BAKEL - Kun sisältö ratkaisee

Yhteistyössä: BAKEL


Minulla on onni saada testiin blogin kautta paljon ihonhoitotuotteita. Ihonhoito-innostukseni ei alkanut, kun aloin pitämään blogia melkein kolme vuotta sitten, se alkoi jo varhaisessa teini-iässä. Aluksi käytin tietenkin edullista opiskelijalle sopivaa kosmetiikkaa, The Body Shop taisi olla kalleinta, mitä tuolloin kaapistani löytyi. Työelämään siirryttyäni löysin myös selektiivisten ihonhoitotuotteiden maailman, vaikka löysin hyviä ja jopa loistavia tuotteita, minä halusin kokeilla aina uutta. Vähitellen mukaan ujuttautui myös luonnonkosmetiikka. 

Vuosien saatossa käsieni läpi naaman kautta on kulkenut useita satoja (jos ei tuhansia) ihonhoitotuotteita, vaikka en ole ammattilainen, olen kuluttajana oppinut tunnistamaan hyvän huonosta nopeasti ja tiedostanut, että korkea hinta ei ole laadun tae. Kaikissa hintaryhmissä on hyviä ja huonoja tuotteita ja tuotteita, jotka eivät sovi omalle iholleni, mutta sopivat varmasti loistavasti jollekin toiselle.

Minulta on usein kysytty, jos pitäisi valita yksi ihonhoitosarja jota käyttäisit lopun elämääni, mikä se olisi? Vastaukseni on aina ollut, en todellekaan tiedä, liian vaikea valinta jne. Jos kysyisit minulta nyt, vastaisin Bakel


Törmäsin itse Bakeliin ensimmäisen kerran viime vuonna netissä, jonka jälkeen naistenlehden sivulla. Minua alkoi kiinnostamaan, mikä ihmeen Bakel? En ollut koskaan kuullutkaan koko brändistä ja minä kun pidin itseäni melkoisen valistuneena eri ihonhoitotuotteiden suhteen. Onneksi Google on ystäväni ja löysin lisätietoa, joka ei yhtään vähentänyt kiinnostusta, eikä jopa pientä lapsenomaista innostusta tuotteita kohtaan. Otin läppärin kauniiseen käteeni ja aloin näpyttelemään viestiä Bakelin maahantuojalle

Bakel (Beauty And Key Elements) lanseerattiin Italiassa vuonna 2008 ja tuotteita on tuotu vasta parin vuoden ajan Suomeen. Bakel-ihonhoitotuotesarjan on kehittänyt italialainen kemisti, yrittäjä ja kolmen lapsen äiti Raffaella Gregoris. Hän opiskeli kosmeettisten tuotteiden kemiaa Milanon ja Bolognan yliopistoissa. Valmistuttuaan hän työskenteli monen muun tavoin kosmetiikkateollisuuden palveluksessa. Tutkimus -ja tuotekehittelytyötä tehdessä Gregoris näki, kuinka valtaviamääriä laatukosmetiikkaankin päätyi turhia raaka-aineita, kuten herkistäviä hajusteita ja säilöntäaineita. Vaikuttavien aineiden määrä tuotteissa oli minimaalista prosentteina mitattuna. Hän alkoi miettimään, entä jos tuotteet sisältäisivätkin vain vaikuttavia ainesosia? Idea oli syntynyt, mutta tämän jälkeen tarvittiin vielä kymmenen vuotta tutkimustyötä ennen kuin oma tuotemerkki ja yritys Bakel syntyi.


Bakel on tällä hetkellä ainoa markkinoilla oleva kosmetiikkasarja, joka sisältää vain vaikuttavia ainesosia. Tuotteet eivät sisällä säilöntä- tai väriaineita, hajusteita, petrokemikaaleja, silikoneja, alkoholia, sulfaatteja tai PEG-/PPG-yhdisteitä. 

Tuotteissa käytetään vain kaikista laadukkaimpia ja puhtaimpia raaka-aineita. Yksi ja sama tuote käy niin kasvoille, silmänympärysiholle kuin kaulan -ja decolteen alueelle. (poikkeuksena kuoriva malic-seerumi, jota ei saa käyttää herkällä silmänympärysiholla) Useat Bakelin kasvojenhoitotuotteet ovat saaneet myös allergia -ja astmaliiton tunnuksen. (oxyregenin, nutrifillin ja efabodyn ominaistuoksut eivät läpäisseet tuoksuyliherkkyysallergiatestiä, joten ne eivät sovi tuoksuyliherkille tai hajusteallergisille, muutoin tuotteet ovat sopivia myös herkkäihoisille) Tuotteet soveltuvat käytettäväksi myös kauneuskirurgisten toimenpiteiden jälkeen. Bakel on myös Animalian listalla, joten tuotteet ovat täysin eläinkokeettomia. 

Kuluttajakin on otettu huomioon: pakkauksissa on INCI-listojen (mitkä kaikki ovat ihanan lyhyitä, jaluronic & lactobionic -tehoseerumit sisältävät vain kolmea ainesosaa) lisäksi kerrottu jokaisen ainesosan vaikutukset iholla. Tämä helpottaa kovasti tavallista kuluttajaa, joka ei muuten ole tietoinen tuotteiden sisältämistä aineista.


Itse testasin tuotteita kuukauden ajan ja testattaviin tuotteisiin kuuluivat seuraavat tuotteet:

PURE PEEL 50 ml Kuoriva geelinaamio kasvoille (n. 79 €)

Ihoa tehokkaasti kuorivia geelinaamio sisältää salisyylihapon ja sitruunahapon yhdistelmän, joka muiden luonnosta saatavien happojen kanssa kuorii pois kuolleet ihosolukot ihon pinnalta ja nopeuttaa solujen uusiutumista. Käytin tuotetta kerran viikossa.

Geelinaamion annetaan vaikuttaa puhdistetulla iholla viiden minuutin ajan. Parilla ensimmäisellä kerralla tunsin pientä kihelmöintiä iholla, mutta tämä on normaalia. Kihelmöinti hävisi myöhempien käyttökertojen aikana kokonaan. Lopuksi tuote huuhdotaan pois lämpimällä vedellä.

Geelimäinen kuorinta on täysin tuoksuton ja se liukuu mukavasti iholla. Levityksen kanssa kannattaa kuitenkin olla suht nopea. Iho oli kuorinnan jälkeen todella pehmoinen ja kuulas. Ensimmäisen kuorintakerran jälkeen ihoni hieman punoitti, mutta punoitus laski nopeasti. Tämän jälkeen punoitusta ei enää ilmaantunut. Ilmeisesti iholla kesti hieman aikaa tottua "happokuorintaan". Rakeeton kuorinta, jonka tehon todella huomasi. 

MALIC Kuoriva ja uudistava tehoseerumi kasvoille 30 ml (n. 129 €)

Tehoseerumi kuorii, kirkastaa ja tasapainottaa ihoa. Säännöllisen käytön luvataan parantavan ihon sävyä ja samalla estää uusien epätasaisuuksien syntymistä. 

Bakelin tehoseerumit on siitä erikoisia, että niitä kaikkia (kuutta erilaista) voi käyttää vaikka yhtäaikaa, pitää vain muistaa oikea levitysjärjestys. 

Käytin seerumia iltaisin, 1,5 painallusta riitti kasvoille ja kaulan iholle. Geelimäinen seerumi on läpinäkyvää ja hajutonta. Tuotetta pyöritellään iholle niin kauan, kunnes se on imeytynyt. Levittyy kevyesti iholle ja imeytyy hetkessä. Jättää kimmoisan pinnan. Tämä on Bakelin seerumeista ainoa, jota ei saa laittaa silmänympärysiholle sen kuorivan vaikutuksen vuoksi. Minulle kerrottiin, että tämän seerumin vaikutukset eivät näy heti ja näin tapahtui. Silti jo kahdessa viikossa ero entiseen oli huomattava. Olin niin ihmeissäni/innoissani hehkuvasta ihostani, että uskaltauduin laittamaan meikittömän kuvan kasvoistani Instagramiin. Lueskelin netistä, että monet ovat saaneet tästä apua pigmenttiläiskiinsä.


OXYREGEN Elvyttävä 24h kosteusvoide kasvoilla ja silmänympärysiholle 50 ml (n. 129 €)

Oxyregen on yksi Bakelin myydyimmistä tuotteista. Elvyttävä kasvovoide nopeuttaa ihosolujen uudistumista ja parantaa ihon hapenottokykyä. Jojoba -ja avokadoöljyt parantavat ihon elastisuutta ja hidastavat ikääntymisen merkkejä.

Käytin voidetta aamuin ja illoin. Ohuesta koostumuksestaan huolimatta kosteutti hyvin ihoa ja sopi erinomaisesti meikin alle. Tuoksu oli miedon jojobamainen. Rakastuin pakkaukseen, ilmatiivis jar-tyyppinen purkki kätkeekin yllätyksenä sisäänsä pumppuannostelijan, joten tuotetta on hygienista käyttää, eikä spaattelin kanssa tarvitse temppuilla.

BAKEL COOL EYES Tehoaine silmäpusseille ja tummille silmänalusille 20 ml (n. 99 €)

Bakel Cool Eyes lupaa vähentää turvotusta ja tummia silmänalusia.

Itse käytin tuotetta aamuisin, koska sen sisältämä menthol virkisti ihanasti aamu-unisia silmänalusia. Tuotteen tuoksu on aavistuksen mentholinen. Pakkaus on innovatiivinen. Tuote toimii painamalla putkilon alaosassa olevasta painikkeesta. Tämä on jättikokoinen kynä! Ensimmäisellä käyttökerralla tuote voi vaatia useamman painalluksen (aivan kuten YSL:n valokynä) ennen kuin tuotetta alkaa tulla ulos. Tuotetta levitetään putkilon yläosassa olevan kuulan avulla silmänympärysiholle (myös liikkuvalle luomelle). Itse kuitenkin otin kuulasta ainetta sormenpäähän ja levittelin aineen sormin. Kuula kannatta puhdistaa vaikka kasvopaperilla jokaisen käyttökerran jälkeen ettei se tukkiudu. 


Bubbling under...

BAKELONLY Intensiivinen tehokuuri 3 x 10 ml (295 €)

Bakelonly on intensiivinen tehokuuri, joka vähentää todistetusti juonteiden syvyyttä ja elvyttää ihoa. Tuotteen vaikutukset on testattu puolueettomassa laitoksessa. Testissä koehenkilöiden juonteiden syvyydet mitattiin ennen ja jälkeen tehokuurin. (ryppyjen syvyyden mittaukseen on oma laite) Jokaisella koehenkilöllä todettiin juonteiden vähentyneen, prosenteissa mitattuna 15-47%. Selvää tietenkin on, että mitä ryppyisempi iho, sen näkyvämmän tulokset. Maahantuoja laittoi anoppinsa tehokuurille ja tulokset voi kurkata täältä.

Itse sain testattavaksi tätä melko arvokasta tehoainetta 10 ml näytepakkauksen, joka kesti käytössä melkein kolme viikkoa. Levittelin täysin läpinäkyvää ja tuoksutonta geeliä otsanjuonteisiin ja silmäalusille, pari kertaa levitin tuotetta koko kasvoille yöksi hemmotteluksi. Koska itselläni ei ole kovin syviä juonteita, en mitään silmillä havaittavaa muutosta huomannut, paitsi sen, että niiden öiden jälkeen, kun olin laittanut tuotetta koko kasvoille iho oli aamulla erityisen kimmoisan ja hehkuvan oloinen.

Miksi sitten valitsisin Bakelin, jos minun täytyisi käyttää loppuelämäni vain yhtä ihonhoitosarjaa? 

Bakel täyttää kaikki kriteerit mitkä itselleni ovat tärkeitä hyvässä ihonhoitotuotteessa: Hellävarainen, mieto tuoksumaailma, käytännöllisen ylelliset kauniit pakkaukset ja ennenkaikkea toimiva sisus. Tuotteiden säännöllinen käyttö todella näkyy ihossa. Tuotteiden käyttö on myös pientä arkipäivän luksusta ja hemmottelua itselle.

 Jos haluan tonkimalla tonkia jotain miinuspuolia tuotteista niin niitä ovat tietenkin hinta, jonka vuoksi nämä eivät ole kaikkien saavutettavissa, vaikka niin kovasti toivon, että mahdollisimman moni voisi kokea jotain sellaista kuin Bakel. Se, että tuotteet ovat suurimmaksi osaksi tuoksuttomia voi olla jollekin ylitsepääsemätön ongelma, toiset haluavat ihonhoitotuotteidensa tuoksuvan.
  
Koska olen kokeilunhaluinen ihminen ja kirjoitan blogia, jatkan tietenkin tutkimusmatkaani kosmetiikan ihmeellisessä maailmassa, vastaan tulee vielä varmasti uusia huippuja tuttavuuksia, mutta tästä lähtien Bakel tulee aina säilymään mukanani. Kun löytää jotain erinomaista, siitä pitää mielellään kiinni.

Onko Bakel teille tuttu?

Bakelin jälleenmyyjät löydät täältä, myös nettishoppailu on mahdollista seuraavista paikoista: Efrosiina, Apteekkikulma ja Myllypuron Apteekki.















  1. Voi että, upeilta kuulostavat. Hinta tosiaan on tosi korkea, mutta tulokset puhuvat puolestaan. Toivottavasti minulla olisi joskus mahdollisuus hankkia näitä itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä, olen myyty! Hinnankin ymmärtää, kun tuotteissa oikeasti on niitä vaikuttavia aineita, eikä "täyteaineita". :)

      Poista
  2. En ole ennen tätä Bakelista kuullut, mutta kuulostaa mielenkiintoisen oloinen brändi on kyllä kyseessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen todella tutustumaan! Italialaiset ne osaa. ;)

      Poista
  3. Erittäin kiinnostava sarja. Olen nähnyt Bakelia jossain, mutta en ole kokeillut. Tämän hintaluokan tuotteita pitää miettiä hetki ennen ostopäätöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei ole ehkä sen hintaisia, että otanpa tästä kokeeksi mukaan. :)

      Itselläni kynnys laskee, jos/kun on lukenut jonkun toisen pitävän. Oma ajattelu ihonhoidosta laajentui paljon näiden ollessa testissä. Jos on valmis tinkimään tuoksuista ja kermaisista koostumuksista, mutta haluaa tuloksia, niin nämä ovat täydellisiä! Mahtavinta kuitenkin, että myös todella herkkäihoisille on saatavana selekteevisiä tuotteita, ei aina sitä apteekin normitavaraa. Jotenkin tällaisille tuotteille on ollut kyllä aukko.

      Poista
  4. Enpä ollut kuullutkaan ko, sarjasta, mielenkiintoiselta kuulostaa! Mutta hinta on kyllä liian kova mulle, vaikka tehokkaita olisivatkin... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan moni ole, aika uusi sarja Suomessa ja myynti kauneushoitoloissa ja apteekeissa. :)

      Poista
  5. Kuulostaa todella, todella kiinnostavalta! Hinta on kova, mutta tulokset selvästi puhuvat puolestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja onhan se upea ajatus, että tuotteissa ei ole mitään ylimääräistä vaan jokaisella ainesosalla on oma tehtävänsä. :)

      Poista
  6. Todella mielenkiintoinen postaus! En ollut aiemmin sarjasta kuullutkaan. Se jäi mietityttämään, että minkälaiset säilymisajat voiteilla on kun voiteet eivät sisällä ollenkaan säilöntäaineita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avaamisesta 6 kk:tta, toki tämä ei ole kiveen hakattu, koska pakkaukset ovat ilmatiiviitä, mutta tuo on luvattu säilymisaika.

      Poista
  7. Kiitos Jonna tästäkin postauksesta! Bakel on minulle tuntematon sarja, mutta herätti kiinnostukseni tämän postauksesi myötä ;) Minä olen joskus pulittanut aikamoisia summia Sisleyn hintavista tuotteista (samaa luokkaa kuin Bakel), joten eivät nämä nyt niin kauhean hintaisilta tunnu, paitsi tuo tehokuuri! Siitä en kyllä maksaisi 295 euroa, mutta reilun satasen voisin hyvästä tuotteesta maksaa suht helpostikin :) Tosin nykyään suosin luonnonkosmetiikkaa, mutta Bakelin tuotteita olisi kyllä mielenkiintoista kokeilla, kun kerran tuotteet eivät sisällä mitään turhia täyteaineita.

    http://beauty-highlights.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole Sisleytä kokeillut, selektiivisistä sarjoista yksi ainoita, joista ei itsellä ole kokemusta. Koska nämä Bakelin koostumukset ovat geelimäisiä ja ohuita, niin käytössä ovat tosi riittoisia.

      Poista
  8. No niin, nyt viimein Bakelista kuultiin lisää. Mielenkiintoiselta vaikuttaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi innovatiivista, luulen, että muutaman vuoden päästä tulee muitakin merkkejä, mutta jonkun on oltava eka. :)

      Poista
  9. Kuulostaa kyllä tosi mielenkiintoiselta sarjalta. Ehdottomasti joskus kokeilen, jos vaan rahatilanne sallii ja törmään näihin jossakin. Tämän hetken elämäntilanteessa vaan ei millään mahdu budjettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi hämmentävää testata näitä, hyvin simppeleillä ainesosilla saatu tosi toimivia tuotteita. Iho on tykännyt, vaikka ei siinä edes aikaisemmin ollut mitään suurempia ongelmia, mutta nyt iho on mielettömän hehkuva.

      Poista
  10. Voi että, olisipa myynnissä joku kokeilusetti, en tämän ongelmaihoni kanssa muuten ikinä uskaltaisi panostaa noin paljon per tuote. Mielenkiinnolla kokeilisin, ehdottomasti, jos ei tulisi hinta esteeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nora (maahantuoja ja Sky-kosmetologi) on joskus kauneushoitoloissa tekemässä kasvohoitoja Bakelin tuotteilla n. 50 €:n hintaan, joten hoidon kautta on mahdollista päästä tutustumaan tuotteisiin. Kannattaa seurata Bakelin FB-sivuja siellä yleensä ilmoitetaan näistä etukäteen. :)

      Kokeilusetti olisi kyllä loistava!

      Poista
  11. Itse olen myös aloittanut tämän sarjan käytön viime syksynä. Ennen käytin Lorealia, Niveaa, Erisania, Lumenea ja muita ns. markettituotteita. Olen kokeillut lukuisia tuotteita herkkään ihooni ja juonteisiin silmänympärysvoiteta jos jonkinlaisia, mutta tästä sarjasta olen itse saanut kaikkein huomattavimman avun.
    Olen nelikymppinen nainen ja ei ehkä kaikkein viisainta käyttää edellä mainittuja tuotesarjoja kun ottaa huomioon ikäni, juonteeni, couperosani ja herkän ihoni. Jos jollekin nuo merkit sopivat, niin ihan kiva - mutta itselleni ne eivät täyttäneet ihoni erityistarpeita.
    Ajattelin että nyt tai ei koskaan kokeilen Bakelia. Aloitin hakemalla näytteet apteekista ja jäin totaalisesti koukkuun sarjaan. Itse olen osa-aikatyöläinen, mutta voin sanoa että nämä ovat olleet joka euron arvoiset. Käytän Bakel Onlya, tehoseerumia, kuorintaa ja nyt tilasin hiljattain Oxyregenin. Nyt olen päättänyt satsata ihooni ja erityisen ihanaa on ollut herätä aamuisin kun katsoo peiliin eikä iho punoita ja ole kuivakan näköinen :o)
    Oli kiva lukea blogin kirjoittajan kokemukset tästä tuotesarjasta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että on muitakin Bakelin löytäneitä. Itselleni ihonhoito on myös se tärkein juttu, se on aina hyvä sijoitus. Pidän itse tuosta Oxyregenistä kovasti, sopii loistavasti meikin alle. Koostumus on kevyt, mutta kosteuttava, tuoksu on todella mieto, vaikka ei allergia -ja astmaliiton tuoksutestiä läpäissyt. Koukuttava kuvaa kyllä tätä sarjaa täydellisesti. ;)

      Poista
  12. Minä sain näistä kerran näytteitä Kosmetiikka Helmestä Munkkiniemestä, mutta näytepussien perusteella en kyllä vielä pystynyt muodostamaan mitään mielikuvaa. Eli melko hajuton ja mauton jälkimaku jäi :D. Siitä viilentävästä sy-voiteesta en pitänyt.

    Postauksesi perusteella kuorinta alkoi kiinnostaa eniten, se on varmasti myös todella riittoisa, vaikka onkin hintava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse huomasin noin viikon käytön jälkeen selvän eron ihossa. Tosin kuorinnan tein ensimmäiseksi, ennen kuin aloitin tuotteiden testauksen ja se muutti ihon välittömästi heleämmäksi. Hah, hajuttomia ja mauttomia, kyllä (allergisille sopivia), mutta toimivia! Kuorinta tosiaan on riittoisa, sitä kun ei suositella käytettäväksi kuin kerran viikossa...

      Poista
  13. Erittäin kiinnostava tuotesarja, tehoa saisi olla omassa kaapissanikin enemmän. Voisiko enempää toivoa kuin että tuotteessa olisi pelkästään tehoaineita, ei vain sen pakollisen minimin verran, että saa laillisesti mainita. Huomasin esimerkiksi, että yhdessä voiteessani on aurinkosuoja, mutta valmistajan sivuilta löysin tiedon SPF 6!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olin monesti aikaisemmin pohtinut, että miksi tuotteissa ei ole vain vaikuttavia aineita. Mietin, että jos se ei ole säilyvyyden tai koostumusten takia mahdollista. Bakel kuitenkin todisti ajatukseni vääriksi. :)

      Poista
  14. Wau! Rupesi heti kiinnostamaan nämä purnukat vaikka hinta onkin aika hurja. Toisaalta ymmärtäähän sen, että vaikuttavat aineet maksavat enemmän kuin pelkät täyteaineet ja mielelläni minä oikeasti toimivasta jutusta maksan. :)

    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtäähän sen, Bakelissa on myös käytetty kaikista laadukkaimpia vaikuttavia aineita, niissähän on myös eroja litrahinnoissa.

      Poista
  15. Niin muuten, pitikin vielä kommentoida, että monissa luonnonkosmetiikan ihonhoitotuotteissahan on vain vaikuttavia aineita. :) Kun voidepohja muodostui esim. kasviöljyistä tai aloesta, silloinhan tuotteessa ei ole fillereitä lainkaan, vaan pohjallakin on ihonhoidollisia vaikutuksia. :)

    VastaaPoista
  16. Kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta vaatisi kyllä jonkun kokeilusetin, että uskaltaisi tarttua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni minisetti voisi tosiaan olla hyvä tutustumiseen, niistä saa aina yleensä paremman kuvan kuin näytepusseista. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives