DEC – Ihmeseerumi


Sairastelin lokuussa paljon. Samalla sisätilojen lämmitys käynnistyi kunnolla. Vaikka hoidin ihoani säännöllisesti normaaleilla hyväksi havaitsemillani tuotteilla ja hemmottelin tavallista ahkerammin kosteuttavilla naamioilla, oli tilanne se, että lokakuun lopussa iho näytti mielestäni väsyneeltä, pintakuivalta ja epäpuhtauksiakin oli ilmestynyt normaalia enemmän. Aavistuksen mieltä masensi, kun mietin, että kuinkahan kauan menee ennen kuin saan ihon taas entiseen hehkuunsa. Se kuitenkin tapahtui nopeammin kuin osasin odottaa.


Diego dalla palma RVB SKINLABilta löytyi ratkaisu. Marraskuun alussa saapui maahantuojalta paketti joka sisälsi arvontaviikon palkinnot, sekä muutaman tuotteen testattavaksi voipuneelle iholleni. Yksi tuotteista oli Detox-linjan pientä nimihirviötä kantava detoxifying essential concentrate tutummin dec, jonka tajusin hyvinkin pian olevan syyllinen viikossa täydellisesti muuttuneeseen ihooni. Harvoin sanon wow, mutta nyt on pakko. Tiedoksi, että olin tästä niin vakuuttunut, että ostin tätä myös yhden pullon itselleni jemmaan kaappiin tulevaisuuden varalle, sen verran vakuuttavaa jälkeä tämä teki.

Seerumi on tarkoitettu kuuriluontoiseen käyttöön 2-3 viikon ajaksi. Se soveltuu erinomaisesti iholle juurikin sairastelun jälkeen tai silloin, kun ihosi on stressin tai jonkin muun syyn vuoksi epätasapainossa. Miksei myös vaikkapa teineille, joiden iho kaipaa syväpuhdistusta. Aluksi tuotetta käytetään joka toinen ilta, välttäen silmänympärysihoa. Parin päivän jälkeen voi siirtyä jokailtaiseen käyttöön. Jos iho on esim. rasvaisempi kuin omani, seerumia voi parin päivän kokeilun jälkeen käyttää aamuin ja illoin.

Seerumin teho perustuu sen soluja puhdistavaan vaikutukseen. Lisäksi se auttaa palauttamaan ihon tasapainon ja antaa uutta energiaa väsyneelle iholle. Valmistaa ihon vastaanottamaan paremmin muita tuotteita ja tehostaa niiden vaikutusta. Seerumi levitetäänkin puhdistetulle iholle, jonka jälkeen päälle levitetään mahdollisesti käyttämäsi muu esim. kosteuttava seerumi ja/tai kosteusvoide. Vahvana andioksidanttina toimii alfalipoiinihappo, joka stimuloi solujen toimintaa ja ehkäisee kiinteyden ja kimmoisuuden menetystä. 


Seerumi on koostumukseltaan melkein ohuen vesimäistä. Siinä on diego dalla palma RVB SKINLAB -sarjan raikas miellyttävä tuoksu. Tuoksu on tunnistettava ja se pitää kokea itse. Imeytyy ihoon välittömästi. Ei tee ihon pintaa nihkeäksi vaan päälle on helppo levittää seerumi/voide. Tuotetta tietenkin suositellaan käytettäväksi muiden saman sarjan tuotteiden kanssa vaikutuksen tehostamiseksi.

Viikossa sitten tapahtui pieni ihoihme. Pintakuiva, samea ja epäpuhtauksia puskeva iho muuttui sileäksi, kirkkaaksi ja pehmeäksi. Nyt oikeasti ensimmäistä kertaa harmittaa, että minulla ei ole tästä kuvallista todistusaineistoa, sen verran iso oli muutos. En muista onko minulla vuosiin ollut iho näin hyvässä kunnossa tähän aikaan vuodesta. Tuskinpa. Lisäksi tämä teki myös toisen ihoihmeen. Kuurin aikana en saanut edes niitä joka kuukautisia hormoninäppyjäkään kasvoihin (paitsi yhden), mikä tuntui normaaliin määrään nähden uskomattomalta.


Ainesosaluettelo on tosi pitkä, enkä ole perehtynyt niin paljon asiaan, että tietäisin puoliakaan noista aineista, mitä ne on. Kuluttajana itselleni pääasia kuitenkin on, että tuote toimii ja näen tuloksia. Jemmassa oleva pullo on tarkoitus kaivaa esiin kaapista keväällä, kun talven jäljiltä iho varmasti jälleen kaipaa jotain ekstraa. Itselläni on ajoittain herkkä ja pintakuiva iho, mutta seerumi ei aiheuttanut minulle mitään reaktioita, jos sitä ei lasketa, että iho tuli hetkessä huimasti parempaan kuntoon. 

Käytättekö ihollenne tehohoitoja?

Tuotetta voi ostaa jälleenmyyjiltä tai tilata verkkokaupasta.

Suositushinta:
diego dalla palma RVB SKINLAB detoxifying essential concentrate 30ml, 54€




Tuote saatu maahantuojalta blogin kautta.



  1. Wau vaikutuin. Käytän seerumeja kyllä, mutta eivät kenties ole tehohoitoja... Tuon hintakaan ei ole ihan pahimmasta päästä. :)

    Kosmetologi totesikin, että ihoni on rutikuiva, tämä voisi sopia minullekin.

    Ihanaista iltaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä muuten miten toisilla iho vanhetessa kuivuu, toisilla taas rasvoittuu ja huokoset isonevat. Sitä ongelmaa ei kyllä itselläni ole vaan juurikin tuo kuivuus on uutta, mitä ei vielä 10 vuotta sitten ollut.

      Poista
  2. Pakko tilata, vaikuttaa aika täydelliseltä tuotteelta :D Käytitkö seerumia aamuin illoin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin itse vain iltaisin ja se riitti. :)

      Poista
    2. Nyt tämä seerumi ensimmäistä kertaa käytössä ja hyvältä tuntuu iholla :) Oli muuten iloinen yllätys, että ei tullut erikseen postareita, kun tilasin seerumin verkkokaupasta. Sen vielä olisin sinulta kysynyt, että mikä yövoide sinulla on käytössä? En haluaisi, että seerumin päälle laittamani yövoide "alentaisi" seerumin tehoa. Itselläni on käytössä L'atelier des delicesin Hydra-sarjan kosteuttava yövoide.

      Poista
    3. En muistanutkaan sanoa postauksessa noista postareista, että niitä ei tule, mikä on kyllä tosi hyvää palvelua. Itsellekin tuo verkkokauppa on paras vaihtoehto, koska täällä ei ole RVB:n jälleenmyyjää.

      Ei alenna käyttämäsi voide tehoja, muistat vain laittaa aina seerumin puhtaalle iholle pohjalle niin se päinvastoin auttaa niitä muitakin tuotteita toimimaan vielä vähän paremmin, sen sisältämä kuoriva alfalipoiinihappo tekee sen. Itsellänihän oli seerumin kanssa käytössä ddp RVB SKINLABIN 24-hour active cream pääsääntöisesti, mutta käytin myös vaihtelevasti Bakelin Nutriremedya ja Nutrifillia. Itse saatoin lisätä tämän seerumin päälle vielä jonkun toisen seerumin esim. kosteuttavan ja sitten vielä yövoiteen. Jos ihosi ei ole kuiva tai pintakuiva niin parin päivän päästä voit käyttää vaikka aamuin/illoin. Itselleni riitti käyttö hyvin vain iltaisin.

      Toivottavasti saat tällä yhtä hyviä tuloksia kuin minä. Itselleni seerumi on ehdottomasti yksi vuoden kauneustuotteista ja aika monta purkkia on tullut läpikäytyä. ;)

      Poista
  3. Hmm nyt sä sitten houkuttelet mua hairahtamaan uudelleen esittelemällä näitä vähän erikoisempia tuotteita.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Sori.Se sun tuote vaikutti kyllä jännältä. :)

      Poista
  4. Olipa hyvä postaus ja vinkki. Kiitos.
    Tällaisia ihmevoiteita tosiaan tarvitsee välillä kun tuntuu että mikään ei auta väsyneeseen ihoon.
    Meni ostoslistalle heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kokeilee paljon niin aina välillä sitten tulee tällaisia tuotteita vastaan, että vetää jopa itseni hiljaiseksi. Enpä haluaisi enää olla ilman, tietää, mitä käyttää parin viikon kuurin, kun iho alkaa vihoittelemaan. :)

      Poista
  5. Tämä kuulostaa kyllä ihanalta tuotteelta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on, aika harvoin ihossa tuntuu ja näkyy tällainen muutos.

      Poista
  6. Hei!

    Pakko kommentoida, koska koen, että kosmetiikkateollisuus on jossain määrin mennyt liian pitkälle mainoksiensa kanssa. Itse mikrobiologian parissa työskennelleenä voin tuottaa sinulle pettymyksen; tämä(kin) tuote on tarkoitettu pelkkään pintaliitoon. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka tuote sisältäisi kaikki maailman tehoaineet, ei siitä ole mihinkään. Ainut mihin se pystyy on luomaan illuusion siihen, miltä iho ehkä tuntuu sinusta. Sekin on kyllä hyvä se - minulle jopa riittävä. Kosmetiikan tarkoitus on saada iho TUNTUMAAN paremmalta, ei oikeasti OLEMAAN parempi. Tai markkinoida se voi sitäkin, mutta sekin on mielestäni melko harhaanjohtavaa.

    Se, että tuotteessa mainostetaan olevan sitä ja tätä, jotka parantavat solujen toimintaa on puppua - valitettavasti. Kosmetiikka kun ei saa tehota ELÄVIIN soluihin. Ihon pinnalla olevat ovat jo kuolleita. Iho on itsessään ihmisen paras suoja - ja tietenkin melko suurikin vielä.

    Sitten vielä, mikäli olisikin niin, että KOSMETIIKKA saisi tehota, niin se ei tehoa. Koska mikäli katsot ainesosaluetteloa tarkemmin, bongaat sieltä varmasti melko monta "hydrolyzed"-sanaa. Se tarkoittaa pilkottua. Mikäli jokin "tehoainesosa" on pilkottu, se menettää toimintakykynsä. Molekyylit ovat aivan liian isoja itsessään tunkeutumaan yhtään mihinkään, joten ne pilkotaan, mutta silloin, ne ikävästi lakkaavat toimimasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Kiitos KATTAVASTA kommentista Anonyymi. :)

      "Kosmetiikan tarkoitus on saada iho TUNTUMAAN paremmalta"
      Aika hyvin kiteytit tuohon, mitä minä ajattelen kosmetiikasta. Kun jokin tuote saa ihon tuntumaan ja näyttämään paremmalta niin se todellakin riittää. Tuskinpa mikään voide lupauksistaan huolimatta tekee ihosta kiinteämpää, vaikka se saakin siitä kimmoisamman näköisen. Siihen tarvitaan sitten kirurgin veistä. ;)

      Poista
  7. Kiinnostuin! Seerumit on yksi mun pahimmista kosmetiikkaheikkouksista, ja tämä ei edes ole kovin kallis! Mulla ei ole kyseisen sarjan tuotteista vielä mitään kokemusta, joten voisin kokeillakin :) Vaikuttaa ihan aarteelta sun kuvailun perusteella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seerumit on varmaan se omakin heikko kohta. Toisille ne on luomiväripaletit, mulle seerumit. :D

      Poista
  8. Tuollaista kunnon tehoseerumia kaipaisin kyllä itsekin nyt, kun tuon jalkani takia olen liki kaksi kuukautta sisätiloissa oleillut - kyllä tämä keskuslämmitys vie viimeisetkin hehkut iholta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskulämmitys on kyllä ihon pahin vihollinen, ainakin itsellä kuivattaa ihoa tosi paljon.

      Poista
  9. No tuohan on kuin mulle tehty tuote! Mun on saatava tuo itselleni! Ehkä minäkin voin sen jälkeen sanoa WOW. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilemallahan sen tietää. Mulle tämä oli napakymppi! :)

      Poista
  10. Ooh, tätä pitäisi ehdottomasti päästä testaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Tää mulle itselleni yksi tän vuoden huipputuotteita. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives