Kissa joka lopetti lukulukon


Muistatte varmaan, kun kirjoittelin teille marraskuussa lukulukostani. Lukon aukaisemiseen tarvittiin tällä kertaa yksi kissa: Katukatti Bob. Olin toivonut kirjaa jo kauan itselleni ja mieheni yllätti minut, ostamalla sen minulle joululahjaksi. Muutamia päiviä joulun jälkeen tartuin kirjaan ja hupsista, olin lukenut sen kolmessa päivässä. Tosin tämän jälkeen en ole aloittanut toista kirjaa, vaikka se on ollut suunnitelmissa.

James Bowenin kirja Katukatti Bob (WSOY 2014, suom. Kimmo Paukku) kertoo tositarinan oranssinpunaisesta melkoisen persoonallisesta kollista nimeltä Bob, joka omalla ystävyydellään opettaa entistä huumeidenkäyttäjää Jamesia ottamaan vastuuta elämästään. Bobin uskomattomalla avustuksella James kipuaa vähitellen kohti parempaa elämää. 


Kirja oli erittäin helppolukuinen ja kerronta oli minusta paikoin jopa hieman lapsekasta, minkä huomasin ajoittain häiritsevän itseäni. Bob sen sijaan oli persoonana niin hurmaava, että kirjaa ei voinut jättää kesken vaan minun oli aina käännettävä uusi sivu, nähdäkseni mitä Bob seuraavaksi keksii. Kirja on koskettava tarina ihmisen ja kissan välisestä ystävyydestä. Hyvä muistutus meille kaikille siitä, miten parantava vaikutus lemmikillä voi olla. Lukemisen aikana en voinut välttyä parilta kyyneleeltäkään.

"Menin istumaan penkille bussin perään ja olin panemassa kitarakoteloa säilytystilaan lähelle bussin rahastajaa, kun näin selkeästi takana oranssinpunaisen turkin vilahduksen. Ennen kuin ehdin tajutakaan, Bob oli loikannut bussin kyytiin ja käynyt istumaan viereiselle penkille. Olin ällikällä lyöty. Tajusin – vihdoin ja viimein – että en pääsisi Bobista ikinä eroon."

Bob onkin tällä hetkellä varmasti yksi maailman tunnetuimmista kissoista. Bobin omilla Twitter-sivuilla @StreetCatBob on yli 66 000 seuraajaa. Jatko-osa on ilmestynyt jo englanniksi. Bob on suosittu myös Suomessa, sillä kissan suomenkielisillä Facebook-sivuilla on yli 2000 seuraajaa.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka pitävät tositarinoista, heille, jotka ajattelevat kissoja olentoina, jotka eivät ajattele kuin itseään ja tietenkin meille kissaihmisille, joiden mielestä kissat ovat vastustamattomia.

Oletteko tutustuneet Bobiin?



  1. Etsin tuota kirjaa viime viikolla kirjastosta, mutta en löytäny :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;( Pyydä seuraavalla kerralla tilaamaan, jos niillä ei vielä ollut.

      Poista
  2. Bobista olen jotain kuullut aiemminkin - ja tänä aamuna törmäsin taas erään ystäväni FB-seinällä tähän:
    http://vivas.fi/yksinainen-kulkukissa-muutti-kodittoman-katusoittajan-elaman/
    - ja heti perään sinä kirjoitat Bobista. Tuo kirja on ihan pakko saada <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma! Nyt sun on sitten ihan pakko lukea tämä. :)

      Poista
  3. Tätä kirjaa en (vielä) ole lukenut mutta suosittelen kirjojen, kissojen ja kissakirjojen ystäville Vicki Myronin Kirjastokissaa. Muistakaa nessut! Koska tykkään myös koirista ja nessut on jo esillä, voi perään lukea Gavril Trojepolskin Bim Mustakorvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa löytyy Kirjastokissa hyllystä ja olen jopa lukenut sen. Ihana opus! <3 Bim Mustakorva taas on itselleni tuntematon. (laitan korvan taa)

      Poista
  4. Suloinen Bob <3

    Tämä kirja mun täytyy lukea. Niin kuin jo hyvin tiedät, rakastan kissoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tietysti ja sunhan kisut on väritykseltään ihan kuin Bob. <3

      Poista
  5. Bobin tarina on mahtava - kissa valitsee ihmisensä, ei ihminen kissaa. Samaa mieltä kerronnasta, se oli jollain tavalla kömpelöä, välillä paikallaan junnaavaa, mutta tämän kirjan kohdalla annoin kaiken anteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annan tuon kerronnan anteeksi, koska kyseessä ei kuitenkaan ole oikea kirjailija vaan James itse. Toisaalta kustannustoimittaja olisi voinut muuttaa kirjaa hyvinkin mieleisekseen, mutta kuitenkin ehkä hyvä, ettei ole tehnyt niin, koska kyseessä on kuitenkin Jamesin ja Bobin tarina.

      Poista
  6. Mietinkin että oletko saanut luettua ja onko lukko auennut :) en ole tätä kirjaa lukenut mutta hyvää olen kuullut. Ehkäpä jos sattuu eteen :) nyt aloitin Scarpetan Punaisen usvan. Siihen pitää keskittyä että pääsee juoneen kiinni mutta hyvältä vaikuttaa .)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kanssa aikeissa lukea seuraavana Scarpetta, mutta sitten joululahjaksi saatu Pohjois-Koreaa käsittelevä kirja voitti. Pitäisi melkein lukea niitä vanhoja Scarpettoja, noissa uusissa ei mielestäni ole samanlaista imua. Joku Jälkiä jättämättä on sellainen, että sitä ei pysty laskemaan kädestä. :)

      Poista
    2. Oon Jonna samaa mieltä noista Scarpettan kirjoista. Uudet ei todellakaan oo samanlaisia ne hyvät vanhat. Jälkiä jättämättä on <3

      Poista
    3. Ei todellakaan ole, en ole kokenut niissä enää vuosiin sellaista ahmimiselämystä kuin noissa vanhoissa, vaikka uudetkin on suurelta osin ihan hyviä.

      Poista
  7. Entisenä kissojen omistajana en ole muuten lukenut yhtään kissakirjaa. Täälläkin jonkinmoinen lukkopäällä.Mulla ollut Scarpetan kirja kesken jo kohta puol vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tunnen tuon tunteen, kun kirja jää pitkäksi aikaa lukematta...

      Poista
  8. Oi, onpa ihana kirja varmasti :) Tykkään kaikista eläimistä ja tällaiset tarinat on niin koskettavia. Ja ilmeisesti Bob on yhä elossa, joten ei tarvitsisi pelätä sen kuolevan lopussa? Damn you, Musta ori ja muut vastaavat eläinstoorit :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bob on elossa ja voi hyvin! Kannattaa etsiä youtubesta Bob the cat -videoita, niistä näkyy aika hyvin miten erikoislaatuinen tapaus on kyseessä. <3

      Poista
  9. Lukulukko on hyvin asiaa kuvaava sana. Joskus sellainen vain iskee ja joskus taas ahmii kirjan ihan noin vain.

    Terkkuja 💐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tää lukulukko on ihan uusi kokemus, aikaisemmin ei ollut ongelmia. Välillä tosi tuskastuttavaa, koska nautin lukemisesta niin paljon.

      Terkut takas!

      Poista
  10. Minulla on jo tuo kirja, mutta en ole vielä lukenut sitä. Suosittelen Hoitokodin kissa, Oscar-kirjaa :) Lukeminen on ihanaa, siinä matkaa uuteen maailmaan ja lukeminen tuo aina uusia ajatuksia.

    VastaaPoista
  11. Ihana Bob, itsekin luin kirjan parissa päivässä :)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives