Lumene

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!


Kun aloin suunnittelemaan tätä arvontaviikkoa jo aikaisin syksyllä, mietin tosi tarkasti, mitä tuotteita haluan tähän mukaan. Kaikki arvottavat tuotteet olen itse teille ajatuksella valinnut ja kaikki ovat sellaisia joista itse pidän. Niinpä yli 90 % arvontaviikon tuotteista on itsellänikin juuri tällä hetkellä käytössä. Minähän haluan, että lukijani saavat vain parasta. ;) 

Tänä vuonna halusin mukaan jotain kotimaista ja koska blogini on kuitenkin pääsääntöisesti kosmetiikkablogi, oli Lumene tällä kertaa valintani. Tosin Lumenen valikoima on niin laaja, että minulla meni hetki miettiessä, mitä tuotteita tähän pakettiin haluaisin pyytää teille arvottavaksi. Juoni alkoi kuitenkin onneksi nopeasti selkiintyä: jotain ajankohtaista, jotain kimaltavaa, oma suosikki, jotain hemmottelevaa ja juhla-aikaan hyvä meikkipohja on kaiken a ja o.

LUMENE GEL EFFECT BRILLIANT SATIN LUXURY 5ML

Lumenen Gel Effect -lakat ovat niitä paketin omia suosikkeja. Pieni edullinen pullo, joten ostokynnys on matala. Lakat peittävät yleensä kahdella kerroksella ja pysyvät kiiltävinä ja kauniina pitkään. Arvontapakettiin valikoitui kolme nättiä sävyä. 

* Tähtiyöt Kaunis tummanvioletti, joka jättää satiinisen pinnan.
* Kimallus HiekassaGlitterhaukkojen ihastus ja tämä on täydellinen Tähtiyöt-lakan päällä.
* Kultaa TaivaallaKulta kuuluu jouluun ja tämä on aika lähellä täydellistä kultaista.


LUMENE ARCTIC SPA BODY BUTTER 100ML

Tämä on se paketin ajankohtainen tuote, ei kai kukaan ole välttynyt lukemasta uutista, että Arctic Spa -sarjan Vartalovoi pääsi Oprahin suositulle "O-List" -lahjalistalle? Ihan mahtava tunnustus suomalaiselle Lumenelle. Vartalovoi soveltuu erityisen hyvin kuiville kantapäille, kyynerpäihin tai vaikkapa tehohoidoksi käsille yöksi. Tuotteen sisältämä suomalainen tupasvillauute kosteuttaa, suojaa ja ravitsee ihoa. Tuoksu on mielestäni hyvinkin naisellinen.


TIME FREEZE KIINTEYTTÄVÄ TEHOHOITO 30ML

Varmasti kaikille on selvää, että tämä on se paketin hemmotteleva tuote. Ainakin minua tämä purkki hemmottelee jo pelkällä ulkonäöllään. Olisiko peräti mielestäni yksi kauneimpia ihonhoitotuotteita ulkoapäin katsottuna. Time Freeze Kiinteyttävä Tehohoito on tarkoitettu ihon silottamiseen ja kiinteyttämiseen. Supistaa ihohuokosia ja tekee ihosta silkkisen. Raaka-aineena on käytty mm. suomalaista puolukkauutetta. Seerumin sisältämät valoaheijastavat helmiäispigmentit saavat näyttämään ihon välittömästi heleämmältä. Tuotetta käytetään päivä/yövoiteen alla.


BRIGHT NOW BLUR SILOTTAVA & HUOKOSIA HÄIVYTTÄVÄ VOIDE 30ML

Toiset kaipaavat meikin alle Kiinteyttävän Tehohoidon tuomaa heleyttä, mutta toiset kaipaavat jotain mattaisempaa. Bright Now Blur on aika uusi tulokas, sen sisältämä lakkauute suojaa ihoa. Voide tekee ihosta tasaisemman häivyttämällä optisesti ihohuokosten ja juonteiden näkyvyyttä. Auttaa myös hillitsemään kiiltoa ja jättää ihon luonnollisen mattapintaiseksi. Koostumus on öljytön. Sopii kaikille ihotyypeille.


BLUR LONGWEAR PITKÄKESTOINEN MEIKKIVOIDE 30ML

Kun iho on saatu kuntoon, on aika lisätä kestävä meikkipohja. Lumenen Longwear Blur on takuulla se ajankohtaisin vaihtoehto. Kauneustoimittajat palkitsivat varsin uuden meikkivoiteen Kauneuspilkku 2014 -palkinnolla. Pitkäkestoinen meikkivoide lupaa jopa 16 tunnin kestävyyttä. Ihan noin kovaan testiin en ole omaa kappalettani vielä ehtinyt laittaa, mutta kahdeksan tunnin päivän tämä on pysynyt iholla muuttumattomana. Sopii kaikille ihotyypeille. Itselläni on tosi pintakuiva iho ja tämän alle kannattaa iho kosteuttaa kunnolla. Jos olen luistanut ihon kosteutuksesta, kuivat kohdat ovat jääneet helpommin näkyviin, eikä lopputulos ole ollut yhtä nätti. Meikkivoiteen koostumus on kermaista ja se "blurraa" ihon näyttämään tasaisemmalta ja virheettömämmältä. Efekti perustuu silikoniteknologiaan, lämpimien väripigmenttien määrään, sekä valoaheijastaviin väripigmentteihin. Lopputulos on puolimatta. Sävyjä löytyy kuusi ja itse käytän nro 1:stä, joka sulautuu hyvin omalle melko vaalealle iholle. 

ARVONTA:

Osallistuminen on helppoa. Jätä kommenttilaatikkooni toimiva sähköpostiosoitteesi tai lähetä sähköpostia osoitteeseen hakusanarakkaus@gmail.com. Laitathan viestin otsikoksi Lumene -arvonta. Voittajalle ilmoitan asiasta sähköpostitse maanantaina 8.12. 

ARVONTA PÄÄTTYY TO 4.12 KLO 12.00!


Arvonnan aputonttuna toimii Lumene Oy.







  1. oi, onpas taas ihania tuotteita :)
    nsandbe1(at)welho.com

    VastaaPoista
  2. Voi vitsit kun ihana palkinto!! charmingnails@suomi24.fi

    VastaaPoista
  3. On kyllä aivan mahtavat Lumene ihanuudet. Ilman muuta taas mukana. :)

    Tiia

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kaksi aikaisempaa arvontaa eivät ole sopineet itselleni, joten niihin en osallistunut, mutta tämä olisi täydellinen! :D

    aizoace@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Lumene arvonnassa mukana.Ihania tuotteita.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Taas ihana paketti! Mukana ollaan :) Multa löytyy tuo tummanvioletti Gel Effect -lakka ja se on aivan ihana! Muut tuotteet vielä kokeilematta, joten jospa onni suosisi! :)

    S-posti: beauty.highlights.blog@gmail.com

    VastaaPoista
  8. mukana arvonnassa! :) katjeh@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa :) Ihanaa kun jaksat ja viitsit kertoa näistä tuotteista noin paljon!
    jatta.pietil@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Ihan mahtava palkinto, mukana arvonnassa!!
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Mukana ollaan. haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Aivan upea palkinto. Time Freeze minulla onkin käytössä.
    klaara49@luukku.com
    (s-posti on eri kuin bloggerissa)

    VastaaPoista
  13. Oih ja voih! Mukana arvonnassa!
    kaisu.palomaki@uta.fi

    VastaaPoista
  14. Nyt on kyllä aivan ihanat palkinnot! marika.tuovinen[at]gmail.com

    VastaaPoista
  15. mukana arvonnassa.
    jenni.ollikainen@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Löysin blogisi ihan vasta nyt - ja jäin koukkuun!
    Ihania tuotteita, sopisi tulevaan pikkujouluun mm. nuo kynsilakat ja ryppyjä tasoittamaan tuo seerumi.
    Kaunista joulun odotusta!
    helihannele10@gmail.com

    VastaaPoista
  17. oi miten ihania nuo kaikki! xoxo
    jantsuhh@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Tuon satsin kun voittaisikin!

    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kauniita ja ajankohtaisia palkintoja. Kaikki on keikkunut omalla ostoslistallani kauan. Osa vähemmän aikaa toki kuin toiset. Hyviä juttuja oot valinnut :)

    s-posti: gonewiththenails@gmail.com

    VastaaPoista
  20. HennaH
    Mukana arvonnassa. Kiva ja ihana palkinto.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Mä kun oon niin huono ostamaan uutta kosmetiikkaa ja rohkeasti kokeilemaan, niin tällai arvonnan kautta kipukynnys olis pieni ;) Sillai kai!
    petra.saarni@wippies.com

    VastaaPoista
  22. Mukana :) Outi.teeriaho@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Oi, tässä oli monta tuotetta, joita haluaisin kokeilla :)
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
  24. Ihana arvonta! :)
    sannawashere@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Ihania tuotteita, Lumene on luottotuotemerkkini ! :)
    emmih96@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Onpa kiva arvonta! Käytän lähes aina Lumene-tuotteita, joten nämä sopisivat hyvin kokoelmaani.

    miriamkuronen@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Oi, mitä ihanuuksia taas. Seerumia ja meikkivoidetta olisi ihana päästä testaamaan.

    gentlyoutoftime(a)yahoo.com

    VastaaPoista
  28. Osallistun!

    venla1984(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Jottai kiinteytyst täs nyt kyl kaippa:)

    betternailday(a)gmail.com

    VastaaPoista
  30. Mukana :)
    kuiskaa@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Ihania tuotteita, mukana ollaan :)
    liinaharja@saunis.net

    VastaaPoista
  32. pieniatarinoita@gmail.com
    Ihanaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
  33. Tosi kiva arvonta! Mukana ehdottomasti:) valtonen.anna at gmail.com

    VastaaPoista
  34. Mukana ehdottomasti. :)
    pikkunen78(at) gmail.com

    VastaaPoista
  35. Tässä arvonnassa mukana - Lumene on mulle jäänyt vähän etäiseksi kosmetiikkasarjaksi!
    kaislarannalla@gmail.com

    VastaaPoista
  36. voi miten mahtava paketti! Mukana ollaan :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Vau, miten runsas ja kiva paketti. Olen taas mukana :)

    mintunhelminauha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Hip ja hei, mukana arvonnassa! :) saija.niemela@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Oi joi! Ihana paketti. :)

    ameochi (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  40. Mukana kivassa arvonnassa :)
    mindenrosa@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Mahtava palkinto!
    an.nna ( a ) hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Ihania tuotteita!
    sanna_katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Ihana palkinto:)
    isla123(a)luukku.com

    -Isla

    VastaaPoista
  44. Ihania!

    helmisbeautyblog@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Osallistun! laventeli@wippies.fi

    VastaaPoista
  46. Mukana :)
    anuroininen@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Mukaan arvontaan. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Oi, mikä paketti! :)

    eevamaria.kauppi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  49. Huhhuh mikä palkinto. Vartalovoi multa jo löytyy, mutta sekin uhkaavasti alkaa näyttämään loppumisen merkkejä joten mukana.
    Petrakristina.arteli@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Aivan ihana paketti! :)

    emmi.tolonen (at) netti.fi

    VastaaPoista
  51. Monta kokeilemisen arvoista tuotetta, joten mukana!
    karmiinisuu (at) gmail.com

    VastaaPoista
  52. Oot kyllä panostanut näihin ihan hulluna, niin ihania mietittyjä kokonaisuuksia! :) kristiina.rintanen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  53. Oooh, mitä tuotteita! Osa on omiakin suosikkeja, mutta kaikkia en ole vielä itse kokeillut. Ehdottomasti mukana!

    Riia
    r.hietakorpi(a)gmail.com

    VastaaPoista
  54. Mukana, aivan ihania tuotteita :)

    sirukka(at) hotmail.com

    VastaaPoista
  55. Mukana myös!

    meeri.juusola@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Huippu "luukku", varsinkin tuo tehohoito kiinnostaa. Arvonnassa mukana!
    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  57. Lumene arvonta . Ihan mukana olen salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Mukana ! :)
    saraminttumaria@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Aikku10
    Tulen mukaan arvontaan ja pidän peukkui pystyses.
    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  60. Lumenen fani ilmoittautuu!

    luumunkukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  61. mä aattelin että noi kynsilakat olis jo aivan ihana paketti kuusen alle :D Oivoi mitä hemmottelua
    supernatural-93 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Lumene on kyllä niin vallitseva merkki omassa kosmetiikkakokoelmassa, että tähän pitää kyllä osallistua! :)

    leinonen.marja(a)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Mukana! annesavol (at) gmail.com

    VastaaPoista
  64. pidän itsekkin lumenen tuotteista
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  65. Aivan huikeita palkintoja! Nuo kynsilakat sopivat hyvin pikkujouluaikaan.
    eerunen@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Tää on ihan kreisiä... taas mä riemastuin jo pelkistä kynsilakoista, mutta että noi kaikki olis mahdollista saada? WAU
    Marjo.kiilavuo @ gmail.com

    VastaaPoista
  67. Ehottomasti mukana!

    maya87(a)netti.fi

    VastaaPoista
  68. Mukana!
    koo.aaa@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Palkinnothan vaan paranee paranemistaan, en kestä! :D
    wastinglifestyle at gmail piste com

    VastaaPoista
  70. Lumenen aarteet ovat ihania myöskin! Tuo puolukkaseerumi on täti-ihmisille mieluinen joululahja, eikä maksa maltaita. Ihan vain vink- vink- vinkkaan. Tuoksuu hyvälle, kosteuttaa mukavasti ja imeytyy hetkessä. Hieman sellainen arkeen luksusta, mutta ei liian hieno eli just sopiva monelle.

    outi.saariaho ät gmail.com

    VastaaPoista
  71. Onpas ihana paketti Lumenen tuotteita. nittanne(at)gmail.com

    VastaaPoista
  72. oih!!
    mil-lie@hotmail.com

    VastaaPoista
  73. Kiitos upeasta arvonnasta!

    battle.of.rose(a)gmail.com

    VastaaPoista
  74. Taas mukana :)

    josalmela@luukku.com

    VastaaPoista
  75. Huhhuh kun on taas ihana palkinto!
    stigaba (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  76. Mukana! (:
    milja.amelia@gmail.com

    VastaaPoista
  77. oi! mukana :) miialehto@yahoo.com

    VastaaPoista
  78. Vau, mahtava paketti! :o backinreverieÄgmailÖcom

    VastaaPoista
  79. mukana arvonnassa. :)
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Lumene on jees, sanoo Niina.

    niinaman@netti.fi

    VastaaPoista
  81. Mukana :)
    sini.ki@hotmail.com

    VastaaPoista
  82. Vau :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  83. Ihana arvonta! Ja Lumene se muutenkin vain kasvattaa arvostustaan vuosi vuodelta, ainakin omissa silmissäni :)
    aikaideoida@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Ohops, mikä arvonta :O Katselin tuota Lumenen Time Freezeä, se on niin lumoava! :D

    minna_kurki@suomi24.fi

    VastaaPoista
  85. Vau, mikä paketti! :)
    teijjan at hotmail . com

    VastaaPoista
  86. Mukana ollaan :)
    66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Huhhuh, mitä ihania tuotteita! Mä niiiin haluan voittaa :D Olet ihana, kun jaksat järjestää näitä arvontoja <3

    neitikameleontti(at)gmail.com

    VastaaPoista
  88. Mukana :) plussaa(a)outlook.com

    VastaaPoista
  89. Oi, ihania tuotteita! Osallistun :)
    johanna.p.luoma@luukku.com

    VastaaPoista
  90. Mukana! :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  91. Upeeta! hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  92. Osallistun :)
    annionholappa@hotmail.com

    VastaaPoista
  93. Mukana :) T:Maiqqu
    maiqquu (at) gmail.com

    VastaaPoista
  94. Vau mikä arvonta! Osallistun!
    annanen75@gmail.com

    VastaaPoista
  95. Mahtavuutta!
    enlehti(at)yahoo.com

    VastaaPoista
  96. Ihana setti! Osallistun.. ja jos ei osu voitto kohdalle niin täytyy mennä hakemaan ainakin tuo uusi meikkivoide kaupasta. siru_meriaho@hotmail.com

    VastaaPoista
  97. Oi miten ihana arvonta!
    suzy_1994@luukku.com

    VastaaPoista
  98. Ihan luottomerkki, perushyvää kosmetiikkaa. Mukana ehdottomasti.
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  99. Voi kuinka ihana tuote paketti.
    Peilikuvasta näkyvät ihohuokoset..ne pitää kyllä fiksata piiloon heti jos onni osuu kohdalle.
    honkanenpa@gmail.com

    VastaaPoista
  100. Ompas kiva paketti...joten mukana ollaan...

    paloan123@windowslive.com

    VastaaPoista
  101. Mukaan!
    samavirk@gmail.com

    VastaaPoista
  102. Mukana! frimantitta@gmail.com

    VastaaPoista
  103. Sanski mukana arvonnassa! :) (sannapupu@gmail.com)

    VastaaPoista
  104. Mukana!
    emvm@suomi24.fi

    VastaaPoista
  105. elssaliisa@gmail.com

    VastaaPoista
  106. Taas kerran ihana arvonta :)

    dioriinablogi@gmail.com

    VastaaPoista
  107. Kiitos hienoista tuoteinfoista! Muutama pääso heti omalle ostoslistalle mutta koitetaan sitä ennen arpaonnea :-)

    Katja.viitamaki@gmail.com

    VastaaPoista
  108. Peppinen
    Mukaan arvontaan, hyvää joulun odotusta.
    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  109. Mukaan mahtavaan arvontaan! siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  110. Osallistun!
    ansamaria1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  111. Ohhoh mikä paketti! Osallistun :)))

    winditup.blog@gmail.com

    VastaaPoista
  112. Mukana ehdottomasti!
    missmxblog@gmail.com

    VastaaPoista
  113. Voi miten mahtava paketti! Toivottavasti onnetar suosisi.
    emmakaroliina_@hotmail.com

    VastaaPoista
  114. Ihana paketti ja kauniit kuvat!
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  115. Olisipa ihana paketti !
    josjakun(at)yahoo piste fi

    VastaaPoista
  116. Ihania uutuuksia! :)

    mari_s_02@yahoo.com

    VastaaPoista
  117. Kerrassaan ihanaa hemmottelua lukijoille, olisipa kiva voittaa :)
    krista.eerika@gmail.com

    VastaaPoista
  118. Upea palkinto :) Mukana ollaan:)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  119. Ihana arvonta!:)
    nenniuu@gmail.com

    VastaaPoista
  120. Voi kun tärppäis!
    Ripi
    ripi(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  121. Kunpa voittaisin, mutta tuskin. Osallistun kuitenki voihan se onnikin kääntyä.

    elhf@luukku.com

    VastaaPoista
  122. Lumene arvonta
    Sofia.koivisto@wippies.fi

    VastaaPoista
  123. Osallistun tähän ihanaan arvontaan! :) johanna.hovi@gmail.com

    VastaaPoista
  124. Mahtava paketti. Lumenen tuotteet ovat vakuuttaneet minut viime vuosina :) ellullemeili(at)gmail.com

    VastaaPoista
  125. Lumene suomalaiselle naiselle :)
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  126. Oi, ehdottomasti mukana - en ole käyttänyt Lumenen tuotteita vuosiin, mutta ehkä nyt olisi aika antaa niille taas mahdollisuus :) miimaeia(ä-t)gmail.com.

    VastaaPoista
  127. Upea palkinto, mukana!
    wafer@suomi24.fi

    VastaaPoista
  128. Mukana arvonnassa!!!
    m.kuivanen@gmail.com
    MinnaK.

    VastaaPoista
  129. Osallistun! *huitoo pienellä karvaisella käpälällään*
    morgaise@hotmail.com

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives