Parhaat – Syyskuu `14


In this part of townin Liisa teki viime kuun alussa hauskan postauksen tuotteista, jotka olivat ihastuttaneet häntä elokuun aikana. Sainkin tästä inspiraation, että alan tekemään omassa blogissani aina kuun alussa postauksen viidestä tuotteesta, jotka ovat ihastuttaneet ja olleet minulla kovassa käytössä edellisessä kuussa. 

Olen monta kertaa ajatellut aloittavani Loppuneet-postaukset, joista luen mielelläni muiden blogeista. Mutta minusta tuntuu, etten saa kovinkaan montaa purkkia kuukauden aikana tyhjäksi, joten postauksista tulisi tynkiä. Sen sijaan minulta löytyy joka kuukausi viisi tuotetta, joita käytän ahkeraan, koska olen ne hyväksi havainnut. Tuotteet vielä vaihtelevat usein vuodenajasta ja omasta innostuksestani riippuen. Kaikki ovat kuitenkin sellaisia, joihin olen syystä tai toisesta kovasti kiintynyt.


CUTRIN REFLECTION SILVER TREATMENT 

Cutrinin Silver Treatment on ollut itseasiassa käytössäni jo heinäkuusta lähtien ja olen varsin ihastunut tähän keltaisuuden taittajaan. Itsellänihän on vaaleat hiukset, jotka valitettavasti pukkaavat jatkuvalla syötöllä muuttumaan lämpimän värisiksi, vaikka itse haluaisin olla viileän vaalea. ;) Fudgen Hopeashampoo on ollut suosikkini jo vuosia, mutta hoitoaineiden kohdalla on ollut kiihkeä etsintä käynnissä. Syy on se, että yleensä tällaiset runsaasti pigmenttiä sisältävät hoitoaineet eivät mielestäni hoida hiuksiani tarpeeksi vaan ne jäävät takkuisiksi ja karheiksi. Cutrinin tuote on kuitenkin toista maata. Se tekee hiukset ihanan pehmeiksi ja helposti kammattaviksi. Sopii myös värjätyille hiuksille, sekä luonnostaan harmaille hiuksille antamaan niille lisää hopean hehkua.


BOUCHERON PLACE VENDÔME

Tämä oli viime syksyn ehdoton suosikkituoksuni, vaikka käytinkin tuoksua säästeliäästi. Halusinkin säilyttää sen itselleni jollakin tavalla spesiaalina tuoksuna. Niinpä kaivoin tämän kesälevolta syksyn tullen esiin. Kyllä, tämä on yhä edelleen yhtä ihana kuin viime syksynäkin, jolloin julistin rakkauttani tuoksulle. Edelleen pullo on kaunein tuoksupullo, minkä tiedän, mutta sisus on kuitenkin se, joka ratkaisee. Alkutuoksun kirpeä punapippuri, raikas appelsiininkukka ja naisellinen ruusu herättelevät syksyiseen päivään. Kun taas sydäntuoksun makea hunaja, ihana jasmiini ja hempeä pioni pitävät kiinni kesäisistä fiiliksissä. Illalla sohvan nurkassa viltin alla istuessa, ranteessa tuoksuu enää pehmeä seetripuinen pohjatuoksu, jonka lämpöön on helppo kietoutua. Luulen, että kyseessä on rakkaus, joka tulee kestämään vielä pitkään. 


LIERAC MAGNIFICENCE RED SERUM 

Syyskuun aikana testailin Lieracin ihonhoitotuotteita ja niistä pari nousi ylitse muiden. Yksi oli tämä elvyttävä ja kiinteyttävä seerumi. (Lieracin tuotteista tulossa juttua lisää myöhemmin tässä kuussa) Olin Lieracin lehdistötilaisuudessa jokin aika sitten ja tämä seerumi oli se, joka pisti ensimmäiseksi silmääni. Syy ei tietenkään ollut yhtään enempää tai vähempää pinkinpunaisessa värissä. ;) Tuote on tarkoitettu ikääntyvälle iholle 40-vuotiaasta ylöspäin ensimmäisten ikääntymisen merkkien ilmaantuessa, mutta en näe syytä siihen, miksei tuotetta voisi kolmekymppinenkin käyttää. Sisältää mm. hyaluronihappoa, kiinanruusun kukkauutetta, C- ja E-vitamiinia. Seerumi on tehnyt ihoni heleämmäksi, joustavammaksi ja sileämmäksi. Tuoksu on herkullisen hedelmäinen. 


BAKEL COOL EYES

Olen postannut Cool Eyesista aikaisemminkin. Kun testailin tuotetta vuoden alussa, pidin tuotteesta paljon, mutta silmänympärystuotteisiin on tosi vaikea päästä sisälle edes kuukauden mittaisella testijaksolla. Niinpä tämänkin tuotteen kanssa kävi niin, että alku ihastumisen jälkeen tarvittiin muutama kuukausi siihen lopulliseen rakastumiseen. Itseasiassa huomasin eron vasta sitten, kun pidin pienen tauon tämän käytössä. En osaa selittää, mutta kasvokuvia blogiin ottaessani, tuntui, että näytin niissä jotenkin väsyneemmältä kuin ennen. Otin Cool Eyesin takaisin joka päiväiseen käyttöön ja kappas vaan, silmänaluset alkoivat näyttää melkein heti freesimmiltä. Jos yöunet jäävät tosi vähäisiksi, käytän tätä aamuisin myös virkistävänä naamiona silmien alle. Laitan voidetta hieman paksumman kerroksen (20ml:n pakkauksesta riittää hyvin tuotetta tähänkin ylellisyyteen) ja annan vaikuttaa aamukahvin ajan, jonka jälkeen taputtelen mahdollisesti imeytymättömät voiteen rippeet pois kasvopaperilla. Tuote viilentää ihanasti silmienalusia ja madaltaa silmäpusseja. Pitää myös herkästi kuivuvat silmänaluseni glyserinin voimin pehmoisina. Sopii erinomaisesti meikin alle. Tämä on itselleni kaikista ikinä käyttämistäni silmänympärystuotteista se nro. 1. 


YON-KA COMMAGE 305 -KUORINTAGEELI

Tämäkin tuote on esiintynyt blogissani aiemmin. En oikeastaan enää edes muista, millaista ihonhoitoni oli ennen tätä tuotetta. Herkälle iholle on vaikea löytää hellävaraisia, mutta tehokkaita kuorintoja, mutta tämä täyttää kovimmatkin odotukset. Kuorii ja kosteuttaa saman aikaisesti, sillä kuorinnan lisäksti tuote toimii myös heleyttävänä naamiona. Jos ihoni näyttää harmaalta, kuivalta tai siihen näyttää alkavan muodostumaan epäpuhtauksia, teen tällä ensin illalla kevyen kuorinnan kitkaten kuorinnan pois kasvoilta. Tämän jälkeen levitän geelimäistä kuorintaa uuden ohuen kerroksen kasvojen/kaulan iholle ja annan vaikuttaa yön yli. Aamulla kasvojen sävy on tasoittunut, iho rauhoittunut, kuivuus kadonnut ja iho tuntuu pehmoiselta. Jokaisen naisen must have-tuote, kun iho kaipaa kunnon kohennusta.

Mitkä ovat teidän suosikkituotteita tähän aikaan vuodesta?

Jälleenmyyjät:


Osa tuotteista lehdistänäytteitä/osa omiani. Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä saa niistä rahallista korvausta.




  1. Iiks, kirkkaan punainen seerumi näyttää kyllä hurjalta! Entä miltä se näyttää kasvoilla?

    Silmänympärysvoide ja naamio vaikuttavat ihanilta molemmat. Ja parfyymit, ne ovat sellaisia elämän sulostuttajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei tule barbababa-ilmiöö. :D Eli käyttäytyy ihan samalla tavalla kuin muutkin seerumit, väri ei näy kasvoilla. ;)

      Poista
  2. Kaikki ovat itselleni tuntemattomia. Hopeashampoota käytän kyllä, vaikka kovin harvoin, kun en jaksa odottaa 5-10 minuutin vaikutusaikaa;) Eikö tuo silmänympärystuote ala sinulla haista pahalta? Käytin kerran Guinotin vastaavanlaista silmänympärysvoidetta ja pidin palloa melko epähygieenisenä. Iholtahan kulkeutuu voiteeseen rasvaa ja likaa ja bakteereja ja omani alkoi lopulta haista aika pahalta. Tai sitten siinä tarvitaan jotain antiseptistä säilöntäainetta.

    Näistä kuukauden/viikon suosikkipostauksista pidän kovasti muillakin, joten tästä tulee varmasti hyvä sarja! Sen sijaan en voi ymmärtää, mitä järkeä on kerätä pahvilaatikkoon kuukauden aikana loppuneita tuotteita, kuvata niitä ja vielä kertoa, tykkösikö vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ala. Mä en kyllä käytä tuota kuulaa suoraan silmänympärysiholle vaan otan siitä sormella, lopuksi pyyhin kuulan paperilla. :) Tuote itsessään tulee täysin ilmatiiviistä pakkauksesta ja tuo kuulaan tuleva voide ei mene enää takaisin siihen ilmatiiviiseen pakkaukseen voiteen sekaan.

      Poista
  3. Loistava idea! Voisin lähteä tähän mukaan. Viisi kuukauden suosikkia on helppo juttu - toisin kuin kuukauden loppuneet tuotteet. Sinun viisikkosi näyttää ihastuttavalta, siinä on mukana jotain tuttuakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähde ihmeessä! Päätin, että tuo loppuneet ei toimi kohdallani, mutta joku saman tyylinen olisi kiva. :)

      Poista
  4. Tähän aikaan ehdottomat suosikit ovat huuli- ja käsivoiteet. Juuri tänään töissä huomasin kuinka kädet ovat alkaneet kuivua nopealla aikataululla ja sama homma huulien kanssa. Oi 'kiitos' kylmät ilmat plus ilmastointi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin huomaan, että saa olla useammin sutimassa huulille jotain. Lämmitys tekee tehtävänsä. :/

      Poista
  5. Tosi kiva postausidea! Lieracin seerumi kiinnostaa kovasti. En oo vielä lähelläkään neljääkymmentä, mutta tosi kuiva iho ikääntyy nopeammin (tai siis rypyt näkyy aikaisemmin) ja siksi oon huomannut silmäileväni viime aikoina anti-age -tuotteita aikaisempaa innokkaammin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvin anti-age -tuotteita voi alkaa käyttämään heti, kun juonteita alkaa ilmaantumaan, varsinkin tosi kuivaihoisella varmasti voi alkaa iho menettämään kimmoisuuttaan jo paljon ennen 30 ikävuotta.

      Poista
  6. Mä olen myös rakastunut tuohon Cool Eyesiin! Aivan parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olekin! Parasta ettei ärsytä edes herkkiä silmiä.

      Poista
  7. Nytpä tulikin monta hyväntuntuista tuotetta kokeiltavaksi - tuo Cutrin on ihan pakko kokeilla - ja tuo kuorintageeli. Ja Cool Eye. Tuo seerumi on minua nuoremmille;)
    Kiitos taas vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö höpö, se on +40v. ylöspäin. ;) Cool Eyes on mahtava, suosittelen lämpimästi, samoin kuorintageeli kerrankin tehokas kuorinta herkälle iholle, tykkään myös siitä, että se tekee montaa asiaa.

      Poista
  8. Näitä kuun lemppareita on kyllä kans kiva lukea, kuten niitä loppuneita. Mä taas teen niitä loppuneita, koska mä käytän niin paljon samoja tuotteita, että joka kuukaus pitäs näyttä tyyliin samat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään kans lukea loppuneista, mutta seurasin täällä ruudun takana noita omia loppuneita pari kuukautta, niin ei niistä saisi millään minkäänlaista postauksen tynkää. :D

      Poista
  9. Kivoja tuotteita. :) Kaikki kuulostaa todella mielenkiintoisilta. Yhtäkään ei kyllä löydy itseltä VIELÄ. :D

    VastaaPoista
  10. Kiva postaus! :) Etenkin tuo punainen seerumi kuulosti kiinnostavalta! Minkälainen inci siinä on? Yritin netistä etsiä, mutta ei löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, anteeksi, että vastaukseni kesti hieman tavallista pidempään. Tässä sinulle inci:
      LIERAC Magnificence Sérum Rouge -
      Water (Aqua), Glycerin, Cyclopentasiloxane, Propanediol, Dimethyl Isosorbide, Cyclohexasiloxane, Albizia Julibrissin Bark Extract, Pentylene Glycol, Dioscorea Villosa (Wild Yam) Root Extract, Hibiscus Sabdariffa Flower Extract, Punica Granatum Flower Extract, Tripeptide-9 Citrulline, Lysine Hcl, Ceteareth-30, Sodium Acryloyldimethyltaurate/Vp Crosspolymer, Caprylyl Glycol, Propylene Glycol, Saccharide Isomerate, Tocopheryl Acetate, Xanthan Gum, Maltodextrin, Lecithin, Caprylhydroxamic Acid, Alcohol, Fragrance (Parfum), Sodium Ascorbyl Phosphate, Sodium Hyaluronate, Tromethamine, Tetrasodium Glutamate Diacetate, Chlorphenesin, Sodium Benzoate, Phenoxyethanol, Sodium Salicylate, Citric Acid, Red 33 (CI 17200), Red 4 (CI 14700), Sodium, Citrate, Sodium Hydroxide.
      *D'origine Vegetale

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives