Tehokas sunnuntai


Tänään on ollut tehokas päivä. Heräilin kelloon puoli yhdeksän aikaan. Aloitin aamun espressolla ja miehen keittämällä aamupuurolla. Täysin vatsoin olikin hyvä aloittaa sunnuntain siivousurakka, vaikka homma ei kovin mieluisa ole. 

Nyt kello yhdeltä koti tuoksuu puhtaalle, viimeiset pyykit vielä pyörivät koneessa. Urakan päätteeksi tein itselleni kupillisen cappuccinoa ja ajattelin jatkaa Gracen (Nemo 2013) lukemista. 

Sain kirjasta Nemolta lukukappaleen ja pääsin aloittamaan lukemisen vihdoin eilen illalla. Jäin heti koukkuun! Greace on Grace Goddingtonin elämänkerta. Gracehan tuli suurelle yleisölle tunnetuksi Septemper Issue -dokumentista. Yli 70-vuotias teräsnainen Grace toimii edelleen Yhdysvaltain Voguen taiteellisena johtajana.


Sain tehtyä tällä viikolla jotain muutakin. Ostin aikoinaan vanhaan asuntoomme jääkaappirunous -paketin. Sanat eivät ehtineet kauaakaan koristaa asuntomme jääkaapin ovea, kun meille tuli muutto. Muistan, että minulla meinasi palaa hermot repiessä pieniä magneetteja ovesta irti muuton yhteydessä, kun olisi ollut kiireellisempääkin tekemistä. En silti raaskinut jättää niitä oveen. 

Sanat odottivat peräti viisi vuotta uuden kodin siivouskomerossa hetkeä, että pääsivät takaisin esille. Viime viikolla käytin hyvän aikaa laittaakseni sanat koristamaan jääkaapin ovea. Melkoista näpertelyä, sillä yksi paketti sisältää yli 500 yksittäistä kirjainta/sanaa.

Kannatti, sillä jo illalla mieheni oli käynyt runoilemassa jääkaapin oveemme. Keittiöön mennessä onkin jännitys päällä: mitä jääkaapin oveen on tällä kertaa ilmestynyt?

Mutta nyt uppoudun Gracen maailmaan ja toivottelen kaikille oikein rentouttavaa sunnuntaita!

Kirja on lukukappale ja saatu kustantajalta.


  1. Ihanaa sunnuntaita sinnekin! Omani alkoi kanssa siivouksella ja sitten vanha ystävä (siis ei hän ole vanha, vaan olemme olleet ystäviä 3-vuotiaista asti) teki yllätysvierailun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika makeeta, itsellä ei ole ystävää, jonka olisin tuntenut noin varhaisesta lapsuudesta. :)

      Poista
  2. Kaunis kuva. Mietin joskus jääkaappimegneettien ostamista, mutta lopulta jätin ne kirjakauppaan. Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Voi, oikein kaipaan aikoja, kun sunnuntaissa oli sitä jotakin! Aikoinaan silloin sai tehdä kaikkea mukavaa ja rentouttavaa, ja sunnuntaisin oli ihan oma tunnelmansa. Nykyään, vuorotyön ansiosta, viikonpäivät ovat menettäneet oman merkityksensä lähes kokonaan. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olin entisessä työssä usein töissä sunnuntaisin, mieheni tekee nytkin vuorotyötä. Itseasiassa aloin siivoamaan, kun hän lähti töihin. Joten ei täälläkään sinällään ole viikonpäivillä niin kamalasti merkitystä. Eilen just mietittiin miehen kanssa, että mikäs päivä tänään on. :D

      Poista
  4. Magneetit on ihanat ja mä niin tunnustan tunteen kun ne on pitäny irrottaa... Ts. Joskus ne ärsyttää kun wi pääse niiden takia kunnolla pesemään kaapin ovea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan pahemmin jääkaapin ovea pestä vähään aikaan... :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives