En tiennyt tarvitsevani...


Toukokuussa sain päivä syntymäpäiväni jälkeen postissa täytenä yllätyksenä erään pienen paketin, jonka ohessa toivoteltiin hyvää syntymäpäivää. Paketin oli lähettänyt Guerlainin maahantuoja Transmeri. Lahja oli pieni, mutta herkällä tavalla tunsin sen erittäin henkilökohtaiseksi. Senpä takia halusin tehdä siitä oman pienen postauksen.


Aloin uteliaana tutkimaan saamaani pakettia. Blondina hetken aikaa mietin, että mikäs tämä onkaan, kunnes tarkemmin asiaa tutkittuani ja ohjeita luettuani, tajusin pakkauksen sisältävän tuoksukiven. Tuoksukivi ei tuoksunut millekään vaan ideana on suihkauttaa siihen omaa lempituoksua (tai eteeristä öljyä), sujauttaa kivi metallisen pikkumustan sisään, josta se mekon raoista luovuttaa hitaasti tuoksuaan. Tuoksuvan suloisuuden voi sijoittaa vaatekaappiin tai sujauttaa kaulaan.


Tuoksukivelle tuli mukaan oma keraaminen alusta, joten sille on helppo suihkauttaa tuoksua 2-3 suihkausta sotkematta muuta ympäristöä. Jos tuoksua tulee reilusti, kivi imaisee sen hetkessä keraamiselta alustalta sisuksiinsa.


Olen toukokuun puolenvälin jälkeen ehtinyt uusia suihkaukset kertaalleen. Tuoksukivi luovuttaa tuoksua hyvin reilun kuukauden ajan. Tämänkin jälkeen siinä on edelleen vieno tuoksu. 

Mietin pitkään mitä tuoksua haluan tähän laittaa, mutta päädyin ei niin yllättävään valintaan. Pitihän pikkumustan saada pikkumustaa myös sisäänsä. ;) La Petite Robe Noire Eau De Parfum on voimakkaan naisen tuoksu. Alkutuoksuna tummaa mehukasta kirsikkaa, mehevää punaherukkaa, maistuvaa mantelia ja itämaisvivahteista bergamotia. Sydäntuoksussa hurmaavaa ruusua, herkullista lakritsaa ja raikasta teetä. Pohjatuoksuna arvokasta kurjenmiekkaa, itämaista patsulia, makeaa vaniljaa, kirpakkaa anista ja tonkapapua.

En todellakaan tiennyt tarvitsevani tällaista tuoksukiveä ennen kuin sain ensimmäiseni...

Muita tuoksukiviä käyttäviä?

Tuoksukivi saatu lahjana.




  1. *Aika hauska juttu! En ole ennen kuullutkaan moisesta.... Joten en minäkään ole tiennyt tarvitsevani tätä... Ensi viikolla synttärit, pitäisköhän toivoa?? ;)

    VastaaPoista
  2. Muistan skidinä, että meillä oli tuoksukiviä parikin, yksi oli piparkakun muotoinen ja sitä varten oli joulun tuoksuinen eteerinenöljy. Ah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparkakun muotoinen kuullostaa suloiselta. Olen itsekin näihin silloin tällöin törmännyt, mutta olin jämähtänyt tuoksupussien käyttäjäksi.

      Poista
  3. Tämä on niin ihana! Olisin varmaan pillahtanut itkuun tuollaisen saadessani :D Ihana ele Transmereltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli! <3

      Mä en ihan itkuun pillahtanut, kun itken tosi harvoin. hih

      Poista
  4. Olipa ihana ylläys! Eipä oo kyllä tullu oikeestaan ees mieleen käyttää tuollasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei mullakaan. Mutta nyt tämä riippuu välillä vaatekaapissa ja välillä kylppärin naulakossa tuomassa tuoksua. :)

      Poista
  5. Tuo on niin ihana, en kestä! Olen aivan kade! Olen tällä hetkellä niin sekoamassa LPRN:sta, että voisin hankkia vaikka mitä oheistuotteita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, pitää varmaan ehdottaa maahantuontitiimille, että oheistuotteille voisi olla kysyntää. ;D

      Poista
  6. Tuollainen voisikin olla hyvä tällaisen allrgikonkin kokeilla - minulla kun hajuvedet ärsyttävät eniten iholla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä kävis. Tuossa se ei pääse ihokontaktiin, mutta saisi silti nauttia tuoksusta. :)

      Poista
  7. Mielenkiintoista! Ja ihana paketti! Musta tuntuu, että tuoksukivet olivat aika paljon pinnalla joskus 2000-luvun alussa/puolivälissä, mutta sittemmin en ole törmännyt niihin. Käteviä varmasti, vaikken itse ole koskaan kokeillutkaan :)

    Aivan ihana ele muuten maahantuojalta muistaa sinua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en muista hetkeen törmänneeni tuoksukiviin, varmaan joistain luontaistuotekaupoista saattaa saada.

      Poista
  8. Ihana! Mä tarviin nyt tuollasen :D

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives