Behind Keyword: Love


Minulla on paljon lukijoita, jotka ovat seuranneet blogiani ihan alusta asti vuodesta 2011, sitten on paljon niitä, jotka hyppäsivät mukaan vuonna 2013, kun siirryin bloggaamaan Lilystä Bloggeriin. Viimeiseksi moni varmasti löysi tiensä blogiini Indiedays Inspirationin kautta. Luulen, että jälleen uudelle blogialustalle siirryttyä joukkoon alkaa eksymään uusia lukijoita, joten on ihan selvää, että haluan kertoa myös teille uusille jotain itsestäni. Kaikki eivät varmaankaan jaksa lukea kaikkia vanhoja postauksiani läpi. Ehkä tässä saattaa samalla tulla jotain uutta tietoa myös vanhoille lukijoilleni.
Keyword: Love nimen blogilleni löysin kirjahyllystäni. Aloin 2013 vuoden alussa miettimään blogilleni uutta nimeä, sillä vanha ei miellyttänyt. Silmiini osui kirjahyllystä David Grossmanin kirja Hakusana rakkaus (See under:Love), minusta nimi ei ollut Suomeksi tarpeeksi vetävä, joten muokkasin sen englannin kieliseen muotoon ja se on tuntunut omalta alusta asti.
Kuka vaikuttaa Keyword: Loven takana? Olen Jonna ja tällä hetkellä ikää löytyy mittarista 37 vuotta, mutta pian vuosi enemmän. Ventovieraalle tunnistettavin ominaisuuteni ovat varmasti pitkät vaaleat hiukseni, jotka ovat 99% ajasta sidottuna niskaan poninhännälle. Tämä on sinällään hassua, koska minulta löytyy parturi-kampaajan ammattitutkinto takataskusta, vaikka sen alan töitä en ole koskaan tehnyt. Olen aina tykännyt tehdä asioita käsilläni ja siksi aikoinaan opiskelin itseni myös talonrakentajaksi. Vasara pysyy edelleenkin kädessä, huomaahan sen noista hauiksista. Heh. Silti minusta ei tullut talonrakentajaakaan vaan eksyin monien sattumien kautta vuosituhannen vaihteessa myymäläpäälliköksi, josta otin lopullisen eron vuonna 2008 masennukseni vuoksi. Muutama vuosi elämästäni kului lähinnä nukkumiseen, kunnes 2011 kehittelin blogin pitämisestä itselleni uuden harrastuksen. Olen vieläkin hieman ihmeissäni siitä, miten tämä vei minut mukanaan ja on tuonut minut tähän asti. Ehkä tämän blogin pitämisen vetovoima on se, että tämä on ainoita asioita, jota todella nautin tehdä. Tämä ei stressaa, ei kuormita, eikä ahdista. Täällä blogissani olen ollut avoimesti alusta asti se, kuka minä todella olen. Kotoa minulta löytyy ainakin minun mielestäni maailman ihanin aviomies ja 5-vuotis hääpäivä häämöttää jo kulman takana.
Blogini ei todellakaan ole ihan perinteinen kosmetiikkablogi, sillä täältä löytyy vähän kaikkea, vaikka kosmetiikka onkin se pääasia. Senpä takia olin todella otettu siitä, että minua Purkkimafiaan mukaan pyydettäessä ei oltu tuijoteltu sitä tosiasiaa, että blogini tuottaa muutakin sisältöä kuin kosmetiikkaa vaan olen saanut olla luvan sellainen kuin olen. Toki ilman sitä, en olisi lähtenyt tähän edes mukaan. Kun aloitin blogin pitämisen, tiesin heti, että haluan kirjoittaa aiheista, joita kohtaan tunnen intohimoa ja jotka koen omikseni. Yhteen aiheeseen keskittyminen ei olisi tullut kuuloonkaan.


Tällä hetkellä käyn terapiassa toista vuottani ja aina oivalluksen iskiessä, saatan kirjoittaa tänne itseäni askarruttavasta asiasta. En voi sanoin kuvata, kuinka kiitollinen olen teille, jotka ovat kommentoineet noihin postauksiini. Monet kommentit ovat olleet niin hyviä, että ne ovat saaneet minut ajattelemaan ja kokemaan uusia ahaa-elämyksiä. Tykkäänkin jakaa blogissani asioita omasta elämästäni.
Ruoka on asia, joka on aina ollut tärkeä osa elämääni. Olen kaikkea muuta kuin terveyshifistelijä, reseptini pursuvat voita ja kermaa, toki joukossa on välillä kevyempiäkin juttuja. Ruoanlaitto on minulle rentoutumiskeino, toiset hakevat sitä salilta, minä kauhan varresta. Reseptien kanssa blogissa on selkeästi kausia. Toisinaan niitä tulee enemmän toisinaan vähemmän, mutta ne kulkevat koko ajan vahvasti mukana. Ruoanlaiton lisäksi rakastan kirjoja ja leffoja, joten nekin saattavat mukana silloin tällöin vilahdella.


Purkkimafia on kuitenkin kauneus -ja kosmetiikkabloggaajien blogiportaali ja muiden tavoin, se on myös minulle läheinen asia. Minun kosmetiikka-innostukseni alkoi jo 80-luvulla, ei sellaista kuvaa, ettei pikku-Jonnalla olisi vaaleanpunaista kynsilakkaa. Teini-iässä 90-luvun alussa löysin tuoksut ja ne ovatkin olleet koko blogini ajan se "mun juttu". Se on varmasti myös asia, mihin monet muut kosmetiikkabloggaajat minut yhdistävät. Olen se crazy lady, joka ei saa niistä vaan tarpeekseen. Tuoksukaapistani on kulkenut vuosien saatossa läpi varmasti reilusti yli 150 erilaista tuoksua. Toiset ovat jääneet paremmin mieleen kuin toiset. Toisia rakastan tänä päivänä palavammin kuin koskaan, toiset taas tuovat vain mieleen muistoja, jotka haluan unohtaa. Tuoksusta kirjottamiseen tarvitsen aina omanlaiseni inspiraation, en voisi kirjoittaa tuoksusta, josta en itse pidä ollenkaan.
Joskus 90-luvun puolessa välissä innostuin ja hurahdin ihonhoitoon. Toki olin siitä ollut aikaisemminkin kiinnostunut, mutta silloin alkoi jatkuva purkkivirta käsieni kautta. Ihonhoitotuotteet ovat blogissani erittäin tärkeässä roolissa, koska rakastan testata niitä, vaikka se on aikaa vievää puuhaa ja aina välillä joutuu jännittämään, mitä iho tuumaa uudesta tuotteesta. Onneksi minulla on suosikki vakiotuotteet, joilla saan tarvittaessa tasapainotettua ihoni. En koskaan sano mistään ihonhoitotuotteesta mielipidettäni parin käyttökerran perusteella vaan jokaisella tänne blogiin asti päässeellä tuotteella on takanaan 2-4 viikon päivittäinen testijakso. Monet tuotteet eivät ikinä läpäise testijaksoa ja eivätkä siten näe päivänvaloa täällä.
Meikeissä rakastan kauniita pakkauksia ja sitä, että ne myös toimivat. Omistan ihastuttavia luomiväripaletteja, joita on ilo pelkästään katsella, mutta silmämeikkien suhteen olen laiska. Luomiväri on ensimmäinen asia, minkä jätän nopeasti pois, kun meikin tekoon ei ole aikaa. Siksipä käytän aikaani ihastelemalla muiden bloggareiden upeita meikkejä. Toki täälläkin meikkijuttuja säännöllisesti nähdään, varsinkin huulipunat ja pohjustustuotteet ovat lähellä sydäntäni. Kyllä minäkin välillä räväytän, vaikka sinisillä rajauksilla tai kulta-vihreällä ilta-lookilla. Minusta kaunis meikki kuitenkin alkaa aina kauniista pohjasta ja meikkipohjista onkin tässä kevään aikana tulossa suuri vertailu puhdistusvoiteiden tapaan, sillä olen haastanut ystäväni J:n sokkotestiin niiden osalta. Lisäksi minulla on suunnitteilla Lähikuvassa-juttusarja, jossa haastattelen kauneuden ja kosmetiikan parissa työskenteleviä ihmisiä. Ensimmäinen juttu tulee ilmestymään huhtikuussa. Viimeisenä ajattelin mainita Klassikot-juttusarjan, jossa esittelen itse valitsemiani kosmetiikan klassikko-tuotteita n. kuukauden välein.
Joten tervetuloa mukaan kaikki uudet lukijat ja toivottavasti te vanhat ihanat pysytte jatkossakin linjoilla, sillä ilman teitä ei olisi Keyword: Lovea.
Ps. Kuvista kävi varmaan selväksi, että rakastan nukkumista ja lempipaikkani kotonani on futon...
Voit seurata minua:
  1. Mysterious M
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 12:41 (3 kuukautta ago)
    Kiitos Jonna tästä, sillä vaikka onkin jutusteltu näin blogin kautta, niin en tiennyt tuota kaikkea sinusta. Hyvä aloitus kaikille lukijoille! Seuraan sinua innokkaasti nyt täällä:)

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 13:54 (3 kuukautta ago)
    Et varmaankaan, mähän olen tunnetusti yllätyksiä täynnä. ;) Kiva, jos tästä löytyi sinullekin uutta asiaa. Ajattelin, ettei mene vanhoille lukijoille postaus liian tylsäksi toistoksi.

    Vastaa

    Pirkko
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 12:45 (3 kuukautta ago)
    Ihana esittelypostaus. <3 Olen lukenut kans blogiasi kauan, en edes muista koska ensimmäisen kerran eksyin juttujasi lukemaan! :)

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 13:55 (3 kuukautta ago)
    Kiitos! <3

    Mulla ei ollut mitään hajua, että olit lukijani ennen kuin kommentoit minulle ensimmäisen kerran. :)

    Vastaa

    Fanni
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 13:16 (3 kuukautta ago)
    Olet yksi suosikkibloggaajistani, koska et pelkää rankkojakaan aiheita, vaan kirjoitat niistä elämänmakuisesti ja kauniisti. Moniin ajatuksiisi samaistun ja löydän niistä jopa lohtua. Ja samalla kirjoitat kosmetiikasta ja kauneudesta ihanan kevyin vedoin. (Tuoksut! <3)

    Vaikken sinua henkilökohtaisesti tunnekaan, uskallan sanoa, että olet kaunis – sisäisesti ja ulkoisesti!

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 25. helmikuu 2015 at 13:17 (3 kuukautta ago)
    Kiitos Fanni ihanista sanoistasi! <3

    Vastaa

    Charming Nails
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 13:36 (3 kuukautta ago)
    Olipa kiva kun esittäydyit! Sinä tulit tutuksi ihan siitä kun aloin katsomaan kuka on tämä Jonna joka kommentoi minulle usein :) siitä ollaan sitten tutustuttu :) mutta menneisyyttä en tiennyt joten tuli ihan uutta infoa mullekin!

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 13:56 (3 kuukautta ago)
    Kiitos. Mä luulen, että aika moni on löytänyt mun blogiin mun kommenttien kautta, koska no, mä itse tykkään kommenteista, joten on ihan oikeutettua ja tasavertaista jättää niitä myös lukemiini blogeihin. ;)

    Vastaa

    Linda
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 13:46 (3 kuukautta ago)
    Ihanat kuvat ja kaunis teksti, ihan silleen Keyword: Loven tyyliin. :)

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 13:57 (3 kuukautta ago)
    Kiitos Linda! <3 Mua vähän jänskätti noi kuvat, mutta kiva, jos tykkäsit. :)

    Vastaa

    Ilona
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 13:47 (3 kuukautta ago)
    Voi Jonna, tää oli aivan ihana postaus! <3 Pahastutko jos apinoin ideaa? Tähän oli koottu todella ihanasti kaikki olennainen!

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 13:58 (3 kuukautta ago)
    No saat tietenkin ihana, älä hölmöjä kysele! <3 (jään odottamaan sun postausta)

    Vastaa

    Anna
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 13:57 (3 kuukautta ago)
    Ihana sinä!

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 13:58 (3 kuukautta ago)
    Anna <3

    Vastaa

    Liisa
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 14:13 (3 kuukautta ago)
    Ihana Jonna <3 :)

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 14:33 (3 kuukautta ago)
    Liisa. <3

    Vastaa

    Helena
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 14:46 (3 kuukautta ago)
    Tosi ihana postaus :)

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 18:52 (3 kuukautta ago)
    Kiitos Helena! :)

    Vastaa

    Terhi
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 14:50 (3 kuukautta ago)
    Meidän laivamatkat ja kaikki ne ihanat meikkivinkit joita sulta sain. Sinun myötä innostuin tuoksuista. Kiitos ♡

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 18:52 (3 kuukautta ago)
    Laivamatkat oli ihan legendaarisia! ;) <3

    VastaaPoista
  2. Marika
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 15:07 (3 kuukautta ago)
    Nukkuminen on ihan parasta :D

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 18:53 (3 kuukautta ago)
    No niin on, en edes kyllästänyt siihen silloin, kun suurin osa vuorokaudesta kului nukkumiseen. :D

    Vastaa

    Tiia K
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 15:19 (3 kuukautta ago)
    Olipahan kiva lukea, koska en ole ollut alkumetreiltä läsnä. Ja voi että olet kaunis. <3 Ihanat, lakanat, tyynyt ja kaikki. Upeat hiukset, elegantti mielikuva sinusta vain vahvistui. Että olet kaunis. <3

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 18:54 (3 kuukautta ago)
    Kiitos Tiia! <3

    Mä just meinasin toissailtana laittaa Instagramiin tosi "elegantin" kuvan, söin kylmiä nakkeja ketsupilla, ne on mun lapsuuden herkku. En ehtinyt ottaa kuvaa, koska nakit katosi niin nopeasti parempiin suihin. :D

    Vastaa

    Jonna
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 15:27 (3 kuukautta ago)
    Ihana kaimani <3

    Pitäisköhän itsekin kirjoitella esittelypostaus….? :)

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 18:54 (3 kuukautta ago)
    No tietysti pitää! <3 Sitä odotellessa… ;)

    Vastaa

    Nina
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 16:26 (3 kuukautta ago)
    Hieno postaus! Tajusin juuri, että olen kirjoittanut omaa kauneusblogia jo kolme vuotta, mutta esittely puuttuu. Täytyy ryhdistäytyä :)

    Olet upea :)

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 18:55 (3 kuukautta ago)
    Nyt äkkiä postauksen tekoon, luen sen mielelläni. :) Mihinhän tää aika menee? Itsestäkin tuntuu, että se oli viime vuonna, kun blogin pidon aloitin, mutta siitä on aikaa neljä vuotta. O_O

    Vastaa

    Virpi
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 16:39 (3 kuukautta ago)
    Kivat kuvat, vaihteeksi jotain ihan erilaista ja enemmän sinua! Kiva esittely myös:)
    En muista, milloin löysin tänne, mutta ei siitä ole kuin korkeintaan pari vuotta. Nyt olet pääasiallinen uusien tuotteitten lähteeni ja muutenkin mielenkiintoisten aiheiden kirjoittaja. Sellainen blogi, jossa ei kerrota mistään muusta kuin tavaroista, ei jaksa kauaa kiinnostaa. Kyllä tärkein ja kiinnostavin on se ihminen kaiken takana.

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 18:57 (3 kuukautta ago)
    Kiva Virpi, jos tykkäsit. Mä olen itsekin aika yllättynyt siitä, miten helppo mun on kirjoittaa melkein kaikesta. Tietenkin tiettyjä juttuja on, jotka olen rajannut blogin ulkopuolelle niin kuin jokaisella pitääkin olla. :)

    VastaaPoista
  3. hellin
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 18:03 (3 kuukautta ago)
    Olipa kiva esittelypostaus :). Niin virkistävää, kun olet niin avoin blogissasi.

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 18:58 (3 kuukautta ago)
    Kiitos! <3 Toi avoimuus ei ollut edes suunniteltua vaan se tuli ensimmäisen vuoden aikana ihan itsestään.

    Vastaa

    Ulpu
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 19:05 (3 kuukautta ago)
    Kiva esittelypostaus erilaisine kuvineen. :)

    Mä bongasin sut ja sun blogin toissakesänä, mökillä selaillessani kosmetiikkajuttuja. Alun perin bongasin tykästymisesi Nuxeen (vieläkö käytät Nuxea?) ja siitä se lähti, lueskelin aiemmat postaukset ja kaikki tähän asti. :) Mä tykkään sun avoimuudesta ja elämänmakuisesta kirjoitustavasta. Ja kauniista kuvista tietty. Ja tuoksukuvaukset on aina yhtä hienostuneita. :)

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 19:18 (3 kuukautta ago)
    Kiitos Ulpu, kiva, jos pidit!

    Käytän Nuxea! Mulla on varmaan ikuinen rakkaus kyseiseen brändiin, viime kesänä taisi olla yksi naamio heiltä esittelyssä ja tässä kevään aikana on tulossa erään toisen Nuxen naamion esittely. ;) Nuxen misellivesikin vilahti viime kesänä misellivesitestissä, mutta se ei valitettavasti vakuuttanut mua ollenkaan. ;)

    Vastaa

    Mia / Beauty Highlights
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 22:56 (3 kuukautta ago)
    Ihana postaus ja ihanat kuvat susta! <3 Musta on aina kiva lukea tämäntyyppisiä postauksia susta, koska tunnistan sussa monia samoja piirteitä mitä itsessäni (paitsi että niitä reseptikirjan aivo-reseptejä en kokeilisi, haha!). Mäkin rakastan tuoksuja, kauniita pakkauksia ja jätän luomivärin ensimmäisenä pois, jos haluan suoriutua laittautumisesta nopeasti. Panostan aina ihoon, mutta senhän sä varmaan jo tiesitkin ;) Olen sitä tolkuttanut mun blogissani jo ties kuinka monesti :D

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 23:06 (3 kuukautta ago)
    Kiitos!

    Hah, mä haluaisin tehdä niitä aivoja, ihan kokeilumielessä ja pitäishän sitä kerran maistaa, että osaisi sanoa pitääkö. :D

    Niin ja kyllä kaikki lähtee ihonhoidosta, mulle se on arkipäivän luksusta, ei pakonomaista suorittamista. Ehkä siksi koen tosi vahvasti, mitkä tuotteet on ihania ja mitkä ei. :)

    Vastaa

    Sissi
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 23:36 (3 kuukautta ago)
    Tää oli kiva postaus:) Ilmeisen tarkasti olen lukenut aiemmin kun kauheasti uutta ei tullut mutta silti on mukava kun asiat on koottu tällä tavoin yhteen. Hienoa, että ollaan nyt saman katon alla:)

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 18. helmikuu 2015 at 23:42 (3 kuukautta ago)
    Kiitos! Sä olet sitten kahlannut tarkasti muutkin läpi. ;) No siis erittäin hienoa, että ollaan saman katon alla! <3

    Vastaa

    Kristalli
    torstai 19. helmikuu 2015 at 00:44 (3 kuukautta ago)
    Täältä myös iso peukku tästä postauksesta, pidä ehdottomasti blogi juuri tällaisena, pohdintoja on kiva lukea. Olet rohkea kun uskallat kirjoittaa vaikeistakin henkilökohtaisista aiheista, arvostan sitä. Ja aivan ihania kuvia sinusta, näytät niin herkältä ja kauniilta! Itsekin kamppailen masennuksen kanssa, joten on helppo samaistua moniin kirjoittamiisi asioihin. Kosmetiikkaa ja raapaisuja pintaa syvemmältä, sopivassa suhteessa. Jatka samaan malliin, mukava tutustua :)

    Vastaa

    Jonna H.
    torstai 19. helmikuu 2015 at 09:27 (3 kuukautta ago)
    Kiva Kristalli, jos pidit ja kiva kuulla, että tämä hieman erilainen kosmetiikkablogi tuntuu mukavalta.

    Mukavaa torstaita! :)

    VastaaPoista
  4. Fani
    torstai 19. helmikuu 2015 at 12:33 (3 kuukautta ago)
    Ihana postaus!<3 Mä en oo jotenkaan ikinä kiinnittänyt huomiota, että sun hiukset on noin pitkät. Olen suoraan sanottuna niin kade!<3

    Vastaa

    Jonna H.
    torstai 19. helmikuu 2015 at 12:46 (3 kuukautta ago)
    Kiitos Fani. Et varmaan olekaan, koska ne on mulla aina kiinni kuvissa, joten esim. meikkikuvissa ne ei näy. :D Luonnossa sitten häviävät tuonne niskaan. Olen monta kertaa ollut pätkäisemässä, mutta en raaski, kun ne on kuitenkin hyvässä kunnossa.

    Vastaa

    OutiS
    torstai 19. helmikuu 2015 at 15:37 (3 kuukautta ago)
    Aivan ihana postaus. Tuli paljon uutta asiaa kun en ole alusta asti seurannut.

    Todella kauniit kuvat, tuo teidän sänky on niin kutsuva. Siinä näkee varmasti vain hyviä ja kauniita unia. <3

    Vastaa

    Jonna H.
    torstai 19. helmikuu 2015 at 15:40 (3 kuukautta ago)
    Kiitos Outi, tosi kiva, jos pidit. <3

    Siinä todella saa hyvät unet, ne onkin itselle hirmu tärkeitä, ilman niitä tuntuu, että pää alkaa hajoamaan välittömästi. ;)

    Vastaa

    Nella / Neiti Minttukihara
    torstai 19. helmikuu 2015 at 17:24 (3 kuukautta ago)
    Tosi hyvä esittelypostaus! Informatiivinen ja mielenkiintoinen :) Näitä sun henkilökohtaisempia juttujakin on kiva lukea. Mielestäni olet hienosti yhdistänyt ne blogissasi kosmetiikka-aiheisten postausten kanssa.

    Vastaa

    Jonna H.
    torstai 19. helmikuu 2015 at 18:01 (3 kuukautta ago)
    Kiitos, kiva jos jotain mielenkiintoista löytyi. :) Ymmärrän, että monen mielestä kontrasti minun henkilökohtaisen elämän ja kosmetiikka-innostuksen osalta voi olla aika suuri, mutta kosmetiikka on sellainen asia, josta itse sain pientä iloa jopa silloin, kun olin väsyneimmilläni. Yksi kiva tuoksupullo omalla hyllyllä, saattoi saada pienen hymyn aikaiseksi. Monen mielestä varmasti naurettavaa, mutta… ;)

    Vastaa

    Katja
    torstai 19. helmikuu 2015 at 19:51 (3 kuukautta ago)
    Ihana esitttely, tätä oli kivaa lukea! Ihanan rehellinen ja rohkea olet! Mä en ole vielä ihan päässyt sinuiksi Purkkimafian kanssa, mutta sinun blogiasi ainakin käyn täällä kurkkimassa! Onnea uuteen blogikotiin!

    Vastaa

    Jonna H.
    torstai 19. helmikuu 2015 at 20:23 (3 kuukautta ago)
    Kiva Katja, että olet löytänyt tänne ja onnea vielä sullekin uudesta aluevaltauksesta! Tämä uusi juttu vaatii itseltäkin totuttelua, mutta pianhan näihin tottuu. ;)

    Vastaa

    Martina
    torstai 19. helmikuu 2015 at 20:58 (3 kuukautta ago)
    Aivan ihana postaus <3 Vaikka aika paljon olenkin blogiasi lukenut, niin tässä tuli monta uutta asiaa. Kirjoitat kyllä rohkeasti vaikeistakin aiheita :)

    Vastaa

    Jonna H.
    torstai 19. helmikuu 2015 at 21:11 (3 kuukautta ago)
    Kiitos Martina, tätä postausta oli jotenkin tosi mukava tehdä. Noita kuvia vähän jännitin, kun yleensä en esiinny blogissani noinkin isosta, lähinnä kasvot näkyvissä. :D

    VastaaPoista
  5. Myy
    torstai 19. helmikuu 2015 at 21:37 (3 kuukautta ago)
    Ihana <3

    Vastaa

    Jonna H.
    torstai 19. helmikuu 2015 at 22:07 (3 kuukautta ago)
    <3 <3 <3

    Vastaa

    Miss J
    tiistai 24. helmikuu 2015 at 19:32 (3 kuukautta ago)
    Ihania kuvia <3

    Vastaa

    Jonna H.
    tiistai 24. helmikuu 2015 at 19:50 (3 kuukautta ago)
    Kiitos J! <3

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives