Bliss Softening Socks – Korppujalkojen pelastaja


Olen aivan liian laiska rasvailemaan jalkojani, mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu. Sillä varsinkin kantapäät kuivuvat näin talvella välillä karmean näköisiksi. Kun tilanne käy tosi pahaksi, olen laittanut yöksi jaloille kuorrutuksen Elizabeth Ardenin Eight Hour Creamia ja vetänyt villasukat jalkaan. Aamulla tilanne on ollutkin yleensä sitten jo vähän parempi. 

Sain mahdollisuuden valita Blissiltä muutaman tuotteen kokeiltavaksi. Koska Bliss tunnetaan hauskoista ja innovatiivisista tuotteistaan, pisti silmiini tuotteiden seassa välittömästi iloisen väriset turkoosit sukat, jotka kantavat nimeä Softening Socks. Softening Socks ovat koti-SPA -hoito jaloille ja ne kuulostivat minusta jänniltä. Joten ei muuta kuin testaamaan. 


Painavan tuntuiset puuvilla/nylon/spandex sekoitteiset sukat on pakattu turkoosiin pahvipakkaukseen. Sukkia on yksi koko ja ne sopivat hyvin isommillekin jaloille. Sukat laitetaan puhtaisiin pestyihin jalkoihin. Sukissa on geelimäinen silikonisen tuntuinen sisus ja niiden vetäminen jalkaan tuntuu jännältä. Sukat sujahtivat jalkaan vaivatta. Jalassa ne tuntuivat hieman viileiltä. Itse laitoin päälle vielä villasukat 20 minuutin vaikutuksen ajaksi. Jos haluat kunnon tehohoitoa, näitä voi pitää vaikka yön yli. 

Inci-listassa ensimmäisenä ainesosana on mineraaliöljy. Itselläni on tuohon kiisteltyyn ainesosaan neutraali suhtautuminen, mutta ajattelin mainita asiasta, jos tämä jotain häiritsee. Kosteuttavina ainesosina on käytetty mm. soijapapua, sekä jojoba- ja oliiviöljyä. Sukissa on mielestäni mieto jojobamainen tuoksu. 

Nämä sukat eivät olekaan mitkään kertakäyttösukat vaan näitä voi käyttää peräti 50 kertaa. Joten yhdelle käyttökerralle tulee hintaa euron verran. Uskomattominta on, että nämä voi tarpeen vaatiessa (ei joka käytön jälkeen) pestä käsin miedolla saippualla, jonka jälkeen sukat voi ripustaa kuivumaan. Rumpukuivausta näihin ei saa käyttää. Kuivumisen jälkeen sukkien sisälle voi laittaa kevyesti talkkia. Kun et käytä sukkia, ne kannattaa säilyttää viileässä paikassa. Sukkia suositellaan käytettäväksi 1-2 kertaan viikossa.


Tulokset varmaan kiinnostavat? Rakastuin! Minun kuivista kantapäistä kehkeytyi 20 minuutissa pehmeät ja sileät katselun kestävät kaunottaret. Softening Socks on todellakin koti-SPA -hoitoa parhaimmillaan. Kuivat ja kovat kohdat jaloissa pehmenivät selvästi. Aivan loistava tuote laiskalle rasvaajalle. Sukka-SPAn jälkeen levitin jaloille vielä jalkavoidetta ja jalat pysyivät pehmeinä monta päivää. Kesälläkin näillä saa freesattua jalat hyvin nopeasti sandaalikuntoon rannalla vietetyn päivän jälkeen. En ole ainoa, joka näistä pitää, sillä Blissin omilla sivuilla sukat ovat saaneet arvosteluksi 4,72/5.0.

Oletteko kokeilleet Softening Sockseja?

Suositushinta:
Bliss Softening Socks 51€/50 käyttökertaa

Bliss Suomi -sivut Facebookissa. Sukkia Suomessa myy mm. Stockmann.

Tuote lehdistönäyte, saatu blogin kautta.


  1. Kuulostaa aikamoisilta sukilta! Näitä on kyllä pakko kokeilla jossain vaiheessa! :)

    VastaaPoista
  2. Oi wau, kiinnostuin kovasti näistä ja se että on pitkäkäyttöiset tuo hintaa alas. Bliss on minulle aivan uutukainen sarja ja sain muutaman tuotteen testiin kylppärihommiin. Osaa olenkin jo testaillut ja kyllä varsin vaikuttava ja miten hyväntuoksuinen sarja. Turhaan ei nimi ole "Bliss". Ja vaikka sarjan purnuvat voivat tuntua ensimietinnällä hintavimmalta kuin markettikosmetiikka vaikka, ovat tuotteet kyllä niin riittoisia ja putelit isoja, ettei kallis sarja olekaan.

    Mutta wau noille sukille, ihanat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blissin varsinkin vartalokuorinnat ja voiteet on aivan ihania. <3 Nää sukat on koukuttavat. Paljon kivempi vetää sukat jalkaan, kun alkaa rasvaamaan. Hinta ei todellakaan ole paha käyttökertoihin nähden. :)

      Poista
  3. En tiennytkään, että nämä ovat monen käyttökerran tuote! Tällaiselle laiskalle olisi tosiaan hirveän hyvät :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä, mä olen ihan onnessani näistä sukista. Saa jalat niin helposti pehmoisiksi.

      Poista
  4. Hei vau! En ole tiennyt tällaisten olemassaolosta! Täytyypä tutkia, nämä tulisivat ehdottomasti tarpeeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en minäkään ennen kuin aloin tutkimaan tarkemmin. Ihan huiput!

      Poista
  5. Kuulostaa hauskalta tuotteelta, sopisi hyvin laiskalle rasvaajalle kuten minulle :D. Itse ostin juuri pari Bliss-tuotetta, joten kiva kokeilla tätä merkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikeasti uskonut, että nää tekisi niin pehmoisia jaloista kuin sitten lopulta tekivät ja vain 20 minuutissa. :)

      Poista
  6. Ihme juttu, en käsitä miten aineita voi riittää niin moneen käyttökertaan! Noissa on todella ideaa, ja sopivat vaikka lahjaksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en minäkään. Olen näitä jo useaan kertaan käyttänyt ja hyvin toimii edelleen. Pesun tarvettakaan en toistaiseksi ole näille kokenut, kun puhtaat jalat kuitenkin pistän sisään ja sitten villasukat suojaamaan päälle, jos lähden kävelemään. :D

      Poista
  7. Hauska idea ja tämä olisi ollut varmasti kiva lahja myös jouluna. Pitää pistää mieleen. Onko nuo sukat isoissakin kokoluokassa, jos haluaisi miehelle kokoa 45?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mennä tiukille 45 jalkaan. Mittasin, että sukan pituus on 32.5cm:ä, josta sitä silikonista osaa sisällä on n. 25cm:ä. Siitä voi varmaan mittailla riittääkö. :D

      Poista
  8. Vastaukset
    1. No älä, arvaa onko pakko käydä ostamassa uusi paketti, kun käyttökerrat on täynnä? :D Mä suorastaan ihmettelen, että nää sukat ei ole pompannut minkään lehden sivuilla vastaan. :o

      Poista
  9. Ite oon käyttäny ihan perus kosteuttasitovia sukkia rasvauksen jälkeen mut nämähän.. On aika houkuttavat! :o

    VastaaPoista
  10. Vaikka olenkin vakinainen jalkojen rasvaaja nää kuulostaa silti ihanilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on, oon ihan innoissani näistä. Mun talvijalat on pelastettu. <3

      Poista
  11. Jestas, nämä on PAKKO jossain vaiheessa hankkia! Itselle sekä miehelle, joka aina välillä kärsii korppujaloista. Itse olen tosi laiska jalkarasvaaja, valitettavasti. Mutku sitten täytyy vielä käydä pesemässä kädet ja lattiaan tulee tahmaiset jäljet eikä heti voi laittaa villasukkia jalkaan ja mitä näitä syitä nyt onkaan. Tarvitsisin juurikin tällaisen formaatin :D

    VastaaPoista
  12. Näissä ei siis ole mitään hajustetta, lisättyä siis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On lisätty, mutta tuoksu on tosi mieto. Tosin jos on tosi herkkä, niin varmasti tuokin tuoksu ottaa nenään.

      Poista
  13. Olen megalaiska rasvailemaan jalkoja ja ne onneksi on aikas kivassa kunnossa siitä huomatta. Silti sitä aina miettii, että kannattaisko kuitenkin edes joskus vähän jotain niihin laappia, ettei sitten joku kaunis päivä ole iso järkytys edessä. :-P Nämä sukat kuulostais niin just mun jutulta! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oon kade. Olispa mullakin tollaiset jalat, mutta ei. Kovettumia tulee helposti ja kantapäät halkeilee.

      Poista
  14. Aivan huiput sukat. Tollaiset haluan!

    VastaaPoista
  15. Oooh! En ollut koskaan kuullutkaan, mutta siis tollaset TÄYTYY saada! Mun jalat niiin huutaa noita! :)

    VastaaPoista
  16. Kaikkea sitä keksitään! Kuulostavat niin tehokkailta, että noitahan pitäisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, olen nähnyt sellaisia kertakäyttöisiä, mutta tällaiset monta kertaa käyttöä kestävät oli ihan uus juttu. En edes tajua, miten olen aikaisemmin sivuuttanut nämä. Just kuin tehty laiskalle rasvaajalle. :)

      Poista
  17. Minä niin tarvitsen tuollaiset! Maailman laiskin rasvaaja ja jalat leikkauksen jälkeen vielä normaaliakin korpummat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kyllä hemmottelisivat sitä sun leikattua jalkaakin. <3 Mä en oikein tiedä mikä siinä jalkojen rasvauksessa on vaikeaa, mutta se vain on...

      Poista
  18. Kiinnostais kovasti nuo sukat, mutta pitää odottaa sellaista kuukautta, että kehtaa maksaa "sukista" noin paljon :D Vaikka varmasti sitten rahaa löytyy, kun ekat sandaalikelit yllättää... Siinä vaiheessa muistaa sitten kantapäätkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Nythän vielä voi piilottaa ne jalat sukkiin, mutta jos tulee helteinen kesä niin sitten on vaikeampaa.

      Poista
  19. Siis wau! Tässä on seuraava ostos, jonka aion hankkia äidilleni yllätyksenä. :)

    VastaaPoista
  20. Toinen laiska rasvaaja täällä, joten sukat menevät ehdottomasti hankintalistalle. Jospa kerrankin ei iskisi paniikki kesän tullessa... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just mietin, että nää on vielä paremmat ehkä kesällä kuin talvella. Kun tulee olo, että on nopeasti jalat kuntoon, niin näillä onnistuu.

      Poista
  21. Nää kuulostaa tosi tosi tosi hämmentäviltä. :D

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives