Riisillä täytetyt tomaatit


Edullinen ja yksinkertainen ruoka voi olla joskus parasta. Siitä hyvänä esimerkkinä mielestäni toimii riisillä täytetyt tomaatit, joita meidän taloudessa on valmistettu viime aikoina turhan harvoin. Pitääkin korjata tilanne ja nopeasti.

Riisillä täytetyt tomaatit
(4 annosta)

4 suurta tomaattia (yht. n. 300 g)
2 murskattua valkosipulinkynttä
1 dl risottoriisiä
6 revittyä basilikanlehteä
2 rkl oliiviöljyä & pieni määrä voiteluun ja pirskotteluun
suolaa ja rouhittua mustapippuria

Leikkaa tomaattien kanta irti ja ota talteen kanneksi. Koverra tomaattien massa ulos ja silppua. Siirrä suureen kulhoon niin, että kaikki mehu tulee mukaan, lisää valkosipuli, riisi ja basilika. Mausta suolalla ja pippurilla, lisää joukkoon 1 rkl oliiviöljyä. Laita kansi päälle ja jätä huoneenlämpöön tunniksi niin, että tomaattimehu imeytyy riisiin.

Täytä tomaatit riisiseoksella ja siirrä ne öljyttyyn uunivuokaa. Pane tomaatteihin "kannet" ja pirskottele niiden päälle öljyä. Paista uunissa 180 asteessa 35 minuuttia, kunnes tomaatit ovat pehmeitä ja riisi kypsää. Tarjoa lämpimänä tai huoneenlämpöisenä. Maistuu parhaimmalta vasta paahdetun paahtoleivän kera.

Makoisaa lauantaita!

  1. Mielenkiintoinen ja uusi tapa imeyttää tomaattien mehu riisiin ensin ja kypsentää vasta uunissa. Näyttää houkuttelevalta, tomaatti saa niin ihanan aromin uunissa:)

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan, kun tein näitä aikoinaan ekaa kertaa ja pohdin mitä näistäkin tulee. (meinasin, että riisi jää raa`aksi) Vastaus: superhyviä, se imeytys kannattaa, koska se tuo kaikki maut ihan erilailla esiin.

      Ihanaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  2. Täytetyt paprikat ja tomaatit on aivan ihania. Harmi ettei sellaisia juurikaan kovin useasti tule tehtyä. Muistan, kun mun äiti aikoinaan toi joskus sen työpaikalta jompia kumpia ja olihan ne hyviä.

    VastaaPoista
  3. Muistan kun tuollaiset oli ensimmäisiä asioita mitä kotitaloustunnilla koulussa opeteltiin tekemään. Vähän eri täytteellä vaan. Hyviä täytetyt tomaatit kyllä on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, miksei meillä tehty mitään näin kivaa. Mun aikaan väännettiin uuniperunoita ja jauhelihakastiketta. :D

      Poista
  4. Ai että ärsyttää jos se äskeinen kommentti ei tullut perille .D eli siis olen tehnyt tälläisiä ja laittanut vielä jauhelihaa riisin sekaan. Nyt täällä tuoksuu lasagne runsaalla valkosipulilla nam nam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sapettaa kyllä, että bloggerin kommentoinnissa on ollut tosi paljon ongelmia viime aikoina. Itsellänikin. :( Lasagne! <3 Saisko lähetyksen tännekin, kaipaisin vähän piristystä.

      Poista
  5. Ommm,näitä on pakko tehdä kun mies Suomesta kotiutuu vappuna.Kiitos siis etukäteen vinkistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ilman muuta, tosi helppoa. Vähän kärsivällisyyttä, kun joutuu liottamaan riisejä, mut kannattaa!

      Poista
  6. Nams! Näitä täytyy valmistaa joku päivä! :)

    VastaaPoista
  7. Mmm, oi ku kuulostaa hyvältä.. Aika usein teen täytettyjä paprikoita, tomaatit kyllä kuulostaa kans herkulta! Itekkin ois kyllä epäilly et miten se riisi siellä kypsyy :D Tai risottoriisihän nyt kypsyykin nopeemmin, meillä yleensä tavallista tummaa riisiä, se varmaan kannattaa keittää ainakin puolikypsäksi ensin jos tätä testaa.. Täytetty kesäkurpitsakin on hyvää, tekisin useemmin mut ku isännälle ei maistu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytetyt kesäkurpitsat on ihania! Meillä tehdään aika usein, onneksi mies on kaikkiruokainen. ;)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives