Ylellinen ranskalainen Melvita

  

Melvita on vuodesta 1983 lähtien valmistanut Ranskassa, Ardèchen alueen sydämessä lähellä Gorgesin luonnonsuojelualuetta korkealaatuista luonnonkosmetiikka, jotka vastaavat ECOCERT- organisaation luonnonkosmetiikalle asettamia vaatimuksia. Näin ollen Melvita onkin luonnonkosmetiikan uranuurtaja ja asiantuntija. Melvita on tänä päivänä markkinajohtaja Ranskassa ja lisäksi se on yksi maailman laajimmista luomusertifioiduista sarjoista.

Oma ensikosketukseni Melvitaan tapahtui vuosia sitten sivelemällä kasvoilleni Melvitan Facial Scrubia, jota onkin kulunut tuubi jos toinenkin ensikosketuksen jälkeen. Se on mielestäni edelleen yksi parhaista ellei paras kuorintavoide kasvoille. Niinpä olin enemmän kuin iloinen, kun sain Naturellementiltä testattavakseni Melvitan tuotteita. Koska olen ruusufani, tuotteet tietenkin sisältävät mitäpä muutakaan kuin ruusua!


Melvitan Ruusu BB-voide on yksi niistä tuotteista, mitä olen halunnut testata siitä lähtien, kun se tuli markkinoille. Voide on ohutta, sen pohjaväri on todella neutraali jopa harmaa. Siitä tuleekin minulle mieleen monet aasialaiset BB-voiteet. Voidetta on yksi sävy ja vaaleutensa vuoksi se sulautuu loistavasti vaalealle suomalaiselle iholle kuten omani. Tuote sisältää suojakertoimen 15. Ruusuvesi ja ruusuöljy ravitsevat, elvyttävät ja tasoittavat ihoa. Jogurttijauhe antaa iholle mattapinnan. Lupaa tasoittaa kevyesti pienet virheet ja punoitukset, jättäen ihon kuulaaksi ja mattapintaiseksi.

Tuote levittyi pehmeästi iholle ja sulautui täydellisesti ihon sävyyn. Tasoitti hieman ihon sävyä. Peittävyysaste on todella hentoinen, joten tämä sopiikin parhaiten hyväkuntoiselle iholle tai jos haluat vain kevyttä tasoitusta. Lupaustensa mukaisesti iho jäi kuulaaksi ja mataksi. Tuoksu oli hennon ruusuinen, mutta se hävisi pian levityksen jälkeen.


Toinen testaamani tuote oli jo pieneksi hitiksikin noussut Ruusu meikinpoistoöljy. Tuoksu on todella miedon kukkainen lähes hajuton. Meikinpoistoöljy on tarkoitettu kasvoille ja silmille. Itse pidän tällaisesti yhden puhdistuksen taktiikasta: helppoa ja nopeaa. Hierot vain tuotteen kostutetulle iholle ja vedenkestävä silmämeikkikin lähtee pois helposti. Iholle hierottessa tuote muodostaa pehmeän maitomaisen vaahdon. Pesun jälkeen iho on puhdas, kosteutettu ja sileä. Ei kirvellyt edes yleensä niin herkkiä silmiäni.


Viimeisenä muttei vähäisimpänä vuorossa Moisture-replenishing Night Nectar, joka on tarkoitettu elottomalle ja kuivalle iholle. Tuote rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa yön aikana. Nektari on melko ohutta ja tuoksu ruusumaisen kuulas. Levittyy iholle hyvin ja nopeasti. Jättää ihon pinnan hivenen nihkeäksi ja kuultavaksi. Aamulla pintakuiva ihoni tuntuu mukavan pehmeältä.

Melvitan tuotteita on saatavissa mm. Sokoksista, Stockmanneilta, useista luontaistuotekaupoista, sekä verkosta esim. Biodellyltä ja Jolielta.

Onko Melvita teille tuttu? Löytyykö sarjasta suosikkejanne?

Tuotteet saatu.


  1. Olen kiinnostunut kyllä Melvitasta viime aikoina. Käytössä on nyt merkin mainio jalkavoide ja käsivoide himottais myös. Ja tämän jälkeen tuo puhdistusöljy meni kyllä ostoslistalle! Tosin jemmani ovat täynnä ykkösvaiheen putsareita että hetken saan odotella ennen Melvitan hankkimista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhdistusöljy kyllä nousi heti omien ns. "luottotuotteiden" joukkoon. Ihana!

      Poista
  2. Mä ostin kauneusmessuilta Melvita Narsissiseerumin ja Nigellaöljyn, kun bongasin ne Jolien naisten sivulta. Muutkin tuotteet kiinnostaisi kyllä. Voi vitsi, tuo kuorinta olisi ollut kiva saada, mä nimittäin kyselin Melvitan maahantuojan pisteellä kuorintaa kasvoille ja jäin siihen uskoon, ettei Melvitalla ollut, (tyttö tiskin takan oli kyllä aika tietämättömän oloinen), ostin sit Terren kuorinnan, ilmeisesti vanhanmallisessa purkissa olevan.

    Tuop puhdistusöljy voisi kyllä olla hankkimisen arvoinen. Mä haluaisin alkaa käyttää kaksoispuhdistus ja löytää siihen kunnon tuotteet. Nyt tilanne on se, että pesen millä tahansa putsarilla kasvoni niin aina vanulappu jää likaiseksi kasvoveden jäljiltä, ei hyvä. Iho kun on niin huonossa kunnossa muutenkin, että puhdistus pitäisi saada kunnolliseksi. Tää on oiikeasti kauheaa, kun on niin monta kivaa sarjaa mitä haluaisi kokeilla, luonnonkosmetikkaakin kun on nykyään jo tosi hyvät valikoimat. :)

    Olikos missään ulkomaisessa nettikaupassa Melvitaa saatavilla...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti eivät ole lopettamassa kuorintaa. :( Ulkomaalaisissakaan kaupoissa ei ole näkynyt vähään aikaan kuorintaa myynnissä, joten tyttö oli varmaan ihan oikeassa siinä, ettei kuorintaa ole ainakaan Suomessa. Ihmettelinkin, ettei kuorintaa näy suomalaisissa nettikaupoissa. Kyseessä on aivan ihana tuote!

      Käytätkö Ulpu BB -tai CC-voiteita? Olen itse huomannut, että juuri ne on tuskaisempia irrottaa iholta kuin normaalit meikkivoiteet, mihin riittää puhdistusgeeli ja kasvovesi. BB -ja CC-voiteiden irrottamiseen tarvitaankin sitten järeämpiä keinoja, huomasin itsekin tuosta likaisesta vanulapusta.

      Poista
    2. Onkohan sarja uudistumassa, syväpuhdistavaa naamiotakaan en ole löytänyt nettikaupoista, sitä joku kehui blogissaan.

      Silloin tällöin käytän Lumenen CC-voidetta, muuten Cliniquen meikkipuuteria. Ja likainen vanulappu on silti, vaikken ole meikannutkaan, koska jos olen kotona, en meikkaa. Ja luonnonkosmetiikan putsareilla on oikeastaan turha kuvitella saavansa ihoa puhtaaksi, koska käyttää normikosmetiikkaa. Ja se on ihan ymmärrettävää.

      Mä sain Melvitan BB:stä näytteen, mut en ole vielä sitä käyttänyt. Tuskin kovin kummoinen mulle, jos ei ole juurikaan peittävyyttä.

      Poista
    3. Jos mun pakkelit saa irti luonnonkosmetiikan kaksoispuhdistuksella, niin voin melkein luvata että muidenkin meikit lähtevät! :D

      Poista
    4. Melvitan öljy irrottaa kyllä kaiken! :)

      Poista
    5. ULPU! Sain maahantuojalta tiedon, että täällä olisi vielä yksi ainoa ihana kuorintavaahto jäljellä: https://www.terveysmarket.fi/tuoteryhmat/215-melvita/tuote/1203-melvita-kuorintavaahto/ Tuote on tosiaan poistumassa ja sen tilalle on tulossa vielä tämän vuoden puolella kuorintavoidetta. :)

      Poista
  3. Melvitan on ehdottomasti yksi mun suurimmista suosikeista, viimeksi juuri BB-viihteeseen ihastuin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin tarpeeksi vaalea luonnonkosmetiikan BB-voide ja plussaa myös suojakertoimesta!

      Poista
  4. Voi miten kiva esittely. Melvita ei olekaan minulle vielä tuttu, mutta onnistuit herättämään kiinnostukseni sarjaa kohtaan. Voisin aloittaa tutustumisen Ruusu meikinpoistoöljystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit! Melvitan tuotteiden ulkonäkökin on niin kaunis, että niistä saa helposti kauniita kuvia. Suosittelen meikinpoistoöljyä lämpimästi. :)

      Poista
  5. Suosikkejani ovat Melvitan Bio-Excellence Micellar kasvovettä, taputtelen sitä vielä puhdistuksen jälkeen suoraan käsillä kasvoille, ja Narsissiseerumi. Käytän myös aprikoosinkiviöljyä aamuin illoin eikä iho ole koskaan ollut näin hyvässä kunnossa.

    VastaaPoista
  6. Hei, (yhteis)tilausta Ranskasta vain vetämään, Melvitaa saa erittäin hyvään hintaan pharmashopdiscount.comista. Postikulut Suomeen alkaen 14,90 e. Tilasin juuri tuon Melvitan puhdistusöljyn, olen kokeillut monien muidenkin merkkien öljyjä ja ne ovat ihan ehdottomia! Kaksoispuhdistuksessa öljyn jälkeen vielä geeli-, vaahto- tms. pesu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Melvitan öljy tosiaan toimii loistavasti myös kaksoispuhdistuksessa. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives