Syksyn pimeät illat

Joulu 1969. Nuorella 17-vuotiaalla Mike Kittredgella on liian vähän rahaa, jotta pystyisi ostamaan äidilleen joululahjan, niinpä hän sulattaa värikynänsä, tehdäkseen äidilleen kynttilän joululahjaksi. Naapuri näkee tapahtuman ja ostaa itsetehdyn kynttilän. Naapurin pienellä maksulla, Mikella on rahaa tehdä kaksi kynttilää: yksi äidille ja yksi myyntiin. Näin syntyi Yankee Candle.


Vaikka syksy ei muuten ole lempivuodenaikani niin sen pimeneviä iltoja rakastan. Kesän jälkeen voi kaivaa varastosta esiin rakkaat kynttilät ja villasukat. Etenkin tuoksukynttilät tuovat luksusta arkeen. Ne kuitenkin pitää valita huolella niin, että tuoksu miellyttää oman nenäsi lisäksi myös samassa taloudessa asuvia henkilöitä.



Yankee Candlen valikoimaan kuuluu peräti 150 erilaista tuoksua, joista jokaisen luulisi löytävän omansa. Tuotteet ovat laajentuneet kynttilöistä ilmanraikastimiin, tuoksupusseihin ja huonetuoksuihin. Itse löysin Yankee Candlen kynttilät jo pari vuotta sitten. Tänä syksynä niitä on yllätyksekseni vilahdellut yhä useamman tutun kuvissa Facebook-sivuilla. Muistan vieläkin ensimmäiset tuoksuvalintani: Midnight Jasmine, Soft Blanket ja Sparkling Lemon. Midnight Jasmine on edelleen ehdottomia omia suosikkejani. Suosittelen kaikille jasmiinin tuoksusta pitäville!


Sain sisustuskauppa.comista Lake Sunset ja Beach Flowers kynttilät, sekä Ocean Blossom ilmanraikastimen. Lake Sunset on ihanan pehmeä tuoksu. Siinä on ripaus myskiä ja se muistuttaa minua viimeisistä kesäilloista. Beach Flowers tuoksuu tuberoosalle, liljalle ja hyasintille. Ocean Blossomissa on taas häivähdys merisuolaa, lotusta ja lummetta.

Kun nämä on polteltu, on aika tilata joulun tuoksua kotiin. Siihen tunnelmaan tulevat täydellisesti sopimaan Apple & Pine Needle, Christmas Tree ja Christmas Rose. Jos olet innostunut halloweenista, sen fiilistelyyn suosittelen Frosted Pumpkinia ja Nature`s Paintbrushia.

Syyskuun alennustuoksuna (-25 %) Sisustuskauppa.com:ssa on mandarin & cranberry. Tuotteiden normihinnat 2,30-36,50 €.

Poltteletteko te kynttilöitä? Onko Yankee Candle teille tuttu?

Tuotteet saatu.




  1. Polttelisin mutta eipä noiden kissojen kanssa pahemmin uskalla, tai saa ainakin olla vahtimassa silmä kovana ettei satu mitään. Yankee Candleja olen nuuhkinut useasti, erityisesti vihreä omena viehättää! Hinnat vaan ovat aika korkeat että vielä en ole raaskinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan itsekin vielä tuon kyttäämisen kissojen kanssa. Tosin meillä Aby uskoi, kun kärvensi kerran viiksikarvansa, sen jälkeen sai kynttilät olla ihan rauhassa. :D Tosin muutenkin sai pöydillä poltella ihan rauhassa, koska kissat oli opetettu, että ne ei saa pöydille mennä. Hinnat on tosiaan hieman arvokkaat, mutta paloaika on tosi pitkä ja tuoksu ylellinen ja purkista saa hyvän säilytyspurkin jälkeenpäin. :p Vihreää omppua en ole nuuhkaissutkaan, se on muuten vaikea tuoksu saada yleensä mieleiseksi.

      Poista
  2. Oih aivan uusi tuttavuus, vaikka olenkin kynttilöiden suurkuluttaja! Ja ihanaa kun alkaa illat pimenemään, niin saa tilaa uusille kynttilöille. Varastot kun on aika täynnä tällä hetkellä.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappien täyttyminen kynttilöistä on kyllä paha asia.... ;)

      Poista
  3. Mulla on Soft Blanket. Näitä myydään Turussa yhdessä brittikaupassa, mutta ne on niin kalliita, etten raaski ostaa niitä. Tuota yhtä poltan joskus hyvin tärkeissä tilanteissa, tai silloin kun mieli on niin maassa, että tarvitsee käyttää kaikki mahdolliset piristyskeinot. Tuoksut ovat mulle niin tärkeitä, että ne vaikuttavat oikeasti mielialaani. Arvelen, että sinullakin on näin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soft Blanket on ihana! Joistain sisustuskaupoista saa näitä ostettua, mutta itse tykkään käyttää melkein kaikkeen nettiä. Kannattaa katsella, jos mieleinen tuoksu osuisi tuonne sisustuskauppa.comiin -25 % tuotteeksi. Se on mielestäni aika hyvä ale ja hinnastakin tulee näin kohtuullinen. Aletuoksu vaihtuu joka kuukausi, joten ti on varmaan tiedossa, mikä on lokakuun aletuoksu. Ehkä pitäisi tiedustella, jos saisin lukijoilleni alekoodin tuonne? ;)

      Poista
  4. Mmmm, ovat varmasti syötävän hyväntuoksuisia! Tuo pumpkin kyllä houkuttelisi. Tänään polttelin ekaa kertaa kynttilää tänä syksynä, se on aina sellainen merkkitapahtuma suorastaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkkitapahtuma on hyvin sanottu! Itse aloitin jo elokuussa, heti, kun illat alkoivat pimenemään.

      Poista
  5. Onpas söppänöitä purkkeja, mutta ah niin kalliita =) Kannatan että kyselisit alekoodia lukijoillesi ;) Kyllähän kynttilöitä tulee polteltua pimeään vuodenaikaan, joskus päivittäin, joskus taasen harvemmin. Mutta täysin kynttilätöntä elämää en voisi elää =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ilman kynttilöitä, ei ole elämää! :)

      Poista
  6. Meillä poltellaan syksyllä ja talvella paljon kynttilöitä, pitäisi käydä täydentämässä taas varastoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä ei täälläkään tule polteltua, ne valoisat yöt... Vievät osan tunnelmaa.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives