21.7.2014

Clarins Colours of Brazil


Helteisen viikon aluksi ajattelin esitellä teille Clarinsin herkullisen Summer 2014 Colours of Brazil -kokoelman. Kuvassa ei toki ole kaikkia kokoelman tuotteita, mutta iso osa kuitenkin. Maahantuojalta tulleesta paketista löytyi kolme huulipunakynää, kultainen vartaloöljy, iso aurinkopuuteri ja luomiväripaletti. Näiden lisäksi kokoelmaan kuuluu myös kaksi ripsiväriä musta ja sininen, jotka ovat molemmat vedenkestäviä, huulipunakyniä on kuutta eri sävyä.


Kultaöljy sisältää eteerisiä mandariinin, greipin, ylang ylangin ja tonkapavun öljyjä, jotka luovat iholle kesäistä aurinkoa hehkuvan tuoksun. Lisäksi mukana hasselpähkinäöljyä, joka suojaa ihoa kuivumiselta. E-vitamiini suojaa ihoa. Tuote levittyy iholle silkkisen pehmeästi ja jättää kauniin himmeän kiillon. Öljyä voi käyttää kasvoille ja vartalolle. Pienen miinuksen annan lasisen pullon annostelijasta, jota ei ole. Jouksevaa öljyä hulahtaa helposti liikaa, varsinkin jos haluat sitä ihan pienen määrän esim. kasvoille.


Aurinkopuuteri on iso, joka sopii minulle mainiosti. Se on pakattu auringon polttaman ruskeaan muovipakkaukseen ja sisältä löytyy iso peili. Vaikka monet kokevat isot aurinkopuuteripakkaukset kömpelöiksi, minusta ne ovat ihanan ylellisiä ja niistä on helppo ottaa tuotetta isolla siveltimellä. Aurinkopuuterissa on kahta eri sävyistä mattaa, joita voi huoletta käyttää koko kasvoille. Ylhäällä rasiassa on vaalean kultainen shimmerinen alue, josta voi halutessaan ottaa pienellä siveltimellä hohtoa kulmaluille ja poskipäille. Tämä on kevyen heleä aurinkopuuteri, jota lakanaihoistenkaan ei tarvitse säihkähtää, sillä tällä ei liian tummaa tulostaa saa aikaiseksi kovin helpolla. 


Paletissa on kolme ruskean sävyä, yksi oranssinen koralli ja sininen sävy on rajausväri. Sävyjä voi käyttää kuivana tai kosteana. Luomivärit on pakattu samanväriseen kesäiseen auringon polttaman ruskeaan palettiin kuin aurinkopuuterikin. Paletin sävyistä vaalein on täysin matta. Muut sävyt hennosti shimmerisiä, paitsi sininen rajausväri on täysin matta.


Kuudesta myynnissä olevasta huulipunakynästä paketista löytyi kolme, joista 01 My Pink on täysin läpikuultava, mutta siinä on juju. Puna muuttuu jokaisen huulilla yksilöllisesti, korostaen täydellisesti käyttäjän omien huulien väriä Diorin Awakening Lip Balmin ja Jane Iredalen Just Kissedin tapaan. Sävy 03 Tender Coral on shimmerinen pehmeä koralli ja ehdoton suosikkini, joka löysi tiensä käsilaukussa kulkevaan meikkipussiin välittömästi. Ruskea 06 Soft Coffee näyttää hylsyssä erittäin tummalta, mutta huulilla se on kaunis kuultava punaruskea, josta itselleni tulee muodikkaat ysärifiilikset. Huulipunakynät levittyvät huulille pehmoisesti, hoitavat ja suojaavat huulia, sillä niitä on rikastettu sheavoilla, mangolla ja aprikoosilla. Melko herkullista!


Lopuksi tietenkin sitten oma Brazil-meikkini. Voin suoraan sanoa, että vierastan hieman sinistä omissa vihreän-ruskeissa silmissäni. Tiesin silti heti, että haluan tehdä paletin rajausvärillä voimakkaat siniset rajaukset, sillä kesämeikissä yksinkertaisuus on parasta. En tiedä kuvittelenko, mutta sininen sai silmieni vihreät alueet näyttämään jopa hieman sinertäviltä ja ruskea alue kirkastui. Oli miten oli, tykkäsin tästä lookista hirveästi.

Meikki oli superhelppo. Levitin koko luomelle paletin vaaleinta mattaa sävyä. Tein ylös ja alas paksuhkot rajaukset silmänympäri sinisellä rajausvärillä. Pohjustin rajauksia aluksi hieman Diorin Long-Wear Waterproof Eyelinerillä sävyssä 254 Captivating Blue. Poskiin sipaisin Clarinsin Opalescence-kokoelman Cream Blushia sävyssä 02 Candy, huulilla Colours of Brazil -kokoelman huulipunakynää 03 Terder Coral. (love) Poskipäihin ja amorinkaareen sipaisin hieman kultaöljyä. Kuultavan ohuen pohjan tein superkosteuttavalla Guerlainin Super Aqua BB Hydra+ Beauty Balmilla ja päälle painelin hieman Ella Bachèn Mineraalipuuteria. Ripsiin sipaisin Clarinsin oman sinisen ripsivärin puuttuessa Ilonan tupareiden goodie bagista saamaani sinistä L`orealin Miss Manga Ripsiväriä. Olin pari päivää aikaisemmin värjännyt ripseni keskiruskeiksi ja ripsivärin sininen näkyi enemmänkin ripsien päissä kuin pituuksissa. Ensi levityksellä ripsiväri tuntui tosi kostealta ja harjaan tuli valtavasti väriä. En kokenut mitään wau-elämystä. Odottelen kuitenkin vielä vähän aikaa, että massa kuivahtaa, josko sillä tulisi enemmän itseäni miellyttävää jälkeä.

Sininen yes or no?

Clarins Colours of Brasil tuotteet saatu maahantuojalta testattavaksi. 












35 kommenttia:

  1. Ihania, oi että!!!!! Tykkäisin kaikista :D Huomasin heti miten sininen saa silmäsi aivan ihanan erikoisen värisiksi! Sellaiseksi turkoosin, merellisen vihreiksi? Käytä ihmeessä sinistä useammin! Mullakin on vihreät silmät joissa kullanruskeaa keskellä. Sininen korostaa ihanasti silmieni ruskeaa osaa ja saa silmäni näyttämään jännän värisiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä!

      Sininen on aina ollut itselle sellainen arkailu väri, turkoosia käytän useammin. Olin itsekin vähän hämmentynyt, kun katsoin kuvaan, että ai ton näköiseksi silmät tulee. :D

      Poista
  2. Yes siniselle, tosi kaunis meikki. Meni tuo paletti omalle harkintalistalle, josko sitä vielä löytäisi. Ja vielä ehtii toivottaa sinulle, Jonna, hyvää nimipäivää! :)

    OutiS

    VastaaPoista
  3. ilman muuta Yes!! Näyttää todella upeelta!

    VastaaPoista
  4. Sininen YES! Ei varmaan tullut mun vastaus yllätyksenä...? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tullut! Mutta kyllä musta sulle sopii paremmin. :p

      Poista
  5. Häiritsee kun tuossa kuvassa Brazil on kirjotettu pienellä! :D Ihania värejä kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, nyt tuli tehtyä tietoinen ärsytys. :p Toi Levitee-fontti oli ärsyttävä, teki ison B:n niin isolla, että otti kiinni tuohon f-kirjaimeen ja se häiritsi mua. Joten ärsytykseksi pistin sen pienellä, koska näyttä paremmalta. :D

      Poista
    2. Fontti olikin Channel, muistin väärin. (=

      Poista
  6. Ihana toi luomiväripaletti. Tommonen ois ehkä saatava...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sininen on kyllä paletin helmi, pitää varmaan myös vääntää joku meikki esimerkiksi tuolla ihanalla korallilla. :)

      Poista
  7. Tuo sininen sopii sulle upeasti! :) Ja Clarinsin kesäkokoelma on aivan ihana! Mullakin on tekeillä juttu näistä tuotteista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin aika yllättynyt, että näytti näinkin hyvältä. Jään odottamaan sun postausta. ;)

      Poista
  8. Sininen on vaikea väri luomilla, mutta tämä toimii - makean kesämeikin teit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, toimii rajauksina varmaan melkein kaikilla edes jotenkin. :)

      Poista
  9. Upean näköinen meikki sulla! Todella kauniisti sininen korostaa silmiesi omaa väriä!

    Clarinsin pakkaukset eivät miellytä silmää, mulle tulee taas äidin meikkilaukku 80-luvulta mieleen :) Mutta aurinkopuuteri näyttää pakkauksesta huolimatta hyvän sävyiseltä. Pidän mattasävyistä, aurinopuuterissakin. Vain pieni ripaus helmiäistä on sallittu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos karkki!

      Hah, toi ruskea on kyllä sellainen, että se helposti jakaa mielipiteitä. ;)

      Poista
  10. Oikeansävyinen sininen (=juuri tuollainen Clarinsin versio) on silmillä aivan mieletön, ihmiset pelkäävät ihan turhaan kasari-viboja :) Sopii mielestäni melkein kaikkien silmienvärien kanssa, ruskeiden silmien kanssa aivan erityisen herkku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on varmaan tuosta sinisestä "traumat", koska mun edesmenneellä tädillä oli aina sinistä ripsiväriä ja luomiväriä. Vähitellen olen pääsemässä siitä eroon. Eihän sitä väriä kuitenkaan tarvitse vetää sinne kulmakarvaan asti. (=

      Poista
  11. Kauniit kasvot! Sininen tuo silmistäsi tosiaan uusia sävyjä esille, jopa sinistä.
    Itse kokoelma ei sytytä, kuten eivät ennenkään kesäkokoelmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla fiilikset vaihtelee näiden kesäkokoelmien suhteen... Tää on upea, samoin kuin YSL:n kesä look. :p

      Poista
  12. Ooh, sun silmät näyttää todella upean sävyisiltä tuon sinisen rinnalla!

    VastaaPoista
  13. Todella kaunis meikki! Heti tulin katsomaan kun hoksasin syötteessä kirjoituksen otsikon. Tämä kokoelma on nimittäin kesän 2014 lemppareitani. Clarinsin Brazil-kokoelma on jotenkin herkkä ja räväkkä yhtä aikaa. Voisin kotiuttaa ruskean lip balmin alennusmyynnistä, sillä epäilen, että juuri tuollainen hyvä-ysäri olisi mieleeni...

    Silmämeikkien suhteen toivoisin, että omat simäni olisivat edes hiukan jotain muutakin kuin sinistä. Olisi upeaa, jos pystyisin taikomaan luomivärivalinnoilla jotain extraa silmieni väriin.

    Sininen luomiväri ja rajaus siis rokkaa jos multa kysytään, sinisen ripsiväriin en sen sijaan osaa edelleenkään suhtautua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä tykkään kans, helposti yhdisteltäviä sävyjä, mutta ei kuitenkaan tylsiä. Tuo ruskea huulipunakynä olis kyllä ihan sua! :)

      Poista
  14. Aivan MIELETÖN meikki!! Sopii sulle niin hyvin! ^^ Toi paletti on ihana, oon tykännyt siitä ihan älyttömästi! En oo kyllä käyttänyt lähellekään tarpeeksi tuota sinistä- pitääkin kokeilla :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Jään odottamaan sun sinistä versiota, sä varmaan uskallat laittaa ihan koko luomelle, toisin kuin minä. ;)

      Poista
  15. Mä lähetin kommentin, mutta se on ilmeisesti kadonnut :o Jotain häikkää siinä olikin.

    Kokoelma näyttää ihanalta, mutta tuota meikkikuvaa jäin oikein tuijottamaan pitkäksi aikaa. Näytät aivan häikäisevän upealta! Tykkään paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! :( Mulla on myös välillä ongelmia lähettää kommentteja, mutta ei sun blogissa ainakaan toistaiseksi.)

      Meillä on wifi-yhteys ollut korjauksessa kohta kaksi vuorokautta, välillä toimii välillä ei... iPadilla vähän tuskaa kirjoittaa kommentteja. Tän postauksen sain syljettyä ulos, kun yhteys päätti hetken vaihteeksi toimia. Alkaa pikkasen ärsyttää...

      Poista
  16. Hienon sävyiset sun silmät, upeasti rajaus tuo ne esiin. :) Ja kaunis sävy huulissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulpu. Tuo huulipunakynä on perfect! <3

      Poista
  17. Ehdottomasti. Upea tuo sininen. Mulla löytyy kans tuo tender coral huuliväri, just ihana sävy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tender Coral on ihana, ehkä tuo kuva ei anna sille edes kaikkea oikeutta, tosi upea huulilla. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown