Uuden edessä



Olen kirjoittanut tätä blogia kohta neljä vuotta, se on yllättävän pitkä aika. Ensimmäiset puolitoista vuotta kirjoittelin enemmän tai vähemmän aktiivisesti, mutta vuoden 2013 alussa kirjoittaminen muuttui säännölliseksi. Ensimmäinen blogikotini oli Lily, josta siirryin alkuvuonna 2013 kirjoittelemaan Bloggeriin. Elokuussa 2013 saavutettiin seuraava virstanpylväs, kun Keyword: Love liittyi Indiedays Inspiration yhteisöön, jonka kautta olen saanut kirjoittamiseen ihan uutta kimmoketta ja lisää lukijoita.

Nyt puolitoista vuotta myöhemmin ollaan jälleen uuden edessä. Eikös elämässä kuitenkin pohjimmiltaan ole pyrkimys mennä eteenpäin? Tulevasta uudesta olen enemmän kuin innoissani, sillä helmikuun puolessa välissä tehdään historiaa. Silloin nimittäin aukeaa Purkkimafia, joka on kauneus- ja kosmetiikkabloggaajien oma portaali, jossa Keyword: Love on mukana yli 20 muun upean suomalaisen blogin kanssa. Purkkimafian takana vaikuttaa Bella-blogeista ja RE:fashionista tuttu osaaja Bastella Media Oy.

Blogi päivittyy siirtoon asti normaalisti tällä tutulla sivulla. Ilmoittelen teille sitten lähempänä yksityiskohdista, kuten uudesta osoitteesta ja blogin seuraamisesta. Keyword: Love jatkaa muuton jälkeenkin sisällöltään täysin samana kuin aiemmin, runsaasti höpinää kosmetiikasta, mutta mukana tuttuja pohdintoja elämän vaikeista asioista ja elämästä muutenkin. Muutenhan blogi ei olisi minun näköiseni, enkä kokisi sitä mielekkääksi kirjoittaa.

Toivon, että te kaikki ihanat tyypit, jotka olette lukeneet blogiani vuosien saatossa, seuraatte minua myös Purkkimafian puolelle. Sillä teitä vartenhan minä tätä blogia kirjoitan. Itselläni on edessä seuraavien parin viikon aikana myös opettelua uuden blogipohjan parissa.

Jos jännitys käy teille sietämättömäksi, voitte käydä tykkäämässä Purkkimafian sivuista Facebookissa ja Instagramissa (sisältöä molempiin sivustoihin alkaa tulemaan vähitellen) tai jättää  halutessanne sähköpostiosoitteenne Purkkimafiauutisia varten tänne.

Mahtavaa sunnuntaita kaikille!
  1. Jes, onnea muru! <3 Sensaisti-blogista luinkin aamulla Purkkimafiasta ja heti tuli mieleen, että toivottavasti oot mukana. Kiva kyllä saada suomalaisia kosmetiikkablogeja yhden katon alle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan, että tätä kautta kosmetiikasta bloggaaminen saisi enemmän sille oikeasti kuuluvaa arvostusta. :)

      Poista
  2. Jee ihan mahtava uutinen. Hienoa että teille tulee aivan oma yhteisö ja sitä kautta löydytte helposti. <3 Ja voi että miten pitkään olet sinäkin blogannut. Pari vuotta ollut matkassa onnellisena mukana ja mukana ollaan ilolla ja ilman muuta tulevaisuudessakin.

    Onnea ihana Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! <3

      Portaalilla tosiaan yritetään palvella lukijoita, joita se kosmetiikka kiinnostaa. Monta blogia yhdellä iskulla. ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos ihana! <3 Ihan karmeeta ollut pitää tätä salaisuutta viikko tolkulla.

      Poista
  4. Hieno uutinen ja onnea mahdottoman paljon. Innolla seuraan sinua sinne:) Tsemppiä<3

    VastaaPoista
  5. Hieno juttu Jonna, onnea! Toki seuraillaan perässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulpu, mukana varmasti sinulle tuttuja muitakin blogeja. ;)

      Poista
  6. Ihan mahtavaa! Onnea hurjasti! Olet todellakin paikkasi ansainnut ihana <3

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Anna-Maria, naapuriin tosiaan muutetaan. ;)

      Poista
  8. Niiiin hienoa että säkin oot mukana! (:

    VastaaPoista
  9. Oi, paljon onnea! <3 Aivan loistava idea tuo kauneus- ja kosmetiikkabloggaajien oma portaali! Monta ihanaa blogia tulee löytymään samasta paikasta :) Mielenkiinnolla jään odottamaan miltä portaali näyttää, kun se avautuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MS! Mä toivon, että tuosta portaalista on apua kaikille kosmebloggaajille ja ehkä meitä aletaan arvostamaan aiempaa enemmän. ;) Nythän aloitetaan reilulla kahdellakymmenellä, mutta eiköhän se siitä jatkossa laajene.

      Poista
  10. Jeeee, onnea Purkkimafialaiselle! <3

    VastaaPoista
  11. Onnea uudelle blogille ja jatkan lukijanasi ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  12. Onnittelut myös uuteen osoitteeseen :).

    VastaaPoista
  13. Onnea ihanainen ja perässä pysytään;)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives