Paris


Alkuperäinen Paris luotiin jo vuonna 1983. Kasarituoksuksi se on minusta hyvin poikkeuksellinen: kukkainen, vaikka alkuperäisessä Parisissa onkin kasarille tyypillisiä itämaisia vivahteita, jotka yhdistävät sen tuon vuosikymmenen tuoksuihin. Alkuperäisen Parisin nenänä toimi Sophia Grojsman, joka on luonut myös sellaisia klassikoita kuin Boucheronin JaipurinCalvin Kleinin Eternityn ja Lancômen Trèsorin. Nämä tuoksut kertokoot jotain kyseisen ladyn tuoksunenästä.
Tämän päivän tyyliin niin kuin useista muistakin klassikoista Parista ilmestyy joka kevät uusi flanker. Minusta nämä flankerit klassikoista ovat toisinaan onnistuneita, toisinaan eivät. Parisin flankerit ovat olleet omaan nenääni mielestäni hyvinkin erilaisia, siitä kertoo myös keväällä ilmestyneiden tuoksujen nuotit, jotka eroavat melko paljonkin toisistaan. Silti edelleen Paris-tuoksujen kantavavoima on sama ruusu kuin yli 30 vuotta sitten.
Itse en ole koskaan ollut kovinkaan innostunut alkuperäisestä Parisista, siinä on tyypilliseen kasarityyliin aivan liian paljon kaikkea omaan nenääni. Tykkään ja hurmaannun yksinkertaisemmista ja keveämmistä tuoksuista. Sen sijaan näissä flankereissa on tullut usein vastaan myös omaan nenääni sopivia tuoksuja (alkuperäistä pehmeämpiä) niin myös tämän kevään Paris Premieres Roses 2015.


Hieman erilaisen sisuksen lisäksi tietenkin pullon koristelu on joka kevät erilainen. Pohjalla on edelleen sama kauniisti hiottu lasipullo kuin alkuperäisessäkin tuoksussa. Jo pelkkä lasipullo on itsessään pieni taideteos. Keväisin ainoastaan kuviot ja korkin väri vaihtelevat. Tämän kevään pullon on toteuttanut japanilainen taidemaalari, taiteilija ja graafikko Houx Que. Pullon katseenvangitsija on kukka. Vaaleanpunainen ruusu joka ei näytä klassikolta, eikä romanttiselta vaan sen tarkoitus on radikalisoida. Pullon taustapuolelta heijastuu edestäpäin katsottuna keltaiset siveltimenvedot. Ne ovat kuin loisteputket heijastelemassa omaa valoaan. Kaiken kruunaa kirkaanpinkki melkein neonvärinen korkki.


Paris Premieres Roses 2015 on tuoksu, joka valloittaa varmasti kaikki kukkaistuoksuista ja ruusuista pitävät. Alkutuoksuna revittelevää villiruusua, nerolia ja orvokin lehtiä. Sydäntuoksu tuo nenään lisää ruusua Damaskoksen ruusun voimin. Lisänä pionia ja keväistä kieloa. Pohjalla lämpöä ja syvyyttä tuomassa santelipuu ja myski. Omaan nenääni ehdottomasti selkeimmin esillä ovat ruusu, pioni, neroli ja myski.
Tuoksu on EdT, mutta sen kesto iholla on yllättävä. Itse haistan tuoksun ranteestani vielä kahdeksan tunnin jälkeenkin. Tiukin alkusärmä toki katoaa, mutta ruusu ja myski on selvästi esillä vielä tuntien jälkeen. Kesäaikaan tuoksua voi mielestäni käyttää ympäri vuorokauden, siinä on tarpeeksi keväyttä päivään, mutta siitä löytyy myös särmää ja klassisuutta, joidenka vuoksi se sopii myös iltaan. Pullon koossa ei todellakaan ole kitsasteltu, sillä tämä on pakattu huikeaan 125ml:n pulloon, josta riittää takuulla ensi vuodeksikin. Pullon koosta voisi päätellä, että tuoksun hintakin on sen mukainen, mutta se onkin aika yllättävä n. 62 euroa, joka ei ole minusta mitään tämän kokoisesta pullosta ja näin laadukkaasta pitkäkestoisesta tuoksusta. Tuoksua voi tilata mm. Sokoksen verkkokaupasta.

Sytyttääkö Paris?

Tuoksu lehdistönäyte.
  1. Tiia K
    sunnuntai 3. toukokuu 2015 at 12:58 (3 viikkoa ago)
    Olin juuri klikkaamassa blogiisi, kun tämä postaus plimpahti Faceen, mikä sattuma. No tämä tuoksuhan oli ykkönen 17-vuotiaana. <3 Varmaan tykkäisin tästä vieläkin. Upeat kuvat Jonna. <3

    Vastaa

    Jonna H.
    sunnuntai 3. toukokuu 2015 at 16:38 (3 viikkoa ago)
    Telepatiaa. ;) Kiitos Tiia.

    Wau, sullahan on ollut tosi naisellinen maku 17-vuotiaana!

    Vastaa

    Aamu
    sunnuntai 3. toukokuu 2015 at 14:16 (3 viikkoa ago)
    Minulla on tämä. Se on mitä viehättävin kevättuoksu. Yllätyin kyllä siitä, kuinka suuri pullo onkaan.

    Vastaa

    Jonna H.
    sunnuntai 3. toukokuu 2015 at 16:39 (3 viikkoa ago)
    Pullo on tajuttoman iso ja ymmärtääkseni tuo 125ml:ä on ainoa koko, mitä myydään.

    Vastaa

    Mia / Beauty Highlights
    sunnuntai 3. toukokuu 2015 at 15:58 (3 viikkoa ago)
    Tästä en ole vielä kuullutkaan. Täytyypä tuoksutella, kun seuraavan kerran on mahdollisuus :) Ihana tuo pullo! Sopivan tyttömäinen :)

    Vastaa

    Jonna H.
    sunnuntai 3. toukokuu 2015 at 16:39 (3 viikkoa ago)
    Pullo on ihana! Kannattaa ehdottomasti nuuhkutella, jos kukkaistuoksut kolahtaa.

    Vastaa

    Virpi
    sunnuntai 3. toukokuu 2015 at 16:01 (3 viikkoa ago)
    Alkuperäinen Paris oli minusta viehättävä tuoksu. Naapurissa asuva ystäväni osti sen, joten en voinut hankkia samaa, mikä vähän harmitti. Muistan tuoksun erityisesti yhdestä työkaverista, samanikäisestä, joka kuoli pari vuotta sitten nopeasti edenneeseen aivosyöpään.

    Paris oli minusta raikas ja ihanan puhdas ruusutuoksu, vaikka eihän mikään ole oikeasti pelkkää jotakin. Aioin kyllä käydä testaamassa tätä uuttakin!

    Vastaa

    Jonna H.
    sunnuntai 3. toukokuu 2015 at 16:40 (3 viikkoa ago)
    Tää on tosi tosi palkon kevyempi verrattuna alkuperäiseen Parisiin, voi olla, että on liian pliisu sulle, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Toisaalta tätä on monet kehuneet, että on paras Paris flanker pitkään aikaan.

    VastaaPoista
  2. Mysterious M
    sunnuntai 3. toukokuu 2015 at 16:09 (3 viikkoa ago)
    Tuo pullo näyttä kyllä hyvältä, tyylikkältä. Mutta en minä kyllä mitenkään siitä alkuperäisetä Paris tuoksusta muista pitäneeni. Liekö tuokaan sitten sytyttää! Mutta ruusut ja kukkaistuoksut kyllä, joten ehkä voisinkin innostua:)

    Vastaa

    Jonna H.
    sunnuntai 3. toukokuu 2015 at 16:41 (3 viikkoa ago)
    Tää on tuoksuna tosi puhdas ja raikas, ei yhtään makea, joten siltä osin voisit pitää tästä. :)

    Vastaa

    Fanni
    sunnuntai 3. toukokuu 2015 at 19:11 (3 viikkoa ago)
    Oich, mikä pullo! Olen aina tykännyt Paris-tuoksujen pulloista, vaikken todella ole vaaleanpunaisen ystävä. (Itseasiassa, melkein kaikki YSL:n tuoksujen pullot ovat kauniita! Jopa Rive Gauchen!)

    Tälle uudelle tuoksulle en sen sijaan juurikaan ole lämmennyt. Rakastan ruusua, mutta jostain syystä pioni muuttui ihollani kitkeräksi, mikä on outoa, sillä esim. Stellasta, jossa on myös pionia, on kitkeryys kaukana! Ihon kemiat, ei voi ymmärtää.. :D

    Vastaa

    Jonna H.
    sunnuntai 3. toukokuu 2015 at 19:20 (3 viikkoa ago)
    Stella on tosiaan paljon paljon puuterisempi ja pehmeämpi kuin tämä, joten ymmärrän hyvin, miksi tämä saattaa muuttua kitkerämmäksi, enkä se johtuu siitä, miten pioni reagoi joidenkin toisten nuottien kanssa ja epämiellyttävä cocktail on valmis. :D

    Vastaa

    Katja
    maanantai 4. toukokuu 2015 at 08:21 (3 viikkoa ago)
    Ihan vieras tuoksu minulle! Mukavaa uutta viikkoa! :)

    Vastaa

    Jonna H.
    maanantai 4. toukokuu 2015 at 08:23 (3 viikkoa ago)
    Ihanaa viikkoa Katja! Kannattaa nuuhkaista, jos tulee vastaan. :)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives