Teuvon painajainen


Reilu viikko sitten kaverini julkaisi Facebookissa Kouvolan Sanomien uutisen, jonka raflaavaksi otsikoksi oli valittu: Kirjat voivat pilata sisustuksen! Jutussa Teuvo Loman täräyttelee omia mielipiteitään kirjoista ja kirjahyllyistä, jotka hänen mielestään ovat muinaismuistoja. Tervetuloa kotiimme, Teuvon ja monen muunkin painajaiseen. Kotiin, jossa asustaa kaksi muumiota, joilta näitä muinaisjäänteitä vielä löytyy. ;) Jos käyttäisin joskus sisustussuunnittelijaa, en ainakaan tilaisi Teuvoa kotiimme. Epäilen, että Teuvo ei ymmärtäisi "palvontaamme" kirjoja kohtaan.

Vai mitä sanotte siitä, että me ostimme jopa asuntomme sillä perusteella, että ensiksi teimme asuntonäytössä mittauksia, joilla selvitimme mahtuvatko kirjahyllyt asuntoon. Jos eivät olisi mahtuneet, olisi asunto jäänyt ostamatta. Meillä kaikilla on erilaiset prioteeriteetit elämässä ja meillä kirjat ovat sillä listalla aika korkealla. Koti ilman kirjoja on mielestäni kuin tyhjä hillopurkki. Mitä tekee lasipurkilla, jos herkullinen hillo puuttuu sisältä, siinä vaiheessa, kun pitäisi alkaa lappamaan hilloa juuri tehdyn pannarin päälle?

Olen kuitenkin sitä mieltä, että luki sitten kirjoja muinaisjäänteisinä paperiversioina tai tabletilta, kaikki lukeminen kannattaa. Meidän kirjoja suurinta osaa luetaan useammin kuin kerran, itselläni on osassa kirjoja menossa jo neljäs kerta. Osataan meillä luopuakin. Divariin viedään kirjoja silloin tällöin, jotta uusia mahtuu tilalle. Itselleni kirjojen lukeminen on kokonaisvaltainen elämys ja siksi en ole päässyt tabletilla lukemisen makuun, vaikka olen yrittänyt. En saa siitä irti samanlaista rentouttavaa hetkeä kuin oikean kirjan kanssa. Siinä vaiheessa, kun tablettiin saa seuraavat ominaisuudet, voin muuttaa suhtautumistani myönteisemmäksi: tuntea kirjan karheat sivut sormien alla, haistaa paperin tuoksun, tuntea painon ja kuulla sivujen rapinan. Sillä juuri nuo asiat tekevät itselleni lukemisesta kokonaisvaltaisen elämyksen. 

Monien mielestä kotimme kirjahyllyt eivät takuulla näytä hyvältä, mutta minulle ne tekevät ensimmäisenä sen olon, että olen tullut kotiin.

Pilaako kirjat sisustuksen?


  1. Eivät pilaa. Toki varmaan tuo, että nykyään luetaan vähemmän, johtaa automaattisesti siihen, että kirjoja on ihmisten kodeissa vähemmän, mutta eihän ne nyt sentään sisustusta pilaa! Teilläkin tuo kirjastonurkkaus on mielestäni kodikkain osa. :)

    VastaaPoista
  2. Minä itse asiassa haaveilen että jonain päivänä oma kirjakokoelma olisi sen kokoinen, että täyttäisi ainakin yhden kirjahyllyn, vaikkakin sitten pienen. Kirjoissa on tosiaan erilainen "fiilis" kuin tabletilla tai vastaavalla lukemisessa. Kirjojen paheksujat ovat minulle aina vaikuttaneet ehkä vähän sivistymättöiltä tai joltain sellaisilta(en keksi kuvaavampaa sanaa). Ja täälläkin joka ikinen kirja, joka omaan hyllyyni on luettu useampaan kertaan, pari jopa puhki (tv. osaan ensimmäiset Harry Potter -kirjat lähes ulkoa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma ikuisuushaave on asua kämpässä, josta voisi pyhittää yhden huoneen kirjastohuoneeksi, ehkä joskus. ;) Wau, en päihittäisi sua Harry Potter-triviassa, sillä en ole lukenut niistä ainuttakaan. (pieni häpeän puna)

      Poista
  3. Ei missään nimessä, kirjat tuo sielua sisustukseen. Omistin ennen yli 200 kirjaa mutta luovuin isosta osasta, nyt minulla on esillä rakkaimmat ja luetuimmat kirjat, muut ovat iPadilla. Olin aika vastahankainen iPadia kohtaan mutta on pakko myöntää että siinä on yksi tosi hyvä puoli, kun edellinen kirja loppuu seuraavan saa heti! Mitä luksusta onkaan shopata kirjoja kotisohvalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on hyllyissä aina kirjoja, joita ei ole luettu, joten lukemista löytyy. ;) Itsekään en edes muista milloin olisin ostanut kirjan kirjakaupasta, tilaan netistä, koska se on helppoa ja saa vertailla hintoja. Toki e-kirjoissa on sitten eri juttu. :p

      Poista
  4. No, eipä taitaisi Teuvo meillekään päästä sisustamaan;) Tiedän, että viihtyisin teillä hyvin - nytkin sormiani syyhyttää päästä katselemaan, mitä kaikkia aarteita tuolta hyllyistä löytyykään. Ja kyllä - paperinen sen kirjan pitää olla! Ihan niinkuin lehdenkin - vaikka kuinka luen blogeja ja lehtiä netistä, eivät ne silti paperisia lehtiä korvaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin katson kylässä ensimmäiseksi kirjahyllyn, jos sellainen löytyy. Äärettömän mielenkiintoista, mitä sieltä löytyy. Meille tulee myös paperinen Hesari, vaikka miehellä on myös verkkoversio iPadillaan.

      Poista
  5. Ei pilaa, ei, vaan päinvastoin! Omassa lapsuudenkodissa oli jo iso kirjastohuone ja sama meininki jatkuu omassakin kodissa. Huone jossa runsaat kirjahyllyt ovat, on ehdottomasti meidän kodikkain huone. Kirjat huokuvat lämpöä, sekkailuja, kodikkuutta.

    Teillä on aivan ihanat ja runsaat hyllyt, nautin upeasta näystä. :) Parempaa jopa kuin kosmetiikka. ;)

    Hesarin lopetin, kun muuttui tablettiversioksi. Vaikka kasvamassa on uusi sukupolvi, meidän tytöt lukevat joka ilta kirjoja ja se tuntuu hyvältä. <3

    Kivaa viikonloppua, voi Teuvo pöhelö mitä siellä hösäilet. Ei kodeista tarvitse tehdä liian kliinisiä, muinaismuistothan ovat juuri ihania.

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mä olen usein miettinyt kumpi vie voiton kosmetiikka vai kirjat. En osaa päättää, riippuu kaudesta. :) Ihan mahtava kuulla, että kirjainnostus on siirtynyt myös seuraavalle sukupolvelle.

      Poista
  6. Kyllä kirjahylly kotiin kuuluu! Mieluusti useampi. On noitakin kirjoja mitä ei ole kertaakaan luettu mutta vastapainona luen Pottereita varmaan kolmattakymmenettä kertaa (kysy mitä vaan noista kirjoista, osaan taatusti vastata :D ), ja nälkäpelitkin on ahmittu ainakin viidesti. (luen mä paljon muutakin)
    En osaisi kyllä sähkövempeleellä edes lukea, paperia sen olla pitää.. Sitäpaitsi jos kirjat häviäisi niin olisin työtön melko nopeasti.. :P t:kirjakaupantäti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sulla on mun unelma-ammatti, jos ei mun tarvisi olla niiden asiakkaisen kanssa tekemisissä. :p Mies varmaan laahustaa viikoittain noi tämän paikkakunnan kirjoja myyvät kaupat läpi, silloin käy sitten puhelimet kuumenina. Itse tilaan tylsästi netistä.

      Poista
  7. Minä rakastan kirjoja ja kirjahyllyjä. Ne kertoo niin paljon ihmisestä. Samoin leffa- ja levyhyllyt. Aina kun meille tulee uusia ihmisiä, niin ne menee ekana tuijottelemaan meidän kirjahyllyjä. Olisi jotenkin ankeaa tuijottaa vaan tapettia tai maalattua seinää. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä valitettavasti löytyy myös leffa ja levyhyllyjä kirjojen lisäksi. :D Näistä voisi päätellä että viihdytään paljon kotona ja niin me viihdytäänkin. ;)

      Poista
  8. Oho, kirjahyllyjä ei siis saisi ollakaan. Ja juuri viikolla päätin, että täytyy käydä ostamassa uusi kirjahylly kun kirjat eivät enää mahdu entisiin. Jää siis minultakin tuon sisustussuunnittelijan vinkit käyttämättä ja suuntaan viikonloppuna onnellisena hyllyostoksille.

    VastaaPoista
  9. Ihan ei Teukan ja mun näkemykset nyt kohtaa, kun mun mielestä sisustaminen on sitä, että pohditaan, miten kämppään saisi ahdettua vielä yhden kirjahyllyn kun kirjat eivät mahdu jo olemassaoleviin hyllyihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa ihan miehen ja mun iltaisilta keskusteluilta... Meillä on onneksi vara laajantaa noita hyllyjä vielä ylöskin päin. :D

      Poista
  10. Itse haaveilen kirjastohuoneesta, jossa olisi ainakin yksi suuri nojatuoli ja kunnon lukuvalo. Täydellinen rauhan tyyssija. Kirjat sopivat mainiosti myös olohuoneeseen. Teuvo ei taida olla lukumiehiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on myös se meidän perheen suurin haave, vaikka tykkään vaaleasta sisutuksessa, kirjastohuoneessa päästäisin tummat rustiikkiset sävyt vauhtiin ja etsisin sinne kruunuksi jostain mahdollisimman kuluneen Churschill-sohvan. Sinänsä tykkään, että ollaan tähän nykyiseen olkkariin saatu mahtumaan tuo oma lukunurkkaus, koska olohuone on niin iso ja pitkänmallinen, joten tilata on eroteltu tilasta, jossa katsotaan televisiota, silloin harvoin kuin se on auki. :p

      Poista
  11. Haha, voi Teuvoa! :D Mulla on tabletilla parit kirjat ostettuna valmiiksi, mutta en vaan osaa lukea niitä sieltä. Oikeassa kirjassa on sitä jotain. Yritän tosin nykyään pitää kirjakokoelmak yhdessä lasikaapissa, ja pyrin lainaamaan kirjastosta suurimman osan. Tosin täytyy myöntää että lukeminen on muutaman viime vuoden aikana jäänyt aika vähiin kiireen takia, mutta toivottavasti nyt kun jään kotiin löytyisi sillekin enemmän aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan toi tabletti saattaa olla ihan tottumiskysymys, mutta itse olen niin intuitiivinen ihminen, että en saa siitä edes yrittämällä samaa irti kuin aidosta kirjasta, huomaan, että en ole samanlaisessa rentoutuneessa zen-tilassa kuin oikean kirjan kanssa. :D Joten tavallaan kaikki se mitä saan lukemista, jää siinä osaksi pois.

      Poista
  12. Ei varmaan Teuvollekaan tekisi oikeasti pahitteeksi lukea paria oikeata kirjaa... Mutta joo kuuluun samaan kirjat kirjoina koulukuntaan. Sivuja pitää rapistella ja sormiin saada mustetta ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D On se kuitenkin hyvä, että meitä muumioitakin riittää. ;)

      Poista
  13. Kirjat ja kirjahyllyt tekevät kodista lämpimän pesän, johon haluaa kääriytyä lukemaan ja oleskelemaan rauhassa muulta maailmalta. Kirjat kertovat sitä paitsi sivistyksestä ja ovat merkki kulturellista kodista! Uuteen kotiin tutustuessa on jännittävää katsoa kirja- ja levy- ja elokuvahyllyjä, samoin kuvia seinillä. Jos mitään näistä ei ole, tuntuu tyhjältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä puuttuu yksi, kuvat. Mutta siihen on syy, lapsuudenkodissani mummon luona oli kamalasti kuvia esillä elävien ja edesmenneiden, minusta oli jo pienenä tavattoman creepya, että kuolleet ihmiset tuijottivat minua kehyksistä. Muistan pienenä pimeässä hipseeni nopeasti hyllyn ohi. En edelleenkään tunne oloani kotoisaksi kotona, jos seinillä/hyllyssä olisi kuvia, jotka tuijottaisivat. :D Vieraissa paikoissa ne eivät minua haittaa. Taulut sen sijaan ovat jees.

      Poista
  14. Minusta kirjat kotona osoittavat jollakin tavoin siellä asuvien fiksuutta. Meillä kirjalaatikoita varastossa n. 15 kpl eli ihan samaa määrää kuin teillä ei saavuteta. Enkä siitä fiksuudesta omalla kohdallakaan ole aivan varma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mä ajattelen niin, että kaikki eivät lue, eikä tarvitsekaan. Mutta luulen, että jokaisessa vähänkään kulttuurista tai taiteista kiinnostuneista perheistä kirjoja löytyy. Voihan sitä ajatella, että noi kirjapinot tuo edes vähän fiksuutta lisää. ;)

      Poista
  15. Ei pilaa. Itse tykkään kanssa lukea kirjoja mutta nyt vaan ei oo ollu pitkään aikaan aikaa siihen että otan kirjan käteen ja syvennyn siihen. Ennen luin aina ennen nukkumaan menoa mutta nyt sekin on jäänyt. Tarvis oikein ottaa taas itseä niskasta kiinni ja asettaa se kirjan eteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen tietokonetta, käytin senkin ajan lukemiseen. (tulee jotenkin huono omatunto tästä koneesta nyt :D) Iltaisin luen paljon varsinkin talvella, juurikin ennen nukkumaan menoa, se rauhoittaa, kun on tuijotellut ruutua useita tunteja. Itsellä lukeminen menee kausittain. Saatan ahmia monta kertaa putkeen, sitten voi olla jopa kuukausien tauko, näin on ollut aina.

      Poista
  16. Kirjat on kauniita mutta omani pidän puisten ovien takana. Lukijana olen myös perinteisen kirjan ystävä enkä lämpene lukulaitteille tai sähköisille lehdille. Sen hetken, kun tosissaan lukee jotain, haluan pysytellä irti sähköisistä viestintälaitteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisit pitää kirjoja esillä, toiset näkymättömissä, sehän on vaan oma makumieltymys ja sisustusratkaisu. ;) Niin kuin edellisessä kommentissani pohdinkin, että välillä on ihan huono omatunto, kun koko ajan on joku sähköinen vempele kädessä. Joten on hyvä pitää joku kiva pakopaikka, jota ei tarvitse suorittaa sähköisen apuvälineen kautta. En kuitenkaan tässä koneella ollessa saa koskaan sellaista rentoutumisen tilaa kuin oikeaa kirjaa lukiessa.

      Poista
  17. Ei tosiaan pilaa! Rakastan kirjahyllyjä. Sattuneesta syystä meillä on nyt vain kootut teokset esillä, loput järjestyksessä autotallissa. Mutta ehkä joskus taas tulee sellainen koti johon laajemmat kirjahyllyt mahtuvat. Edellisessä kodissa meillä oli oikein vanhan ajan kirjastohuone, sellaisine upotettuine puuhyllyköineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastohuone, se on do to-listalla täälläkin, sitten joskus... Onneksi on paikka jossa säilyttää, eihän sillä ole väliä missä. ;)

      Poista
  18. Teuvo on Teuvo :-). Ja kirjat oma fantastinen kutsuva maailmansa. Olihan joku vuosi sitten sellainenkin sisustusvillitys että hyllyssä kehotettiin ryhmittelemään kirjat kansien värin mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan kanssa tuon ja varmaan jotkut laittaa vieläkin. Onhan se aika hauskan näköistä. Pakko myöntää, että meidän hyllyt eivät ole missään järjestyksessä. Sen verran on, että runot painottuvat hyllyjen yläosiin, pari hyllyä on omistettu sellaisille kirjoille, joita ainoastaan minä luen. Otavan- ja Keltaisenkirjaston kirjat on kerätty yksiin kohtiin, samoin tietyt kirjailijat, joiden kirjoja on useampia. Mutta aakkosjärjestyksestä ei ole meidän sekamelskassa tietoakaan, hyvin silti löytyy, aina kun etsii. :D

      Poista
  19. Voi Teuvoa…Täytyy todeta, että se "sisustuskirja", minkä Teuvo on tehnyt ei ihan kansikuvansa perusteella houkuttanut. Enkä ollut kovin vaikuttunut sisällöstäkään. Itselleni on kertynyt monta pinoa myös sisustuskirjoja ja asuntoni on täynnä kirjoja. Kirjahyllyissä on kirjoja kahdessa rivissä, kun ne eivät muuten mahdu. Aikoinaan opiskelin kirjallisuustiedettä ja olin vielä n. 14 vuotta kirjakaupassa töissä, joten voit kuvitella täällä olevan kirjamäärän :) Nykyään on pakko laittaa aika nopsaan kiertoon, jos tietää, ettei aio toista kertaa lukea. Ei vaan enää mahdu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole Teuvon kirja vastaan tullut, mutta kyllähän hyvä sisustussuunnittelija osaa tehdä sisustuksessa tilaa myös kirjoille, luulen, että suurin osa osaakin, vaikka kokisikin ne hankalaksi elementiksi. Eikös se suunnittelukin lähde asiakkaan mieltymyksistä, ei Teuvon. ;D

      Sulla on varmaan ihan tajuton määrä, kunpa pääsisin kaivelemaan. ;) Meillä mahtuu tuolle pitkälle seinälle sohvan taakse vielä yksi hylly ja noihin kaikkiin hyllyihin voi ostaa lisäosat tuonne ylös, mutta sitten on meidän paikat tässä asunnossa täynnä. Nyt vaan ei olla saatu aikaiseksi hankkia noille enemmän tilaa, niin pakko kantaa välillä uloskin, ennenkuin tuo sisään uutta.

      Poista
  20. No ohhoh Teuvo! Aika erikoinen kommentti. Musta kirjahylly tuo nimenomaan kodikkuutta. :) Itellä on myös tosi paljon kirjoja, mutta lukeminen on valitettavasti jäänyt viime vuosina vähän vähemmälle. On jotenkin tullut roikuttua enemmän netissä ja blogeissa. :D Mikä on tietysti ikävää kirjojen kannalta. Ennen ostelin tosi paljonkin kirjoja ja kiertelin kirjakaupoissa, osasin ulkoa uutuudet ja pokkarivalikoimat, nykyään käyn kirjakaupoissa ehkä vain pari kertaa kuukaudessa.

    Mä en osaisi lukea sähköisiä kirjoja, mulla täytyy myös olla se fyysinen kirja kädessä. Samaten täytyy olla rauhallista, tv ja musiikit kiinni, eikä mitään ylimääräistä hälinää kirjoja lukiessa. Netissä pyöriessä sen ei niin väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama mulla, en pysty keskittymään kirjaan, jos taustalla on mitään ylimääräistä hälinää. Olen joskus esim. junassa yrittänyt lukea, ei tule mitään. :( Parempi selailla naistenlehtiä. :p

      Poista
  21. Kirjat eivät todellakaan pilaa sisustusta ;) Mun mielestä teillä näyttää oikein kodikkaalta! Olisi ihana mennä tutkimaan noita hyllyjä ja katsomaan mitä kaikkea sieltä löytyy :) Mulla on ollut jokaisessa kodissa kirjat esillä ja nautin siitä, kun saan mennä valitsemaan omasta hyllystäni uuden kirjan, kun edellinen on luettu loppuun. Tilailen kirjoja enimmäkseen netistä, kirjakaupoista en ole muistaakseni koskaan ostanut ainuttakaan kirjaa. Verkkokaupoissa kirjat on monesti paljon edullisempia. Ja kohta 10 vuotta olen kuulunut Suureen Suomalaiseen Kirjakerhoon, josta saa kuukauden kirjan vieläkin edullisempaan hintaan. Pakko kuitenkin myöntää, että vaikka mä olen aikoinani lukenut todella paljon, viimeisinä vuosina kirjojen lukeminen on jäänyt huomattavasti vähemmälle. Mulla on jatkuvasti joku kirja sängyn vierellä, mutta nykyään tuntuu, että iltaisin on niin väsynyt, ettei jaksa enää lukea. Vapaapäivät taas tuntuu kuluvan muuhun. Mutta en ole lukemista lopettamassa, eli "keräilen" kirjoja edelleen ja ne odottavat sitä päivää, kun on hetki aikaa syventyä ihan johonkin toiseen maailmaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies taitaa myös kuulua kaikkiin mahdollisiin kirjakerhoihin, mitä Suomesta löytyy. Itse suosin tosi paljon Adlibrista, juurikin edullisuuden vuoksi. Kun tässä kylässä oli vielä Info asioin siellä, koska siellä sai hyvin kiinni vielä kirjakaupan tunnelmasta. Valitettavasti Info sitten lopetettiin. :( Pienemmillä paikkakunnilla saattaa olla vielä kirjakauppahelmiä, joissa on sitä oikeaa tunnelmaa, eikä ketjumeininkiä.

      Poista
    2. Mäkin suosin eniten Adlibrista, kun tilaan netistä :)

      Poista
  22. Teuvo voi painua mielipiteineen sinne, missä pippuri kasvaa - kirjat pitää päinvastoin nostaa kunniapaikalle!!!! Olen yrittänyt siirtyä e-kirjoihin (mies ei muuta enää käytäkään, kuin Kindleään), mutta just tuo näppituntuman puute saa vierastamaan niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, se näppituntuma on kyllä erittäin tärkeä osa lukemista ja se kirjan tuoksu, sen kun voisi purkittaa! <3

      Poista
  23. Ihana kirjaylly! Mä haluaisin kans tuollaisen kauniin valkoisen, lasiovisen kirjahyllyn, hiukan pienempi tosin rittäisi meille. :) Äidin ja isän kirjat mun pitäisi tosin mennä käymään läpi, pelkäänpä, etten raaski läheskään kaikista luopua...

    Tuntuu, että harvoilla nuorilla ihmisillä on kirjoja ja kirjahyllyjä, ainakin omassa kaveripiirissä on näin. SIksi tuntuu välillä, että me ollaan ihan outoja koska meillä on kirjahylly. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon huomannut, että itseä nuoremmilla yhä harvemmalla on kirjahylly. Hah, ollaan ihan muumioita. ;) Kirjoja on vaikea heittää pois, varsinkin, jos niillä on tunnearvoa. <3

      Poista
  24. Mää niin haluaisin päästä ihmettelemään noita kirjahyllyjä!!! Itsellä ei tilanpuutteen takia ole montaa kirjahyllyä, mutta niissä onkin sitten kirjoja niin paljon että ne tursuaa :D Minä ja kirjat tullaan samassa paketissa, piste. Ja jatkoa tohon sun listaan, kirjassa näkee ihanasti sen kuinka paljon sitä on vielä jäljellä. Tabletista en tiedä miten siinä on, onko siinä tyyliin 57/369.... Ei se oo sama asia. Jos ymmärsit mitä tarkotan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, se tunne, kun näet, että loppu häämöttää ja olet päässyt kirjan loppupuolelle. <3

      Poista
  25. Mä oon huomannut saman, ollaan miehen kanssa monesti ihmetelty, miten melkein kellään ei enää ole kirjahyllyjä kotonaan... Niin outoa. :D Meillä on olkkarissa sellainen kolmisen metriä korkea hökötys täynnä opuksia, aikä mun mielestä koti ole koti ilman kirjoja. Tän asenteen olen oppinut jo kotona pienenä, missä on aina luettu paljon, kuten kummassakin mummilassa. Oon myös aina rakastanut kirjastojen tunnelmaa, suuressa määrässä kirjoja on jotain niin rauhoittavaa ja kotoisaa. :)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives