2.7.2014

Tahmean ihana Wendy


Sain valita Zoyan Tickled & Bubbly -kokoelmista itselleni muutaman lakan. Yksi valitsemistani lakoista oli Wendy. Valitsin Wendyn, koska en omista yhtäkään tämän sävyistä lakkaa ja sävyi kiehtoi minua. Se on aavistuksen korallinen pinkki, tosin joku saattaisi kuvailla tätä vesimeloniksi. Onhan tämä hieman vesimelonimehun sävyinen. Värin voisi luetella melkein neoniksi niin kirkas se on. Näyttää ruskettunutta ihoa vasten ihan mielettömän upealta.


Levitys on hieman työlästä, sillä lakka on tosi tahmeaa. Vetojen pitää olla hitaita ja kynsi saada parilla vedolla siistiksi. Raitoja jää helposti. Kuvassa lakkaa on kaksi kerrosta ja päällyslakka. Olisi tehnyt mieli laittaa vielä kolmas kerros, mutta koska lakka oli sen verran paksua ja tahmeaa, jätin kahteen, vaikka perfektionistin mieltä ei lopputulos ihan miellytä. 

Kinkkisestä koostumuksestaan huolimatta tämä sävy on minusta aivan ihana ja uniikki. Se tuleekin olemaan vielä tämän kesän aikana useaan otteeseen kynsillä.

Tykkäättekö Wendyn kaltaisista sävyistä?

Lakkoja voi tilata suoraan maahantuojalta sähköpostitse info@nailcity.fi tai ostaa jälleenmyyjiltä. Lakan hinta on 15,50 euroa.

Lakka saatu testattavaksi maahantuojalta.


14 kommenttia:

  1. Sävy on tosi kaunis mutta koostumus kyllä arveluttaa joten jäänee hankkimatta:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä etsin netistäkin tietoa, että olenko ainoa, jonka mielestä tämä on tahmeaa. Mutta ilmeisesti tän koostumus on tosiaan paksua, muutkin ovat tuosta tahmeudesta sanoneet. Mulla on vielä helppo, kun kynnet on aika pienet, mutta pitkiin kynsiin voi olla jo aika hankala tapaus.

      Poista
  2. Todella söpö väri, kesäinen ja tyttömäinen ja niin tätä hetkeä!

    VastaaPoista
  3. Ihana väri, mut koostumus hieman arvelluttaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Koostumus on kyllä vähän tahmeaa, mutta maltilla saa ihan kivan lopputuloksen.

      Poista
  4. Ihanan värinen! Olikohan mulla Wendy...tais olla. En ole vielä ehtinyt kokeilla noita :)

    VastaaPoista
  5. Ihana, kesäinen väri. Mä ostin kesälakaksi saman sävyisen (mut ei taida olla noin räikeä) Mavalan Funny Coral-lakan, on tullut taas lakkailtuakin. Sillä on helppo lakata, yksi kerros riittää mulle eikä tarvitse muutenkaan kikkailla. Kynnet on vaan niin surkeassa kunnossa, ei kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mavalissa on kivat sudit ja koostumukset (omistan useita Osaka ja Paris on ihan suosikkeja), mutta ne pirulaiset ei tahdo pysyä mun kynsillä päivää max. kahta pidempään. :(

      Poista
  6. Mua niin harmittaa tuo koostumus. Väri olisi ollut todella nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä... miksi pitää olla niin tahmeaa?!? Mutta väri on NIIN IHANA!

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown