Samettinen suihkuhetki


Olin lähdössä marraskuussa #ilonanpikkarit -tapaamiseen, kun Juille`s -blogin Juille kysyi suljetussa ryhmässämme, olisiko kenellekään haluja ostaa häneltä pois erästä kaksikkoa. Ehdin huutamaan ensiksi halukkuuteni parivaljakon kotiutukseen. Hintapyyntö oli niin naurettava, etten ala tässä sitä kertomaan, mutta sanotaan, että maksoin tästä käyttämättömästä kaksikosta muutaman hassun euron. Näiden oikea hintahan olisi aivan jotain muuta. Joten jälleen kerran kosmetiikkabloggaajan paras kaveri oli toinen kosmetiikkabloggaaja. Toinen pääsi eroon käyttämättömistä tuotteistaan ja minä sain itselleni jotain ihanaa.

Olen kirjoitellut Dolce & Gabbanan Pour Femme -tuoksusta aikaisemmin täällä. Tuoksuhan osui kesällä käteeni alepöydästä, joten kyseisen tuoksun suhteen alkaa olla aika paljon kohtalolla näppejään pelissä. En ole oikeastaan vuosiin käyttänyt tuoksujen omia suihkutuotteita tai kosteusemulsioita. Vielä reilu kymmenen vuotta sitten minulla oli tapana, että parista suurimmasta suosikkituoksustani minulla oli aina varastossa myös suihkugeeliä ja vartaloemulsiota. Hemmottelin koko setillä itseäni lähinnä silloin, kun tiedossa oli jotain erityistä. Sitten tuo tapa jäi, koska nykyään minun elämässäni harvemmin enää tapahtuu tällaisia tilaisuuksia, mihin haluaisin alkaa kerrostamaan tuoksua iholle suihkusta asti. 


Muutaman euron hinnan houkuttelemana kuitenkin päätin, että perhana, minähän olen hemmotteluni ansainnut ja tartuin tilaisuuteen. Heti, kun näin paketit Juillen kädessä, olin taas aivan innoissani kuin pikkulapsi jouluaattona. Katsokaa nyt noita samettisia pakkauksia. Minä en ollut ajatellutkaan, että Dolce & Gabbana pakkaa myös nämä vartalotuotteet samettisiin pakkauksiin samalla tavalla kuin tuoksunkin. Minusta tässä on jotain hyvin ylellistä. Pehmeä sametti sormien alla luo heti tunteen jostain ihanasta.

Pour Femmehan on tuoksuna aivan upea ja se on varmasti yksi eniten käyttämiäni tuoksuja. Eihän mikään voi olla herkullisempaa kuin vadelman, jasmiinin, vaniljan ja vaahtokarkin sekoitus. Pelkkää herkkua alusta loppuun asti.


Minun on pakko myöntää, etten ole raaskinut käyttää näitä vielä kovinkaan montaa kertaa, mutta olin yllättynyt, että se ylellinen leima mikä on pakkauksissa, jatkuu myös käyttökokemuksena. Suihkugeeli tuoksuu aivan samalta kuin itse tuoksukin ja koostumukseltaan se on geelimäisen paksuhkoa. Pestessä iholle muodostaa silkkisen pehmeä vaahto, joka huuhtoutuu helposti pois iholta. Koko kylpyhuone tuoksuu pesun jälkeen syötävän herkulliselta. Vartaloemulsio on mukavan ohutta, mutta silti kosteuttavaa. Levittyy kevyesti iholle, sekä imeytyy hetkessä. Tuoksu jää iholle pitkäksi aikaa. Vartaloemulsio ei mielestäni tuoksu täysin samalta kuin tuoksu. Tai tuoksuu, mutta siinä selkeästi hallitsevimpina elementteinä ovat makea vanilja ja kukkainen jasmiini.

Hemmotteletteko itseänne tuoksujen vartalotuotteilla?



  1. Täytyy sanoa että en raaski. Kun ostin Issey Miyaken tuoksusetin, ne pienet suihkugeeli ja vartalovoide meinasivat unohtua kaappiin kun odotin juuri sitä erikoista tilaisuutta mihin niitä laittaa. Lopulta pelkäsin niiden vanhentuvan ja käytin ihan arkikäytössä pois. Ostaisin mielelläni tuoksusarjan dödöä mutta ne ovat tosi usein stickejä joista en niin välitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se, siksi mullakin oli vain parista tuoksusta. Yleensä aina Stella McCarteyn Stella ja Guerlainin L`Instant ja sit satunnaisesti esim. Escadan kausituoksujen juttuja. Yhdessä vaiheessa sai melkein pelätä, että loppuvat kesken, mutta sitten niille ei ollutkaan niin käyttöä ja pelkäsin, että menevät pilalle ja homma hieman jäi. Mutta ehkä taas silloin tällöin sellaisena arkipäivän luksuksena.

      Poista
  2. Pakkaukaet vetoaa totaalisesti, kelpaisi pitää esillä. .<3

    Nautinnollisia suihkuhetkiä ihanuuksien kanssa ja tunnemallista viikonloppua Jonna. <3

    VastaaPoista
  3. Awww mäkin tahdon teidän ryhmään! :o

    Mut siis joo,mun lemppari D&G:ltä oli se Feminine,kaipaan sitä vieläki.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Feminine ei ole mulle tuttu ollenkaan, piti ihan Fragranticassa käydä kurkkaamassa millainen se oli. Erikoiset tuoksunuotit, mm. mimosaa. Puinen ja sitruksinen samaan aikaan?

      Poista
    2. Se oli pehmee mut aika reilusti makee. Käytin sitä monta pulloa mut sit se häviski.. :|

      Poista
  4. Upeat pakkaukset, ylellinen käyttökokemus, lempituoksu: täydellistä!
    Jos joku kävelisi suihkusta tämän tuoksuisena, nuuhkisin varmasti ihastuneena. Itselläni en kestä sitä ollenkaan, näytekoon perusteella:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten jännä miten toiset tuoksut tuoksuu toisilla jumalaisilta ja itsellä... Chanelin Allure on esim. sellainen, että voisin lähteä ihmisen perään kävelemään, kuka sitä käyttää, mutta mulla itsellä. Huono olo puolessa tunnissa ja jotenkin tosi pistävä. :D

      Poista
  5. Muistan itsekin tykänneeni tästä tuoksusta. Saman sarjan suihkugeeli ja vartalovoide on kyllä luksusta.

    VastaaPoista
  6. No mutta hyvä että pääsivät käyttöön. Turhahan niitä mun oli kaapin perällä säilyttää! :)

    Oikein onnellista joulua sulle Jonna! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin pääsivät, varsinkin toi suihkugeeli on ihanaa.

      Ihanaa joulua sinnekin! <3

      Poista
  7. Vingahdin ääneen kun näin otsikon ja kuvat! Prrrrkkkklll! :D :D <3 Onneksi mulla on sentään tuo suihkugeeli itellä. Vartalovoidetta kaipaillen, Liisa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muhahahahaaa... Nopeat syö hitaat vai miten se meni? :D No olisin mäkin kade, nää on ihania. <3

      Poista
  8. Oon ehkä ihan pikkusen kade sulle. :DD

    VastaaPoista
  9. Nopeet syövät kyllä ne hitaat! Mä oisin halunnu nää kans ja hieman tinttasin jalkaa lattiaan kun meni ohi suun :D
    Nämä tuotteet on kuitenkin niin sua varten tehty <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Oon pahoillani. ;) Nää on kieltämättä ihan mua varten tehtyjä. <3

      Poista
  10. Oi mitkä pakkaukset! Herkullisen näköisiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suihkutuotteiksi varsin ylellistä ja oikeasti, kuka pakkaa ne samettiin? <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives