Peppermint Stick


Luppoaika koituu usein lompakkoni kohtaloksi, niin kävi tälläkin kertaa. Olin tulossa kampaajalta ja siinä sopivasti ennen junan lähtöä oli vähän ylimääräistä aikaa. Sokoksen ovet alkoivat vetää vääjäämättä puoleensa. "Enhän minä mitään osta, katselen vaan", mantraa hoin itselleni useita kertoja. Olisihan minun pitänyt tajuta. On jouluaika ja se tietää sitä, että hyllyt notkuvat kaikenlaisia ihania lahjapakkauksia. Muut pystyn helpostikin kiertämään, mutta sitten, kun itse tuotteen lisäksi samassa pakkauksessa on jotain muuta pientä, menen joka kerta samaan koukkuun. Olin jo melkein lähtemässä pois, kun hyllystä iloisen pinkki paketti alkoi kutsua nimeäni: "Jonnaaaaaaaaaaa", se kutsui viekottelevasti. Tarkempi tutustuminen osoitti paketin olevan Philosophyn (anteeksi, en vaan pysty kirjoittamaan tätä pienellä) suihkugeeli Peppermint Stick. Kun samaan pakettiin oli vielä tungettu Peppermint Stick -huulikiilto, olin valmis kassalle. Varsinkin, kun tätä kausituotetta on saatavilla vain nyt, sitten parin kuukauden päästä olisi ollut turha ruikuttaa perään.


Houkuttelevasta laatikosta paljastui pullo, jonka sisus on kauniin vaaleanpunaista suihkugeeliä, joka tuoksuu tietenkin raikkaalle piparmintulle. Tällä piparminttupommilla aion valella itseäni jouluun asti, että saan suihkussakin pienen ripauksen joulumieltä. Suihkugeeli on 3 in 1, joten se sopii suihkugeeliksi, kylpyvaahdoksi ja sitä voi käyttää myös shampoona. Kun vuosia sitten ensimmäisen kerran käytin Philosophyn suihkugeelejä, minulta meni kauan ennen kuin uskalsin kokeilla tuotetta myös shampoona helposti takkuuntuviin hiuksiini. Kannatti kokeilla, sillä pesutehot ovat tosi hellävaraiset, eikä edes minun hiukset mene takkuun. Jos hiuksissa on paljon muotoilutuotteiden jäämiä tai ne ovat tosi rasvaiset, suihkugeelin tehot eivät riitä puhdistamaan hiuksia täysin. 


Huulikiilto on omilla huulillani täysin väritöntä ja super kiiltävää, vaikka se tuubissa onkin aavistuksen pinkkiä ja Philosophyn omilla sivuilla luvataan sen tuovan ripauksen sävyä. Tuoksu ja maku (pakosti tulee lipaistua) ovat minttuisen raikkaat, ei kuivata vaan kosteuttaa huulia. Tahmaisuusaste on mielestäni kohdillaan. Sopivan tahmeaa, mutta ei kuitenkaan liian.


Hyllyyn jäi vielä monta mieltä vaivaavaa ihanuutta, kuten Pumpkin Icing, Vanilla Birthday Cake ja kanelipullan tuoksuinen Cinnamon Buns.

Onko joku muu heikkona lahjapakkauksiin?

Philosophya myy Sokos Tavaratalot, Emotion ja Sokoksen verkkokauppa.




  1. Mä voisin kiikuttaa kassalle useammankin lahjapakkauksen :D Niissä saa aina jotain kivaa extraa mukana. Itse asiassa tuoksuttelin tätä samaa suihkugeeliä Sokoksella pari päivää sitten. Tykkäsin! Toistaiseksi väistin houkutuksen, mutta luulenpa, että kotiutan tämän ensi viikolla, kun Sokoksen etuseteli astuu voimaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjapakkaukset ovat kyllä vihonviimeinen keksintö. Lompakon onneksi niitä ei myydä tässä määrin ympäri vuoden... :D

      Poista
  2. Pumpkin Icing on kyllä pakko saada! Noin muuten ei lahjatuotteet mua vedä puoleensa, vaikka toki jos löytyy joku selektiivisen merkin ihanuus... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se houkutti mua kanssa, mutta sitten tässä oli toi huulikiilto. (heikko)

      Poista
  3. Ite oon kyl kans ihan samanlainen,haksahdan kaikkiin tollasiin "kausijuttuihin"! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kausijutut on tosiaan vielä ehkä pahempia kuin ne tavalliset, mitä on muutenkin saatavilla. :)

      Poista
    2. Ainut limited edition mihin en koske on hajuvedet; niihin jos erehyt rakastumaan ni on hymy kaukana kun ei saakaan uutta! :D

      Poista
    3. Olen muutamaan kesätuoksuun repsahtanut, mitä saa vain yhden kesän. Tuskallista.

      Poista
    4. Jostain syystä mun rakkaimmat lopetetaan.. Retkahdin Estee Lauderin Pleasure Delightiin ja menin ostaa uutta ni siellä oliki jo toinen versio hyllyssä :|

      Poista
  4. Lahjapakkaukset ovat nimenomaan niitä, jotka varsinkin joulunaikaa rokottavat kukkaroa enemmän. On siinä tosin oma logiikkansa: jos jotain rasvaa vaikka tulee tarvitsemaan, on kiva saada kasa kokeiltavaa tavaraa mukaan - tai näin ainakin itse yritän perustella tätä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus niissä kokeilujutuissa on itselleni osunut niin mieluista tavaraa, että olen ostanut myöhemmin ihan täysikokoisen. Joten kannattavaa kauppaa myös kauppiaalle, ainakin minun tapauksessa. :) Hyvät on perustelut. ;)

      Poista
  5. Höh, tätä Pepperminttiä ei näkynyt Sokoksen nettikaupassa. Kuulostaa niin herkulliselta :)

    VastaaPoista
  6. Minä, minä! o/ Katselin tätä Peppermint-pakkausta pitkään, mutta Turussa ei edes pyytämällä saanut testeriä nuuhkittavaksi. Jäi siis kauppaan, kun en sokkona uskaltanut ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, no pitäähän se saada eka nuuhkia. Tosin itse en nuuhkinut. :D On tosi voimakas piparmintun tuoksu, ainoa huoleni lähinnä oli, ettei tuoksuisi tarpeeksi.

      Poista
    2. Mulla lähti samalla reissuilla philosophyn ihonhoidon kokeilupakkaus. Ihan samaan joulupakkausränniin putoan siis minäkin... Mut siltikin tahtoisin tuoksuttaa ennen ostopäätöstä, varsinkin kun muut joulukokoelman suihkusaippua tuotteet eivät ihastuttaneet yhtään.

      Poista
    3. Kyllä minustakin yhden paketin voisi testeriksi uhrata. En tosiaan edes huomannut katsoa olisko HKI:n Sokoksella ollut, päätin, että se on tää ja ostin. :)

      Poista
  7. Oooooooh! Oon niin kade! Mä oon jo kerran meinannut ostaa tuon saman setin, mutta se jäi kauppaan. Pitäisikö se kumminkin käydä ostamassa? :D

    VastaaPoista
  8. HHIIHIHIII! Mä haistan tuon tuoksun jo tänne asti! <3

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives