30.10.2014

Boostaa kasvovoiteesi


Paketin kylkeen on philosophymaiseen tapaan kirjoitettu mietelause, joka tällä kertaa kuuluu näin:

we all need a boost. a boost of confidence. a boost of beauty. a boost of brightness.

Philosophyn turbo booster c powder on 99,8 % C-vitamiinijauhetta, joka toimii andioksidanttina. Auttaa suojaamaan ja kirkastamaan ihoa, sekä suojaa sitä ennenaikaiselta vanhenemiselta. C-vitamiini auttaa ihoa myös tuottamaan kollageenia, joka auttaa ihoa pysymään kimmoisana. Siitä on apua myös ihon pigmenttiläiskiin.

Jos C-vitamiinista haluaa kaikki tehot irti, sitä kannattaa nauttia tietenkin sisäisesti. Ulkoisesti juurikin tällaisessa jauhemaisessa muodossa. Sillä sen säilyvyys on heikkoa. Voiteiden joihin C-vitamiinia on sekoitettu valmiiksi massaan, vaikutustehot iholla ovat kovin vähäisiä. Sillä C-vitamiini menettää tehojaan nopeasti.


Tuote on pakattu lasipulloon ja mukana tulee näppärä pikkuruinen annoslusikka, joka ylettyy varmasti pullon pohjalle saakka. Tuotetta tulee säilyttää viileässä valolta suojattuna ja pullon turhaa heiluttelua tulisi välttää. Jauhetta annostellaan 1 annoslusikallinen seerumin tai kasvovoiteen joukkoon aamuisin, jos ihosi on herkkä niin 1/2 lusikallista riittää. Tuoksuton jauhe liukeneekin seerumiin/voiteeseen hetkessä.


Vaikka ihoni on herkkä, en ole tuntenut käytön aikana kihelmöintiä ihollani, josta jotkut toiset käyttäjät ovat raportoineet. Omaan pintakuivaan ihoon jauheen käyttö päivittäin parin viikon ajan on vaikuttanut kirkastavasti ja ihon sävyä tasoittavasti. Epäpuhtaudet ovat vähentyneet ja kuivat läiskät kasvoissa ovat pysytelleet poissa. Itse olen kokenut käytön erittäin miellyttävänä ja enkä yhtään ihmettele, että tuote on saanut käyttäjiltä paljon kehuja myös philosphyn omilla verkkosivuilla. Varsinkin epäpuhtaan ihon omaavat ovat tuntuneet saavan tästä kovasti apua.


Philosophya voi ostaa Sokoksista ja Emotioneista kautta maan, sekä tietenkin Sokoksen verkkokaupasta

Oletteko koittaneet boostata seerumia tai kasvovoidetta?

Suositushinta:

philosophy turbo booster c powder 7,1g, 32,10€



Tuote lehdistönäyte.




29.10.2014

Zoya Storm – Nyt ja ikuisesti


Jos minulta kysyttäisiin, mitä meikkivoidetta, ripsiväriä, tuoksua, shampoota tai puuteria käyttäisin loppuelämäni, jos voisin valita vain yhden, en osaisi sanoa vastausta. Olen näitä joskus yrittänyt miettiäkin, kun joku niitä on minulta kysynyt. Aivan liian vaikeaa. Sen sijaan, jos minulta kysyttäisiin, minkä kynsilakan valitsisin, jos voisin käyttää vain yhtä lakkaa lopun elämääni, vastaisin silmiäni räpäyttämättä Storm.

Jos voisin valita vain yhden lakan, ottaisin tietenkin jonkun klassisen sävyn: nuden, punaisen tai mustan. Nude on itselleni liian tylsä, joten kyllästyminen uhkaisi nopeasti. Punainen on kiva, mutta ehkä turhan huomiota herättävä joihinkin tilaisuuksiin. Musta sopii kaiken kanssa, enkä koe sitä itselleni liian gootiksi. Tavallinen musta on aika tylsä, mutta onneksi Zoya on tehnyt Stormin. 

Storm ilmestyi Zoyan Ornate-kokoelmaan vuonna 2012. Hankin lakan itselleni joulun 2012 alla, enkä ole päivääkään katunut hankintaani. Sillä se löytää säännöllisesti tiensä kynsilleni.


Stormin mustalla pohjalla on paljon pieniä erivärisiä glittereitä. Glitterit eivät ole liian isoja, joten ne eivät herätä liikaa huomiota. Kynsillä Storm on kuin ääretön avaruus. Se on yhtäaikaa hillitty ja jännittävä. Lakkaa tarvitsee kaksi kerrosta täyteen peittävyyteen, sillä ensimmäisellä kerroksella Storm jättää melko läpikuultavan pinnan. Kuivuttuaan lakka on todella kiiltävä ihan yksinäänkin.

Ilmestymisensä jälkeen Stormista tuli suosittu ja sitä saa edelleen Zoyan valikoimasta.

Mikä on teidän suosikkilakka?




28.10.2014

Tuoksusaippuasieni – Paluu lapsuuteen


Yksi parhaista lapsuusmuistoistani liittyy lauantaisiin saunahetkiin mummon kanssa. Lauantaina ei ollut koskaan kiire pois saunasta vaan löylyjä oli aikaa ottaa useaan otteeseen. Pikkutyttönä pyysin aina mummoa aina lopuksi pesemään selän ja sehän tapahtui tuon ajan mukaan mahdollisimman karhealle sienellä. Mummon painaessa sientä pieneen selkääni oli aina siinä rajoilla tuntuiko toimitus mukavalta vai jopa liian karhealta. Puhdistuksen jälkeen iho alkoi kihelmöimään ja lämmittämään ihanasti ja saippuan kanssa suoritettuna pesutulos on narskuvan puhdas. Pesu todellakin pisti veren kiertämään, sillä selkää kihelmöi vielä parikin tuntia saunan jälkeen, kun istuin sohvalla yöpaitaan pukeutuneena syömässä herkkuani kermavaahtoa. Kyllä, lauantai-illan herkku oli vatkata purkki kuohukermaa kipossa sokerin kera ja syödä koko ällönmakea ihanuus katsellessa Avaraa luontoa tai Derrickia.


Sisustuskauppa.comiin tuli jokin aika sitten myyntiin jännä uutuustuote: Tuoksusaippuasieni. Saippuat ovat pyöreän muotoisia ja toiselle tasaiselle pinnalle on tehty lapsuudesta tutun vaahtosienen kuvio, jonka on tarkoitus hieroa ja kuoria ihoa pestessä. Saippua stimuloi pintaverenkiertoa, puhdistaa ihoa ja poistaa selluliittiä. Tuoksuja löytyy seitsemää erilaista. Itse sain testattavaksi raikkaan Laventelin, lumoavan tuoksuisen Lovelyn ja hienostuneen puhtaalta tuoksuvan Paris 5:n. Näistä ehdottomasti omaksi suosikikseni nousi Paris 5, joka jätti jälkeensä ihastuttavan raikkaan puhtaan saippuaisen tuoksun. Saippuat valmistetaan käsin Iso-Britanniassa.

Pesutuntuma on todella karhea, joten kaikki te, jotka tykkäätte kuoria vartaloanne kunnon rouheilla kuorinnoilla niin tämä sopii teille. Itse kohdistin kuorivan osan hierovin liikkeen sääriin, joissa epiloinnin vuoksi karvat kasvavat herkästi sisäänpäin, sekä pakaroihin, mahaan ja reisiin, joihin kertyy selluliittia. Veri lähti ihanasti liikkeelle. Herkälle decolteen iholle käänsin saippuan sileän puolen. Saippuat muodostavat iholle pehmeän vaahdon, pysyvät kiinteinä ja kuivuvat nopeaan. Iho tuntui käytön jälkeen tosi puhtaalta, mutta saippuat eivät silti kuivattaneet herkkää ihoani. Silti en käyttäisi näitä jokaisella pesulla omalle iholleni, mutta 1-2 kertaan viikossa käytettynä hauska tuote. Pesun jälkeen ihon valtasi samanlainen kihelmöivä tunne kuin lapsuudessani ja olin jälleen kerran mummon kanssa siellä saunan penkillä.


Saippuoiden hinta on 8,30 euroa/kpl, mutta koodilla KEYTOLOVE saatte 20% alennuksen kaikista Sisustuskauppa.comin tuotteista 31.10 asti. Muistakaa myös ihanat Yankee Candle -kynttilät! Sivuilla on käynnissä Halloween-kilpailu, jossa voi voittaa 100 euron lahjakortin. Lisätietoja kilpailusta saa täältä.

Käytättekö enää suihkussa perinteisiä saippuoita, vai onko suihkusaippuat vallanneet tilan?



Saippuat saatu testattavaksi blogin kautta, jutun linkkien klikkaamisesta tai alekoodin käytöstä en saa rahallista korvausta.


27.10.2014

Payot – Virkeät silmät


Flunssani täyttää pian kaksi viikkoa, jee! Onhan se toki pahimman yli taittunut, mutta täysin poistunut ei ole vieläkään. Nyt alkaa olla se vaihe, että kasvoista todella näkee huonosti nukutut yöt, huoneilman kuivattavan vaikutuksen, sekä herkän ja punaisen nenän, joka on ärtynyt niistämisestä.

Vaikka olisin kuinka kipeä on yksi asia, minkä koitan jaksaa tehdä: hoitaa ihoani. Se kuitenkin vie vain hetken aikaa. Mikäs sen parempaa vaikutusaikaa naamioille kuin sängyssä makoilu. Yritän hemmotella ihoani myös erilaisilla tehotipoilla ja ravitsevilla voiteilla. Tällä kertaa hemmottelin myös silmänalusiani, jotka todellakin olivat ylimääräisen hoidon tarpeessa.


Payotia maahantuova Party Mood Oy otti minuun jokin aika sitten yhteyttä ja kysäisi olisinko halukas testaamaan jotain heidän tuotteistaan. Koska ihonhoito on lähellä sydäntäni, eikä minulla ollut aikaisemmin kokemusta Payotin tuotteista, vastasin tietenkin kyllä kiitos. Valitsimme maahantuojan kanssa yhdessä juuri minun iholleni sopivia tuotteita. Perform Lift Patch Yeux - Kiinteyttävät ja kohottavat silmänympärysnaamiot pääsivät testiin ensimmäisenä.

Payotilla on erittäin mielenkiintoinen historia. Nadia Payot oli yksi harvoja aikakautensa naislääkäreitä ja hän omisti lääkärinoppinsa naisten kauneuden ja hyvinvoinnin toteuttamiseen. Vuonna 1917 (kuvitelkaa, melkein 100 vuotta sitten) Nadia Payot tapasi tähtitanssija ballerina Anna Pavlovan. Nadia huomasi miten Pavlovan kasvot ja vartalo erosivat toisistaan. Vartalo oli tietenkin huippukunnossa, mutta kasvot silloin 38-vuotiaalla Pavlovalla olivat hyvin väsyneet. Tohtori Payot ymmärsikin lihaskunnon tärkeyden, joka johti nopeasti, ei pelkästään ihonhoitotuotteiden vaan myös kasvojumpan kehittämiseen. Vuonna 1930 tohtori Payot avasi ensimmäisen kauneushoitolansa Pariisiin.

Payotin tuotteissa aktiivisina ainesosina ja tukipilareina toimivat yrtit, kasvit ja mineraalit. 


Kiinteyttäviä ja kohottavia silmänympärysnaamioita suositellaan käytettäväksi kuurina joka toinen päivä kolmen viikon ajan tai säännöllisesti 1-2 kertaa viikossa. Yksi pakkaus sisältää 10 paria naamioita. Tuote on tuoksuton ja sopii hyvin herkillekin silmille.

Naamiot lupaavat kohottaa ja tasoittaa juonteita. Eliminoida väsymyksen merkkejä silmänympärysiholta hetkessä. Ihon luvataan olevan sileämpi ja täyteläisempi välittömästi. Aktiiviaineena mm. Wakameuutetta, joka stimuloi uusien tukisäikäiden syntyä ja vahvistaa jo olemassa olevia, sekä parantaa tukisäikeiden välistä verkkoa. Hyaluronihappo kohottaa ihon pintaa, kosteuttaa ja auttaa luomaan suojan ihon pinnalle. Persialainen silkkipuu-uute kohottaa, häivyttää harakanvarpaita, vaalentaa tummuutta ja vähentää turvotusta. 

Naamiot ovat hygieenisesti pakattu pusseihin, joista jokainen sisältää naamiot molempien silmien alle. Naamiolaput imeyttävät aktiiviaineet nopeasti ihoon. Laput olivat miellyttävän tuntuiset, ne "tarttuivat" hyvin kiinni ja myötäilivät nätisti silmänmuotoa. Heti naamion laiton jälkeen silmänalusille tuli ihanan viileä ja raikastava tunne. Kymmenen minuutin vaikutusajan jälkeen ilme oli levänneempi ja virkistyneempi, sekä iho tuntui pehmeältä ja kimmoisammalta. Jos tuotetta jää vielä vaikutusajan jälkeen ihon pintaan, sen voi taputella kevyesti sormenpäillä ihoon.


Jos silmänalusesi kaipaavat virkistystä ja kimmoisuutta tai ne kärsivät kuivuudesta, nämä laput ovat oiva apu kuurina käytettynä. Itse käyttäisin näitä myös virkisteenä silmänalusille juuri ennen juhlameikkiä. Hoidettuun silmänalusihoon on aina mielekkäämpää levittää meikki. Toki näillä voi virkistää silmänaluset myös juhlien jälkeen, kun ilta on venynyt aamuun asti. ;)

Miten te hoidatte ihoanne flunssan aikana? 

Payotin jälleenmyyjät ja kauneushoitolat löydät täältä.

Suositushinta:

Perform Lift Patch Yeux 10 paria/pakkaus 47€

Tuote lehdistönäyte, saatu blogin kautta.



24.10.2014

Klassikot osa 12 – Ruusuvoide


Dr. Hauschkan uusittu Ruusuvoide saa kunnian olla Klassikko-sarjan ensimmäinen luonnonkosmetiikkatuote ja se on sitä ansaitusti. Itse olen ollut Ruusuvoiteen fani jo pitkään, olenkin käyttänyt tuotetta vuosikaudet. Varsinkin talvella paksu ja kosteuttava voide hemmottelee ja suojaa pakkasen kuivattamaa ihoa. Puhumattakaan sen aidosta ruusun tuoksusta, joka vie ajatukset kesään ja juhannusruusuihin.

Ruusuvoide uudistui tänä syksynä entistäkin ruusuisemmaksi. Vanha voidehan oli väriltään kellertävää, mikä ei mielestäni ole välttämättä se kaunein väri kasvovoiteelle. Tosin ei se hyvän tuotteen käyttöä tähänkään asti estänyt. Uusittu voide on väriltään puhtaanvalkoista. Pikkuseikkoja, mutta tuotteeseen tuli heti hieman ylellisempi tuntu. 


Ruusuvoide on paksua voidetta, joka kuitenkin levittyy iholle hyvin sen notkistuttua lämpimissä sormissa. Voide on riittoisaa ja pieni nokare riittää. Vaikka Dr. Hauschkan ideologiaan ei kuulu yövoiteiden käyttö, minä käytän tätä ympäri vuoden paksun koostumuksen vuoksi juurikin yövoiteena. Ainoastaan talvisin, kun iho on kuivimmillaan, käytän voidetta myös päivävoiteena ja se soveltuukin hyvin myös meikin alle. Yövoiteena tuote on ihan lyömätön. Illalla levitän tuotetta paksuhkon kerroksen ja aamulla iho on tasaisen värinen ja ihon kuivat kohdat loistavat poissaolollaan. Lisäksi voide rauhoittaa yön aikana pieniä näppylöitä, sillä ruusulla on myös puhdistava vaikutus. Ruusuvoide sopii erityisen hyvin normaalille, kuivalle, herkälle, sekä punoitukseen ja couperosaan taipuvaiselle iholle. Sopii loistavasti myös ikääntyvälle iholle.

Voide sisältää tietenkin paljon ruusua. Ruusun terälehdistä ja villiruusun marjoista saatavat uutteet edistävät ihon uusiutumista. Ruusun, rohtosalkoruusun ja mäkikuisman yhdistelmä vahvistaa ihoa. Karitevoi, ruusuvaha ja avokadoöljy suojaavat ihoa kuivumiselta.


Ruusuvoide ei sisällä synteettisiä hajusteita, väri- eikä säilöntäaineita. Voide on tietenkin myös parabeeniton, mineraaliöljytön, silikoniton, eikä sisällä PEG:tä.

INCI:

 IWater (Aqua), Arachis Hypogaea (Peanut) Oil, Althaea Officinalis Root Extract, Beeswax (Cera Alba), Hypericum Perforatum Flower/Leaf Extract, Butyrospermum Parkii (Shea Butter), Persea Gratissima (Avocado) Oil, Sucrose Distearate, Olea Europaea (Olive) Oil Unsaponifiables, Fragrance (Parfum), Citronellol*, Geraniol*, Linalool*, Limonene*, Citral*, Farnesol*, Benzyl Alcohol*, Eugenol*, Rosa Damascena Flower Extract, Rosa Canina Fruit Extract, Rosa Damascena Flower Wax, Lanolin, Lecithin.


Muita Ruusuvoiteeseen ihastuneita?

Dr. Hauschkan jälleenmyyjät löydät täältä.


Tuote lehdistönäyte.



23.10.2014

Poshè – Pikakuivattajien aatelia


Olen monesti blogissani kertonut, että monen muun pikakuivattaja suosikki Seche Vite ei toimi itselläni ja vajaan yhden pullon käytettyäni, sain siitä aikoinaan tarpeekseni. Sechen kaksi parasta ominaisuutta ovat sen jättämä mieletön kiilto ja todella pikainen kuivuminen. Räpäytät silmiäsi, lakkaus on jo kuiva ja kestää kosketuksen. HG Girl Top Coat on myös monen suosikki, mutta sitä en ole itse kokeillut. 

Mikä teki sitten Sechen itselleni sopimattomaksi? Ensinnäkin pysyvyys. Lakka kuin lakka lähti lohkeilemaan kynsistäni jo seuraavana päivänä käytettyäni Sechea. Jopa ne lakat, jotka muuten pysyvät melkein viikon hyvinä. Lisäksi en tykkää lakan koostumuksesta, se on kuitumaisen venyvää ja alkaa jämähtämään pulloon hyvinkin nopeasti. Tähän ongelmaan on tosin saatavilla Sechen oma ohentaja. Itse arvostan helppokäyttöisyyttä, enkä oikein ole innostunut tuollaisesta kikkailusta. Minusta tuotteen pitää toimia yksinään.


Lähdin sitten hieman tuntemattomille jäljille ja ostin paljon kehutun Poshèn Super-fast drying topcoatin. Lähinnä sen vuoksi, kuinka paljon se oli kerännyt kehuja BeautyBayssa. Odotukseni eivät silti olleet mitenkään järin korkealla, mutta tällä kertaa taisin löytää itselleni sen sopivimman pikakuivattajan. 

Poshèn pikakuivattaja on 3 free eli se ei sisällä DBP:ta, tolueenia tai formaldehydiä. Pikakuivattaja on klassikko ja se on viisinkertainen Allure-lehden Editor`s Choice -voittaja. Kosketuksen kestävät kynnet lakka lupaa 60 sekunnissa ja täysin kuivan lakkauksen viidessä minuutissa. 

Lakan koostumus on sopivan paksua, ei tietoakaan Sechen venyvästä kuitumaisuudesta. Pikakuivattajaksi tässä on yllättävän mieto tuoksu. Helppo levittää kynnelle. Sivellin on omaan makuuni hieman liian kapea. Arvostaisin pikakuivattajassa leveämpää ja litteämpää sivellinmallia, jolla saisi parilla vedolla koko kynnen pinnan hoidetuksi. Kiilto ei mielestäni ole aivan Sechen luokkaa, mutta kuitenkin hyvä. Kynnet ovat kosketuskuivat minusta nopeammin kuin minuutissa. Yleensä toinen käsi on ehtinyt jo kuivua sillä aikaa, kun olen saanut lakan levitettyä toisen käden kynsille. Pysyvyys on sen sijaan loistava. Lakat pysyvät kynsillä viikonkin lohkeilematta tippaakaan. Itseasiassa ehdin kyllästyä lakkauksiini ennen kuin ne edes alkavat näyttämään siltä, että ne olisi aika vaihtaa. Aika huikeaa. Tämän pysyvyyden vuoksi olen valmis katsomaan läpi aiemmin mainitsemia pieniä puutteita. 


Mitä pikakuivattajaa te käytätte?

Lakkaa voi tilata BeautyBaysta hintaan 10,40 euroa tai CesarsShopista hintaan 14,80 euroa.



22.10.2014

Love Story


Jokaisella rakkaustarinalla on alkunsa niin myös tällä. Tuoksun mainoskampanjan tarina on hieman erilainen kuin omani. Rakkaustarina vie Pariisin iltaan, jossa musiikki soi. Ihmisvilinän keskellä miehen ja naisen katseet kohtaavat. 

Oma rakkaustarinani on erilainen: syksyisen viileä lokakuun päivä Suomessa. Kohmeisin sormin avaan kauniin paketin, josta paljastuu yksi tyylikkäimmistä tuoksupulloista, jota olen vähään aikaan nähnyt. Ulkomuoto antaa odottaa paljon. Tuleeko tästä rakkaustarinasta pysyvä?


Chloè Love Story on naisellinen ja tyylikäs tuoksu. Se on pakattu riippulukkomaiseen pakkaukseen, jonka voisi hyvin kuvitella riippumassa Pariisissa sillan kaiteessa. Pulloon on kiedottu huolettomasti silkkinauha luomaan hienostunutta otetta. Tuoksusta huokuukin täydellisen häätuoksun ainekset, jos joskus uusin vihkivalani, harkitsen vakavasti Chloè Love Storyn liittämistä päivääni.


Tämä rakkaustarina muodostuu kukista. Alkutuoksussa tunisialaista neroliöljyä. Sydäntuoksussa aistikasta appelsiininkukkaa ja jasmiini, joka tunnetaan myös onnellisuuden kukkana. Jälkituoksussa seetripuuta, myskiä ja ananaskirsikkaa.

Tuoksu on pehmeä, aavistuksen raikas. Omaan nenääni parhaiten tuoksuvat jasmiini, appelsiininkukka ja seetri. Omalla ihollani jälkituoksu on hieman saippuaisen raikas, puhdas, josta pidän kovasti. Tuoksu on EdP, mutta tämän rakkaustarinan ainoa huono puoli on sen kesto, joka on omalla ihollani vain nelisen tuntia, vaikka kyseessä on EdP. Tämän jälkeen tuoksua pystyy helposti lisäämään. Pehmeytensä, puhtautensa ja raikkautensa vuoksi tuoksusta pitävät varmasti myös he, jotka kammoksuvat raskaan makeita tuoksuja. Minulle tämä on täydellinen päivätuoksu kuulaaseen talvipäivään ja kuumaan kesäpäivään. Tai sitten se tuoksu, jonka kanssa haluan ikuisen siteen muistuttamaan minua jostain tietystä tärkeästä päivästä/hetkestä.


Tuoksun nenänä on toiminut kuuluisa Anne Flipo. Joka on ollut luomassa sellaisia tuoksuja kuin Dieselin Loverdose Tattoo, Lancômen La Vie Est Belle, Lolita Lempickan Sweet ja YSL:n Manifesto.

Onko Chloèn tuoksut teille tuttuja?

Suositushinnat:

Chloè Love Story EdP 30ml, 53,20€
Chloè Love Story EdP 50ml, 74,30€

Tuoksu lehdistönäyte.




21.10.2014

Hengissä!


Ajattelin tulla teillekin kertomaan, että edelleen ollaan hengissä, vaikka flunssa ei vieläkään ole päästänyt kynsiään kokonaan irti. Eilen tuntui jo vähän paremmalta, mutta tänään ei sitten olekaan yhtä hyvä päivä. Sitkeää sorttia tuntuu olevan. Huomenna olisi silti tarkoitus palata normaalien blogijuttujen pariin. Tällä viikolla päästään vielä ainakin erään ihanan voideklassikon pariin, sekä esittelyssä kerrankin omissa kynsissäni toimiva pikakuivattava päällyslakka. 

Viikonloppuna tyydyin fiilistelemään I love me -messuja muiden bloggaajien blogeista, ollen näin hengessä mukana. Teittekö hyviä löytöjä? Mies helpotti oloani raahaamalla selkä vääränä suklaata kaupasta kipeälle vaimolleen. Harmi, että lähikauppaan ei ollut vielä ilmestynyt joulun konvehtirasioita, niitä olisi ollut  nyt hyvä syy tyhjentää, ilman huonoa omaatuntoa. Sinne oli sen sijaan tullut vihdoin Kolmen kaverin jäätelöä, jota tuli nautiskeltua muutama purkki.

Lisäksi koukutin itseni Sanajahti 2 -peliin, jonka mieheni yllytyksestä latasin puhelimeeni. En uskalla edes teille tunnustaa, montako tuntia on tullut siitä asti pelattua. Minäkö muka koukussa? Puolustaudun sillä, että kyseinen ajatustyö on hyvää alzheimerin ehkäisyä.

Eilen illalla saatoin someecards-sivuilla haahuillessani tyrskähtää nauruun nähdessäni seuraavan kuvan:


TOUCHÈ!

Ihanaa syyspäivää kaikille!

Kuvat: someecards



17.10.2014

I love me – Top 10


Tämän postauksen kirjoittaminen on itselleni katkeran suloista. Sillä postauksen ilmestyessä, minun piti alunperin olla messuilla kiertelemässä itseäni kiinnostavilla osastoilla. Ti-Ke välisenä yönä ilmaantunut sitkeä flunssa kuitenkin muutti suunnitelmani ja messut vaihtuivat sohvannurkkaan, vilttiin ja kupilliseen kuumaa. Tällä hetkellä en haista, enkä maista mitään ja korvatkin ovat lukossa.  Vaikka messut jäävät itseltäni tältä vuodelta väliin, ajattelin kertoa teille messujen TOP 10 kiinnostavimmat osastot, joissa oli aikomus vierailla. Toivottavasti te jotka messuille pääsette, koette, että tärpeistäni olisi jotain hyötyä. Itse siirryn takavasemmalle viikonlopun viettoon ja toivottelen kaikille oikein ihanaa messuviikonloppua!

CARPELAN COSMETICS FINLAND 6h79 – Varmasti yksi messujen mielenkiintoisempia osastoja, sillä edustettuna on edullinen e.l.f, Leighton Dennyn laadukkaat kynsilakat, kulttimaineeseen nousseet Tweezermanin Slant-pinsetit, sekä ranskalainen Caudalie.

FALKE 3b29 – Sukkahousut eivät koskaan olleet minun juttuni, kunnes vuosia sitten löysin Falken. Istuvampia ja kestävämpiä sukkahousuja saa hakea. Lisäksi hinta ei kuitenkaan ole sieltä kalleimmasta päästä. Omat vanhimmat Falkeni ovat jo vuosia vanhat.

KARPRINT/BAKEL 7f31 – On varmaan tullut moneen kertaan lukijoilleni selväksi, että Bakelin tuotteet ovat mielestäni parasta, mitä kasvoilleen voi pistää. Kirpeä hinta hieman säikyttää, mutta messuilta on mahdollisuus hakea itselleen riittoisa näytepussi, jonka kautta jokainen pääsee tutustumaan Bakelin maailmaan.

LAATUKORU OY 6c99 – Korupuolelta kävisin ehdottomasti katsomassa Laatukorun valikoimat, vaikka niihin messutarjouksena oleviin timanttikoruihin ei olisikaan rahaa. Kauniiden asioiden katselu elämässä ei tee koskaan pahaa.

NAILCITY 6h100 – Osastolla messujen ajan kaikki Zoyan kynsilakat 25% alennuksella hintaan 12 euroa. Osastolta voit vaikka poimia suklaakiisselin kynsillesi.

NIMUE SKIN TECHNOLOGY FINLAND 6h109 – Messutajouksia katsellessani silmiini nousi itselleni aivan outo nimi Nimue. Mielenkiintoni tietenkin heräsi, koska kyse on ihonhoidosta. Messutarjouksena Nimue Skin Lab -ihoanalyysi sekä ihonhoitopaketti 50€.

NORLAS OY/BIOZELL 6c61 – Osastolla koko messuviikonlopun loistavat Color Maskit 2kpl/10€.

PUHDISTAMO 6g59 – Ulkoisin hyvinvoinnin lisäksi kannattaa huolehtia myös sisäisestä. Varsinkin Puhdistamon raakasuklaat ovat herkkuani.

PROFESSIONAL BEAUTY SCANDINAVIA 6e78  – Marvis-tuotteet koko messujen ajan osta 3 maksa 2. Marvisista olen kirjoitellut täällä.

V 1O PLUS 6h101 V 10 Plus-tuotteisiin suosittelen ehdottomasti tutustumaan lähemminkin. Messutarjouksena epäpuhtaalle iholle soveltuva C-vitamiiniseerumi 30ml 60€ tai 2kpl/100€.


EXTRAT:

LUMENE OY 3a20/6b89 – Lumenen pisteellä voit lakkauttaa kyntesi syksyn sähäkillä väreillä. Pitkäkestoisesta Longwear Blur -meikkivoiteesta jaossa näytteitä

SUOMEN LUONNONKOSMETIIKAN OSUUSTUKKU 7a41Nafhan ja Zuiin yhteispiste. Messutarjouksena mm. Nafhan luomu arganöljy 100ml 19,90€. La-su klo 12-16 välisenä aikana voit istahtaa Zuii Organic -pikameikkiin.

16.10.2014

Bakel Malic – Ihon pelastaja


Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen huomannut, että pintakuivan ajoittain epäpuhtauksia puskevan ihon hoitaminen ei ole sieltä helpoimmasta päästä. Pelkkää pintakuivuutta on vielä suht helppo hoitaa kosteuttavilla tuotteilla ja naamioilla. Mutta mikä avuksi, kun kasvoihin alkaa muodostumaan epäpuhtauksia? Rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle tarkoitetut tuotteet ovat aivan liian voimakkaita ja puhdistavia omalle iholleni, vaikka käyttäisin niitä vain paikallisesti. Iho kuivuu korpuksi ja pinseteille on käyttöä ihonriekaleiden repimiseen. Meikki näyttää tuossa ihossa kaikkea muuta kuin hyvältä. Voin sanoa, että olen ollut välillä epätoivoinen tämän ongelman edessä.


Viime talvena löysin vihdoin pelastuksen ongelmaani. Enkä olisi voinut ajatellakaan aloittavani syksyä, jolloin ihoni kuivuu kesää enemmän ja epäpuhtauksia ilmaantuu ilman tätä tuotetta. Bakelin Malic -Tehoseerumi on jännittävä tuote. Se sopii kaikille ihotyypeille. Seerumilla on kolme tehtävää: kuoria, kirkastaa ja tasapainottaa ihoa. Tämä on toistaiseksi ainoa kokeilemani tuote joka auttaa tehokkaasti ihon epäpuhtauksiin samalla kuitenkin myös kosteuttaen sitä. Otan seerumin käyttöön aina, kun ensimmäiset epäpuhtauden merkit ihoon ilmestyvät. Jo yhden käytön jälkeen iho on tasaisempi, kuulaampi ja näppylät laskeutuneet. Ihmeainetta pullotettuna. 


Seerumi kuorii ja poistaa kuollutta ihosolukkoa hellävaraisesti malic-, mandelic,- tartaric- ja kojic-happojen voimin. Kojic-happo vaalentaa myös ihon pigmenttimuutoksia. Kasvipohjainen glyseriini ja pentyleneglykoli auttavat ihoa säilyttämään kosteustasapainon. Ammonium hydroxyde kosteuttaa ihoa.

Seerumi levitetään puhdistetulle iholle ensimmäiseksi ennen muita tuotteita. Tämän jälkeen voit halutessasi levittää päälle päivä/yövoiteen tai toisen seerumin. Itse käytän seerumia iltaisin aina, kun iho näyttää elottomalta tai siihen ilmaantuu epäpuhtauksia. Koostumus on liukkaan geelimäistä ja tuoksutonta. Imeytyy hetkessä ihoon, joten soveltuu hyvin myös meikin alle.


Seerumissa ei ole mitään ylimääräistä ja se sisältääkin pelkästään vaikuttavia ainesosia. Tuotteella on Allergia- ja Astmaliitontunnus, koska se ei sisällä iho ärsyttäviä ainesosia, säilöntä- tai väriaineita, hajusteita, petrokemikaaleja, silikoneja, alkoholia, sulfaatteja tai PEG-/PPG-yhdisteitä. Tuotteen suositushinta on 129 euroa ja tällä kertaa tuote todellakin on jokaisen euron arvoinen välittömästi näkyvine tuloksineen.

Mikä on teidän suosikki ihonhoitotuotteenne tällä hetkellä?

Haluan vielä lopuksi vinkata, että Bakel on mukana I love me -messuilla Helsingin Messukeskuksessa 17-19.10 Karprintin osastolla nro. 7f31, joka sijaitsee "Luonnollisesti" -salissa. Pisteeltä voit hakea Bakelin ilmaisen näytteen ja esitteen. Varoituksen sana näytepusseista, ne ovat hurjan riittoisia. Esim. seerumien näytepusseista riittää helposti 5-7 käyttökertaan. 

Bakelin jälleenmyyjät löydät täältä.



15.10.2014

Zoya Spencer – Suklaakiisseliä kynsillä


Tänään tavoistani poiketen kynsillä on jotain nudea. Zoyan Naturel deux (2) -kokoelmaan kuuluva Spencer on jaksanut ilahduttaa minua jo melkein viikon. Mitä pidemmän aikaa olen sitä katsellut, sitä enemmän olen lakkaan kiintynyt. 

Minulta meni monta päivää ennen kuin keksin, mitä tämä väri oikein muistuttaa. Tietenkin mummoni tekemää lapsuuden herkkua suklaakiisseliä. Tosin mummo käytti kiisselin suurustamiseen ihan perunajauhoja eikä Maizenaa. Kiisseliä aionkin tehdä joku päivä tämän lakan inspiraation saattelemana.

Koostumukseltaan Spencer on paksuhkoa ja sen levittäminen tasaisesti ei ole ihan helppoa. Itselläkin jäi pari kynttä hieman raitaiseksi, koska lakkasin kiireessä. Peitti täysin kahdella kerroksella.

Mitäs mieltä olette Spenceristä? Näyttääkö yhtä herkulliselta kuin suklaakiisseli?

Zoyan lakkoja voi ostaa jälleenmyyjiltä tai tilaamalla suoraan maahantuojalta laittamalla sähköpostia osoitteeseen info@nailcity.fi. Hinta on 15,50 euroa. Nailcity on mukana viikonloppuna järjestettävillä I love me-messuilla ja lakat löydät osastolta 6h100. Messutarjouksena Zoyan lakat 12 euroa/kpl.


Lakka saatu maahantuojalta.






14.10.2014

Iroisie – Meren voimaa iholle


Selektiivisen kosmetiikan ystävänä osaan arvostaa sitä, että viime vuosina myös luonnonkosmetiikkaan on ilmestynyt brändejä, joiden ulkoasu ja sisus vastaavat selektiivistä kosmetiikkaa rakastavan toiveita. Mm. Mia Höytö, Patyka tai Iroisie ovat tästä hyviä esimerkkejä. Näistä viimeksi mainittuun sain tutustua kesällä, kun Biodelly lähetti minulle testattavaksi sarjan puhdistustuotteita.

Iroisien tuotteet perustuvat merellisiin raaka-aineisiin. Merileväthän sisältävät erittäin paljon mineraaleja, jotka auttavat pitämään ihoa kosteustasapainonsa erittäin tehokkaasti. Niinpä kaikki Iroisien tuotteet sisältävät merileväuutteita ja merivettä Ranskan Bretangen äärellä sijaitsevasta Iroise-merestä. Meri on UNESCOn suojelema ja Iroisien tuotteita varten käytetyt levät poimitaankin käsin. Sarjaa käytetään mm. Pariisin kuuluisassa Ritz-hotellissa.


IROISIE GENTLE FACIAL AND EYE CLEANSER GEL 100ML, 22,50€

Alkoholitonta misellimäistä puhdistusgeeliä voi käyttää kahdella tapaa: levittämällä tuotetta sormin kasvoille, jonka jälkeen pyyhitään vanulla pois tai sitten hieromalla kosteille kasvoille ja huuhtelemalla vedellä. Itse olen aamuisin käyttänyt ensiksi mainittua tapaa (välttelen vesipesua kuivattavuuden vuoksi aamuisin) ja iltaisin olen ottanut avuksi myös veden. Tuotteen koostumus on erittäin liukkaan geelimäistä, jos olette käyttäneet esim. Laveran suihkugeelejä, tiedätte, mitä tarkoitan tuolla liukkaudella. Pieni pisara tuotetta riittää helposti koko kasvoille. Liukas geeli puhdisti hyvin kevyen meikin, eikä herkät silmäni ärsyyntyneet tuotteen käytöstä. Ei kuivattanut pintakuivaa ihoani vaan jätti sen raikkaan pehmoiseksi. Tuoksu on sitrusmaisen merellinen. Sisältää papaijaa, joka auttaa poistamaan kuolleet ihosolut. Sitruuna taas supistaa ihohuokosia. Merilevä puhdistaa, suojaa ja kosteuttaa ihoa. Pieni 100ml:n pullo kestää kauan, koska geelimäinen koostumus on niin riittoisaa. Silti kuluttajan näkökulmasta toivon, että kaksi kertaa päivässä käytettävä puhdistustuote olisi pakattua hieman isompaan, vaikkapa 150ml:n kokoiseen pulloon. Pieni pakkauskoko on sen sijaan plussaa matkustaessa. 


IROISIE TONING LOTION 100ML, 22,50€

Enemmän blogiani lukeneet tietävätkin hifistelyni kasvovesien kanssa. Olen intohimoinen niiden käytön puolesta puhuja niin paljon ne vaikuttavat ihon kirkkauteen ja muuhun hyvinvointiin. Iroisien kasvovedessä on sama miellyttävä sitrusmaisen merellinen tuoksu kuin puhdistusgeelissäkin. Alkoholiton kasvovesi hellii varsinkin kuiva ihoisia. Sisältää mm. neidonhiuspuuta, jonka sisältämät andioksidantit tehostavat ihon pintaverenkiertoa. Ginseng taas antaa iholle elinvoimaa. Merilevä puhdistaa, suojaa ja kosteuttaa ihoa. Iroisien kasvovesi on kasvovesien aatelia, se raikastaa, pehmentää ja kirkastaa ihoa. Pintakuiva ihoni nautti tuotteen kosteuttavasta vaikutuksesta. Kasvovesi on pakattu puhdistusgeelin tavoin 100ml:n pakkaukseen. 


Kokonaisuudessaan Iroisen puhdistuskaksikko oli miellyttävä tuttavuus. Tykkäsin raikkaan merellisestä tuoksusta, joka virkisti mukavasta varsinkin aamuisin. Kasvovesi nousi välittömästi suosikkituotteideni joukkoon sen kosteuttavan vaikutuksen ansiosta. Tuotteet on pakattu raikkaan valkoisiin pakkauksiin, joihin kullanväriset tekstit tuovat pikantin ylellisen ripauksen. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli hieman isompi pakkauskoko.

Onko Iroisie teille tuttu? Mitä mieltä olette tällaisista hieman ylellisimmistä luonnonkosmetiikkasarjoista?

Iroisien tuotteita voi tilata mm. Biodellyltä.

Tuotteet saatu testattavaksi Biodellyltä. Jutun linkeistä en saa rahallista korvausta.




13.10.2014

Escada Joyful – Pullotettua onnellisuutta


Escadalta ilmestyi elokuussa uusi tuoksu, joka kantaa nimeä Joyful. Tuoksun mainoskasvona toimii huippumalli Miranda Kerr. Joyful haluaa nimensä mukaisesti luoda ympärilleen positiivisuutta, myönteisyyttä ja hetkestä nauttimista. Kieltämättä minunkin teki mieli hymyillä koko maailmalle suihkautettuani tätä ensimmäistä kertaa iholleni. Minulle tällaiset tuoksun tuomat mielikuvat ovat erittäin tervetulleita. Tuoksun noteerasi myös mieheni, joka eräs aamu tiedusteli minulta, mitä tuoksua olen laittanut. Tuoksuin kulma tosi hyvältä. Mieheni on tottunut usein vaihtuviin tuoksuihini, mutta vain harvat kirvoittavat sen enempiä kommentteja hänen suustaan. Joyful pääsi tähän harvinaisten tuoksujen sarjaan, eikä suotta.


Alkutuoksussa mustaherukkasorbettia tuomassa viileän raikasta tuoksahdusta. Mandariini ja meloni antavat energiaa. Sydäntuoksussa nektariinin vivahteet tasapainottuvat orvokin lehdillä, kun taas vaaleanpunainen pioni tuo tuoksuun voimaa. Luonnollinen magnoliaöljy tuo erikoista raikkautta. Pohjatuoksussa sammaleen tuoksu luo syvyyttä, santelipuu tummuutta ja hunaja lämpöä, sekä pehmeyttä.

Pullon desing haluaa tuoda mieleemme kaupunkien pilvenpiirtäjät. Läpinäkyvä pullo sisältää hempeän pinkkiä tuoksunestettä. Vaaleanpunainen kultaisin yksityiskohdin somistettu korkki kruunaa kokonaisuuden. Pullo onkin mielestäni elegantti, mutta se poikkeaa kivasti muista Escadan tuoksupulloista. 

Joyfulissa on omaan nenääni hieman tuttua Escada-henkeä, mutta siinä on silti omalaatuisuutta, jolla se poikkeaa monista muista Escadan tuoksuista. Omaan nenääni voimakkaiten tuoksuvat alun mustaherukka, sydäntuoksun nektariini ja pioni, sekä pohjatuoksun metsäinen sammal. Minusta tuoksu sopii iholle mihin vuorokauden aikaan tahansa. Siinä on tarpeeksi keveyttä päivään, mutta myös iltatuoksuun tarvittavaa syvyyttä. Joyfulissa on hyvällä tavalla paljon naisellisuutta, joka makeista kausituoksuista mielestäni usein puuttuu. Tuoksun kesto iholla reilut kuusi tuntia.


Oletteko ehtineet tuoksutella Escadan uutuutta?

Suositushinnat:

Escada Joyful EdP 50ml, 82€
Escada Joyful EdP 30ml, 60€

Tuoksu lehdistönäyte.



10.10.2014

Lumene – Roosa Nauha


Tänään 10.10 on virallinen Roosa nauha -päivä. Minäkin osallistuin päivään pukeutumalla pinkkiin tai tarkemmin kynteni pukeutuivat. Luulen, että Lumenen Roosa Nauha Kynsilakka taitaa olla bloggaajien keskuudessa se suosituin lakka lokakuussa, eikä suotta.

Itse kuitenkin halusin twistata hempeän pinkkiä hopeisia partikkeleita sisältävää hiekkalakkaa omanlaisekseni. Niinpä valitsin alle Zoyan upean vanhan roosan sävyisen Madelinen, joka toi kivaa syvyyttä väriin. Tulette näkemään Madelinen vielä syksyn aikana yksinäänkin blogissa, sillä se on vain niin kaunis. Tällä kertaa pääosaa kuitenkin näytteli Lumenen Roosa Nauha Kynsilakka. Jokaisesta myydystä Roosa nauha -kampanjatuotteesta Lumene lahjoittaa yhden euron suomalaiselle syöpätutkimukselle ja -neuvonnalle.


Roosa Nauha lakan koostumus on paksua, mutta Lumenen lakkojen leveällä ja jämäkällä sudilla sitä on helppo levittää pienimmillekin kynsille. Yksinään käytettynä lakkaa tarvitaan kaksi kerrosta täyteen peittävyyteen, mutta itselläni kuvassa lakkaa yksi kerros, joka riitti mainiosti, kun käytin alla kerroksen Zoyan Madelinea. Lakka kuivui hiekkalakkojen tapaan nopeasti.

Roosa Nauha lakkaa myydään kaupoissa lokakuussa pakettina yhdessä Lumenen CC Color Correcting Meikkivoiteen kanssa. Paketin hinta on 16,90 euroa.

Miten on iskeekö Roosa Nauha lakka?

"I don`t think I will ever get tired of wearing pink."
- Emma Bunton

PS. Bloggeri on temppuillut tänään. Jos näette ensimmäisen kuvan oikeassa alareunassa pinkin tai vihreän viirun, se on iloisesti bloggerin tekosia. Alkuperäisessä kuvassa ei sellaista ole vaan blogger päätti itsekseen lisätä kuvaan sellaisen. Viiru ei näy edes luonnoskansiossa vaan vasta, kun tekstiä esikatseli ja nyt näköjään myös julkaistessa. Raivostuttavaa, toivottavasti tämä ei nyt jää pitkäaikaiseksi ongelmaksi. :(


Lakat lehdistönäytteitä.








9.10.2014

LIERAC – Miellyttävä aistinautinto


Sain reilu kuukausi takaperin testattavaksi Lieracin ihonhoitotuotteita ja pääsin mielipuuhani pariin eli ahkeraan kuukauden kestävään testaukseen. Testiin ja goodie bagista saamistani tuotteista neljä kohosi ylitse muiden. Tulossa aika kattava ja pitkä postaus, mutta koittakaa jaksaa. ;)

Ranskalainen Lierac Laboratories -yhtiö perustettiin vuonna 1975. Se saavuttikin nopeasti maineen iho-ongelmien ja vanhenevan ihon asiantuntijana. Sarjan suosio perustuu tuotteiden tehokkuuteen ja niiden aitoon ranskalaiseen vivahteeseen, joka tekee tuotteiden käytöstä pientä arkipäivän luksusta. Lieracin tuotteilla on vahva lääketieteellinen tausta ja niinpä sarjaa myydään Suomessakin apteekeissa. Lierac onnistuikin karistamaan hyvin tietyt ajatukseni siitä, miltä apteekkikosmetiikka ulkoisesti näyttää. Vai veikkaisitteko ensimmäisen kuvan nähtyänne, että kyseessä on apteekissa myytävä ihonhoitosarja?


PUHDISTUS & KUORINTA

Lieracin kaikki puhdistustuotteet on pakattu iloisen värisiin pakkauksiin. Pumppupullo ilman korkkia ei ole se kätevin pakkausmuoto matkoilla, mutta kotikylppärissä ehdottomasti näppärin vaihtoehto. Tuotetta on helppoa, sekä hygieenista annostella ja sitä tulee aina oikea määrä.

LIERAC PUHDISTUSÖLJY 150ML, n. 22€

Kaksoispuhdistuksen nimiin vannovalle pintakuiva ihoiselle Puhdistusöljy on ehdoton tuote ykkösvaiheen putsariksi. Öljyllä saa poistettua kaiken meikin kevyesti pois, hankaamatta. Lieracin öljy on puhdistusöljyen aatelia. Tuotetta ravistetaan ennen käyttöä. Levitetään kuivalle iholle ja hierotaan kevyesti. Tämän jälkeen lisätään hieman vettä ja öljy muuttuu maitomaiseksi emulsioksi. Jättää ihanan pehmeän ihon. Jos ihoni on tuntunut tosi kuivalta, en ole toteuttanut tämän jälkeen aina edes sitä kaksoispuhdistuksen toista vaihetta vaan olen jättänyt vaahdot/geelit välistä ja siirtynyt suoraan kasvoveteen, koska öljy ei jätä ihoa yhtään tahmeaksi tai öljyisen tuntuiseksi. Tuotteen sisältämät jojoba- ja makadamiöljyt kosteuttavat ja pehmentävät ihoa. Tuoksu on miedon jojobamainen.

LIERAC VIRKISTÄVÄ KASVOVESI 200ml, n. 27€

Raikkaan sitruksinen ja alkoholiton kasvovesi sopii kaikille ihotyypeille. Jäin tämän tuoksuun heti koukkuun, ihanimman tuoksuinen kasvovesi, mitä olen koskaan käyttänyt! Jätti ihon pehmeäksi, mielen virkeäksi ja tasoitti ihon sävyä puhdistuksen jälkeen. Tuotteen sisältämät unikon kukan ja veriappelsiinin uutteet energisoivat ja heleyttävä ihoa. Oranssiin pulloon oli ihana tarttua varsinkin aamuisin.

LIERAC HIGH PEEL 30ML, n. 40€

High Peel on ihoa uudistava kuorintatiiviste. Se sisältää suuren määrän hydroksihappoja (10%) ja karbamidia, glygoli- ja salisyylihappoa, minkä ansiosta kuorinta on tehokas, mutta sopii myös herkälle iholle. Tuotetta voi käyttää intensiivisenä 6-8 viikon kuurina. Suositellaan levitettäväksi aamulla/illalla puhdistetulle iholle, jonka jälkeen päälle levitetään kosteusvoide. Itse käytän tuotetta iltaisin yövoiteen alla. Tämän tehon todella tuntee, sillä parilla ensimmäisellä levityskerralla melkein tuoksuton tuote kihelmöi iholla, mutta kosteusvoiteen levityksen jälkeen tunne hävisi. Mutta ne tulokset, niitä tämä antoi jo yhdessä yössä! Iho oli aamulla herättyäni selkeästi tasaisempi, hehkuvampi, kosteutetumpi ja pehmeämpi. Koukutuin.


IHONHOITO LIERAC MAGNIFICENCE

 Magnificence-sarja on Lieracin uusin innovatiivio. Sarja keskittyy hoitamaan ihon ikääntymisen merkkejä: ryppyjä, ihon kiinteyden ja joustavuuden menetystä, heleyden hiipumista ja ihon rakenteen heikkenemistä. Tuotteiden pohjana on Lieracin kehittelemä innovatiivinen D-Glyox-yhdiste, joka koostuu kolmesta toisiaan täydentävästä aktiiviaineesta, joilla on suuri anti-aging-vaikutus. Yhdisteen sisältämä silkkipuu on tunnettu siitä, että se liennyttää stressiä ja väsymystä, suojaamalla ihosoluja. Granaattiomenan kukka taas sisältää runsaasti flavonideja ja andioksidanttina toimivia C- ja E-vitamiineja. Suojaavan vaikutuksen lisäksi, auttaa pitämään ihon heleänä. Kolmas ainesosa liposomipeptidi auttaa läpäisemiskykyyn ja siihen, että tuotteiden vaikutus tehostuisi.


LIERAC MAGNIFECENCE KIINTEYTTÄVÄ JA HELEYTTÄVÄ SILMÄNYMPÄRYSVOIDE 10ML, n. 40€

Silmänympärysvoide on pakattu valokynämäiseen pakkaukseen, josta sitä on helppo levittää silmänympärysiholle. Tällä tavalla pakattu tuote on tosi helppo ottaa esim. matkalle mukaan ja siveltimen pään voi varovasti pestä tarvittaessa. Ihonvärinen hajusteeton voide häivytti sävynsä ansiosta hyvin tummia silmänalusia ja teki ilmeestä heleämmän oloisen. Silmäpusseja laskeakseen tuote sisältää punaista viiniköynnöstä, joka aktivoi nestekiertoa. Tätä vaikutusta en kuitenkaan itselläni huomannut, sen sijaan pidin kovasti tuotteen jättämästä pienestä heleydestä silmien alle.


LIERAC MAGNIFICENCE RED SERUM 30ML, n. 71€

Tuote esiintyikin viime viikolla blogissani, joten varmaan turha sanoa, että tämä kauniin punainen seerumi oli yksi niistä neljästä tuotteesta, joista pidin eniten testijakson aikana. Magnificence-tuotteista seerumi sisältää eniten D-Glyox-yhdistettä, jopa kaksi kertaa enemmän kuin sarjan muut tuotteet. Niinhän sen pitääkin olla, seerumit ovat tiivisteitä, mihin on pakattu kaikki tehokkaimmat ainesosat. Helposti levittyvä kauniin punainen geelimäinen seerumi levittyi iholle kevyesti. Teki ihosta heleämmän, joustavamman ja sileämmän. Herkullisen hedelmäisestä tuoksustakaan ei ollut haittaa. Tehokas tuote, jonka käyttöä jatkan mielelläni.


LIERAC MAGNIFICENCE KIINTEYTTÄVÄ JA HELEYTTÄVÄ PÄIVÄ- JA YÖVOIDE 50ML, n. 67€

Melt-In Cream-Gel on nimensä mukaisesti joustavanpehmeä anti-aging geelivoide, joka jättää iholle mattaisen pinnan ja silottaa ihoa. Koostumukseen on lisätty himmeyttä lisäävää riisipuuteria. Sisältää hyaluronihappoa, C- ja E-vitamiinia. Ei tuki ihohuokosia. Sopii normaalille ja sekaiholle ja erityisen hyvin meikin pohjustukseen. Sain tämän tuotteen goodie bagista ja tämä ei ollut se paras tuote pintakuivalle iholleni, tuote ei tuntunut tarpeeksi kosteuttavalta. Annostelussa kannattaa olla tarkka, tosi pieni määrää riittää. Liikaa annosteltaessa voide lähtee helposti pyörimään meikkivoiteen alla. Kokemusteni perusteella voisin suositella voidetta jopa rasvoittuvallekin iholle. Onneksi Magnifecence-sarjassa on myös normaalille ja kuivalle iholle tarkoitettu Velvety Cream, jonka luulen sopivan omalle iholleni Melt-In Cream-Geliä paremmin.


LIERAC KOSTEUTTAVA VOIDENAAMIO 50ML, n. 24€

Masque Confortista sain reilun kokoisia 5ml:n näytepusseja testijaksoani varten. Yhdestä pussista olisi helposti riittänyt kahteenkin käyttökertaan, mutta laitoin avokätisesti koko pussin sisällön kasvojen, kaulan ja decolteen iholle. Sanomattakin selvää, että pintakuiva ihoni piti kovasti tästä kosteuttavasta naamiosta, joka rauhoitti ja kosteutti ihoa välittömästi. Naamio sisältää kosteuttavaa punaista savea, sheavoi ja aprikoosiöljy lisäävät mukavuuden tunnetta. Ruusun- ja kirsikakukan uutteet kosteuttavat, puhdistavat ja ravitsevat ihoa.

Yhteenvetona Lieracin tuotteista voisin sanoa, että ne ovat erilaista ja innovatiivista apteekkikosmetiikkaa. Pidin kovasti tuotteiden värikkäästä, mutta ylellisestä ulkoasusta, tuoksumaailmasta ja siitä, että tuotteet tekivät sen mitä lupasivat. Ehdottomiksi suosikkituotteikseni nousivat: High Peel, Puhdistusöljy, Red Serum ja Virkistävä Kasvovesi. Kirkkain tähti oli kuitenkin High Peel. Itse arvostan yli kaiken tällaisia tuotteita, joiden kanssa tulokset näkyvät välittömästi. 

Onko Lierac teille tuttu?

Lieracin jälleenmyyjät löydät täältä.

Lieracin maahantuojan ProCare Oy:n löydät myös I love me-messuilta Helsingin Messukeskuksesta 17-19.10 osastolta 6g89.

Magnificence-tuotteet saatu goodie bagista, loput lehdistönäytteitä.

8.10.2014

Repetto EdP – Naisellista herkkyyttä


Ihastuin viime syksynä Repetton ensimmäiseen tuoksuun, joka kantoi yksinkertaisesti nimeä: Repetto EdT. Tämän vuoden elokuussa markkinoille tuli tuoksun seuraaja, syvempi EdP. Kun alkupereräinen EdT oli pakattu hempeän vaaleanpunaiseen pahvipakkaukseen, on uusi EdP saanut ylleen syvän mustan pahvipakkauksen, jota koristaa Repettolle tyypillinen hempeän vaaleanpunainen satiininauha. Uuden version pullo on samanlainen kuin alkuperäinen, mutta  se on saanut koko pullon peittävän huurteisen pinnan.


Aistikas ja herkkä kukkais-itämainen tuoksu avautuu mehukkaalla luumulla ja jo alkuperäisestä tuoksusta tutulla puuterisella kirsikankukalla. Sydäntuoksussa intensiivistä ruusua ja appelsiininkukkaa. Pohjalle itämaisia hienostuneita vivahteita tuovat patsuli ja meripihjan eliksiiri.

Nenänä on toiminut Olivier Polge, sama mies kuin alkuperäisessäkin Repettossa. Polgehan on suunnitellut tuoksuja mm. sellaisille brändeille kuin Jimmy Choo, Lancôme, Kenzo, Thierry Mugler ja Viktor & Rolf.

Omaan nenääni EdP-versio on puuterisempi ja aavistuksen itämaisempi kuin alkuperäinen. Tuoksu on naisellisen herkkä. Kirsikankukka on tässäkin selkeästi kantavana teemana ja se tuokin tuoksuun tiettyä herkkyyttä. Ruusun tuoksu tuo taas nenääni vahvasti naisellisia fiiliksiä. Pohjatuoksussa voimakkaiten tuoksuu patsuli, joka luokin tuoksulle itämaista särmää. Kesto iholla reilut kuusi tuntia. Minulle tämä on herkkyytensä vuoksi tähän vuoden aikaan päivätuoksu, mutta kesällä käyttäisin tätä iltaisin, sen verran tummia sävyjä tästä kuitenkin löytyy. 


Repetto EdP on ollut elokuusta asti myynnissä yksinoikeudella Sokoksissa ja Emotioneissa.

Tykkäättekö kirsikankukan tuoksusta?

Suositushinnat:

Repetto EdP 30ml, 45€
Repetto EdP 50ml, 67€

Tuoksu lehdistönäyte.