Elämäni blogileskenä


Terkkuja täältä remonttipölyn keskeltä. Vasta kaksi päivää takana ja alan olemaan ihan raunio. En välttämättä halua kertoa siitä, miten vesiputkiemme virkaa toimittaa kaksi valkoista letkua, jotka kiertelevät ympäri asuntoamme ja rymisevät hiljakseltaan laminaattilattiaa vasten, kun hanan avaa. Tai siitä, että sen luonnollisen hädän tullessa, on juostava neljä kerrosta alaspäin taloyhtiön kellariin. Miehelläni voisi olla myös sanottavaa remonttipölystä, joka on vaillinaisen suojauksen ansiosta tunkeutunut myös hänen kirja-aarteisiinsa. Puhumattakaan siitä, miltä se pöly tuntuu tällä hetkellä omassa kurkussa. Joten annankin tällä kertaa pidemmittä puheitta vaihteeksi puheenvuoron rakkaalle miehelleni, joka halusi eräs päivä hieman avautua siitä, millaista on elää bloggaajan miehenä. En todellakaan näytä täällä pölyn keskellä noin edustavalta kuin ylläolevassa kuvassa vaan kuva on otettu viime jouluaattona. Mies taas on vastaavasti yhtä tyylikäs kuin aina. ;)
*****
Jokainen parisuhteessa elävä tunnistaa leski–käsitteen. Silloin joku on vierestä kuollut. Toisinaan leski-sana saa etuliitteen, kuten lomaleski (jolloin toinen on mökkiviikonloppua viettämässä kavereiden kanssa), työmatkaleski (jolloin toinen on työmatkalla) ja mitä niitä nyt onkaan.
Minä olen blogileski. Tämä matka on kestänyt jo vuosia. Konkreettisesti se tarkoittaa sitä, että kun tulen palkkatyöstä illalla, toinen istuu koneella. Tai kaupasta tai vessasta tai työpöydän eli kirjailijan ammattini äärestä, toinen istuu koneella ja naputtaa blogikirjoitusta tai vastausta jonkun toisen kommenttiin tai kirjoitukseen. Toisinaan kun suljen kritikoitavaksi lähetetyn kirjan kannet ja tulen huomanneeksi, että toinenkin laskee samaan aikaan läppärin kannen, mieleen kuplii ajatus sanoa jotakin. Mutta sitten samassa keittiöstä alkaakin kuulua jo kameran sulkimen laulantaa, siellä otetaan kuvia kynsilakoista, hajuvesistä tai mitä niitä nyt onkaan.
Toisinaan päätän vain murtaa rankan keskittymisen aiheuttaman hiljaisuuden muurin ja alan puhua jotakin asiaani. Saan ynähtelyjä vastaukseksi. Aika nopeasti asiain tola käy ilmi ja saatan lasketella ummet ja lammet sellaista satua ettei erkkikään ymmärtäisi. Samat ynähtelyt. Ok, se reagoi, muttei kuuntele.
Turha toivo, että toisin päin tilanne olisi yhtään parempi. Kaksi kirjoittavaa ihmistä yhdessä, vieläpä naimisissa – tällaista se on. En suosittele herkimmille.

Onko teidän toisten bloggaajien puolisoilla samanlaisia kokemuksia?

  1. Lady of The Mess
    keskiviikko 29. huhtikuu 2015 at 10:09 (4 viikkoa ago)
    Tuntui, että tuon olisi voinut oma mieheni kirjoittaa – jos osaisi kirjoittaa – se osaa sitä vastoin puhua;)
    Tutulta kuulostaa – meillä mies istuu siellä keittiön pöydän ääressä työläppärinsä kanssa ja minä joko työhuoneessa tai olohuoneessa omani kanssa. Välillä mies tuo minulle uutta kahvia.
    Tsemppiä remontin keskelle!

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 29. huhtikuu 2015 at 15:33 (4 viikkoa ago)
    Hah, mä olen aina ajatellut niin, että jos toisen kanssa on hyvä olla myös puhumatta, niin silloin on oikea tyyppi kyseessä! Joten hyvin menee teilläkin. ;)

    Vastaa

    N
    keskiviikko 29. huhtikuu 2015 at 11:02 (4 viikkoa ago)
    Elävä kuvaus, ihan näen blogilesken pilke silmäkulmassa puhelevan sinulle kaiken maailman satuja :D Välillä näin on myös meillä. Minä jatkan lukemista huomaamatta, että mieheni puhuu minulle. Enpä taida olla maailman paras vaimoke näinä hetkinä.

    Tsemppiä remontin keskelle!

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 29. huhtikuu 2015 at 15:34 (4 viikkoa ago)
    Itse olen myös lukiessani sellainen, että en kuule enkä nää mitään. Voin kyllä mumista jotain vastaukseksi. :D Usko pois, ihan hyvä oot. ;)

    Vastaa

    Siiri
    keskiviikko 29. huhtikuu 2015 at 14:57 (4 viikkoa ago)
    :) Kivasti kirjoitettu. Vaikka kirjoituksen pinta olikin (hämäävästi) silattu valituksella, rivien välistä on luettavissa se, että viihdytte erinomaisesti yhdessä. Tsemppiä remontin keskelle! Toivottavasti teillä on myös evakkopaikkoja, joihin voitte tarvittaessa paeta pölyä ja ankeutta! Kokemuksesta tiedän että tuo on rankkaa – ja mä en edes ole yrittänyt elää remontin keskellä vaan ainoastaan piipahdellut remonttitantereella, asuen sen aikaa muualla.

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 29. huhtikuu 2015 at 15:37 (4 viikkoa ago)
    Niin me viihdytäänkin, ollaan aina viihdytty! Jos oltaisiin kovasti sellaisia jatkuvasta seuraa hakevia, niin ei tästä tulisi mitään. :D

    Itsekin mietittiin tuota poistumista, mutta sitten sitä jotenkin ajatteli, että 2-3 viikkoa seisoo vaikka päälteen, mutta totuus on sitten kuitenkin aina eri. Vaikka kuinka valmistautuu, niin aina joku juttu yllättää. (ei todellakaan huono vaihtoehto asua muualla!)

    Vastaa

    Marina
    keskiviikko 29. huhtikuu 2015 at 16:22 (4 viikkoa ago)
    Annoin Antin lukea tämän ja vastaus oli: koska mä oon tälläsen kirjottanut :D
    Täällä taitaa asustaa miehesi kohtalotoveri :)

    Tunnistin myös itseni tuosta tekstistä :)

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 29. huhtikuu 2015 at 16:35 (4 viikkoa ago)
    Ihan paras! :D Sori nauran täällä ihan hervottomasti. :D

    VastaaPoista
  2. Tiia K
    keskiviikko 29. huhtikuu 2015 at 16:46 (4 viikkoa ago)
    Voi että miten hauska ja rakkaudella toteutettu kirjoitus. Kyllä täälläkin ollaan välillä golf-leskenä, formula-leskenä ja perhokalastusleskenä. Puhumattakaan kun työ vie toisen ajatukset. :) Mutta jää sitä rakkaudellekin aikaa johonkin väliin.

    Parasta on parisuhteessa kun molemmilla on tilaa toteuttaa itseään. <3 Teillä selvästi näin on ja tuo kuva teistä on ihana <3

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 29. huhtikuu 2015 at 19:37 (4 viikkoa ago)
    Siinä sitä leskiä kerrakseen! ;)

    Olen samaa mieltä, pitää olla tilaa. Onneksi toinen on samanlainen niin ei ole ongelmia sen suhteen. <3

    Vastaa

    Belladonna
    keskiviikko 29. huhtikuu 2015 at 22:06 (4 viikkoa ago)
    Tutun kuuloista leski-elämää, saisin varmasti täällä samanlaisen kuvauksen, jos kysyisin asiasta. Tsemppiä remppaan!

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 29. huhtikuu 2015 at 22:08 (4 viikkoa ago)
    :)

    Huomenna vielä aamulla mittaillaan kosteuksia, jos ne on ok niin päästään jo rakentamaan kylppäriä purkamisen sijasta. :)

    Vastaa

    anne/ 52weeksofdeliciousness
    torstai 30. huhtikuu 2015 at 09:22 (4 viikkoa ago)
    Tsemppiä remppaan! :) ja voi noita blogileskiä, ei se aina kyllä ole (varmaan?) helppoa elää bloggaajan kanssa, hihi.

    Vastaa

    Jonna H.
    torstai 30. huhtikuu 2015 at 09:48 (4 viikkoa ago)
    No juu ei takuulla. ;)

    Vastaa

    Maiju
    perjantai 8. toukokuu 2015 at 20:40 (3 viikkoa ago)
    Uskon, että meidän monien miehet allekirjoittavat tämän saman asian. Tsemppiä teille molemmille ;)

    Vastaa

    Jonna H.
    perjantai 8. toukokuu 2015 at 21:51 (3 viikkoa ago)
    Varmasti, en epäile hetkeäkään. ;) Välitän terkut miehelle, tosin se taitaa käydä tätä aika ahkeraan lukemassakin.

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives