Klassikot osa 6 – Tweezerman


Klassikot -sarja jatkuu ja tänään on esittelyvuorossa Tweezerman.

Vanhemmat lukijani saattavat muistaa aiemman tilitykseni Tweezereistä. Olenkin unohtanut kertoa pinsettien kohtalon, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Lähetin tylsät pinsettini kuplamuoviin käärittynä teroitettavaksi, mutta niin kuin valitettavan usein, minulla ei ollut onnea tälläkään kertaa matkassa. Reilun kuukauden odottelun jälkeen sain postia Tweezermanilta. Kuoresta paljastui kuori, jossa olin pinsetit lähettänyt. Kerrottiin, että lähetykseni oli saapunut perille ilman pinsettejä. Kuoresta oli havaittavissa, että se oli avattu kahteen kertaan, joten joku pinsettien himoinen pitkäkynsi oli sitten pöllinyt itselleen tylsän työkalun. Sitä en käsitä, miten tyyppi oli viitsinyt laittaa tyhjän kuoren edelleen eteenpäin. Aloinkin miettimään, että jos pinsetit oli poistettu kuoresta turvallisuussyistä, koska olivat rapakon taakse menossa. Mutta eikös tuollaisessa tapauksessa kuoreen olisi lätkäisty leima/tarra tapahtumasta? Joten Tweezerillä homma toimi, mutta postin kautta lähettämisessä on aina riskejä.

Otin sattumalta puheeksi tämän surullisen kuuluisan tapahtuman PR-toimistolla käydessäni ja minulle laitettiin pussiin mukaan uudet pinsetit. Täytyy sanoa, että nämä ovat paljon paremmat kuin ne entiset, huomattavasti terävämmät ja käyttökelpoisemmat. Olisiko vanhoissa pinseteissä ollut kyse maanantaikappaleesta?


Tweezerman aloitti toimintansa yhden tuotteen firmana vuonna 1980. Tweezerman SlantⓇ syntyi, kun firma kehitti laadukkaat erityiseen tarkkuuteen pystyvät pinsetit. Ne tavoittavat ja saavat otteen kaikkein ohuimmistakin karvoista. Slanteista tuli välittömästi myyntimenestys ja ne ovat vielä tänäkin päivänä firman myydyin tuote. Tuotetta myydään niin kuluttajille kuin ammattilaisillekin. 


Kuvissa olevat Slant Tweezerit ovat voittaneet mm. InStyle -lehden Best Beauty Buys 2012 ja Alluren Best of Beauty -palkinnot, joten pinsetit ovat paikkansa Klassikot -sarjassa ansainneet.

Löytyykö teidän meikkipussista nämä klassikot?

Tweezermaneja myyvät mm. Stockmann, Sokos, Emotion, Stockmann Beauty ja apteekit.

Hinta n. 28 €.

Pinsetit saatu blogin kautta.

  1. Jep, meikäläisellä on vihreän värinen :) Nuo ovat kyllä parhaat, harmi vaan ettei se kulmien nyppiminen ole sen mieluisampaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu no eihän se ihan mielipuuhaa ole, mutta mä olen ottanut tavaksi nyppiä joka aamu hajakarvat, niin ei ole niin montaa sitten revittävänä kerralla. :p Joten käyttöönsä nähden kyllä hyvä hinta/laatusuhde. :D

      Poista
  2. Tweezermanit ovat parhaimmat pinsetit, mitä on koskaan keksitty ;) Niitä kun kerran kokeilee, ei voisi enää kuvitellakaan käyttävänsä kaupan tavallisia pinsettejä. Nyppiminen Tweezermaneilla on NIIN helppoa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä punaiset paholaiset saatuani, olen yhä vakuuttuneempi, että ne mun pinkit ihanuudet oli maanantaikappale, sen verran tuskaista nypintä oli niillä verrattuna näihin. Tweezermanin ripsentaivuttajathan ovat omat suosikkini. Käyttänyt niitä jo vuosia, välillä hairahdun kokeilemaan muita, mutta ei. Ne istuu mun silmään kuin nakutettu ja päihittää jopa kokeilemani Shiseidot ja Shu Uemurat.

      Poista
  3. Mulla on ollut nyt muutaman vuoden seeprakuvioiset Tweezermanit ja tykkään niistä ihan simona! Noita ennen mulla oli The Body Shopin pinsetit, jotka kyllä oli tosi hyvät, mutta Tweezermanit menee niidenkin edelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli TBS:lle vierailu, jos vielä joskus joutuu lähettämään pinsetit teroitettavaksi, toivottavasti paremmalla onnella. :D

      Poista
  4. Minulla on oranssit ja teräväkärkiset. Olisin ostanut tasakärkiset, mutta nämä olivat *köh* alennuksessa..... Ja pois en vaihda <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin näkee näitä alennuksessa, joten ymmärrettävä repsahdus. Pitäiskin testata miten nuo teräväkärkiset eroaa näistä.

      Poista
  5. En voisi enää kuvitellakaan eläväni ilman Tweezereitäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinsetit on kyllä yksi tärkeimmistä työkaluista, en edes uskalla ajatella kulmieni tilaa ilman niitä. :D

      Poista
  6. Ei ole vielä tietään löytänyt minun meikkipussiini, mutta ehkä piakkoin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvien pinsettien löytäminen on haastavaa puuhaa. :)

      Poista
  7. Vaaleanpunaisena löytyy! Ne on hyvät, mutten ymmärrä sitä hypetystä niiden ympärillä- toimii ihan yhtä hyvin mulla kuin kaikki muutkin pinsetit. Mun kulmakarvat on tosin pieninäkin tosi näkyviä ja jykeviä, joten ei oo koskaan ollut ongelmaa saada niistä kiinni ja sitten irti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ne pinkit oli huomattavasti tylsemmät kuin nämä (siksi siinä edellisessä postauksessa hieman ihmettelin hypetystä...), tuo teräosa on näissä uusissa huomattavasti terävämpi ja näillä saa paremman otteen. Päihittää kyllä ne halppikset, mitkä ostin siksi aikaa, kun Tweezereiden piti olla teroitettavana. :D Millä sitten sinnittelinkin ihan näihin päiviin asti, kun pitkäkynsi vei ne. :/

      Poista
  8. Mulla on The Body Shopin vuosia sitten ostetut pinsetit, hyvin olen niillä pärjännyt, vaikka välillä haaveilenkin Tweezereistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TBS näyttää olevan kova pinsetti rintamalla. :)

      Poista
  9. Tweezermanin kuviolliset Mini Slant pinsetit on olleet käytössä useamman vuoden ja edelleen toimivat hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne minit on söpöjä, olen joskus katsellut niitä sitruuna -ja mansikkakuvioisia. Ihania!

      Poista
  10. Löytyy pinkit! Ostin ne viimesyksyn Hullareilta :) Ja hyvät ne kyllä on! Lisäksi multa löytyy tosi hyvät pinsetit kosmetologikoulun ajoilta, niillä saa ihan pikkiriikkisetkin karvat nypittyä pois <3 Parhautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät pinsetit on kyllä päivän pelastus. Turhauttavaa yrittää nyhtää karvoja tylsillä, mihin ei tartu mikään. :/

      Poista
  11. Juu löytyy, ihan samanvärisetkin kuin sulla! Ostin omani aikoinaan Brysselistä. Ovat kyllä ehdottomasti parhaat, hyvä että sait uuden mahdollisuuden näihin vielä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kieltämättä aikoinani hieman pettynyt niihin vaaleanpunaisiin, mutta mielessä kummitteli, että niiden on pakko olla ne kuuluisat maanantaikappaleet. Kun sain nämä käteen, niin nää on ihan erilaiset, paljon terävämmät.

      Poista
  12. Ostin monen monta vuotta sitten Tweezermanit, mutta harmillisen vähälle käytölle ovat jääneet vaikka tykkäänki. Oon jumittunut käyttämään ikivanhoja Body Shopin(?) pinsettejä jotka ovat myöskin vallan mainiot. Tämä postaus muistuttikin minua siitä et alappas eukko käyttämään niitä suht tyyriitä pinsettejäsi ;)

    Paljon on myynnissä pinsettejä joista näkee heti ettei niillä pysty nyppimään lyhyimpiä karvoja. Mitähän varten niitä edes myydään, nenäkarvojen nyppimistä vartenko..? =D

    VastaaPoista
  13. Mun muutaman vuoden palvelleet minit on edelleenkin kuin uudet. :)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives