Edullinen kuorinta


Bloggaajan elämä ei ole aina helppoa. Olin kirjoittamassa teille viime keväänä melko edullisesta kuorinta suosikistani vain huomatakseni, että valmistaja Neobio oli juuri uudistamassa sarjansa ulkonäköä ja kaikki tuotteet pistettiin uusiksi. Olin ottanut jo valokuvatkin suunnittelemaani postaukseen. Uutta kuorintaa ei pettymyksekseni näkynyt tulevan, mutta ahkerasti kävin kuukausittain kurkkimassa, josko kuorinta kuitenkin ilmestyisi. Säilytin vanhan pakkauksenkin mahdollista tulevaa juttua varten. Joulun aikaan Bionaturelin sivuilla se vihdoin oli: uusi kuorinta. 

Melkoinen muodonmuutos!

Neobion entisessä kuorinnassa oli yksi iso vika: älytön pakkaus. Yksi tuote sisälsi viisi 7 ml:n yksittäispakattua pussia. Jokaisesta pienestä pussista riitti 2-3 käyttökertaan. Säilytin avattua pussia jääkaapissa kuorintojen välillä. Olisi ollut melkoista haaskausta käyttää yksi pussi kokonaan.


Uusi kuorinta on pakattu kätevään 100 ml:n tuubiin, joka helpottaa tuotteen käyttöä kummasti. Entinen kuorintahan oli nimeltään Magnolia Cleansing Peeling, uuden tuotteen nimi on Fresh Skin Peeling. Täytyy silti myöntää, että pidin vanhasta liilasta värimaailmasta enemmän. Uusi look on "halvemman" oloinen. 

Uuden ja vanhan tuotteen INCIstä löytyy yhtäläisyyksiä, mutta myös paljon eroavaisuuksia, joten eihän näitä tuotteita voi suoraan verrata toisiinsa. Jännityksellä aloin testaamaan, kuinka uusi kuorinta poikkeaisi vanhasta. 


Tuoksu on pysynyt täysin samana, hieman alkoholimaisena, mutta se ei olekaan koskaan ollut tämän tuotteen paras puoli. Koostumus verrattuna vanhaan tuotteeseen on hieman voidemaisempi. Tuote sisältää edelleen paljon pieniä kuorivia rakeita ja kuorintatuntuma iholla on samanlainen kuin ennenkin. Kuorinta tuntuu todella tehokkaalta. Ihosat tulee pehmoinen, sileä ja kuulas. Vaikka kuorintatehoja löytyy, ihoa ei kiristä yhtään jälkeenpäin. Itseasiassa taidan pitää tästä hieman voidemaisesta uudesta koostumuksesta enemmän. Vanhan tuotteen koostumus oli hieman liian ohutta omaan makuuni. Kuorintajälki on kuitenkin aivan samanlaista.

Joten hyvä Neobio, kuorinta löytyy jatkossakin kaapistani. Arvatkaapa, mitä tämä loistava kuorinta maksaa? Todella riittoisalla 100 ml:n tuubilla hintaa on 2,69 euroa (vanhalla n. 15 euroa). Hinnastaan huolimatta tämä päihittää helposti monet hintavammatkin kuorinnat. 

Onko Neobion kuorinta teille tuttu? Mikä on teidän paras edullinen kosmetiikkalöytö?

Tuotetta voi tilata mm. täältä.





  1. Mulla on Neobio sy-voide, ja se pn todella hyvä. Inci on aivan loistava, ja voide oli muistaakseni sekin erittäin edullinen. Aion jatkossa ehdottomasti kokeilla sarjalta muitakin tuotteita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla odottaa sy-voide kaapissa testiä. Taisi maksaa n. 4 € eli todella edullista! Kuorinta on ihan ykkönen ja olen käyttänyt sitä vuosia, oikea happy day, kun huomasin, että vaikka tuote uusiutui koostumus tuntui kasvoilla samalta.

      Poista
  2. Oho, odotin hinnan olevan jotain aivan muuta eli on kyllä järjettömän edullista, tää pitää pistää korvan taakse =) Kieltämättä tuo uusi pakkaus on blääh verrattuna aikaisempaan, mutta annettakoon se anteeksi hinnan vuoksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku löytää yhtä hyvän kuorinnan halvemmalla, kertokoon! :D

      Poista
  3. Kiva, että on välillä näitä budjettiluokankin vaihtoehtoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ens viikolla on tulossa myös edullisempi vaihtoehto Clarinsin primerille. Toki ei nyt niin ylellinen, mutta toimittaa virkansa moitteettomasti. :)

      Poista
  4. Neobion tuotteista ei ole kokemusta, ja olen kyllä samaa mieltä: entinen pakkaus antaa tuotteesta laadukkaamman kuvan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tuo vanha kuorinta kalliimpikin, mutta luulen, että se ei niinkään johtunut kauniimmasta pakkauksesta vaan pakkaustavasta. :D Reppanasta ulkonäöstään huolimatta itse tuote on tosi laadukas. :)

      Poista
  5. No ei ole hinnalla pilattu kuorinta! :o Ja sarjan sy-voidekin alkoi kiinnostaa, olisin meinaan hyvää sy-voidetta vailla. Ostin jonkin aikaa sitten Juillen suosituksen perusteella Cattierin aloe vera savinaamion ja saman sarjan kuorintageelin, kivan tuntuinen kuorinta sekin, vaikkakin taidan tykätä yleisesti enemmän voidemaisista kuorinnoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää uusi kuorinta on tosiaan voideimaisempi kuin entinen, mikä on hyvä juttu. Cattierin kuorintaa en ole kokeillut.

      Poista
  6. Sori tuplapostaus, mut puhuitte Juillen kanssa ilmeisesti Straffende Augencremestä? En muuta tuolta sivulta löytänyt... Inci on tosiaan aika vakuuttava. Tekisipä mieli tilata kaikkea muutakin, niin halpoja ovat Neobiot. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on juurikin tuo mikä on BioNaturelin sivuilla, Juille varmaan tulee kertomaan onko se just se.:) Neobion uusittua tuotteensa niillä on suppeampi valikoima, ennenhän jokaiselle ihotyypille oli tarjolla erilaista tuotetta, nyt kaikki käy oikeastaan kaikille. Kunpa eivät olisi tehneet noin halppiksen näköisiä pakkauksia, kyllä nämä ovat niitä henkimaailman asioita. :D

      Poista
    2. Joo, eihän noi mitään kylppärin kaunistajia tosiaan ole.... Mutta, jos toimivat noin edullisilla hinnolla niin täytyy pitää kaapissa piilossa. ;)

      Poista
    3. Kyllä, se on juurikin se! Ihan huippu silmänympärysvoide. :)

      Poista
    4. Kiitti Juille! Tiedän sitten, kun avaan paketin, että on sama tuote "arvostelussa". :)

      Poista
  7. Piti muutamaan kertaan tarkistaa, että mitä tuossa hinnan kohdalla lukee! Miten se voi olla noin halpa :D Täytyy muistaa, kun seuraavan kerran on kuorinnalle tarvetta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta on oikeasti naurettava, varsinkin, kun tuote on vielä hyvä. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives