26.11.2014

Guerlain A Night at the Opera – Tyttömäisiä aarteita


Loka-marraskuu on se aika vuodesta, kun eri brändien monien usein odottamat joulukokoelmat ilmestyvät. Ennen seurasin tosi tarkalla silmällä laajemmaltikin asiaa, mutta viime vuosina oma innostus on hieman hiipunut. Tosin olen hyödyntänyt näiden Limited Edition-tuotteiden kanssa usein joulun jälkeiset alennusmyynnit, jos jotain kiinnostavaa on näkynyt. Tänä vuonna itselläni oli vähän olo, että naah, en taida oikein innostua mistään. Ihan kivoja, mutta ei mitään, mitä olisi "pakko" saada kunnes...

Ilta oopperassa. En ole edes koskaan käynyt oopperassa, mies on kyllä yrittänyt kovasti huokutella. Olen aina yhdistänyt siihen loiston, koristeellisuuden, värit ja turkikset. Jotenkin olen aina tuntenut itseni liian arkiseksi siihen ilmapiiriin. Onneksi sen oopperan saa tänä jouluna myös kotiin. Laitan vain Jussi Björlingin joululevyn soimaan ja tartun näihin puna-kultaisiin ihanuuksiin.


Vuonna 1937 Jacques Guerlain loi Goque d`Or -parfyymin kunnianosoituksena edesmenneelle ystävälleen Les Ballets Russesin perustajalle Diaghileville. Tuoksun pullo on rusetin mallinen ja se on saanut innoituksensa ballerinakenkien ruseteista. Tänä jouluna Guerlain juhlii Goque d`Orin paluuta. Rusettipullo on saanut sisälleen tuoksuvan, puuterisen kimalteisen suihkeen, jota voi käyttää hiuksissa tai vartalolla. Goque d`Or on tuoksuna ruusujen sekoitus, höystettynä patsulilla ja bergamotilla.


Kokoelman huulipuna on ylellinen peilillä varustettu Rouge G sävyssä 820 Rouge Parade. Muistatte varmaan viime keväisen ihastumiseni Gennaan? Normaalisti hopeinen pakkaus on puettu joulunpunaiseen ja sitä on höystetty kultaisilla yksityiskohdilla. Ei varmaan epäselvyyttä, mikä sävy huuliltani löytyy jouluna? (kuvia huulilla myöhemmin)


Kynsilakkoja on kaksi, kultaisia molemmat. Kuvassa oleva 901 L`Oiseau de Feu on kultalehtinen päällyslakka, jolla saa juhlan tuntua kynsiin. Itse päätin yhdistää lakan mintunvihreään ja siitä näette kuvia myöhemmin vielä tällä viikolla.


Juuri kun luulin, ettei Guerlain voisi pistää enää paremmaksi,
 niin firma meni ja teki Meteorites-kuulille kultaisen metallisen rasian, jonka kantta koristaa viimeistä piirtoa myöden viimeistelty rusetti, jonka sisältä hohkaa salaperäinen punainen. Ihan kuin odottaisit näyttämöllä esiripun aukeamista... Kun kannen avaa, sisältä löytyy jotain punaista ja satumaisen pehmeää, joka sekin on viimeistelty rusetilla. 

Itse levitän vipasta huolimatta tuotteen aina isolla siveltimellä. Meteorites-kuulat luovat kasvoille pehmeää valoa. Ero on hiuksenhieno, mutta sen huomaa. Monet miettivät, että miten noita palleroita sitten käytetään? Yksinkertaista. Muodostat kasvojesi molemmille puoliskoille siveltimellä G-kirjaimen niin, että aloitat keskeltä otsaa, vedät sivellintä ohimon kautta kohti alaleukaa ja sieltä kohti leuan keskipistettä. Josta jatkat kohti nenää, kunnes tulet poskiluun kohdalle, johon vedät G:hen viimeisen vedon. Voitte vaikka kuvitella, että G on kasvojesi vasenpuolisko niin pääset haluttuun lopputulokseen. ;) 

Onko teillä joulukokoelmien tuotteita ostoslistalla? 

Muut A night at the Opera -tuotteet voit kurkata täältä.










26 kommenttia:

  1. Ai että miten kauniita ja koristeellisia! Nuo näyttää niin ylellisiltä,osaispa muutkin brändit panostaa noin upeesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä, puna-kulta vaan toimii. <3

      Poista
    2. Oli pakko käydä kattoo noita muitakin sesonki tuotteita,se oli niiiiiin vikatikki! :D

      Poista
    3. Mä haluaisin sen vartalo kimalteen, ihan vaan pullon vuoksi. :D

      Poista
    4. Tiiätkö katoin ihan samaa,se vartalokimalle oli niin upee! :D

      Poista
  2. Kestämättömän ihanat! Nämä haluaisin vain hypistelyä ja ihailua varten. Oih. Ja Oopperassa tullut käytyä useinkin, hieman pakosta eli ukkoni avecina ja juu ei ole meikäläisen juttu. Jäykkää ja oopperamusiikki ei aukene meikäläiselle.. Lavastusta ja puvustusta kyllä ihailen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot oikeassa, nää on ulkonäöltään verrattavissa koriste-esineisiin.

      Ai se on sellaista patsastelua? Mä olen aina yrittänyt lievittää itselleni, että ei se ei oo paha, homma olisi rentoutunut tuosta ajasta, millaiseksi itse sen kuvittelen. :D Okei, Veronan oopperajuhlille voisin suostua... ;)

      Poista
    2. Hihii no jotkut tilaisuudet ovat patsastelua. Mutta normioopperassa on suht rento meininki eikä pukeutuminen virallista. Riiassa ollaan väliajalla kerran lähdetty litomaankin oopperasta, ei ollut "musa" mieleen. ;) Mutta Oopperatalolla ei kehtaa, mutta ei ole kyllä meikäläisen juttu, minä moukka. ;)

      Poista
  3. Ostin itselleni joululahjaksi Petrouchka paletin. Olen kyllä siihen ihastunut täysin. Palleroisia mietin, mutta päätin panostaa enemmän stalkkaamaani kevätkokoelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana. Täydelliset monikäyttöiset sävyt! <3 Kevätkokoelma tulee olemaan kans makee. ;)

      Poista
  4. Huokaus, miten kaunista! Tuollaisen pikkurasian tahtoisin omaankin käyttööni:)

    Ooppera on ihanaa. Valitse joku helppo, josta olet kuullut pätkiä, kuten Carmen tai Taikahuilu. Pukeudu tavallisiin vaatteisiin, istu ja nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi kiitos vinkeistä, varmasti joku pvä suostun miehen houkutuksiin ja toimin sitten juuri noin!

      Tuota rasiaa ei takuulla tule heitettyä koskaan pois, vaikka ne pallerot loppuu. ;)

      Poista
  5. Mutta ah, parasta oopperassa onkin just se vanhanajan tunnelma, kun voi punata huulet ja pukea pikkumustan. En todellakaan usko, että sinä olet liian arkinen. Pah! Ainakin blogin perusteella olet just sopivan glamoröösi. Ei sinne iltapuvussa sentään tarvitse mennä ;)

    Ja voih, tuo Coque d'Or tuoksu olisi varmaan jotakin taivaallista. Harmi vaan, että hinta on kuulemma vähän yläkanttiin meikäläisen makuun. (17 000! Jösses.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi iltapuku-ajatus on ollut sellainen pelon kohde, kun itsellä ei sellaista ole. Pikkumusta löytyy. :D Juu se tuoksu maksaa, se pullokin taitaa olla kultaa? En ehkä voi pistää sitä joululahjatoiveisiin, LOL

      Poista
  6. Aivan kertakaikkisen kaunista ja ihan juurikin sinun näköistä <3
    Itsellä ei ole meteoreja lainkaan..

    Mahtavin ooppera kokemus oli itsellä kun ilta Roomassa miehen kanssa ja kadulla oli ooppera esitys<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun oopperakokemus kuulostaa mahtavalta!

      Mulla on gröhöm, kolmet tällä hetkellä, mut nää on lempparit. <3

      Poista
  7. Tekisi mieli hankkia nuo jo pelkän ulkokuoren perusteella! Ihania. Guerlain on kyllä niin ylellinen ja upea sarja. Niin, ja oopperassa en ole ikinä käynyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Näissä kolahti itseeni ihan kaikki, harvinaista.

      Poista
  8. Herranjestas, mikä täydellinen huulipunan sävy! Ja tuotteet ovat kyllä niin upean näköisiä, että sopisivat vaikka koriste-esineiksi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on upea. Oli suorastaan kärsimystä odotella, että sain nämä kuvat otettua ennen kuin laittamaan sitä huulille. Näissä on varmaan lähtökohtaisesti ajateltu, että meikkejä ei tarvi piilottaa kaappiin. ;)

      Poista
  9. Oi Guerlain, oi joulukokoelmat. Nää on kaikki upeita, niin upeita. Vaikkei nää pallurat oo ihan mun värisiä, haluaisin nää jo pelkästään rasian takia... Ja ah,se luomiväriposkipunajuttu! HALUAN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jotenkin Guerlainin kuvista luulin, että tossa rasiassa olisi enemmän tosi punaisia palleroita, joten olin vähän yllättynyt sävyjen hempeydestä. Hyvä, kun oma naama punottaa herkästi muutenkin. :D Toi rasia on jotain käsittämätöntä. <3 Hei, ei puhuta siitä rasiasta mitään... Shh...

      Poista
  10. Oijoih! Kauniita kaikki, voisin kyllä itse kotiuttaa nuo kaikki, mutta etenki tuo lakka!! Upea<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on, vähän joutuu tosin kalastelemaan, että lehdykät saa kynsille, mutta niinhän näissä usein aina. :D

      Poista
  11. Yhdyn Ilonan kommenttiin. Nämä eivät ole minun sävyisiäni, mutta rasian vuoksi haluaisin nämä omistaa. Upea kokoelma kyllä! Viime vuoden joulukokoelma tosin oli niin minua, etten voi keksiä mitään parempaa. Minäkin kyllä taatusti tartun näihin, jos näen hyvässä tarjouksessa. Kyllä Guerlainilla osataan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä, että välillä näinkin päin. Mulla usein joulukokoelmat tuntuu liian tummilta, mutta tää on täynnä vaaleille sopivia sävyjä ja aika neutraaleja. ;) Viime vuoden kokoelmakin oli. <3 Mulla on siitä myös meteorit, sekä luomuväripaletti. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown