Valkoinen joulu -arvonta!

Arvonta on päättynyt!


Olen jouluihminen ja kerään joulukirjallisuutta. Mikä tahansa käy, kunhan kirjassa on mainintana sana joulu. Kirjojen kanssa olen vanhanaikainen. Ainoa oikea kirja on painettu. Elämäni ihanimpiin asioihin kuuluu uunituoreen vastapainetun kirjan tuoksu.

Lokakuussa huomasin, että WSOY:ltä on ilmestymässä Pete Suhosen uutuus Valkoinen joulu. Tiedätte varmaan miten kävi? Otin yhteyttä kustantamoon ja kysyin, saisinko itselleni lukukappaleen ja ihanille lukijoilleni arvottavaksi omansa. Sain positiivisen vastauksen ja kirjat saapuivat lokakuussa postissa.

"Heräsin kahdelta. Keitin kahvin, söin leipää ja lähdin. Niin kuin jokaisena arkiaamuna tai öitähän nämä ovat. Tyhjä laukku ei paljoa paina ja kaupunki nukkuu vielä."

Pete Suhonen (s. 1967) on syntynyt Helsingissä ja asunut yhdeksäntoista vuotta Espoossa ennen paluutaan pääkaupunkiin. Pienenä poikana Pete kirjoitti Ystäväni-kirjaan haluavansa kirjailijaksi, mutta niinkuin monille käy, hän sortui pitkäksi aikaa muihin töihin: ajoi taksia, opiskeli Helsingin kauppakorkeakoulussa suomen kieltä ja viestintää, maahantoi kenialaisia käsitöitä sekä päätoimitti ja johti City-lehteä kolmentoista vuoden ajan.

Kustantajan sivuilla Valkoista joulua, WSOY 2013 kuvaillaan hehkuviininlämpöiseksi jouluromaaniksi.


Romaani kiteytyy viiteen henkilöhahmoon: Siljaan joka haaveilee Hankeniin pänttäävästi Sebastianista, Janne on postinkantaja, joka on enemmän kuin vihkiintynyt työlleen. Töiden välissä Jannella on kuitenkin aikaa ihailla Mutterikahvilan kaunista Siljaa. Sebastian taas toivoo pikaista kuolemaa Konrad-isoisälle. Konrad taas haluaa elää ikuisesti. Viidentenä kaikkialla häärii salaperäinen Hän, joka yrittää solmia kaikkia lankoja yhteen. Kaiken pitää kuitenkin kasassa Iso Tyyppi.

"Pojan silmiin syttyy tähdet. Se on niin tyhmä, että innostuu pienistä ja vääristä asioista. Sen takia se saa naisia muttei vaimoa. Eivät ne naimisiin tuollaisen kanssa. Naiset ovat pohjimmiltaa fiksuja olentoja."

Valkoinen joulu (WSOY 2013) on tragikoominen, mutta samalla myös hieman surullinen kertomus viiden ihmisen elämästä joulun alla Helsingin Lauttasaaressa. Itseni mukaan tempaa Suhosen hersyvällä huumorintajulla kirjoitettu teksti. Tämä kirja ei ole tosikoille. Silti se kertoo samalla jopa kostettavastikin vanhuksen (Konradin) ajatuksista viimeisinä päivinään sairaalan pedissä.

"Chanel oli hintansa väärti. Nukun kuin enkeli, kun saan sulkea silmäni Seban tuoksuun, ja herätessäni tunnen miehen tuoksun ensimmäiseksi."

Koska kuitenkin on joulu, kaikki saavat mitä ansaitsevat. Niin kiltit kuin tuhmat.

Kiinnostuitko? Haluatko itsellesi jouluista lukemista? Nyt voit voittaa omaksesi Valkoinen joulu (WSOY 2013) romaanin. Kerro kommenttilaatikkooni mitä luit viimeksi ja lisää toimiva sähköpostiosoitteesi tai lähetä kommenttisi sähköpostiosoitteeseen: hakusanarakkaus@gmail.com niin Valkoinen joulu tipahtaa postiluukustasi vielä ennen joulua! Laitathan viestin otsikoksi Valkoinen joulu -arvonta. Voittajan julkaisen ma 9.12.

Arvonta päättyy su 8.12 klo 15.00!

Palkinnon sponsoroi WSOY.

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia Valkoinen joulu (WSOY 2013) kirjasta.



  1. Luettava kelpaa aina, kirja kuulostaa todella mielenkiintoiselta! Luin viimeksi Virpi Pöyhösen Hän rakastaa minua, josta pidin varsin paljon. twinkledp@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Makee palkinto! :) kirjoista luin viimeksi Lauren Conradin kirjan Beauty.
    cadiis @ wippies.fi

    VastaaPoista
  3. Lukeminen on jäänyt harmillisen vähälle viime vuosina, mutta tämä kuulosti kyllä tosi mielenkiintoiselta! Viimeisin kokonaan lukemani kirja on Ann Mah'n Kitchen Chinese, joka kertoo amerikkalaisesta naisesta, joka muuttaa töihin Kiinaan.

    mapetitevie82 (a) gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kiinnostava kirja. Viimeksi luin Katja Ketun kätilö. paperitypy(ät)hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Mielellään ottaisin, kun ei ole nyt luettavaa :)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Viimeksi luettu Läckbergin Enkelintekijä - hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  7. Tällä hetkellä luen Kellokosken Prinsessaa, on muuten mielenkiintoinen kirja!

    misspiggyspearls(at)gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mä rakastan kirjojen lukemista! Viimeksi luin Cecelia Ahernin kirjan, jonka nimeä en muista ja ehdin sen jo viedä takaisin kirjastoon :P
    nails1820@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cecilia Ahern on hyvä, just olen vaan viemässä tilanpuutteen vuoksu Ahern-kokoelmaani divariin. :D Näitä elämän vaikeita juttuja...

      Poista
  9. Luin viimeksi Ilkka Remeksen Isku Ytimeen, luen tosi paljon kaikenlaisia kirjoja, mutta eniten dekkareita (ja tenttikirjoja..).

    rjniem@utu.fi

    VastaaPoista
  10. Osallistun arvontaan. Viimeksi luin kirjan Punainen Atsalea, joka kertoo Kiinasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni on jonkun verran kirjallisuutta, joka sijoittuu Kiinaan, Punaista Atsaleaa en ole lukenut. :)

      Poista
  11. Luin viimeksi Hannu Mäkelä Hyvä jätkä -romaanin. Mukana myös kisassa. :) vickan27(a)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Vaikuttaa ihanalta kirjalta, terveisin toinen joulufriikki : )
    Viimeksi luin Liksomin Hytti nro 6:n.
    dixinnblog(at)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Viimeksi luin kirjan When love never ends :) Olisi kiva saada lisää luettavaa jouluksi!
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Luin viimeksi Ala-Harjan novellikokoelman Reikä. Luen paljon ja olen kirja-alalla töissä, joten lukemattomia kirjoja on lukemattomia :)
    nsandbe1@welho.com

    VastaaPoista
  15. Viimeiseksi olen lukenut Paolo Coelhon Bridan sekä selaillut Turin ja Sanchezin parfyymiopasta. Joululukeminen puuttuu vielä!
    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  16. Mä sain viimeisimmäksi loppuun Katto-Kassisen ekan osan ruotsiksi. :)
    punahilkka84@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Viimeksi luin Nerea Riesco - Valkea norsu. nittanne(at)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Viimeksi luin Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat, jota en ollut kerennyt lukea kaiken koulutyön alla ennemmin.Olisi ihana saada lukemista lomalle , muutakin kuin läksyjä :) annukka36@luukku.com

    VastaaPoista
  19. viimeisin lukemani kirja on "taivas laulu"
    osallistun arvontaan :)
    elina_myllykoski@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Tiina Kaitaniemi: Luonnollinen lapsuus
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  21. tällä hetkellä menossa Harry Potter ja kuoleman varjelukset, sitä edeltävät kirjat saman sarjan edelliset.. :D
    tuokin kirja ois kiva lukea :)
    kynsinauhatanssi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  22. Viimeksi olen lukenut kirjan Be Belingual. Suomenkielinen kirja olisi kyllä kiva yllätys voittaa!

    kermakeksit(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Viimeksi lukemani kirja taisi olla George Orwellin upea klassikko Eläinten vallankumous.

    mari_s_02@yahoo.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin kade teille, jotka jaksavat kahlata klassikoita läpi. Omasta hyllystäkin niitä löytyy, mutta oma kärsivällisyys ei usein riitä niitä lukemaan.

      Poista
  24. Luin viimeksi Schindlerin listan ja nyt on Da Vinci koodi puolessa välissä
    supernatural-93@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Schindlerin lista on aivan mahtava teos! Leffana tosi vaikuttava, mutta kirjana vielä vaikuttavampi.

      Poista
  25. Mä oon lukenu jo kauan yhtä ja samaa kirjaa (oon ollu laiska lukija jo pitkään..liian pitkään!) eli Natascha Kampuschin 3096 päivää. Itse asiassa, sain kirjan lahjaksi toissajouluna omasta toivomuksestani =)

    pipale75@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Viimeksi luin kaari utrion Isabellan.
    r_laitala@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Viimeksi tuli luettua Suzanne Collinsin Nälkäpeli -Vihan Liekit kirja. Minullekin kirjan pitää olla ihan konkreettisesti käsissä ja tykkään nuuhkia kirjoja :D

    jansku410(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Kiinnostuin! En ole jouluihminen mutta kirjan lainauksista ja kuvauksesta tuli välitön himo lämmittää glögiä:)
    Yöpöydällä on kesken Sue Townsendin Adrian Mole: cappuccinovuodet

    betternailday(a)gmail.com

    VastaaPoista
  29. Viimeksi olen lukenut Annamari Marttisen kirjan "Mitä ilman ei voi olla".
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Viimeksi luin Tolkienin Hobitin :) vikman.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Rakastan kirjoja!!

    hopeapupu@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Luin viimeksi varmaankin Eve Hietamiehen Yösyötön, ja ajattelin lukea vielä myös Tarhapäivän.
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  33. Täällä lukemiset on viime aikoina ollut hyvin pitkälti lukion oppikirjoja. Olispa ihana lukea kiva kirja pitkästä aikaa!
    littlebigthingslittleb (a) gmail.com

    VastaaPoista
  34. Luin viimeksi Jared Caden Agatha Christie katoaa -nimisen kirjan. En ollut tiennyt Agatha Christiestä oikeastaan mitään, joten oli mielenkiintoinen :)

    sinistapintaa miumau gmail piste com

    VastaaPoista
  35. Olen oikea lukutoukka, viimeksi luin Taivaslaulun, josta mediassakin on paljon puhuttu.

    josalmela@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Luin Veripailakat (Milla Ollikaisen kirja)

    lof73(at)mbnet.fi

    VastaaPoista
  37. Luin viimeksi erään murhakirjan, jonka nimeä en nyt valitettavasti saa päähäni. Rakastan kirjoja!

    elina_suni@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Kuulostaapa hyvälle kirjalle, joululukemista toivoisin itselleni,
    toivottavasti onnetar suosii :)
    satusee(at)gmail.com

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives