Michael Kors x 3


Kerroinkin teille viikonloppuna, että Suomessa myyntiin tulleet Michael Korsin kosmetiikkatuotteet on suunniteltu kolmen tuoksun ympärille. Sain testattavaksi kolme hyvinkin erilaista tuoksua ja tänään kirjoittelen teille niistä omia fiiliksiäni. Näiden kolmen tuoksun lisäksi myynnissä on myös neljäs tuoksu Michael Kors for Women.


Jokaisen kolmen tuoksun pullo on samanlainen. Muotokieli on neliskanttisen kulmikas ja lasi paksua. Pullot ovat painavia, joka tuo ylellisen tunteen. Komeuden kruunaa kullanvärinen korkki. Erottavin piirre on se, että jokaisen pullon sisällä oleva tuoksuneste on eri väristä. Kaikki tuoksut ovat EdP.


Aloitetaan sarjan kevyimmästä ja raikkaimmasta tuoksusta Sporty Citrus -tuoksusta. Tuoksun nenänä on toiminut Honorine Blanc, joka on suunnitellut sellaisia tuoksuja kuin YSL:n Belle d`Opiumin, Cacharelin Scarlettin ja Marc Jacobsin Splash - The Pearin.

Nimensä mukaisesti kyseessä on sitrustuoksu. Tuoksussa raikasta mandariinia, kevyttä appelsiininkukkaa ja syvyyttä tuo patsuli. Tuoksu on rennon tyylikäs.

Omaan makuuni tämä on kesätuoksu parhaimmillaan: rento ja raikas. Kesto iholla on keskiverto n. kuusi tuntia. Vaikka kyseessä onkin sitruksinen tuoksu, tässä on patsulin ansiosta aika paljon syvyyttä moniin muihin sitrustuoksuihin verrattuna. Itse tartun tällaisiin tuoksuihin päivinä, jolloin kaipaan erityistä piristystä.


Tiesin jo tuoksun nimestä, että Glam Jasmine saattaisi olla se tuoksu, joka puree näistä itseeni parhaiten. Nenä tuoksun takana kuuluu Harry Fremontille. Herra on suunnitellut tuoksuja paljon mm. Avonille ja onpa tämä herra neljän hittituoksun takana, jotka kaikki varmaan tunnistavat: Lancôme Miracle, CK One ja CK Eternity Moment, sekä oma suosikkini Ralph Lauren Romance.

Tuoksua kuvaillaan jumalaisen upeaksi ja naiselliseksi. Tuoksussa valloittavat jasmiini, mustaherukka ja santelipuu.

Tuoksussa on ehdottomasti ainesta omaksi pitkäkestoiseksi suosikiksi. Minut tämä valoitti yhdellä puhtaimmista jasmiinin tuoksuista, mitä olen pitkään aikaa missään haistanut. Mustaherukka tuo tuoksuun kivaa raikkautta ja kirpeyttä. Tuoksu on melko voimakas ja sitä kannattaakin laittaa vain yksi suihkaus. Tämä kestää iholla hurjan pitkään, vielä kahdeksan tunnin jälkeen tuoksu on selvästi aistittavissa iholta.


Sexy Amberin taustalla on sama mies kuin Glam Jasminen, Harry Fremont ja sen kyllä huomaa!

Tyylikäs ja aistikas tuoksu, jonka luokittelisin iltatuoksuksi. Päivään liian "paksu", mutta voisin hyvin kuvitella vahvojen ja voimakkaiden naisten kantavan tätä myös päivällä.

Tässäkin tuoksussa valloittavat oma suosikkini jasmiini, mutta nyt on poistettu Glam Jasminen mustaherukan kirpeys ja lisättykin meripihkaa, sekä santelipuuta syvyyttä antamaan. Fragranticassa moni sanoo tätä Chanelin Alluren tuoksuiseksi, minusta tässä on hyvin vähän samaa. Allurehan ei ole tuoksu minun makuuni alkuunkaan, sillä siinä on jokin pistävä haju, mistä en pidä. Sexy Amber sen sijaan on tumma, mutta todella pehmeä, jonka vuoksi en koe tätä Alluren kaltaiseksi.

Tätäkin tuoksua vain yksi suihkaus riittää, kestää iholla huikean kauan, jopa 12 tuntia!


Michael Kors on luonut kivan tuoksukolmikon, jossa on jokaiselle jotain. Keveyttä ja raikkautta kaipaava valitsee Sporty Citrus -tuoksun. Raikkaiden kukkaistuoksujen ystävälle tarjolla on Glam Jasmine. Rohkeiden ja vahvojen tuoksujen ystävälle Sexy Amber.

Tuoksuja voi ostaa toistaiseksi Helsingin Stockmannilta.

Mikä sinusta kuullostaa kiinnostavimmalta?

Hinnat:
MK Sporty Citrus, Glam Jasmine ja Sexy Amber 30 ml, 69€, 50 ml, 89€.

Tuoksut saatu blogin kautta.







  1. Kylläpä nuo pullot on kauniita, ihanan yksinkertaisia! Sexy amber kuulostaa ihan mun tuoksulta :B

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ovat, niissä on kyllä onnistutta aika täydellisesti. Jotenkin voisin kuvitella Sexy Amberin sulle, itsellenikin ehdoton valinta iltaan. ;)

      Poista
  2. Pullot ovat to die for, rakastan tuota tiukkaa symmetrisyyttä! Glam Jasminea täytyy käydä nuuhkimassa (ja katsomassa ne meikit!!!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä, uppoaa ainakin tänne kuin veitsi sulaan voihin! :)

      Poista
  3. Mä voisin kuvausten perusteella ottaa kaikki kolme, jokaiselle löytyisi varmaan käyttötarkoitus. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen samaa mieltä! Naisella on monta mieltä/fiilistä päivästä riippuen. ;)

      Poista
  4. Sexy Amber kuulostaisi mun korvaani omalta, hmm... Pääsispä tuoksuttelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi tumma, luulen, että saattaisit pitää. ;)

      Poista
  5. En pysty kestää, miten upeita nuo pullot ovat!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kestä minäkään, sitten vielä päälle se extra-fiilis, kun painava lasipullo on kädessä. Ihminen voi tulla pienistä asioista onnelliseksi. ;)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives