Chanel vs. diego dalla palma


Minusta se levitätkö meikkivoiteen sormin, siveltimellä tai sienellä on puhdas makuasia. Itse levitin pohjameikin pitkään sormin. Ai miksi? Koska minusta siveltimet eivät tuntuneet kasvoilla kovin kivoilta, joskus huomasin jopa ihossani pientä ärsytystä niiden käytöstä. Joten sormet olivat paras apurini. Pikkuhiljaa mukaan ujuttautui kuitenkin sieni, jonka koin ja koen edelleen näppäräksi, jos tarvitsen peittävämpää lopputulosta, sillä on helppo "töpötellä" ohuita kerroksia lisää. 

Siveltimiin en vaan meinannut millään tottua. Olen kokeillut monen hintaisia, mutta mikään ei ole säväyttänyt niin paljon, että olisi jäänyt itselläni vakituiseen käyttöön.


Viime vuoden lopulla sain kuitenkin diego dalla palman maahantuojalta siveltimen 20. Kävi niin, että ikuinen meikkivoidesiveltimien vihaaja rakastui. Siveltimen saatuani olen valehtelematta tehnyt suurimman osan pohjameikeistäni käyttämällä kyseistä sivellintä. Harjaosa on niin pehmoinen, että se tuntuu siltä kuin silittelisi silkkisellä kankaanpalalla ihoaan. Se on silti tarpeeksi napakka. Tykkään sen suht kapeasta varresta, josta on helppo pitää kiinni ja ennenkaikkea siitä, miten kivan utuisen pinnan se tekee meikkivoiteiden kanssa. Pintakuivan ihon omaava osaa arvostaa myös sitä, että siveltimellä levittäessä kuivat kohdat eivät tule yhtä helposti näkyviin kuin sormin tai sienellä levittäessä. Synteettinen harjaosa on helppo puhdistaa ja se on pysynyt täydellisesti kunnossa kovasta käytöstä huolimatta. 

Koska vihdoin innostuin siveltimen käytöstä meikkipohjan teossa, tuli tietenkin eteen ongelma. Jos siveltimen pesi illalla, se ei välttämättä ehtinyt kuivua aamuksi, joten toisen siveltimen osto alkoi olla välttämätöntä. Olinkin miettinyt tilaavani toisen samanlaisen, koska mitäpä sitä hyväksi havaitsemaa vaihtamaan.


Pari viikkoa sitten Emotionin alelaari sai minut kuitenkin jonkinlaiseen hurmokseen. Sillä sieltä löytyi paketti, jonka päällä luki Chanel ja päälle oli lätkäisty -70% -lappu. Melkein viidenkympin sivellin irtosi 14 eurolla. Tiedättehän, miten siinä sitten kävi...

Chanelin siveltimen varsi on lyhyempi ja paksumpi kuin diego dalla palman. Synteettinen sivellin on aavistuksen painavampi kuin siskonsa ddp. Harjaosa on myös hieman lyhyempi, paksumpi ja karvoja on enemmän. Sivellin on napakampi kuin ddp ja se tuntuu ihoani vasten kovemmalta, mistä ominaisuudesta en pidä. 

Lisäksi lähikuvassa näkee hyvin, kuinka tasaisesti ddp:n siveltimen karvat menevät, kun Chanel on sellainen kuin sitä olisi viallinen ruohonleikkuri lyhentänyt. Chanel on ihan pätevä ja 14 euron hintaan erinomainen ostos ja hyvä toiseksi siveltimeksi. Mutta en kuuna päivänä maksaisi tästä melkein viittäkymppiä, koska vieressä on todiste, että paljon parempiakin on tarjolla. Diego dalla palman sivellin on valitettavasti tällä hetkellä verkkokaupasta loppu, mutta sen hinta oli muistaakseni n. 40 euroa. Jos et ole ollut tähän mennessä meikkivoidesiveltimien ystävä, suosittelen kokeilemaan ddp:n sivellintä, voi olla, että ihastut.

Onko teillä käytössä sivellin, sormet vai sieni?

Diego dalla palman sivellin saatu maahantuojalta, Chanel itse ostettu.



  1. Kiva postaus! Itse tilasin juuri Real Techiquesin Expert Face Brushin ja se sai samanlaisen rakkaushurmion aikaan minussa kuin mitä itse koit Diego Della Palman siveltimen kanssa. Aiemmat meikkivoidesiveltimeni ovat olleet litteitä ja tämän muotoilu on pyöreämpi ja paksumpi. Huonompikin meikkivoide levittyy kuin unelma. Kannattaa tsekata tuokin, hintakin on paljon edukkaampi kuin kummassakaan noissa jo omistamissasi :) Olin muuten tosi yllättynyt että Chanelin sivellin oli kehno, muistan vieläkin HeidiB:n ylistyksen hänen ostamistaan Chanel-siveltimistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää laittaa tuo Real Techiques korvan taa, muutamia siveltimiä heiltä omistankin. ;)

      Ainakin minun mielestäni Chanel on tosi heikko verrattuna ddp:hen, mutta nämä ovat tietenkin makuasioita. ;) Itselleni tosi tärkeää on se, että siveltimen pitää olla unelman pehmeä, eikä liian napakka, Chanelissa on hieman liikaa sitä napakkuutta itselle, eikä levitä mielestäni aivan niin kauniisti meikkivoidetta kuin ddp. Tämän yhden rakkauden ansiosta, uskaltaisin kyllä laittaa rahani muihinkin ddp:n siveltimiin. :p

      Poista
  2. Aika yllättävä laatuero noissa kahdessa. Olen kokeillut kahta halvemman luokan litteää synteettistä sivellintä ja ne puolestaan tekijvät raidallista jälkeä.

    Kun viimeinkin uskoin ja rupesin käyttämään Kicksin tasapäistä sivellintä, levitin tänään cc:t Ecotoolsin kabukilla. Ihastuin valtavasti sen pehmeyteen ja etenkin täydelliseen jälkeen. En ollut uskoa, että sitäkin aarretta olen piilotellut laatikossani ainakin vuoden! Ja tietysti sattui, että tänään odotti postilaatikossa vielä neljä Real Techniques -kasvosivellintä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös jotkut halvat synteettiset siveltimet meinanneet jättää raitaa, on saanut olla tosi tarkkana. ddp:n kanssa ei sitä ongelmaa ole. Olin kyllä ehkä aavistuksen pettynyt Chanelin laatuun, mutta 14 eurolla se oli hyvä ostos, normihinnalla ostettuna olisin voinut olla melko ärtynyt. :D Ai vain neljä uutta sivellintä? :D

      Poista
  3. Mä en oo tota Chanelin meikkivoidesivellintä kokeillu enkä mitään muutakaan littanaa sivellintä, sillä siirryin aikanaan suoraan sienestä Kicksin bb-siveltimeen. Sen sijaan Chanelin puuteri-/varjostussivellin on yksi mun suosikeistani, sillä kun saa varjostettua kasvot, häivytettyä aurinkopuuterin rajoja ja levitettyä vaikka poskipunankin. Tosin siihen hintaan on syytä toimiakin monella tavalla. :D Mutta jos kyllästyt kokonaan joskus tuohon siveltimeen niin mä tiedän kyllä erään, joka ostaa sen sulta pois. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tiedänpä sitten mihin Chanelin tuuppaan, kun ostan kunnollisen tilalle. ;D Tosin eihän näitä kai koskaan voi olla liikaa?

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives