisivat nimenomaan silmämeikin kiinnitykseen. Goshia myy mm. Sokokset ja Emotionit.



8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Onnea etsintään! Ainakin Goshin omilla sivuilla tuote on vielä myynnissä, kun taas Sokoksen verkkokaupassa ei ole. Ehkä jostain Goshia myyvästä paikasta löytyy. :)

      Poista
  2. Mä hankin aikanaan UDPP:n ja se on kyllä niin huippu. Aiemmin käytin Lumenea, joka ajoi myös aika hyvin asiansa, mutta ei täydellisesti. Mulla on hyvin samanlaiset luomet kuin sulla, vielä ehkä hiukan raskaammat, luomiväri ei todellakaan näy silmän ollessa normaalisti auki. Ärsyttävää. Ja voin sanoa, että luomileikkaus on kyllä käynyt mielessä, koska mulle käy vielä huonosti, jos/kun luomi laskeutuu koko ajan vaan alaspäin. Mummultani on muinoin leikattu luomet kunnallisella ja äidillä roikkuu ripsien päällä, joten samassa suossa ollaan.

    Kävin tuoksuttamassa Hugo Bossin uutta tuoksua blogisi innoittamana ja taisin tykästyä. Pitää vielä mennä uudestaan nuuhkimaan ennenkuin uskallan sen hankkia. Mä oon tosi "nirso" tuoksujan kanssa, alkaa herkästi tökkiä, siksi mulla ei montaa tuoksua olekaan, käytän yleensä yhtä kerrallaan. Katsotaan, saisinko nyt uuden, sellaisen, jota voisi käyttää ja tykätä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä, ehkä paras! Bloggaajana vaan on aina etsittävä uusiakin vaihtoehtoja. Nars nyt ainakin menee jossain vaiheessa kokeiluun. Olisihan se tosiaan kivaa ja helppoa, kun meikkiä tehdessä ei tarvitsisi levitellä luomiväriä kulmakarvaan asti, että se edes jossain näkyisi! Äidilläsikin taitaa alkaa kriteerit täyttyä, että pääsisi kunnallisella puolelle jo ihan terveyssyistä veitsen alle.

      Kiva, jos saatoit blogini kautta löytää uuden suosikin. Tuoksu on aina tosi henkilökohtainen asia ja kerta nuuhkaisun ja kokeilun perusteella aika harvoin voi päätöstä tehdä. Se pullo riittää kuitenkin aika pitkään... Vaikka itsekin olen testaillut elämäni aikana kohta 130 tuoksua, niin kyllä niistä vain ne harvat pääsevät listalle, tätä on ostetttava uudestaan. :)

      Poista
  3. Heip, sulle olisi haastetta blogissa: http://littlebigthings-littleb.blogspot.fi/2013/09/merkillinen-haaste.html

    VastaaPoista
  4. Velvet touch cream primeria käytin monta pänikkää ja tykkäsin possuna, tosi hyvä markettipohjustaja. Tai paras:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      tosi kiva kuulla jostain, että sekin toimii!

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown