Hengissä!


Ajattelin tulla teillekin kertomaan, että edelleen ollaan hengissä, vaikka flunssa ei vieläkään ole päästänyt kynsiään kokonaan irti. Eilen tuntui jo vähän paremmalta, mutta tänään ei sitten olekaan yhtä hyvä päivä. Sitkeää sorttia tuntuu olevan. Huomenna olisi silti tarkoitus palata normaalien blogijuttujen pariin. Tällä viikolla päästään vielä ainakin erään ihanan voideklassikon pariin, sekä esittelyssä kerrankin omissa kynsissäni toimiva pikakuivattava päällyslakka. 

Viikonloppuna tyydyin fiilistelemään I love me -messuja muiden bloggaajien blogeista, ollen näin hengessä mukana. Teittekö hyviä löytöjä? Mies helpotti oloani raahaamalla selkä vääränä suklaata kaupasta kipeälle vaimolleen. Harmi, että lähikauppaan ei ollut vielä ilmestynyt joulun konvehtirasioita, niitä olisi ollut  nyt hyvä syy tyhjentää, ilman huonoa omaatuntoa. Sinne oli sen sijaan tullut vihdoin Kolmen kaverin jäätelöä, jota tuli nautiskeltua muutama purkki.

Lisäksi koukutin itseni Sanajahti 2 -peliin, jonka mieheni yllytyksestä latasin puhelimeeni. En uskalla edes teille tunnustaa, montako tuntia on tullut siitä asti pelattua. Minäkö muka koukussa? Puolustaudun sillä, että kyseinen ajatustyö on hyvää alzheimerin ehkäisyä.

Eilen illalla saatoin someecards-sivuilla haahuillessani tyrskähtää nauruun nähdessäni seuraavan kuvan:


TOUCHÈ!

Ihanaa syyspäivää kaikille!

Kuvat: someecards



  1. Toivottavasti helpottaa sen flunssan kanssa - nämä nykytaudit menevät ja tulevat ihan miten sattuu!
    Itse toivon omastani toipuneeni - mutta eipä tästä varma voi olla.
    Siitä tämä blogistania on mainio, että vaikkei itse jonnekin tapahtumaan pääsekään, saa kuitenkin maistiaisia muilta;)
    Flunssasta huolimatta hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin on käsitys, että ei nää flunssat ennen näin kauaa kestäneet tai sitten se on tää "vanhuus", joka tekee näistä entistä pahempia. :o

      Poista
    2. Ota varovaisesti, ettei uusi tai äidy pahemmaksi. Tuntuu että yksi sun toinen nyt flunssan kaatama.

      Kävin aamulla labrassa ja kohta lekuri. Kai se on antibiootteihin taivuttava...


      Voi ei noi pelit. Hih aikoinaan koukutuin matopeliin peräti ja sen jälkeen en ole mitään pelaillut. Tiedän miten siinä kävisi. ;)

      Ihana mies sulla, ei kipeänä oikein muu maistu kuin suklaa. <3

      Wiener Nougatsuu lähettää parantavia ajatuksia. <3

      Tiia

      Poista
    3. Suklaa auttaa kyllä kaikkeen. Wiener Nougat on niin hyvää! :p Matopeli oli kyllä koukuttava. Itseäni koukuttaa, jos idea on yksinkertainen. Esim. Tetristä voisin pelata tuntikausia huomaamatta ajankulua. Olen pysynyt siitä viime vuosina erossa. :D

      Poista
  2. Tän syksyn flunssa on kyllä jotain tosi sitkeetä kantaa :( Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Muistelin, että sullakin on ollut sitkeää lajia. :(

      Poista
  3. Paranemisia! <3 Syysflunssat on niin syvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! <3 Luulin jo selvinneeni, kun en tullut ihan heti miehen jälkeen kipeäksi, mutta luulin väärin. :(

      Poista
  4. Toivottavasti paranet pian, ikävän sitkeiksi ovat muodostuneet vuosien varrella noi kausiflunssat! (mä EN usko iän vaikuttavan asiaan, tää on jotain flunssageenimuunnosjuttua...) Kolmen kaverin jätski on kyllä hyvää flunssalääkettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne puhuu, että flunssatkin ovat muuntuneet vuosien saatossa melkoisesti. Kai sitä vuosien saatossa tulee vielä sellainen flunssa, mistä ei sitten kaikki parenekaan. :(

      Poista
  5. Pöh ja buu flunssalle! Onni on fiksu mies, joka tietää millä piristää sairasta vaimoa. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  6. Hoito on ainakin ollut kohdallaan, joten eiköhän kohta ala tehota! Moni on tosiaan kärsinyt taudista tässä kuussa. Kävin itsekin ostamassa auringonhattu-uutetta ja aloitan hevoskuurin pari päivää kähistyäni. Huomisen jälkeen onkin taas vapaata.

    Postauksia odotellen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha kunnon auringonhattu-uute, mummolla oli tapana ottaa sitä joka aamu. 90-vuotiaaksi asti eli, joten ei siitä haittaakaan tainnut olla. <3

      Poista
  7. Nyt hurjan paljon paranemishaleja sinne! Flunssa on ikävä seuralainen :( Varsinkin, kun kauneusmessut jäivät sen takia väliin, höh.

    Meidän lähikauppaan oli viime viikonloppuna tulleet jo joulusuklaat! :O Hassua oli, että tämä tapahtui heti Lushin joulutuotejulkistuksen jälkeen, onkohan se jokin kansainvälinen merkki joulukauden alusta. ;)

    VastaaPoista
  8. Toinen flunssainen täällä hei! Ja todellakin sitkeää sorttia, mulla tää alkoi jo kuun alussa ja väitti välillä että nyt paranee, vaan sitten messuviikonloppuna iski uuden vaihteen päälle ja nyt ollaankin sitten kunnon räkätaudissa. Asiaa ei edes auta se, että koulussa on pakollisia tunteja, joten sinne on raahauduttava vaikka olo olisi miten huono. Joten ymmärrän tuskasi! Messupostauskin joutuu nyt siirtymään flunssan tieltä ja aion kirjoittaa sen sitten kun aivojen toiminta alkaa palautua normaaliksi. :D

    Koitahan parantua sinäkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota olen kuullut muiltakin, että huijaa lähteneensä, mutta tuleekin entistä pahempana takaisin.

      Paranemista!

      Poista
  9. Oh my- mahtava tuo "mietelause"! Paranemisia.

    VastaaPoista
  10. Pikaista paranemista, Jonna! Jossain vaiheessa flunssa helpottaa varmasti, vaikka sitkeetä sorttia onkin. Koita jaksella :) PS. Tuo Sanajahti-koukutus kuulostaa ihmeen tutulta ;) Mies esitteli mulle juuri pari päivää sitten jonkun sanapelin kännykässään ja en ole sitä (vielä) itse ladannut omaan puhelimeeni, mutta jäin koukkuun jo muutaman pelin jälkeen, jonka pelasin hänen puhelimellaan. Nim. "Pelataanko taas yks sanapeli?" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mehän pelataan miehen kanssa omilla kännyköillä samaa aikaan, sitten seuraavaa peliä odotellessa kerrataan, mitä löydettiin. Laadukasta parisuhdeaikaa. ;)

      Poista
    2. Haha, tunti kommentin jättämisen jälkeen latasin pelin :D Samassa jamassa ollaan siis täälläkin ;)

      Poista
  11. Paranemisia <3 Tässä pidän peukkuja itselleni, ettei tauti iske päälle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En toivoisi tätä tautia edes pahimmalle vihamiehelle, joten toivotaan ettei tule sinnekään. <3

      Poista
  12. Toivottavasti paranisit pian! Yritetään me sitten päästä sinne messuille ens vuonna. ;)

    VastaaPoista
  13. Voih! Tuota flunssaa on nyt kyllä todella todella paljon liikkeellä! :( <3

    VastaaPoista
  14. Täälläkin parannellaan flunssaa,on äräkkää sorttia tänä vuonna! Ja ai miten kiva,arvaa kenen oli kans otettava tuo Sanajahti.. ;) :D Tähän asti oon tyytyny Monster Busteriin.

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives