Kaksoispuhdistuksen kova kolmikko


Ihonhoidossa ihon puhdistaminen on erittäin tärkeää. Varsinkin, jos käytät meikkiä, on puhdistukseen hyvä olla tehokkaat tuotteet. Ajattelen ihoani maalipintana: pohjan pitää olla puhdas ja hyvin hiottu ennen kuin siihen kannattaa alkaa laittamaan maalia pintaan. Voiteista ja seerumeista ei ole paljoakaan apua, jos alla on likainen iho. Maalipintakin alkaa hyvin nopeasti halkailemaan, jos pohjatöitä ei ole tehty kunnolla. En silti myöskään suosittele pesemään ihoa liikaa, sillä sekään ei ole hyvästä. Oma puhdistusrutiini on sellainen, että aamulla puhdistan kasvoni pelkällä misellivedellä. Jos olen meikannut, puhdistan ihoni aina iltaisin kaksoispuhdistuksella ja viimeistelen kasvovedellä. Jos taas olen viettänyt päivän ilman meikkiä, iltapuhdistukseksi riittää kaksoispuhdistuksen toisen vaiheen putsarin käyttö ja kasvovesi. En koe meikittöminä päivinä tarpeelliseksi alkaa hankaamaan ihoani päivän päätteeksi kahdella tuotteella. 

Aloin innostumaan kaksoispuhdistuksesta enemmänkin muutama vuosi sitten, kun markkinoille alkoi tulemaan öljymäisiä puhdistustuotteita, jotka ovat ehdottomasti tehokkaimpia meikin sulattajia. Parasta niissä on se, että ne sopivat kaikille ihotyypeille, jopa rasvaiselle ja epäpuhtaalle. Jos et kuitenkaan ole öljyjen ystävä, voi ensimmäisen vaiheen puhdistukseen käyttää hyvin myös voide- maito- ja emulsiomaisia puhdistajia. Toisessa vaiheessa tykkään itse käyttää vaahto-, voide-, tai geeliputsaria.

Kaksoispuhdistus perustuu siihen, että ensimmäisessä vaiheessa poistetaan iholta meikki. Toisessa vaiheessa iholta putsautuu tali, vesipohjaiset epäpuhtaudet ja kuolleet ihosolut. Kaksoispuhdistuksen kanssa minulla on sama kuin muunkin ihonhoidon, minä tykkään vaihdella tuotteita. Minusta on äärimmäisen tylsää käyttää samaa tuotetta pitkän aikaa alusta loppuun, niinpä käytän usein rinnakkain monia eri sarjojen tuotteita. Samalla tavalla kuin tuoksuissa ihonhoito on minulle täynnä elämyksiä, senpä vuoksi vaihtelen tuotteita fiiliksieni mukaan ja sekoittelen niitä keskenään, miten hyväksi koen. Ainoastaan silloin, kun testaan blogiani varten ihonhoitosarjaa, käytän saman brändin tuotteita, ihan siksi, että saan oikeasti tuntuman siihen, mitä ne testaamani tuotteet tekevät iholleni. Tuolloin muut tuotteet olisivat häiriötekijöitä ja pistän ne aina siksi aikaa tauolle. 

Viimeisen vuoden aikana minulle on muodostunut kaksoispuhdistukseen selvästi kolme suosikkia, joihin huomaan tarttuvani yhä uudestaan. Esittelen nämä pareina, mutta yhtä hyvin näitä kaikkia voisi sekoittaa myös keskenään. Ei ole mikään kiveen hakattu sääntö, että puhdistuotteet pitäisi olla samaa sarjaa, ei todellakaan. Teet niin kuin itsestäsi tuntuu hyvältä.


BAKEL PURE ACT OIL & HYDRA GEL 

 Sen verran olen näitä purkkeja rakastanut, etten kuvausta varten löytänyt Hydra Gelin korkkia enää mistään, mutta eipä tuo tahtia haittaa. 

Pure Act Oil puhdistaa iholta hellävaraisesti epäpuhtaudet ja vahvan meikin, kunnioittaen samalla ihon omaa pH-arvoa. Sisältää mm. A- ja E-vitamiineja. Miedon tuoksuinen öljy on miellyttävä levittää kasvoille. Tämä ei kuitenkaan emulgoidu pois kasvoilta samalla tavalla kuin monet puhdistusöljyt tänä päivänä vaan kun tuote on hierottu kasvoille, se pyyhitään pois kostutettujen kasvosienten tai puhdistusliinan avulla. Ihon pinta jää puhdistuksen jälkeen hoidetun oloiseksi, eikä sitä kiristele. 

Bakelilla on kaksi geelimäistä puhdistajaa. Equi Gel on tarkoitettu normaalille ja sekaiholle, mutta oma valintani on Hydra Gel, joka sopii normaalille ja kuivalle iholle. Geeli on täysin tuoksutonta ja se levittyy liukkaasti kasvoille, jännintä tässä on se, että tuote ei vaahtoa. Olen kuitenkin kuullut vähän huhua, että uudistettu versio olisi tulossa ja siinä vaahtoa muodostuisi. Puhdistusgeeli on mielettömän hellävarainen, sisältää mm. hamamelista ja centaureaa, jotka kosteuttavat ihoa. Iho on käytön jälkeen raikas ja pehmeä.

Bakelin kaksikkoa suosittelen erityisesti herkkäihoisille ja hajusteherkille. Molemmilla tuotteilla on Allergia- ja Astmaliiton tunnus. Minun valintani nämä ovat silloin, kun iho tuntuu kuivalta ja herkältä, enkä halua laittaa sille mitään ylimääräistä.



GUINOT NEWHITE HUILE ECLAIRCISSANTE & HYDRA TENDRE CLEANSING CREAM

Guinotin Kirkastava puhdistusöljy pesee iholta tehokkaasti voimakkaankin meikin. Ylellisen kukkaiselta ja hieman sitruksiselta tuoksuva puhdistusöljy on miellyttävä levittää kasvoille. Lupauksiensa mukaan puhdistaa meikin todella tehokkaasti. Lähtee iholta pois helposti pienen vesimäärän kanssa emulgoiden, jolloin öljy muuttuu maitomaiseksi. Puhdistusöljy sisältää mm. stabilosoitua C-vitamiinia ja se tekee ihosta puhtaan ja raikkaan. Iho on pesun jälkeen kirkkaan kuulas. 

Hydra Tendre Cleansing Cream on hellävarainen vaahtoava puhdistusvoide. Sopii kaikille ihotyypeille. Tuotteella luvataankin olevan saippuan edut ilman kuivattavaa vaikutusta. Kukkaiselta tuoksuva kauniin helmiäisen vaaleanpunainen voide vaahdotetaan kostutetuille kasvoille ja huuhdellaan pois haalealla vedellä. Iho on pesun jälkeen todella puhdas, ei narskuva, mutta melkein. Siitä huolimatta edes omaa pintakuivaa ihoani ei kiristä. 

Tätä kaksikkoa suosittelen aikuiselle naiselle (miksei muillekin), jotka osaavat arvostaa tuoksuja ja tuotteiden ylellistä tuntua iholla. Pigmenttiläiskistä kärsivät saattavat saada Kirkastavasta puhdistusöljystä apua ongelmiinsa. Minä valitsen kaksikon aina silloin, kun iho näyttää väsyneeltä ja harmaalta. Öljyputsarin kirkastava vaikutus on iholla todella huomattava.



SENSAI CLEANSING OIL & CREAMY SOAP

Sensai oli varmasti ensimmäisiä sarjoja, jotka tajusivat ihonhoidossa kaksoispuhdistuksen merkityksen. Brändiltä löytyykin peräti viisi ensimmäisen vaiheen puhdistustuotetta ja neljä toiseen vaiheeseen tarkoitettua. Tästä joukosta varmasti löytyy jokaiselle ihotyypille sopivat tuotteet. Minulla on kuvassa vielä vanhat pakkaukset, joten älkää hämääntykö. Loppukesällä Sensai uudisti hieman tuotteitaan ja samalla myös pakkaukset muuttuivat.

Cleansing Oilissa on erittäin miellyttävä mieto tuoksu, se poistaa meikin tehokkaasti ja jättää ihon raikkaaksi. Öljy huuhtoutuu iholta pois helposti vedellä. Pesun jälkeen ihon on pehmeä ja raikas. Itse henkilökohtaisesti pidän enemmän Bakelin ja Guinotin öljyjen korkeista, jotka kieräytetään auki ja niistä saa tähdättyä kädelle juuri sopivasti tuotetta. Sensain tyylisten pumppujen kanssa minulla tahtoo olla se ongelma, että ne tuntuvat aina roiskaisevan tuotetta liikaa ja niiden kanssa saa olla tarkkana, että sitä öljyä ei ole joka paikassa. Ehkä vika on vaan käyttäjässä?

Creamy Soap on erittäin täyteläisesti vaahtoava voidemainen puhdistustuote, joka jättää ihon pehmeäksi ja erittäin puhtaaksi. Soveltuu normaalille, kuivalle ja sekaiholle. Voidetta käytetään niin, että ensin kostutetaan kasvot. Tämän jälkeen puristat paksua voidetta pienen nokareen kämmenelle ja lisäät ripauksen vettä, jonka jälkeen hankaat käsiä voimakkaasti hetken aikaa yhteen, kunnes voide on muuttunut unelman pehmeäksi runsaaksi vaahdoksi, jonka jälkeen levität sen kasvojen iholle. Lopuksi huolellinen huuhtelu. Creamy Soapin vaahto on ihan uskomaton, se on niin paksua ja pehmoista, että sitä on vaikea kuvailla. Tunne, kun laitat vaahdon kasvoille on todellinen arkipäivän elämys. 

Suosittelen Sensain kaksikkoa laatua arvostaville, jotka haluavat pehmeän ja puhtaan ihon, sekä heille, jotka haluavat ihon puhdistuksen olevan pieni elämys. Minä valitsen tämän kaksikon aina silloin, kun olen laittanut paljon meikkiä tai iho kaipaa muuten kunnon puhdistusta. Creamy Soap on yleensä valintani aina silloin, kun en tarvitse ykkösvaiheen putsaria. Creamy Soapilla kasvojen pesu yksinäänkin on arjen juhlaa.

Kuuluuko kaksoispuhdistus rutiineihinne? Suosikkeja?

Jälleenmyyjät:


Guinotin tuotteet lehdistönäytteitä, muut omiani.




  1. Nyt alkoi kiinnostaa tuo Sensain kaksikko, varsinkin Creamy Soap. Nuo muut olikin ihan tuntemattomia merkkejä, missä niitä myydään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin linkit jälleenmyyjiin tekstin loppuun. Guinotia myyvät Guinot-kauneushoitolat, Bakelia myydään verkossa muutamassa kaupassa, apteekeissa ja kauneushoitoloissa, Sensai sitten onkin helposti tavoitettavasti Sokoksen ja Stockmannin verkkokauppojen kautta, sekä myymälöistä.

      Poista
  2. Mulla on tapana käyttää ensin vaahto- tai geeliputsaria, jonka jälkeen viimeistelen ihon miselli- ja kasvovedellä. En tiedä voiko tätä sanoa kaksoispuhdistukseksi, mutta kahdesti kuitenkin putsaa ihon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miselliveden kera voi kaksoispuhdistukseksi kutsua. ;) Kasvoden kanssa se on itselleni vain normi puhdistus. Kasvoveden tarkoitus ei kuitenkaan ole putsata ihoa vaan sillä on muu käyttötarkoitus. Viimeistellä puhdistus, kosteuttaa ja tasapainottaa ihoa, jonka jälkeen hoitotuotteet imeytyy paremmin ihoon. Toisin kuin misellivesi on taas juurikin myös puhdistustuote. Monethan harrastaa nykyään ns. "kolmoispuhdistusta" eli ensin misellivettä, sitten perään öljy tms. ja lopuksi muu putsari.

      Poista
  3. Itse käytin aikoinaan Silk Naturals puhdistusöljyä josta pidin kovasti. Sen jälkeen on tullut kokeiltua monia muitakin puhdistustuotteita, mutta seuraavaksi voisin taas siirtyä takaisin puhdistusöljyyn, siitä jäi niin hyvät muistot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öljyt on kyllä niin parhaita, niillä meikki liukenee pois. <3

      Poista
  4. Kaksoisputsi <3 Mulla ei ole ollut Sensain öljypumpun kanssa mitään ongelmia, mutta esim. jo edesmenneen Lumenen öljypumpun kanssa sain aikaan sotkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mullakaan ole ollut Sensain kanssa ongelmaa, mutta käytännössä tykkään enemmän tuosta toisenlaisesta systeemistä. :p Parin muun halvemman tuotteen pumppu on sitten ruiskinut. Sensain pumpusta tulee tasaisesti, mutta niihin halpiksiin pääsee jotenkin ilmaa ja sitten se pullo pruuttaa öljyä mihin sattuu.

      Poista
  5. Voi kun näitä ihania kosmetiikkatuotteita piisaisi! Oma naama puhdistuu Cliniquella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä valinta! :) Itsekin olin vuosia sitten hieman Clinique-tyttöjä, mutta sitten vuosien saatossa löytyi paljon, paljon muita.

      Poista
  6. Noudatan ihan samaa logiikkaa putsauksessa: tuplapuhdistus on ihan must meikattuina päivinä, meikkaamattomana riittää yksi kierros. Puhtaalle iholle on ihan eri asia levittää seerumeita ja muita erityishoitoja, olen huomannut saman. Ja mitä enemmän tulee ikää, sen tärkeämmäksi ihonhoito näyttää tulevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin mitä enemmän ikää tulee niin sitä tärkeämpää ihonhoito on. Olen myös sitä mieltä, että vaikka itse olen hoitanut ihoa säännöllisesti nuoresta asti niin koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. :)

      Poista
  7. Täällä käytössä myös kaksoispuhdistus ehdottomasti!
    Näistä sinun esittelimistä eniten kiinnoistaisi Bakel ja toisena Sensai. Täytyykin niitä katsoa seuraavan kerran, kun tulee tarvetta ostaa uudet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on vähänkin herkkä iho niin suosittelen tuota Bakelia lämpimästi, sarjasta on monet herkkikset saaneet itselleen apua. :)

      Poista
  8. Sensai on vain ensimmäinen firma, joka keksi Länsimaissa brändätä kaksoispuhdistuksen. Aasiassa on ihan standardi, en ole siellä lähes ikinä nähnyt mitään steppi tuotteita erikseen merkittynä. Odotan sitä päivää että täällä nähdään enemmän iholle jätettäviä lotioneita/kasvovesiä tai kauneusvesiksikö niitä suomeksi sanotaan. :) Öljy tai cleansing balm aina ensin, sitten vaahto tjsp. Haluaisin Sensain tuotteita kovasti kokeilla, mutta ne on niin kiristys hintaisia omaan makuun, että menen vaihtelevalla öljyllä ja sitten perus drug store vaahtoputsarilla ja Clarisonicilla. Aamuisin vaihtelevasti putsaan vain kerran. Tuo cleansing cream kuulostaa jo sanana aika ihanalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, joo länsimaalaisille pitää erikseen laittaa Step 1 ja 2 merkinnät. ;) Tykkään itse myös tosi paljon Sensain ideologiasta, että lotion on myös ihoa hoitava tuote, joka jätetään kasvoille. Jos yksi puhdistustuote pitäisi ostaa, niin se olisi tuo Sensain Creamy Soap. Se vaahto on jotain uskomatonta ja tiedän, että ole Creamy Soap -fanitukseni kanssa yksin...

      Clarisonic on houkuttanut myös itseäni, mutta en osaa yhtään ajatella, mitä mun herkkä iho siitä pitää, niin en ole uskaltanut hankkia. Pitäisi saada ensin koeajaa sitä pari viikkoa.

      Poista
    2. Itselläni on omasta mielestäni herkkä iho, samoin paikoin rutikuiva ja seka. En siedä alkuunkaan kovia meikkisiveltimiäkään, joten olen niiden laadussa hyvin tarkka. Aluksi koin että Clarisonic harja on vähän liian voimakas iholleni, ja nytkin fiiliksen mukaan vaihtelen voimakkuus asetusta. Putsaan tällä vain kerran per pvä, aluksi olisi voinut pitää välipäiviäkin. Meni ehkä viikko tai kaksi aloin kuitenkin tottua siihen, ja rakastan sitä oloa kun iho on puhdas-puhdas. Sen jälkeen kaikki muut mömmöt uppoaa kyllä ihanasti. Olen.. myyty. :P Ostin itselleni kuitenkin sen sensitive-harjaspään, joka tuntui mielestäni huomattavasti pehmoisemmalta. Käy Stockalla hiplaamassa miltä tuntuu jos kiinnostaa! :) Vakuutit mut että taidan tutustua tuohon Creamy Soappiin.. :D

      Poista
    3. Olen itseasiassa näplännyt Clarisonicia jo Stockalla. ;) Arvokkaampia voiteita on hyvä, kun voi pyytää ensin testattavaksi, mutta tuota laitetta ei voi. Pikkaisen pelottaa, että jos se onkin sitten täysin hukkaan heitettyä rahaa, jos ei sovi omalle iholle. Se sensitive-pää on kyllä tosi pehmeä. Voisin vaan kuvitella, että just toi Creamy Soap olisi sen kanssa varsin ihana puhdistaja. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives