Klassikot osa 7 – Eight Hour Cream


Klassikot -sarja saa tänään jatkoa. Itse oikeutettuna tähtenä toimii tuote, joka on viihtynyt omassa meikkipussissani ja käsilaukussani melkein 20 vuotta. Päästääkseen käsilaukkuuni yhtäjaksoisesti noin pitkäksi ajaksi, pitää tuotteessa olla jotain erityistä.

Elizabeth Arden loi Eight Hour Cream Skin Protectantin jo vuonna 1930. Tarkoituksena oli luoda tuote, joka rauhoittaisi ihoa. Neiti Arden onnistui ja Eight Hour Creamista tulikin heti menestys. Nimensä voide sai siitä, että asiakas kertoi Ardenille, että oli käyttänyt voidetta lapsensa nirhautuneeseen polveen. Polven iho oli parantunut kahdeksassa tunnissa.

Mikä sitten tekee tuotteesta niin tehokkaan? Voide sisältää mm. vaseliinia, ihoa rauhoittavaa beta-hydroxylia ja E-vitamiinia. Kaunis aprikoosinsävy on varmasti yhtä tunnettu kuin voide itse. Neiti Arden itse käytti voidetta jopa kuuluisien täysiveristen hevostensa jaloille pitääkseen ne kunnossa.

Tuotteessa on ominaistuoksu, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Mielestäni tuoksu on siedettävä, jotenkin tallimainen/heinäinen. Eight Hour Cream on koostumukseltaan paksua balmimaista voidetta. Se on tahmeaa, mutta "sulaa" ihoon levitettäessä. Tuote on todella riittoisaa. Itselläni yksi tuubi kestää käytössä 2-3 vuotta.

Klassikolla on tietenkin myös vannoutuneita julkkiskäyttäjiä kuten: Victoria ja David Beckham, Cate Blanchett, Claudia Schiffer ja Catherine Zeta-Jones. 


Mihin voidetta sitten voi käyttää?

– kuiviin kynsinauhoihin, huuliin ja kyynerpäihin

– tehohoitona yöksi kuiville kantapäille

– tuomaan hehkua kasvoille mm. poskipäille ja silmäluomille

– pitämään kulmakarvat ojennuksessa

– salainen ase finnien taltuttamiseen

– auringon polttamalle iholle

– tehonaamiona todella kuivalle iholle

– pitämään paikallaan yksittäiset lentävät hiukset


Eight Hour Cream -sarja on vuosien saatossa laajentunut. Orginal-voidetta saa nykyisin myös tuoksuttomana. Sarjaan kuuluu kasvovoiteita, erilaisia huulille suunnattuja tuotteita, käsirasva, vartalovoide...

Itselläni on aikaisempaa kokemusta lähinnä käsivoiteesta, jota suosittelen lämpimästi. Lip Protectant Stick taas ei mielestäni hoitavuudeltaan ollut alkuperäisen voiteen kaltainen halkeilevien huulten pelastaja, enkä ihastunut siihen mitenkään erityisesti. Joten olin melkoisen kiinnostunut, kun sain PR-toimistolta testiin Eight Hour Cream Intensive Lip Repair Balmin. Olisiko tämä tehokkaampi?

Tuote on pakattu lasipurkkiin ja se on kiinteää vaalean aprikoosinväristä voidetta. Tuotteen tuoksussa on paljon samaa, mitä Original-voiteessa, mutta nenä erottaa heti poikkeavan tuttavuuden, eukalyptuksen. Tuotteen sisältämät vaseliini, karitevoi, palmuvoi ja hunajauute kosteuttavat ja hoitavat huulten ihoa tehokkaasti. Puikkoon verrattuna tämä on erinomainen rohtuneiden huulten pehmittäjä. Jättää huulille himmeämmän pinnan kuin Original-voide ja on mielestäni tämän vuoksi parempi päiväkäyttöön. Eukalyptuksen tuoksu peittää sen verran tyypillistä tuoksua, että tämä saattaisi upota niillekin, jotka eivät alkuperäisen tuotteen tuoksua siedä.

Eight Hour Cream on kerännyt monia palkintoja mm. Elle (USA) Best Multitasker 2012, Stylist Skincare Awards (UK) Best Classic 2012, Australian Women`s Weekly AWW Product of the Year Awards: Beauty Hall of Fame 2012 ja monia muita. Intensive Lip Repair Balm on melko uusi tuote, mutta sekin on ehtinyt voittaa palkintoja mm. Total Beauty Editor`s Pick Awards: Best Lip Treatment (USA) 2013, sekä Essence Magazine Best in Black Beauty Award: Best Skincare (USA) 2013.

Kulkeeko Eight Hour Cream teidän käsilaukussanne?

Hinnat:

Eight Hour Cream Skin Protectant Original 50 ml, 41€
Eight Hour Cream Intensive Lip Repair Balm 15 ml, 28€

Tuotteita voi ostaa mm. Stockmann-tavarataloista.

Original-voide omani, Lip Repair saatu blogin kautta.






  1. Näitä olen halunnut kokeilla pitkään,muttei ole koskaan tullut hankittua. Kuulostaa kyllä ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut onnellisessa koukussa jo 20 vuotta. ;) Lip Repair oli tosi miellyttävä uusi tuttavuus.

      Poista
  2. Original on täälläkin ollut käytössä jo vuosikymmeniä. Tällä hetkelläkin hoidan sillä flunssan ja nuhan nirhauttamia nenänpieliä. Ja yksi vinkki vielä tuohon listaasi: suupielen haavaumat, joihin ei ole tehonneet B-vitamiinit, antibioottisalvat yms. olen saanut paranneltua tällä. Jos oikein pahaksi ovat äityneet, alle ensin teepuuöljyä ja sitten Eight Hour Creamia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, itse en ole noista haavaumista kärsinyt. Tosin vuoraan huulet aina iltaisin tuolla Original-voiteella, joten oliskohan se estänyt niiden tuloa? :)

      Poista
  3. Näistä tuotteista ja minusta ei ole tullut ystäviä ja olen ihmetellytkin voiteen suosiota. Kahteen otteeseen olen hankkinut oman tuubin ja kerran huulirasvan, mutta salaisuus ei ole auennut. Ehkä en sitten tarvitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin me ollaan erilaisia! Itselle tulee välittömästi apua-olo, kun huomaan tuubin lähenevän vääjäämättömästi kohti loppuaan, tekisi mieli seuraavaksi kokeilla sitä tuoksutonta versiota, mutta pelkään ettei se olisi niin hyvä kuin alkuperäinen...

      Poista
  4. Viimeksikin laivalla tätä taas pyörittelin käsissä, mutta en raaskinut ostaa. Tuoksuton versio ja riittoisuus houkuttelisi ostamaan, mutta toisaalta, oon pärjännyt Bepanthenilla ja muilla voiteilla. Ehkä mä vielä joku kerta tän nappaan mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riittoisaa tosiaan on, ehkäpä sinäkin joku pvä vielä koukutut. ;) Mä olen outolintu, mutta en ole koskaan "oppinut" käyttämään Bepanthenia, olen ostanut sitä parikin tuubia, mutta käyttämättä on jäänyt. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives