Mangosta apua kuiviin hiuksiin?


Ranskalaisen Kloranen tunnetuin tuote on varmasti kuivashampoo, jonka nimiin vannoo mm. Karl Lagerfeld

Kloranen kuiville ja rasittuneille hiuksille tarkoitettu mango-sarja sisältää mangovoita, jossa on korkea rasvahappopitoisuus ja sillä on todettu olevan ravitsevia ominaisuuksia. Mangovoi sulkee hiussuomuja tehden hiuksista kiiltävät ja hoidetun näköiset.

Oma tukkanihan ulottuu lapaluihin asti. Tukkaa on paljon, mutta yksittäinen hius on ohut. Hiukset ovat lasimaiset ja erittäin helposti takkuuntuvat. Niillä on muotoillessa täysin oma tahto. Pohjalla hiuksissani on raitakäsittelyjä.


Mango-sarjan tuotteet ovat väriltään kauniin persikkaisia ja ne tuoksuvat huumaavasti mangolle. Shampoo vaahtoutuu hyvin ja tekee miellyttävän pehmoisen vaahdon. Päänahka lähtee hyvin puhtaaksi, mutta hiuksista ei tule narskuvan puhtaat vaan pehmeät, mikä on hyvä juttu omalle tukalleni tulevaa tukan selvitystä silmällä pitäen.

Hoitoaine on rakenteeltaan paksuhkoa, mutta hiukseni imaisevat sitä välittömästi ison määrän ja jo tässä vaiheessa alan voivotella 150 ml tuubia. Omat hiusten pituudet ovat sen verran pitkät, että niihin kuluu paljon hoitoainetta. Shampoollahan ei tarvitse pestä kuin päänahka, joten periaatteessa sitä voisi olla pienemmässä pullossa. Mm. Redken ja monet muut harrastavat tätä pitkähiuksiselle erittäin sopimatonta pakkausmuotoa.

Pesun jälkeen hiukset tuoksuvat miedon hedelmäisiltä ja selvitystyö on helpohkoa. Harja ei kuitenkaan ihan sujahda sukkelasti pituuksien läpi. Kuivuttuaan hiukset ovat ihanan pehmoiset. 

Tykkäsin näistä sen verran, että voisin hyvin kuvitella ostavani tuotteita toistekin. Hintaa shampoolla n. 7,50 € ja hoitoaineella 8 €. Tuotteita voit tilata mm. täältä.

Onko Klorane teille tuttu?




  1. Ei ole tuttu kuin nimeltä, mutta kiinnostuin toki. ;) Laveran mangoshampoota ja hoitista oon ollut ostamassa, mut en oo vielä ostanut. Jotenkin tuo mango ja hedelmäisyys houkuttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni on ollut käytössä Laveran Mango-shampoota & hoitoainetta. Shampoosta tykkäsin kovasti. Kiva tuoksu ja pesutulos, mutta tykkään kyllä tästä Kloranesta vielä enemmän, vaahto on jotenkin pehmoisempaa ja tätä tarvitsee vähemmän. Laveran hoitoaineen hoitotehot, eivät riittäneet oman takkutukan selvitykseen.Melkein itku tuli, kun yritin sen jäljiltä saada tukkaani harjattua uimahallin pukutilassa. Johtuu varmaan siitä, että Klorane ei ole luomua kuin Lavera ja näissä on varmasti peseviä/hoitavia(silikoneja) aineita, mitä Lavera ei sisällä.

      Poista
  2. Ei ole tuttu merkki, mutta tuota täytyy hankkia. Näyttää syötävän hyvältä toi purnukka vaikkei sisäiseen käyttöön olekana tarkoitettu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuukin niin hyvältä, että tekisi mieli syödä! Parempi kuitenkin käyttää vain ulkoisesti. ;D

      Poista
  3. Näin tän postauksen päivällä tuossa blogilistassa, ja bongasinkin sitten tämän sarjan tuotteita tänään puolivahingossa apteekista. Toisin sanoen menin heti katsomaan merkkiä lähemmin kun muistin sinun bloganneen tästä. ;) Suomessa taitaa olla kyseessä ihan apteekkisarja? Hinnat oli nopeasti vilkaistuna 15-17 e, huh... Järkyttäviä nuo Suomi-lisät. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan järkyttävä hinta! :o Klorane on ranskalainen apteekkisarja, joten tuntuu luonnolliselta, että sitä saa Suomestakin apteekista. Luulen, että hinnat on Ranskassa vielä alhaisemmat kuin brittikaupassa

      Poista
  4. Miten tuo nettikauppa toimii? Onko postikuluja ja kuinka nopeasti tuotteet tulevat? Itsellä samanlainen tukka kuin sinulla, vain puolta lyhyempi. Pesun jälkeen näytän ihan peikolta, kunnes saan tukan harjattua. Lapsista äidin peikkotukka on kiva, minusta ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postikulut on n. 6 € ja paketti tulee perilla n. 7-10 päivässä. Jos tilaa ponnekaasullisia tuotteita tai hajuvesiä on otettava kalliimpi express kuljetus, mutta shampoot ja hoidot voi tilata ihan noilla edullisilla postimaksuilla. Jos on kiinnostunut Clarinsin tai Diorin tuotteista, ne ovat tuolla huomattavasti halvempia kuin Suomessa. Esim. Diorin viisikoiden hinta tuolla 44 €, Suomessa taitaa olla melkein 70 €, joten jo postikuluineen tulee järjetön säästö.

      Peikkotukka kuullostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta. :D Varmasti toimivat hieman lyhkäisemmässä tukassa paremmin kuin omassani. Kloranet onkin just nyt Escentualilla pienessä alessa, joten hinnat ovat hieman alhaisemmat kuin jutussa ilmoittamani.

      Poista
    2. En ole uskaltanut tilata luomivärejä, pelkään, että ne menee palasiksi postissa. Näin ei ilmeisesti tapahdu?

      Poista
    3. Ei ainakaan tuolta tilatessa ole itselle tapahtunut, mutta eihän sitä voi koskaan varmaksi sanoa. Esim. just viime viikolla saatiin Netanttilasta miehen kanssa täysin säpäleiksi mennyt lamppu postissa, joten kyllähän näitä aina sattuu.

      Poista
  5. Ei ole tuttu merkki, mutta kiinnostuin kyllä kovasti. Itsellä on ongelmana kuivat latvat etenkin nyt kun hiuksien pituus venyy ja venyy huomaamatta. Tuo huumaava mangon tuoksu on toki plussaa ;) täytyypä kurkata linkin taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkaa ihmeessä! Ei ole mainoslinkki! ;) On muuten yksi suosikki nettikaupoistani ulkomailla. Tosi hyvä as.palvelua, paketointi ja nopea toimitus ja tietenkin valikoima. Paljon tuotteita, mitä meillä ei myydä.

      Poista
  6. Mangovoista en ole koskaan kuullutkaan, mutta kuulostaa sangen ihanilta. Haluan mangon tuoksuiset hiukset nam :-) Pitää harkita tilaamista, kunhan edellisiä saa tarpeeksi vajuutettua, ovat vielä niin edullisen oloinen diilikin tuossa nettikaupassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu ei ole kuitenkaan liiallinen tai esanssinen, joten varmasti monet hieman "hajuherkätkin" pitävät. En itsekään tajunnut, että ovat tuolla kaupassa niin paljon halvempia kuin Suomessa. :o

      Poista
    2. Se on hyvä, niin ei tule ärsytettyä kanssasuihkijoita vaikkapa salilla tms.!

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives