Putelit ja purnukat riviin järjesty!


Itselläni on lipasto, jonka syövereistä löytyy putelia ja purnukkaa sekalaisessa järjestyksessä. Ainainen sekasotku alkoi kuitenkin ahdistamaan. Lipastossa oli niin sekaista, etten tahtonut löytää sieltä mitään. Epäjärjestyksestä seurasi myös se, että hukkatilaa jäi paljon. 


Onneksi on Orthex. SmartStore Organizer 38 on varmasti alunperin tarkoitettu ruuvien ja mutterien säilyttämiseen, mutta liikuteltavien väliseinien avulla siitä saa myös loistavan säilytyselementin päivittäin käytettäville meikkituotteille. Nyt yhdestä lokerosta löytyy näppärästi luomivärit, yhdestä poskipunat ja toisesta huulipunat. Kiva, kun kaikki on käden ulottuvilla. Tuotteita pölyltä ja lialta suojaa muovikansi.


Hiustuotteiden säilyttämisen olen kokenut jo vuosia hankalaksi. Siivousfriikki kuten minä, ei voi sietää kaappien päällä pölyyntymässä lojuvia pulloja, silti ne pitäisi kuitenkin olla näppärästi saatavilla. Useissa kannellisissa säilytyslaatikoissa on vain se vika, että esim. lakkapullot eivät mahdu niihin pystyasentoon. Orthexin SmartTore Classic 11 34 cm:n korkeus antaa vihdoin korkeille pulloille mahdollisuuden olla pystyasennossa. (jättipullot ei mahdu pystyyn tähänkään)


Itselläni ei ole niin paljon kynsilakkoja, että pitäisi vielä sitä kuuluisaa Helmeriä alkaa hankkimaan... Sen sijaan SmartStore Classic 15 säilytyslaatikkoon saa kynsilakat ja kosmetiikkatuotteet järjestykseen.


Laatikot on helppo pitää puhtaana. Laiskempi siivooja voi suihkutella laatikot puhtaaksi ja antaa kuivua kylpyhuoneessa. Näppäräsorminen pyyhkii laatikot kostealla liinalla.

Miten te säilytätte kosmetiikkatuotteitanne?

Suositushinnat:

SmartStore Home 15 sisäosilla 19,90 €
SmartStore Organizer 38 10,90 €
SmartStore Home 11 11,90 €

Orthex-laatikot saatu.




  1. Vaikuttaa käteviltä sun ratkaisut!
    Mulla on kylppärissä Ikean muovinen kenkähyllykkö joka aika tehokkaasti imee sisäänsä isommatkin putelit. Meikit ja vuoroaan odottava kosmetiikka on sitten eteisen kaapissa. Sinne keksin vastikään hyvän säilyttimen, josta pitäisikin postailla piakkoin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se muuten imee. Ne lokerot on tosi syvät, ehkä turhankin syvät kengille, joiden säilytykseen me käytetään niitä. :)

      Poista
  2. Muuton jäljiltä ihonhoitotuotteiden ja hiusjuttujen säilytysratkaisut ovat vähän vielä hakemassa paikkaansa. Kynsilakat säilytin aiemmin isoissa aurinkolasilaatikoissa (esim. Diorin aurinkolasien mukana tulee pahvinen korkeampi boksi), mutta kun niitä laatikkoja alkoi olla jo niin monta niin kynsilakat muuttivat avattavaan meikkipakkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni on lisäksi myös sellainen Bauhaussista ostettu metallinen "C.S.I-pakki", jossa säilytän osaa meikkitavaroista.

      Poista
  3. Nuo laatikothan on nerokkaita! Mun kokoelma on aivan järkyttävässä kaaoksessa tällä hetkellä, ja pitäisi saada se jotenkin järjestykseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ole hinnallakaan pilattuja, meillä on orthexin laatikoita myös muussa säilytyksessä. :)

      Poista
  4. Noihan oliskin käteviä! Itsellä on sellaisissa kannettomissa muovipunoskoreissa käyttöä odottavaa kosmetiikkaa, osa sikin sokin peilikaapissa. En ole tähän asuntoon muuttamisen jälkeen vielä kertaakaan saanut oikein otetta kosmetiikan järjestämiseen. Jos vaikka tässä vuodenvaihteen jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kestäviä, mulla on 10 vuottakin vanhoja Orthexin laatikoita ja ne on vieläkin kuin uusia. :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Mä haluan kaiken pois silmistä, koska muuten musta näyttää niin epäsiistiltä. Sulla on taas taita tehdä tavarapaljoudestakin estetiikkaa. ;)

      Poista
  6. Käytännöllistä ja siistiä, varsinkin kun tavaraa on aika kunnioitettava määrä. Minulla on matala kori, jonka voi tarvittaessa nostaa laatikosta, kun menen ikkunan ääreen meikkaamaan päivänvalossa. Toisessa laatikossa on vähemmän käytettyjä tuotteita. Hiukan käy kateeksi tuo käyttöä odottavien laatikko...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä se Touche Eclat laatikossa odottelee käyttövuoroaan, odotan, että ikuisuuden kestävä Chanel loppuisi (ei niin hyvä) ja pääsisin takaisin vanhaan hyväksi havaittuun. ;) Multivitamin Mask on käytössä, säästelen vain tuota laatikkoa, kun en ole ehtinyt ottaa vielä kuvia. Juttuakin tulossa jossain vaiheessa.

      Poista
  7. Lipaston laatikossahan ne meikit, kynsilakat sun muut on, muovikorissa ihan sekaisin. Tuollainen väliseinillä oleva pitäis kyllä hankkia. - heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väliseinä helpottaa kummasti. Meikit on nyt järjestyksessä, mutta kukaan ei saa tulla katsomaan meidän eteisen lipaston huivilaatikkoa. ;)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives