IDUN Minerals – Puhtaasti kauniimpaa


Kun pitelin ensimmäisen kerran IDUN Mineralsin meikkejä käsissäni, mietin itsekseni: "Voiko jotain näin kaunista olla myynnissä apteekissa?" Kyllä voi, sillä IDUN Mineralsin jälleenmyyjät ovat nimenomaan apteekkeja. Tämä ei siis millään pahalla apteekkeja kohtaan, mutta kun on tottunut siihen, että siellä myytävät tuotteet on pakattu yksinkertaisiin ja eleettömiin pakkauksiin, niin nämä ovat ihan muuta. Mietinkin, että näiden on pakko herättää asiakkaiden huomiota muiden tuotteiden keskellä.

IDUNin pakkaukset huokuvat mytologiaa. Se onkin osuvaa, sillä IDUN oli yksi pohjoismaisista mytologian jumalattarista ennen ajanlaskua ja viikinkiajalla. Kaunista jumalatarta kutsuttiinkin välillä ikuisen kauneuden ja välillä ikuisen nuoruuden jumalattereksi. IDUNin tuotteista myös omenat ovat isossa roolissa. Tämä siksi, että jumalattaren jakamia kultaisia omenoita kutsuttiin nuoruuden omeniksi. 

IDUN Mineralsin tuotteet on kehitelty yhteistyössä ruotsalaisen tutkijan, apteekkarin ja ihoekspertin Marie Lodènin kanssa. IDUNin tuotteiden lähtökohtina ovatkin laatu ja se, että ne valmistetaan ilman turhia lisäaineita. 

IDUNin kauniit pakkaukset on suunnitellut italialainen taiteilija Patrizia Gucci. Maalaukselliset pakkaukset ovatkin silmäniloa jokaiseen arkipäivään.

Sain jokin aika sitten IDUN Mineralsilta lähetyksen, joka sisälsi kattavan otannan heidän tuotteitaan. Lähdinkin jännityksellä testaamaan niitä. Varsinkin mineraalipohjasta odotukset olivat korkealla, sillä toistaiseksi en ole tunnustautunut niiden ystäviksi. Jauhemaiset pohjat eivät ole olleet niitä, jotka olisivat jättäneet pintakuivalle iholleni kauniin pohjan, hyvästä kosteutuksesta huolimatta.


MINERAALIMEIKKIVOIDE SAGA 9G, n. 42€

Mineraalimeikkivoiteesta minulla on sävy Saga, joka on toiseksi vaalein. Yhteensä sävyjä on saatavilla yhdeksän, joista varmasti jokainen löytää itselleen sopivan vaihtoehdon. Olin keväällä  kasvoiltani vaaleampi ja silloin tämä istui ihooni täydellisesti. Juttua varten kuitenkin päätin kuitenkin kokeilumielessä testata, onnistuuko tällä myös hieman päivettyneen ihon kanssa vai onko lopputuloksena valkoisella jauheella kuorrutetut kasvot. Tämän tuotteen sulautuvuudesta kertoo jotain se, että huomattavasti tämän hetkistä ihoani vaaleampi meikkivoide sulautui päivettyneeseenkin ihooni täydellisesti, sillä se antaa ihon oman sävyn kuultaa kauniisti läpi. Meikkivoide levittyy pehmeästi iholle ja se ei korostanut ihoni kuivia kohtia. Jättää kauniin kuultavan pinnan, joka on mielestäni parhaimmillaan, kun tuote on ollut hetken kasvoilla. Itse koin, että viimeisen silauksen pohjalle sai, kun suihkautin kasvoille hieman kosteuttavaa mistiä, jonka jälkeen meikkivoide sulautui täydellisesti ihoon. Se pysyi hyvänä koko päivän. Mineraalimeikkivoiteessa on tuossa siivilän kohdalla teippi, jonka voi poistaa. Itse annoin kuitenkin sen olla paikoillaan ja pistelin reikien kohdat nuppineulalla, näin annostelu pysyy kohtuullisena, sillä tuotetta tarvitsee todella vähän kerrallaan.


POSKIPUNA HALLON 5,9G, n. 33€

Poskipunia sarjasta löytyy kolme erilaista, joista vadelmanpunainen hieman persikkaan taittava Hallon on omiaan tällaiselle vaalealle pohjoismaalaiselle iholle. Poskipunassa on todella runsas pigmentti ja sen levityksen kanssa kannattaa olla varovainen. Sillä ainakin minä otin sitä ensimmäisellä kerralla ihan liikaa. Sävy on nätti ja se tuo kasvoille ihanan freshin ilmeen.


HUULIKIILTO LILLIAN 6g, n. 21€

Huulikiillon koostumus pigmenttistä ja paksua. Se ei ole kuitenkaan tahmeaa vaan väri liukuu huulille erittäin pehmeästi. Pysyy huulikiiltojen tapaan muutaman tunnin, mutta ruokailun jälkeen kiiltoa on lisättävä. Vaahtomuoviaplikaattori on kätevä, sillä siinä on terävä kärki, jolla on helppo rajata huulet ennen varsinaista levitystä. Huulikiilto ei ole karkkaillut huuliryppyihin, vaikka en ole käyttänyt tämän kanssa erillistä rajausta. Sävynä Lillian on upea metallinhontoinen persikkaan taittava oranssi. Näyttää varsinkin päivettyneen ihon kanssa täydelliseltä.


LUOMIVÄRIPALETTI NORRLANDSSYREN 4x1G, n. 26€

Neljän luomivärin paletti on minusta hämmästyttävän edullinen neljä sävyä reilusti vajaaseen 30 euroon, ei ole ollenkaan paha hinta hyvästä monikäyttöisestä paletista. Norrlandssyrenissä on neljä sävyä, joilla voi tehdä kevyen päivämeikin, mutta sillä onnistuu myös tummemman iltameikin teko. Paletin ehdottomia helmiä ovat alhaalla oikealla oleva kaunis syreeninvärinen nappi, sekä sen vieressä oleva ruskea, joka hohtaa pronssisena. Paletin heikoin nappi on vasemmalla ylhäällä oleva hailakka pinkki, se oli omaan makuuni hieman turhan jauhoinen, vaikka se asettuikin silmämeikinpohjustajan kanssa lopuksi nätisti luomelle. 


VEDENKESTÄVÄ MASCARA MUSTA 10ML, n. 26€

Tämä on uusi suosikkini, enkä ole paljon muita ripsivärejä sitten kevään käyttänyt kuin tätä. Mascara on 38 -mascara ja tämähän tarkoittaa sitä, että se irtoaa ripsistä 38 asteisella vedellä. Tämän kanssa ei tarvitse lotrata tulikuumalla vedellä saadaakseen värin pois, vaan aavistuksen ihoa lämpöisempi vesi riittää. Koen, että tämä lähtee hieman helpommin irti kuin pitkäaikainen suosikkini Sensai. Mascarassa on kuminen kapeahko hieman suippeneva harjaosa, jolla on helppo työskennellä suttaamatta myös raskaiden luomien kanssa, joihin jumboharjat sotkevat yläluomelle välittömästi jälkensä. Tämä tuo selvästi lisää pituutta erittäin lyhyisiin ripsiini ja tuuheutta saa, kun on vikkelä. Massa pysyy jonkun aikaa märkänä ja tänä aikana tuotetta voi kerrostaa, ilman paakkuja. Heti laittamisen jälkeen silmiä ei kannata räpsäyttää kiinni tai väriä löytyy myös alaluomelta. Kuivuttuaan pysyy kuin se kuuluisa tauti, koko päivän. Olen viehättynyt ajatuksesta, että olen vihdoin löytänyt vuosien etsinnän jälkeen luonnollisen vaihtoehdon ripsivärikseni.


Tein IDUNin meikkejä käyttäen itselleni erittäin kevyen kesäpäivän meikin, sellaisen, jossa itse viihdyn parhaiten. 

Kosteutin ensin ihon Supermoodin Egoboost Moisture Kick -seerumilla. Pohjustajana käytin Clarinsin Instant Light Complexion Perfectoria. Päälle sudin huolettomasti IDUNin mineraalimeikkivoidetta ohuen kerroksen ja kerrostin tuotetta niihin kohtiin, jotka tuntuivat kaipaavan enemmän peittoa. Oma ihoni ei kaivannut tähän enää puuteria päälle vaan lopputulos oli kauniin kuultava. Silmät meikkasin niin, että levitin koko luomelle Norrlandssyren -paletin vaaleinta sävyä. Paletin ruskeaa laitoin hieman silmien ulkonurkkiin ja lopuksi rajasin yläluomen paletin pirteällä syreenin sävyllä. Kulmat harjasin kulmageelillä ojennukseen. Ripsivärinä tietenkin IDUNin Mascara, joka nostaa mukavasti katsetta. Poskille hienon hieno sipaus Hallonia. Lopuksi huulille Lilliania suoraan aplikaattorilla levitettynä. 

Onko IDUN Minerals teille tuttu? Suosikkeja?

Jälleenmyyjät löydät täältä.


Tuotteet lehdistönäytteitä.







  1. Idunin meikit ovat todella ihania! Upeat värit olet saanut testiin <3 Tuo huulikiilto sopii sulle erinomaisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! Tuo meikkipohja yllätti, sillä sai tarpeeksi kuultavan tuloksen, eikä jämähtänyt kuivempiin kohtiin kiinni niin kuin jauhemaiset mineraalipohjat itselle yleensä tekee. Huulikiillon koostumus on ihana, se ei ole tahmea, mutta pigmenttiä löytyy. :)

      Poista
  2. Oletpa kivasti päivettynyt, upea ja hehkeä kokonaisuus <3 ihania tuotteita, oi mä tykkäisin tuota poskipunasta...ja huulikiillosta...ja paletista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päivetys on Rodoksen "syytä", ei näillä Suomen keleillä ole oikein päässyt juhlimaan. Niinpä, noihin tulee sellainen himo, että on saatava kaikki! Ihania tuotteita. <3

      Poista
  3. Merkki ei ole tuttu, mutta herran jumala kun on kaunista! Graafikkona kauniit pakkaukset ja viimeiseen asti harkittu muotoilu hivelee silmää oikein toden teolla, eikä nuo itse sävytkään huonoilta näytä! Ja tuo ripsari vaikuttaa hyvältä, mutta on mun budjetille ihan liian kallis - mun mascara-raja menee max. 15 eurossa :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Myös esteetikon silmää hivelee. Todella onnistunut brändäys viimeiseen asti. Mulle toi on normihinta ripsarista, Sensai maksaa about saman verran. :)

      Poista
  4. Minä kun näin ensimmäiästä kertaa viime syksynä tämän Idun meikkisarjan I love me messuilla, en saanut niitä mielestäni. Olen testaillut muutamaa tuotetta ja täytyy sanoa, että tykkään tästä sarjasta ihan mielettömästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä ei kyllä ihan heti unohda, kun ensimmäisen kerran näkee, niin mieleenjäävät pakkaukset. Tosi laadukas sarja. :)

      Poista
  5. Ihan ensimmäiseksi tuo puseron väri on mahdottoman kaunis sinulla! Se korostaa raikkaan tyttömäistä olemustasi. Meikkisävyt ovat myös juuri sopivia väreillesi, saitko itse valita ne?

    Itse vierastan kovasti jauhepohjia, vaikka samanikäinen ystäväni vannoo nyt Jane Iredalen nimiin. Haluan näillä kymmenillä mielellään kuulasta ja terveen hohtavaa pintaa. Olen katsellut noita apteekissa kiinnostuneena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varmaan räväkin väri mitä omasta kaapista löytyy. :) Itse sain tosiaan valita testiin saamani sävyt. Silloinhan tuotteista ja testaamisesta saa eniten irti, kun tuotteet on ajateltu itselle sopiviksi. :)

      Itse olen myös vierastanut jauhepohjia, jotenkin ne tarraa pintakuivaan ihooni kiinni, eikä ne näytä niin näteiltä kuin ohut nestemäinen pohja. Mutta tämä oli toimiva, paitsi silloin jos iho tarvisi enemmän peittoa, niin mitään isoja virheitä tämä ei pysty peittämään.

      Poista
  6. Laitoin sulle sähköpostia. Mulla on pieni ehdotus sulle blogiyhteistyöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käynpä kurkkaamassa ja vastailen sulle myöhemmin. :)

      Poista
  7. Mielettömän kaunis kuva, aivan hehkut. <3 Ihana meikki ja tuo huulikiilto on kaunis. Idunin meikit ovat ihania ja tykkään rasioista. Jonna ja kyllä on purkit suorassa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Käske käydä mua tarkistuttaan näkö, jos ei oo. ;D

      Poista
  8. Brunkulla on ollut mun luottopaletti jo vuosia :) Idunin viistopäinen luomivärisivellin ja poskipunasivellin ovat myös huippuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brunkulla on kyllä upea, itseasiassa sekin löytyy multa jo. Just sellainen paletti, että muuta ei paljon matkalle mukaan tarvi. ;)

      Poista
  9. Minullakin on brunkulla luomivärinelikkö ja olen ollut niiiiiin tyytyväinen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on upea! Just tällaiset luonnollisuuden tavoittelijat saa sillä haluamansa, toki myös nudeihin meikkeihin ihan ykkönen. :)

      Poista
  10. Sun tuotekuvat on aina niiin kauniita! Mulla on Idun Mineralsilta Brunkulla ja Mistel-luomiväripaletit sekä kynsilakka. Luomiväreistä olen tykännyt todella lujaa ja Brunkulla onkin tämän kesän yksi käytetyimpiä luomiväripalettejani.

    Myönnän tosin, että ahneuksissa haluaisin myös Norrlandssyrenin sillä on omaan makuuni hiukan erikoisempi violettisella sävyllään. Meikkipohjaa tekisi myös mieli kokeilla, mutta olen malttanut kuitenkin mieleni (osoittain toki sen vuoksi, että mun alueella ei ole jälleenmyyjiä...)

    Toteuttamasi look on todella herkkä ja kaunis yhtä aikaa ja tuo silmäsi upeasti esille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo!

      Arvaas keneltä sain inspiraation ostaa myös Brunkullan? ;)

      Musta toi violetti on sävy on just helmi, rakastan syreeninsävyä ja tollaista on vaikeampi löytää.

      Poista
  11. Mä olen vain ihastellut pakkauksia, erottuvat tosiaan edukseen melko kliinisistä apteekkikosmetiikasta. Tuo poskipuna jäi postauksesta eniten kummittelemaan mieleen, täytyy testata kun osuu kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on nätti, pigmentin kanssa kannattaa olla varovainen, on meinaten pigmenttisin poskipuna, mitä omistan. :)

      Poista
  12. Kaikki tuotteet mitkä esittelit kuullostaa hyville ja kiinnostaville. Itseäni rupesi kumminkin eniten kiinnostamaan tuo poskipuna ja ripsiväri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäisit ihan varmasti tuosta ripsiväristä. :)

      Poista
  13. Oijoijoiiii! Ihania ihania ihania. <3 Mä olen umpirakastunut Brunkulla palettiin. Puhdasta täydellisyyttä! Ostin myös huulipunan, jossa on ihanan pehmoinen koostumus ja huikee pysyvyys. Mikähän sen sävyn nimi oli...*luikkii kurkkaamaan*... Körsbär! ^_^ Poskipuna rupes kyllä nyt kiinnostamaan, hmm hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brunkulla on ihana, oon tyytyväinen, että ostin sen Pirjon innoittamana. :) Huulipunat kiinnostaisi myös itseäni.

      Poista
  14. Idunin pohja on ihan täydellinen <3 ja tuo Hallon! Se sopii ihan kaiken kanssa. Myös aurinkopuuterista on tullut mun suosikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohja on kyllä ihan huippu, antaa hyvin anteeksi myös pientä ruskettumista. ;) Aurinkopuuteria en ole vielä testannutkaan.

      Poista
  15. Suosikkeja löytyy monta! :) Ja nyt olen keksinyt ihan parhaan kesämeikkipohjan, johon myös Idunin mineraalipohja kuuluu. Kaunis olet! :)

    VastaaPoista
  16. Ihana kuva! Kaunis olet, oikein säteilet! <3

    Mullakin odottelee testilaatikossa muutama Idunin tuote, täytyykin kaivaa ne pian esiin ja alkaa testailemaan. Pakkaukset ainakin miellyttää silmää kovasti! :)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives