Green On The Runway


Jos Coca-Cola Red oli sävyltään klassinen niin Spritesta inspiraationsa saanut vihreä Green On The Runway puhuttelee meitä, jotka aikoinaan rakastuivat OPI:n Just Spotted The Lizardiin. Siinä missä Lizard on tietyssä valossa hyvinkin kultainen, Green On The Runway on tummempi ja taittaa punaruskeaan. Lakka on mielenkiintoinen, eikä missään nimessä tylsä. Luulen, että kaikki vihreiden lakkojen fanittajat rakastavat tätä.

Pikkaisen jäi harmittamaan, että lähikaupassani ei ollut myynnissä tölkki-Spriteja vaan jouduin tyytymään muovipulloon rekvisiittana. Tölkissä olisi kauniisti toistunut lakan kromimaisuus.


Jotkut bloggaajat olivat swatcheissaan käyttäneet lakkaa kolme kerrosta saadakseen täyden peittävyyden ja olinkin varautunut itse samaan määrään tai jopa neljänteen kerrokseen, mutta Green On The Runway yllätti. Laitoin alle aluslakan, jonka päälle levitin kerroksen lakkaa. Yhdellä kerroksella tulos oli paikoitellen hyvinkin läpikuultava ja olinkin varma, että kahdella kerroksella ei selvitä. Päätin kuitenkin kokeilla riittäisikö kaksi kerrosta, jos tekisin toisesta kerroksesta paksuhkon. Se toimi! Kahdella kerroksella täysi peittävyys. (+alus&päällyslakka)  Lakka levittyi kauniisti, sillä koostumus oli sopivan paksua. Siveltimen vedot jäivät tässä koostumuksessa hieman näkyviin.


Miten on sytyttääkö vihreä vai meneekö liian oudoksi?

Coca-Cola-kokoelmaa voi tilata OPI:n maahantuojan verkkokaupasta Kauneudenkaupasta. Hinnat 13,95-16,50 euroa.

Lakka saatu testatavaksi maahantuojalta.



  1. Mä oon vieläkin vähän entten tentten näitten duochromien kanssa... Ei mulle tästä kyllä sprite tuu mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli douchromien kanssa ennen vähän samat fiilikset, mutta nyt on viime aikoina muutamia suosikkeja löytynyt. Tää on ehdottomasti yksi niistä. <3

      Poista
  2. Vihreät värit olleet minullakin mielessä viime aikoina. Hyvä sävy ja aina jänniä nuo duochrome-efektit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on kyllä itselle vihreiden aikaa. Pääsee taas pitkästä aikaa käyttämään ihanaa Live And Let Dieta. <3

      Poista
  3. No todellakin sytyttää. Mulla vaan on niin älytön määrä vihreitä jo ennestään, että en tiedä kehtaako tätä hankkia :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehtaat, kehtaat. Mulla on aika vähän vihreitä, koska innostus syttyi vasta muutama vuosi sitten ja olen niiden suhteen toistaiseksi aika ronkeli. ;)

      Poista
  4. Mun oli pakko lakata tällä tänään, on se vaan niin hieno ja paljon upeampi livenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaetaan selvästi rakkaus näihin vihreisiin. ;) Livenä tosiaan paljon vielä upeampi kuin kuvissa, joihin tätä on tosi vaikea tallentaa.

      Poista
  5. Hihitytti. Joo, vihreiden tykkääjät on ihan lovena! Ostin tämän eilen Kicksista ja lakkaan tässä samalla. Ihana ja täysin erilainen niihin verrattuna mitä mulla on ennestään. Vihreä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samis! Vihreä toimii niin luomilla kuin kynsillä. Tää on tosi persoonallinen, itse en niin laajalti kynsilakkoja harrasta, että osaisin verrata tätä mihinkään muuhun sen kummemmin. Vähän Lizard-fiilikset tuli tuosta chromesta.

      Poista
  6. Ei mullekaan tule Sprite tästä mieleen. Mutta olen vihreiden ystävä, juuri tuollaisten tummien eniten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tölkkikin on tosiaan vaaleampi kuin tää lakka, mutta enemmän fiilistä kuin muovipullossa. :D

      Poista
  7. Onhan tää makee, mut omille kynsille liikaa. :D Mulle tulisi Spritesta kirkkaampi vihreä mieleen eikä näin tumma ja metallinen.

    VastaaPoista
  8. No joo, selkeesti ei Sprite, mutta muuten tyylikäs syksynen sävy :)

    http://totuusvaiturhuus.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Ihanan värinen! Tämä täytyy vielä hommata kokoelmaani <3!

    VastaaPoista
  10. Upea hohtava väri, tulee mieleenjoku eksoottinen leguaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tulee, tää on ehkä enemmän lisko kuin se Lizard. :p

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives