Uudistunut Aquasource


Kävin helmikuun lopulla mielenkiintoisessa pr-tilaisuudessa, jonka aiheena oli Biothermin Aquasource -sarjan uudistuminen. Tilaisuuden puitteet olivat sarjaan sopivat, sillä tilaisuus pidettiin historiaa henkivässä vedellisessä ympäristössä Yrjönkadun uimahallissa. Uimahalli vihittiin käyttöön kesäkuussa 1928. Voitteko kuvitella, että se oli vuosikymmeniä Suomen ainoa julkisessa käytössä ollut uimahalli? Erikoista on myös se, että uimahallissa on saanut käyttää uima-asuja vasta syyskuusta 2001 lähtien. Sitä ennen ainoa uintiin sovelias asu oli oma nahka. Vaikka puitteet olivat upeat, päätin pitää vaatteet päälläni ja keskityin ihastelemaan miljöötä. Tosin melkoista varovaisuutta vaadittiin, ettei kuvatessa kännykkä tai kamera lipsahtanut veteen, kun puikkelehdin muiden tilaisuuteen osallistuneiden henkilöiden kanssa kapeilla käytävillä toistemme ohi.


Miten Aquasource on sitten uudistunut? Voidetta on muutettu niin, että se lupaa olla entistäkin kosteuttavampi. Monethan ovat saattaneet kokea voiteen itselleen aikaisemmin liian kevyeksi, mutta uusittu versio lupaa lukita kosteuden ihoon useiden tuntien ajaksi. Ihon kauttahan haihtuu päivittäin jopa puoli litraa nestettä ja tuo haihtuminen on tarkoitus estää siten, että ihon pinta säilyttää voiteen avulla mahdollisimman pitkään optimaalisen kosteuden. Oli todella mielenkiintoista kuunnella paikalla olleen Biothermin tuotekehittelijän kertomuksia voiteen valmistuksesta. Koska Biothermin käyttäjät rakastavat juurikin eniten voiteen koostumusta, sen pitäminen samanlaisena sisuksen uudistuessa, oli haastavaa. Tiesittekö, että Biothermin voiteen legendaarinen koostumus syntyi täysin sattumana?


Uudistuneen voiteen lisäksi, sarjaan kuuluu myös uudistetut yö- ja silmänympärysvoide. Aquasource Night Spa -yöbalsamia voi käyttää yövoiteena tai kosteuttavana naamiona. Uudistettu Aquasource Total Eye Revitalizer tarjoaa välittömästi viilentävän ja virkistävän efektin. Tämän lisäksi se lupaa kosteuttaa tehokkaasti silmäympärysihoa. Odotan itseasiassa tältä tuotteelta paljon, sillä nykyinen silmänympärysvoide suosikkini viilentää myös tehokkaasti ja pidän ominaisuudesta kovasti. Tämä tuote tuntui olevan myös se, joka herätti eniten hehkutusta paikan päällä. Näiden kolmen tuotteen lisäksi saimme mukaamme myös Life Plankton Essencen, joka on kasvoveden tapaista kosteusseerumia, joka käytössä vastaa hieman Sensain hoitovesiä.
Itselläni on tällä hetkellä eräät toiset ihonhoitotuotetestailut menossa, mutta olen ajoittanut toukokuulle aikaa uusitun Aquasourcen testailuun, joten tulen kertomaan tuotteista mielipiteitäni teille kesän aikana. Jos et malta odottaa tuohon asti, niin Virve ehti näitä jo testailemaan. Hän tuntui ihastuneen tuotteisiin kovasti pienestä alun skeptisyydestään huolimatta, joten siltä osin itsellänikin on odotukset näitä kohtaan korkealla.

Oletteko ehtineet testaileemaan uudistettua Aquasourcea? Huomasitteko eroa entiseen?

  1. Tiia K
    sunnuntai 19. huhtikuu 2015 at 14:36 (1 kuukausi ago)
    Hih kyseisessä uimahallissa ei juuri ole tullut vierailtua naku-uimala maineen takia. ;) Aquasourcesta pidän todella paljon ja olen käyttänyt sitä ei uudistunutta. Pidin hieman viileästä tunteesta minkä antoi iholle, miten nopeasti kuivui ja tuntui kosteuttavalta. Uutta sarjaa ei ole tullut testattua ja kenties ei tule testattuakaan, kun ryppyrasvoja on testijonossa varsin monta ja tällä hetkellä ei tule naamarasvoja itse hankittua. Jos ihmiset jotain haluaa keski-ikäisen testailevan niin nimenomaan naamarasvoja. ;)

    Levollista sunnuntaita <3

    Vastaa

    Jonna H.
    sunnuntai 19. huhtikuu 2015 at 16:30 (1 kuukausi ago)
    Hah, mä kun luulin, että olisit ensimmäisenä menossa. ;D No ei. hih

    Ihanaa sunnuntaita sinnekin. <3

    Vastaa

    Lady of The Mess
    sunnuntai 19. huhtikuu 2015 at 15:14 (1 kuukausi ago)
    Onpa upeat – ja sopivat – puitteet uudistuneelle sarjalle!
    Ja ei – testattu ei olla – vaikka tähän ryppynaamaan kaikki voiteen uppoavatkin kuin veitsi voihin ja tarvetta olisi;)
    Ja hei – hienoa, että uskalsit mennä tuohon tilaisuuteen <3

    Vastaa

    Jonna H.
    sunnuntai 19. huhtikuu 2015 at 16:31 (1 kuukausi ago)
    Niin mustakin, en ollut koskaan käynyt tuolla, mutta ihan mielettömän kaunis paikka.

    Yritän oman vointini mukaan pari kertaa kuussa käydä joissain tilaisuuksissa, pidän sitä vähän terapiana itselleni. :)

    Vastaa

    Mousse / Kivipuuteri-kosmetiikkablogi
    sunnuntai 19. huhtikuu 2015 at 15:38 (1 kuukausi ago)
    Tämä on varmasti Suomen kaunein uimahalli, aivan upea paikka pr-tilaisuudelle :)

    Vastaa

    Jonna H.
    sunnuntai 19. huhtikuu 2015 at 16:31 (1 kuukausi ago)
    Oli kyllä mielettömän kaunis paikka. <3

    Vastaa

    Virpi
    sunnuntai 19. huhtikuu 2015 at 17:27 (1 kuukausi ago)
    Houkuttelevan raikkaat ja niin aiheeseen sopivat puitteet ovat kyllä keksineet! Kahtena kesänä olen käyttänyt Aquasource nuit -geeliä öisin ja se on ollut ihan passeli syvästi keski-ikäiselle iholleni. Geeli sitoi yllättävän hyvin kosteutta ihoon. Päivägeelistä en niinkään välittänyt, se oli nuoremmalle iholle tarkoitettu.

    Vastaa

    Jonna H.
    sunnuntai 19. huhtikuu 2015 at 17:31 (1 kuukausi ago)
    Kiva kuulla Virpi sun kokemuksia, että toimii vielä hieman vanhemmallakin iholla. ;) Ton uuden yövoiteen pitäisi nyt sitten olla vieläkin kosteuttavampaa. Itsehän käytin Biothermiä paljon ennen kolmeakymmentä ikävuottani, mutta sitten se vähän jäi, kun tuli kaikki muut.

    VastaaPoista
  2. Kissis
    sunnuntai 19. huhtikuu 2015 at 17:39 (1 kuukausi ago)
    Rakastan Biothermia. <3 En tosin näitä oo kokeillut. :(

    Vastaa

    Jonna H.
    sunnuntai 19. huhtikuu 2015 at 22:35 (1 kuukausi ago)
    En mäkään vielä, muuta kuin kämmenselälle. Silmänympärysvoiteen suhteen odotukset on kyllä korkealla. :)

    Vastaa

    Mysterious M
    sunnuntai 19. huhtikuu 2015 at 23:17 (1 kuukausi ago)
    Oijoi miten ihana paikka. Eikö tullut mieleen, että olisi ihana hypätä tyylikkäästi sukeltaen tuohon veteen! Heheh. Hienot on puitteet ja hyvin keksitty lanseeraukseen paikka. Itse en ole riittävää kosteutta aikanaan saanut Biothermin tuotteista ja luulenkin, että nämä ovat enemmänkin teille nuoremmille tarkoitetut. Mutta ainahan voi voidekin yllättää ja varsinkin nyt, kun tuote on uudistunut, Jään odottamaan sinun testaustuloksia:)Mukavaa viikkoa Jonna<3

    Vastaa

    Jonna H.
    maanantai 20. huhtikuu 2015 at 00:41 (1 kuukausi ago)
    No olis, jos ei olis ollut muita paikalla. ;) Minusta loistavasti keksitty ympäristö. :)

    Mä uskon, että noi uusitut koostumukset sopii myös iäkkäämmälle iholle ja onhan Biothermilla kuitenkin oma Anti-aging sarjakin.

    Vastaa

    Elisa | Miten niin liikaa?
    maanantai 20. huhtikuu 2015 at 15:12 (1 kuukausi ago)
    Aivan ihana tuo uimahalli! Pitääkin käydä testaamassa, jos joskus innostun uimaan enemmänkin. Harmillista on vaan se, että miehille ja naisille on omat vuoronsa (for obvious reasons) joten poikaystävän kanssa ei päästä samaan aikaan mestoille.

    Vastaa

    Jonna H.
    maanantai 20. huhtikuu 2015 at 17:57 (1 kuukausi ago)
    No niin oli. Tosiaan parisuhdeaikaa pitää viettää sitten jossain muualla kuin tuolla uimahallissa. ;)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives