17.5.2014

Avon Orange Crush


Voisi sanoa varmaan vihdoinkin, sillä ensimmäinen Avonin tuote näkee päivänvalon tässä blogissa. Olen ollut tietoinen, että Avonin tuotteet ovat edullisia ja kolmen viikon välein vaihtuvassa laajassa kuvastossa on usein ihan mielettömiä tarjouksia. Pelkästään hyvää olen kuullut myös firman tuotteiden hinta-laatusuhteesta. Ainoa asia minkä vuoksi minulla ei ole tuotteista sen kummempaa kokemusta, on se, että Avonin tuotteita ei voi tilata helposti suoraan verkkokaupasta vaan tuotteiden tilaaminen tapahtuu konsultin kautta. Jotenkin koen tämän asian itse kovin hankalana, vaikka eihän se sitä tietenkään käytännössä ole. Ehkä ongelma on vain omassa päässäni? Luulen, että hyvä konsultti osaisi pitkän asiakassuhteen aikana vinkata myös juuri itselleni sopivista tuotteista.

Oranssihan on tänä keväänä ja tulevana kesänä todella hot-sävy. Monen muun tapaan myös Avon on ajanhermoilla tuodessaan markkinoille Orange Crush -lakan, joka kuuluu Gel finish -lakkoihin.


Gel finish -lakat ovat kiireisen ihmisen pelastus, sillä ne ovat 3 in 1 -lakkoja, joiden kanssa et tarvitse erillistä pohjustusta tai päällyslakkaa. Jopa yhden kerroksen luvataan riittävän antamaan täydellisen pinnan ja peittävyyden.

Lakassa on miellyttävä leveähkö suti, jolla lakkaa on helppo levittää kynnelle. Todellakin näytti, että yksi kerros olisi saattanut riittää. Mutta ainakin omista kynsistä kärjet kuulsivat sen verran läpi, lakan kuivuttua, että päädyin lisäämään vielä toisen kerroksen. Lakka kuivui nopeasti ja jätti mielettömän upean kiillon kynnen pinnalle. Pysyi loistavasti omilla kynsillä viisi päivää, jonka jälkeen muutamien kynsien kärkiin tuli pientä kulumaa. Hintaansa nähden todella laadukas lakka. Avonilla on Gel finish -lakoista tarjous 27.5 asti: 1 kpl lakkoja maksaa 7,65 euroa tai 2 kpl hintaan 12 euroa. Oman kauneuskonsultin voit etsiä täältä.

Onko teillä kokemusta Avonin tuotteista?

Lakka saatu mainostoimiston lahjakassista. Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä saa niistä rahallista korvausta.



10 kommenttia:

  1. Minulla on Avonilta kaksi erinomaista luomiväripalettia. Värivalikoima on paljon käytännöllisempi kuin esin. Diorilla, joita ennen hankin. Avonin nettisivut ovat aivan surkeat eikä niitä voi esim. selata tabletilla ollenkaan. Itse konsultiksi alkamalla saa tilattua, mutta minusta nämä kannattaisi tuoda ihan tavallisiin kauppoihin. Tuo konsulttihomma on ihan mennyttä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi olen kanssasi hieman samoilla linjoilla. Ikävä sinänsä. Jotenkin kynnys tuotteiden hankintaan konsultin kautta on todella paljon suurempi (ainakin itsellä), vaikka onhan siinä positiivisia juttuja, pienituloinen voi saada hieman tämän konsulttihomman avulla lisätienestejä. Tällaista toimintaa itse mielelläni tukisin. Ehkä aika on vaan ajanut ohitse. Harmi, sillä kynsilakka vakuutti minut ja yksi luomiväripaletti odottaa testaustaan, joten sinun kertomasi perusteella odotukset on suuret! :) Toki onhan Avonilla ja Oriflamella varmasti oma vakiintunut asiakaskuntansa, joka ei koe itseni lailla asiaan ollenkaan hankalaksi. :D

      Poista
  2. Aloittamalla itse "Avon Ladyna" saat tuotteet nettikaupasta ja hieman edullisemmin :)

    VastaaPoista
  3. Mä olen ollut yli 6 vuotta Avon-konsultti (yh, mikä nimitys). Mielummin sanon, että mun kautta saa tilattua Avonia :D Itsekin otin aikoinani tunnarit niin, että ajatuksena oli tilata vaan itselle. Noh, annoin sitten kuvastoja ystäville ja äidille jne. ja siitähän se homma sitten lähti. Kuuden vuoden aikana olen tehnyt joka kamppiksessa tilauksen. Jossain vaiheessa pääsin huippumyyjien joukkoon, mutta ne ajat ovat mennyttä aikaa jo. En ole koskaan ottanut mitään stressiä hommasta, porukka tilaa sen minkä tilaa mun kautta ja mä teen teen tilaukset. En tuputa kelleen mitään enkä varsinkaan ala rekryämään mun kautta konsultiksi koska vihaan ajatusta siitä, että mulla olisi joku oma "tiimi". Joo ei kiitos. Eli mun kautta tilatessa on turvallista tilata koska en ala houkuttelemaan myyjäksi.

    Näin pitkään hommaa tehneenä tunnen tuotteet ihan läpikotaisin ja tykkään suositella tuotteita ja aina laitan asiakaille vähän kaupanpäällistä tilauspussukkaan. Näin porukka pääsee kokeilemaan uusia juttuja joihin saattavat vaikka ihastua :) Muutama purkkimafian jäsenkin on tilannut multa, eli jos ei tunne ketään avontyyppiä niin mun kautta tottakai saa tilata, postitan tuotteet smartpostilla niille ketkä eivät asu täällä Turun seudulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonnu! Nyt mä tiedän keltä tilaan, jos haluan jotain Avonilta! Tiedätkö, että kynnys jonkun tuntemattoman kanssa on paljon suurempi kuin sellaisen, jonka kanssa edes tavallaan jotenkin "tuntee". ;)

      Poista
  4. Mä tilaan melkein joka kuukausia Avonilta jotain pientä edes :D Kiva kun naapurista löytyy Avonin konsultti :3 Harkitsin myös viime tilaukseen mukaan tuota uutta kynsilakkaa, mutta jätin sen sitten pois :( Nyt ehkä vähän hamittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, tosi laadukas lakka hintaansa nähden! :)

      Poista
  5. On paljonkin kokemusta, työkaverini myy niitä. Pääasiassa on pelkästään hyviä kokemuksia, mutta toki hutejakin on kohdalle osunut. Luomiväreissä ei ole niin kauheasti ollu pigmenttiä, mutta vartalotuotteet on ollu ihania, samoin naamiot. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, tietää, mistä päin aloittaa, jos joskus meinaa jotain itselleen Avonilta hankkia.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown