Lanvin Me L`Eau



Lanvin ME L`Eau on jatkoa suositulle lakritsaiselle Lanvin ME tuoksulle. Lanvin ME L`Eau on edeltäjäänsä verrattuna kevyempi kuin raikas tuulahdus ja tuoksuna hyvinkin erilainen. 

Ylellisen paksua lasia oleva pullo on Lanvinin luovan johtajan Alber Elbazin käsialaa. Se on koristeltu kivikorulla ja isompaa 50ml:n pulloa (kuvissa 30ml:n pullo) koristaa kaulassa kiven lisäksi myös hopeinen ketju. Pullo on sävyltään hohtavan vaaleanpunainen ja se on viimeistelty hopeisilla yksityiskohdilla.


Tuoksu itsessään on mielettömän raikas ja kevyt, jossa on ripaus omalaatuista Lanvinin ylellisyyttä. Alkutuoksussa makeaa mandariini ja herkkää orvokkia. Jotta alku ei menisi liian hempeilyksi, on joukkoon lisätty ripaus punapippuria antamaan pirskahtelevuutta. Sydäntuoksu on kesäisen kukkainen magnolian ja pionin voimin. Pohjatuoksu on jännän hedelmäisen puinen, sillä siinä valoittavat persikka ja setripuu.


Itselleni tämä on oiva ja persoonalline tuoksu. Sopii hyvin myös silloin, jos kaipaa pientä piristystä. En ihan heti keksi toista näin raikkaan kevyttä tuoksua, jossa olisi näin erikoisessa järjestyksessä esille tulevia vivahteita. Sillä omaan nenääni ensiksi tuoksuu voimakkaiten mandariini, jonka jälkeen tulee esiin varsinkin magnolian vivahde, mutta yllättävintä on tuoksun lopputuoksu joka on hyvinkin persikkainen. Yleensä pohjalla tuoksuissa on juurikin esillä enemmän se puinen vivahde, mutta tässä tuoksussa lopuksi itselläni vahviten esiin tulee makea persikka.

Erilaisella tapaa tosi ihastuttava tuoksu, joka sopii erinomaisesti lämpimiin kesäpäivään, joita toivottavasti vielä tänä kesänä saadaan. Kesto iholla n. kuutisen tuntia.

Onko Lanvinin tuoksut tuttuja?

Suositushinnat:

Lanvin ME L`Eau EdT 30ml, 38€
Lanvin ME L`Eau EdT 50ml, 63€

Tuoksu saatu testattavaksi maahantuojalta.



  1. Täytyykin käydä nuuhkuttelemassa tuota kaupassa.

    Lanvinin Jeanne on yksi suosikkituoksuistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeanne on ihana, sen mitä sitä itse olen pari kertaa kaupassa nuuhkaissut. :)

      Poista
  2. En nyt kuollaksenikaan muista, mikä Lanvinin tuoksuista on oma suosikkini... Mutta tämä kuulostaa kyllä kivalta :) Täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihana, varsinkin se persikkainen lopputuoksu on jotain poikkeuksellista. <3

      Poista
  3. Mä en ole tuoksufriikki, mutta tämä oli pullorakkautta ensisilmäyksellä :) Ja kuvailusi perusteella voisin pitää tuoksustakin! Pitääkin käydä testaamassa. Plussaa siitä, että saatavilla on 30 ml pullo! Mä en kestä suurta pullomäärää, enkä kaapissa lojuvia liian isoja tuoksupulloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 100 ml:n pullot on aika tuskallisia, itse joskus olen miettinyt, että myös 15 ml:n pullot voisivat olla kivoja, tietysti kustannuskysymys. Tosin syksyllä on tulossa yksi uutuustuoksu myyntiin ja sen myyntikoko on 20 ml:ä, joten varmasti miellyttää joitain. ;)

      Poista
  4. Kuulostaa aika ideaalilta kesätuoksulta, kevyt ja kukkaishedelmäinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aivan täydellinen, raikas, mutta hieman hedelmäisen makea.

      Poista
    2. Suihkutin tuota kädelle työpäivän jälkeen ja haistelin koko illan, kun se oli niin hyvä ja persoonallinen tuoksu. Olin ihan yllättynyt, muistutti vielä Hermestä, jota olin aamulla suihkinut.

      Poista
    3. Tykkään tästä tosi paljon, raikkaita sellaisia mieleenjääviä tuoksuja on yllättävän vähän. Juuri se Hermes, mutta tämä oli erilaisella tavalla mieleenpainuva. :)

      Poista
  5. Kuulostaa todella hyvälle. Mä voin jo melkein tuoksuttaa tämän tuoksun nenässäni :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^_^Tää on kyllä tosi jännä samaan aikaan raikas, mutta hivenen persikkaisen makea.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives