Kaunis minä. Kaunis sinä.


Tämä on suurimmalta osaltaan kosmetiikkablogi, mutta olen aika harvoin miettinyt täällä syvemmin kauneutta. Sillä siihenhän kosmetiikkaa pääsääntöisesti käytetään. Haluamme näyttää kauniimmilta, freesimmiltä, korostaa hyviä puoliamme ja ehkä häivyttää niitä huonoksi kokemiamme. Toki meikata voi vain omaksi ilokseen ja saada voimaa väri-iloittelusta. Tällöin meikkaus on harrastus. Itse olen kuitenkin aina meikannut vain yhden ainoan asian vuoksi, haluan näyttää freesimmältä. Nykyään voin lähteä ulos myös ilman meikkiä ja suurimman osan ajasta lähdenkin. Jos kohtaan uusia ihmisiä, tapanani on meikata hieman. Koen, että siistimmältä näyttäminen, on kohteliaisuus muita kohtaan.


Tästä huolimatta toivon, että jokainen tyttö/nainen tuntisi itsensä kauniiksi jokainen päivä ilman meikkiäkin. Elämme edelleen maailmassa, jossa monet yhdistävät iän ja kauneuden. Mitäs luulette, mihin perustuu se, kun monet naiset sanovat yhä uudestaan täyttävänsä 25 vuotta? Minä olen tuon iän jälkeen täyttänyt 26, 27, 28. 29, 30, 31, 32, 33, 34, 35, 36, 37 ja 38 vuotta. Olen ylpeä niistä kaikista. Minusta iällä ei ole mitään tekemistä kauneuden kanssa. Kauneutta löytyy vauvasta vanhukseen. Minä en ole ikinä ollut matemaattisesti lahjakas, mutta kauneudelle minulla on ollut silmää pienestä asti. Elän silmieni kautta. Kauneutta näkee kaikkialla, kunhan osaa katsoa. Tämä voi kuulostaa erikoiselta, mutta aina kun tapaan itselleni uuden ihmisen, silmäni rekisteröivät hänessä ensimmäiseksi kohdan/kohdat, minkä koen omassa mielessäni kauniiksi. Näin minulle jokainen ihminen on kaunis. Eniten harmittaa se, että en saa noissa tilanteissa suutani auki, että voisin kertoa nämä näkemäni kauneudet henkilölle kohteliaisuutena. Koskaan ei voi tietää, mikä merkitys sillä saattaisi olla toiselle osapuolelle.

Suomessa on outoa, jos sanoo itseään kauniiksi. Tiedän, että tämäkin postaus saattaa herättää närää. Onpas se ylpeä ja omahyväinen, moni ajattelee. Mitä se nyt tuollaista sanoo? Tarkoitus on kuitenkin saada ajattelemaan, kuinka jokainen meistä on kaunis.

Kuka sitten sai minut uskomaan, että olen kaunis? Tiedostan vallan mainiosti, että monen ihmisen mielestä minä en varmasti ole kaunis, mutta omasta mielestäni olen, olen aina ollut. Se riittää minulle. Ihminen joka minut sai siihen uskomaan, oli tietenkin mummoni. Osaan edelleen kaivella muistini sopukoista ihan lapsuudesta asti kymmeniä, jos en satoja kertoja, kun mummo kertoi sen minulle. Oletpa sinä nätti. Näytät kauniilta. Kylläpä sinun poskesi punoittavat nätisti. Minulle toistettiin asiaa niin kauan, että minä lopulta uskoin sen. Mummo osasi koulia myös toiseen suuntaan. Näytät ihan harakanpelättimeltä. Nyt näytät ihan ilotytöltä. Muistan aina vain purskahtaneeni mummon kommentteja kuunnellessani nauruun, koska tiesin, että mummo ei arvostellut minun ulkonäköäni vaan vaatteita tai hiuksiani, jotka eivät olleet hänelle mieleen. Mikään sen jälkeen tapahtunut asia, ei ole muuttanut käsistystäni siitä, että olen kaunis. Ei se, kun minua kiusattiin koulussa. Ei se, kun sairastuin masennukseen ja koin huonommuutta kaikista mahdollisista asioista. Muistan, että melkein ensimmäinen asia mitä lääkäri minulta kysyi, kun masennustani vielä diagnosoitiin oli: "Tunnetko itsesi rumaksi?" Olin aika pitkään hiljaa ja vastasin: "En tunne, minä olen kaunis." Lääkäri oli melkoisen hämillään. Jos itse olisin vanhempi, yrittäisin muistaa kertoa lapsilleni joka päivä jossain tilanteessa kuinka nätti/kaunis/komea hän on. Sillä ainakin minun kohdallani, sillä tavoin on rakentunut vahva itsetunto omaan ulkonäköön, joka ei ole horjunut edes niillä heikoimmilla hetkillä.

Kuitenkin erään kaunistautumiseen liittyvän asian masennukseen sairastuminen toi elämääni vuosiksi. Kun oli pakko nousta sängynpohjalta edes kerran viikossa kauppaan, minä meikkasin. Meikkasin itseni jokaiselle kauppareissulle ja jokaiselle lääkäritapaamiselle, vaikka olin oikeasti täysin lopussa. Silti meikkasin, koska meikki oli suojamuurini. Toivoin, että sen läpi kukaan ulkopuolinen ei pystyisi näkemään, kuinka huonosti oikeasti voin. Halusin pitää asian itselläni. Koittaessani saada hoitoa, tämä asia on usein vuosien saatossa kääntynyt minua vastaan. Huomaan jo kaukaa lääkärien ilmeestä, että he ajattelevat: "Ei tuolla mitään ole, kun on niin siistin näköinen." Papereistakin voi käynneistä aina lukea lääkärin ensimmäisen huomion: huoliteltu nainen. Olen puhunut usein terapeutilleni siitä, miten koen suoranaista painetta siitä, näytänkö lääkäreiden silmissä tarpeeksi sairaalta vai tulkitaanko huoliteltu suojakuoreni väärin. Yleinen olettamushan valitettavasti vieläkin on, että masentuneet ihmiset ovat homsuisia, pesemättömiä ja kulkevat likaisissa vaatteissa tai niin tuntuu olevan uskomus usealla psykiatrisen polin lääkärillä. Vaikka kunnon lääkäri osaa kyllä kurkistaa sen suojamuurin taakse niihin ongelmiin, mitkä sairauden aiheuttavat. Onneksi ihan parina viime vuotena olen oppinut lähtemään ulos ilman suojamuuriani. Tämä on ollut osa tervehtymistäni.

Vaikka koenkin olevani kaunis, on minullakin heikkouteni. Tälläkin hetkellä minulla on vahva mielipide siitä, milloin olen tähän mennessä ollut kauneimmillani. Tähän mennessä siksi, koska kymmenen vuoden päästä voin olla sitä mieltä, että se kaunein ikäni on juuri nyt, kun olen 38. Tällä hetkellä se kaunein minä oli 29-vuotias. Minusta ei koskaan ole otettu niin paljon kuvia kuin tuona vuotena, ei ennen sitä, eikä sen jälkeen. Mieleni tosin alkoi vähitellen olemaan tuossa vaiheessa sekaisin, mutta silti voin vaan kuvia katsellessa miettiä: "Kunpa voisin aina näyttää tuolta." Mieheni kuitenkin tiputtaa minut tässäkin aina maanpinnalle: "Etkö huomaa, miten surulliselta näytät noissa kuvissa?" Alan katsoa tarkemmin. Niinpä näytänkin.

Kaunis minä. Kaunis sinä.

  1. Sä oot kyllä todella kaunis! Oon aina ihaillut sun hiuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En taida enää uskaltaa leikata niitä, sillä niistä on alkanut vuosien saatossa muodostumaan "tavaramerkkini". :D

      Poista
  2. Ihana postaus tämä <3 Niin paljon voisin tähänkin kommenttiin naputella tekstiä, monesta asiasta kun olen aivan samaa mieltä. Erityisesti siitä, miten tärkeää lapsena on kuulla olevansa kaunis ja hyvä sellaisena kuin on. Se vaikuttaa paljon lapsen ja nuoren itsetuntoon. Kokemusta on, eikä välttämättä siltä hyvältä puolelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaisemmin en useinkaan ollut pohtinut sitä, miten tärkeä merkitys on sillä, että kuulee lapsena olevansa kaunis. Tajusin koko idean vasta siinä vaiheessa, kun aloin miettimään, miksi edes masennuksen syövereissä, en tuntenut inhoa ulkonäköäni kohtaan. Sitten muistin mummon. <3

      Päästäänkin juttelemaan asiasta ensi viikolla lisää, niin ei tarvi näpytellä. ;) Surullista kuulla, että olet joutunut kokemaan toisen puolen. :(

      Poista
  3. Jonna ihana postaus ja Sinä olet kaunis sekä ulkoa, että sisältä ja se on suurinta kauneutta. On todella tärkeää että lapselle sanotaan, että on kaunis, hyvä sellaisena kuin on, että kelpaa. Minulla on tähän hieman toisenlainen tarina, meillä ei kehuttu kauniiksi, rakkautta kyllä sain, mutta kehuttu ei oikeastaan koskaan. Ensimmäisellä luokalla joku haukkui minua rumaksi ja uskoin toista lasta ja siitä lähtien pidin itseäni rumana. Olen oikeastaan aina pitänyt. Kerran ystäväni sanoi, miten joku noin kaunis voi olla ulkonäöstään noin epävarma, se mietitytti, miten niin kaunis ja toisaalta jos oikein kuvia katsoin, niin näytinhän minä nuorena ihan ok:lta etenkin kun tästä päivästä niitä kuvia katselee, mutta silti en uskonut. Tänä päivänäkin kun mieheni usein sanoo, olet niin kaunis Tiia ja paranet päivä päivältä, ensimmäisenä mielen valtaa epäusko, eikö näe mahaani jne... hyi olen ällöttävä. Eli tässä asiassa olisi paljon korjattavaa. Mutta toisaalta kun astun ulos ovesta en koskaan mieti miltä näytän. Koen olevani realisti, miellän itseni sellaiseksi miltä karmeimmillani näytän aamunassulla. ;)

    Ihana mummi sinulla, on todella tärkeää että sinulla on ollut voimana tämä kannatteleva asia myrskyn vuosina. Se kuuluu osana tuohon siisteyasiaan eli myös tapa pitää itsensä koossa. <3

    Kuvissa näytät upealta ja luonnossa myös. <3 Kaunis Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sinun esimerkkisi kuvaa kyllä täydellisesti sitä, miten älyttömän tärkeä asia tuo on kertoa lapselle. Sitä ei välttämättä tule edes helposti ajatelleeksi. Ihmettelen kyllä mummoani, sillä olisi voinut kuvitella, että tuon ikäpolven ihmisillä ei tuollainen ole tapana. Ehkä mummo sitten koki velvollisuudekseen kaikkien niiden asioiden vuoksi, joita minulle aiemmin tapahtui.

      Niinpä tuo itsestään huolehtiminen on täysin hallintaa, jolla pitää edes mieltä jollain tavalla pystyssä.

      Ihana mies sinulla, juuri noin sen pitää ollakin! <3 Itse en katsonut sinussa ensimmäiseksi todellakaan sitä sinun mahaasi. Vaan minä näin sinun ihanan hymyn, nauravat silmäsi ja kauniin ihosi. Jota kaikkea ympäröi sellainen lämmin ystävällinen aura.

      Poista
  4. Löysin blogisi vasta vähän aikaa sitten ja tykkään paljon. Myös itseäni kiinnostavat hajuvedet (Lempparini Diorin Forever and ever) ja kosmetiikka.

    Löysin tänään kirjoituksesti lapsuuden ajoistasi. Ihailtavan rohkeasti olet kirjoittanut niistä ajoista. Minun isäni oli alkoholisti, ja tunnistan niin paljon samaa. Hän ei onneksi ollut koskaan väkivaltainen, mutta muuten perhe-elämä oli vaikeaa. Ja se häpeän tunne... Sen pystyy vieläkin palauttamaan mieleen. Kun kavereita ei voinut juuri koskaan pyytää kotiin, ellei ollut varma, ettei isä ollut juuri silloin humalassa. Kyllä ihminen kummasti selviää elämässä, vaikka lapsuus ei olisikaan ollut kuin Strömsössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa joukkoon!

      Forever and everissa on tosi nätti pullo.

      Luulen, että monilla alkoholistin läheisyydessä olleilta löytyy aika paljon samoja kokemuksia. Kyllä, minäkin häpesin vaariani monesti. Siitä johtuu, että häpeän edelleen kaikkia humalassa olevia ihmisiä, joilta on kontrolli pettänyt juodessaan. Se on vain jotenkin niin noloa.

      Poista
  5. Ihana postaus! Tykkään ihan eniten näistä sinun tutkiskelevista blogimerkinnöistäsi, tosin pidän kyllä kaikesta mitä kirjoitat. Olet kaunis nainen, jossa on myös pinnan alla syvyyttä ja kauneutta. Olet ihan oikealla linjalla kauneuden määritelmän kanssa - jokaisessa on jotain ihanaa, kun osaa vain katsoa. Minäkin olen kaunis, ja tämän kerron peilistä katsovalle naiselle joka päivä, etten vain unohtaisi. Ei mitään muttia tai ehtoja, nykyisen habituksen täytyy miellyttää sellaisenaan.

    -Tiina S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Nämä pohdiskelevat postaukset tulevat aina itsestään. Näihin idea tulee usein vasta edellisenä iltana, jolloin on vaan pakko kirjoittaa asia ulos.

      Ei ollenkaan huono tapa kertoa kuin muistutuksena se itselleen joka päivä. Jokainen on sen arvoinen. <3

      Poista
  6. Upea ja kaunis sinä! <3 Ei todellakaan herättänyt närää tämä postaus! Ja ei uskoisi, että noista kuvista on lähes 10 vuotta, niin freesiltä näytät edelleen. Ihanaa torstaita Jonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, ettei herättänyt!

      Tuntuu kyllä aika uskomattomalta, että mihin tuo 10 vuotta hävisi?

      Ihanaa torstaita Katja! <3

      Poista
  7. Hienoo kirjoitus Jonna! Itse en ole saanut ulkonäkööni kannustusta lapsena tai nuorena, joten sellaisen positiivisen ulkonäköön liittyvän kommentin vastaanottaminen oli aluksi tosi vaikeaa. Vasta jenkeissä vietetty vuosi sai itsetuntoani vähän kohoamaan, sillä siellä kehuja sanotaan herkemmin. Omille tytöille olen pyrkinyt kehuja antamaan aina, kun on mahdollista ja toivon, että oma minäkuva on kehittynyt terveellä tavalla heille kummallekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on yllättävän vaikeaa vastaanottaa, vaikka siitä tuleekin hyvä mieli. Ihan loistavaa, että jenkkivuodesta oli tässä suhteessakin hyötyä. :)

      Poista
  8. Kaikkien pitäisi kuulla joskus jotain kivaa ulkonäöstään, koska kehut jäävät mieleen vuosiksi, vaikka ensireaktio voisikin olla perisuomalaisen vähättelevä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitäisi! Varmaan se toisen hieman hämillinen katse, pelottaa meitä kertomasta niitä kivoja asioista ulkonäöstä toiselle. Netissä se on helpompaa. Kasvotusten varsinkin minun hieman ujompana ihmisenä tarvitsee kehittää sitä. :)

      Poista
  9. Ihana kirjoitus! <3
    Kauneus on minulle tosi arka aihe, koska en ole koskaan kokenut itseäni mitenkään erityisen kauniiksi. Olenhan toki ihan viehättävä, mutta se johtuu siitä, mitä minä olen sisällä. Siihen olen aina ollut tyytyväinen, johtuu ehkä siitä, että siitä olen saanut myös eniten kehuja. Kotona olen aina kuullut olevani kaunis, mutta koska koko "muu maailma" (myönnän, että julkisella kauneuskäsityksellä on vaikutusta minuun) on toista mieltä, on näitä hyviä sanoja vaikea uskoa. Toisista ihmisistä pyrin aina etsimään kauneutta, ja kaikista sitä löytyy, oli se sitten suloinen korvannipukka tai upeat silmät.:)

    Tuo masentuneena meikkaaminen on niin tuttu juttu. Pahimpina aikoina en ollut vähääkään kiinnostunut itseni laittamisesta, kun jo pelkkä suihkussa käyminen oli raskasta. Mutta muuten, meikki on yksi ainoita tapoja olla jotenkin elossa. Minä olen minä kun minulla on huulipunaa, eikä kukaan voi sääliä minua silloin. Meikin voimaa ei voi aliarvioida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas näen heti, sun persoonallisen kauniit kasvot, joissa omat silmäni kiinnittyvät heti sun hyvin erikoisen kauniisiin silmiin. <3 Sun hiukset näyttää myös upeilta!

      En ollenkaan ihmettele, että julkisella kauneuskäsityksellä olisi vaikutusta. Sitähän tulee joka tuutista ulos niin väkisinkin se vaikuttaa, varsinkin heihin, jotka ovat asian suhteen vähänkään epävarmoja. Siksi onkin hirveää, että kauneutta edes pistetään minkäänlaiseet muottiin minkään toimesta.

      Ihana sama, suihkuun raahauduin juuri ja juuri, mutta meikkiä, sitä piti olla. Huulipuna on oikeasti varmasti paras huijauskeino koskaan. Voisiko tähän sanoa onneksi/valitettavasti? :)

      Poista
  10. Tää on niin suomalaista tämä, ettei itseään saisi kehua. ;) Musta saa, ja kyllä pitääkin, jos syytä löytyy! Tosi hyvä teksti, ja niinhän se monesti on, että sieltä lapsuudesta se itsetunto kumpuaa ja viitoittaa loppuelämää - toki matkan varrellakin voi tulla eteen tilanteita, jotka romuttavat/pönkittävät sitä.

    Mä olen myös lapsesta asti saanut kuulla olevani ihana ja kaunis, just tällaisena kuin olen. Koen todella tärkeäksi myös sen, että mun faija muisti aina huomioida mut tällä tavalla, sillä sehän on ihan tutkittu juttu että etenkin tyttöjen itsetunnon terveessä rakentumisessa isän rooli on suuri. Tämän olen kertonut myös miehelle, kun meillä noita nättejä pikkulikkoja on kokonaista kaks kappaletta. ;) Ja mä olen nyt ottanut tavaksi kertoa sen ymmärtävälle esikoiselle niin, että sinä kultaseni olet nätti just tuolla lailla nakuna, etkä tarvitse mitään muuta ollaksesi kaunis. Hän kun on kovasti mammansa tavoin vaatteiden ja kauniiden asioiden perään... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet tosi oikeassa tuosta isän roolissa. Itsellenihän oli todella läheinen ja hyvä isäsuhde 5-vuotiaaksi asti, voisi ehkä sanoa, että isäni piti minua kukkaa kämmenelle tuohon asti, kunnes sitte tapahtui mitä tapahtui... Luulen, että myös sillä on vaikutusta.

      Poista
  11. näinhän se tuppaa olemaan, että kaunein minä on juuri nyt, eikä silloin tai sitten. Olin itsekin hoikka ja kaunis nuorempana, mutta onneton. Nyt olen onnellinen monestakin syystä, vaikkakin ryppyyntymässä ja kivun takia usein harmaa ja huonovointinen. Kauneuskriteerein ehkä tavis ja ei niin kaunis, mutta oma silmäni näkee leiskuvat silmät ja hymyn. Sen, mikä tulee sisältäpäin. Nauttikaamme siis tästä päivästä. Kaunis sinä <3

    VastaaPoista
  12. karkki/kaislarannalla16. heinäkuuta 2015 klo 21.17

    En tiedä liittyykö se(kun) meidän kulttuuriin, että kaikki positiivinen pitää kätkeä - onni, kauneus ja rikkaus. En ole sitä koskaan ymmärtänyt, päivastoin. Onni lisää onnea, kauneus kauneutta. Rikkauskin rikkautta - rikas voi olla niin monella tapaa.

    Sinä olet kaunis. Kaikissa meissä on pala kauneutta. Minussakin. Kauneutta voi korostaa meikillä, mutta sillä voi yrittää myös peittää kaiken sen mikä on vialla. Ei ehkä ulkoisesti vaan sisäisesti. Saada ihmiset huomaamaan ulkoisen, ettei tarvitse paljastaa sitä mitä sisällä on. Siksi on käsittämätöntä, jos edelleen vallitsee ajatus siitä, että sairas ihminen on vasta, kun on epäsiisti ja homssuinen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä oikeasti todella käsittämätöntä. Olen ollut koko ajan tosin järkyttynyt siitä, miten paljon minun henkistä hyvinvointiani arvioidaan ulkonäön perusteella. Siihen ei ole tullut näiden melkein 10 vuoden aikana muutosta. :o

      Poista
  13. Mieletön kirjoitus, ja äärimmäisen mielenkiintoinen ja tärkeä aihe!

    Kauneutta on niin monenlaista, ja kaikki näkee sen niin eri tavalla. Ulkoinen kauneus on jotenkin niin helppoa, ja se on mun mielestä lopulta aika sivuseikka. Sillä ulkokuorella ei ole juuri väliä jos sisin hohkaa siihen pinnalle. Mun silmissä uniikit piirteet ja ominaisuudet sekä ulkopuolella että persoonassa on niitä kaikkein mielenkiintoisimpia ja kauneimpia asioita!

    Mä koin todella pitkään hirveää alemmuudentunnetta ja pidin itseäni rumana kun en nuorempana kokenut että täyttäisin niitä perinteisiä kauneusihanteita. Se, että kodin ulkopuolella kuuli haukkuja ja ikävyyksiä vaikutti ja jätti jälkiä. Nyt näytän kansainväliset käsimerkit muiden mielipiteille ja yleisille ihanteille, ja oon tyytyväinen itseeni just näin. En edelleenkään ole omasta mielestäni perinteisen kaunis, mutta pidän omista piirteistäni ja siitä miten ne tekee musta just mut. Ja olen sitä mieltä että olen just nyt tämänikäisenä parhaimmillani.

    Olet kaunis, viisas ja kovin tärkeä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistä varmaan oikeasti hyvin minimaalinen prosentti täyttää ne "perinteiset kauneusihanteet". ;) Siksi ainakin itse huomaan, että minusta ihmisessä kauniita asioita ovat juuri ne, jotka tekevät hänestä persoonallisen näköisen. Ruma sisus pilaa hyvin nopeasti kauniin ulkokuoren.

      Ilona you too! <3

      Poista
  14. Ihana ja kaunis teksti taas kerran.
    Cialle on ihan vauvasta asti kertonut hänen olevan kaunis ja viimeksi sanoin tänään kun lähtivät elokuviin. Itse en sitä sanaa ole monesti kuullut ja silloin kun Antti sanoin ensimmäisen kerran olevan kaunis, menin aivan hämilleni ja en tiennyt mitä muuta olisin siihen vastannut kuin kiitos :D
    On se vaan ihana aina välillä kuulla olevansa kaunis, varsinkin kun on tämä ikäkriisi meneillään mulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos on mun mielestä hyvä vastaus! :D <3

      Älä puhu ikäkriisistä, just kolmekymppisenä oli vähän itselläni vähän, toivon, että ei enää koskaan tule takaisin. Eihän tässä ole kuin pari vuotta aikaa siihen 40 itsellä. ;)

      Poista
  15. Aivan huikea kirjoitus kaimaseni <3 Sä todellakin olet kaunis, sekä ulkoa että sisältä.

    Mä en ole koskaan tuntenut itseäni kauniiksi. Mä menen aina ihan hämilleni jos joku mua sellaiseksi sanoo ja alan tuhahtelemaan takaisin, että "älä ny viitti". Mua nolottaa kun mun äiti käy Facebookissa aina kommentoimassa mun profiilikuviin, että "kaunis tyttäreni". Oon aina, että eikä :D Mua on sanoneet kauniiksi aina vaan mun läheiset ja niiden mielipidehän on kovin puolueellinen varmastikin. Ja koska olen tällainen tuuheaversio naisesta, mulle on taottu päähän sellainen ajatus, että jos olet pyöreä, et voi ikinä olla kaunis. Siksikään en pidä itseäni kauniina. Huonoon itsetuntoon on tarvittu myös yksi epäterve parisuhde menneisyydestä jossa mulle hoettiin tämän tästä miten huono ja ruma mä olen. Vaikka suhteen lopettamisesta on jo 12 vuotta aikaa, ne sen aikana tulleet haavat elävät vielä hyvin, vaikka pieni arpikerros onkin ehkä päälle muodostunut.

    Hei ja taas yks samis juttu meillä: mä olen kans matemaattisesti invalidi, mutta silmää kaikelle nätille löytyy ;) <3

    VastaaPoista
  16. <3

    Mä rakastan sun käyttämääsi tuuhea-sanaa tuossa yhteydessä. Se saa mut ihan joka kerran hymyileen. :D Olisi varmaan pitänyt lisätä tohon kirjoitukseen, mutta mun silmissä sillä painollakaan ei ole mitään tekemistä kauneuden kanssa. Mä en vain katso koskaan ihmisessä ensiksi sitä seikkaa.

    Tuo sun "älä ny viitti" on takuulla yleisin, mitä ihminen vastaa takas, jos häntä kehutaan kauniiksi. Pitäisi vaan osata olla kuin Marina tuossa ylhäällä ja sanoa vain yksi sana: kiitos. :)

    Tollainen suhde jättää aina jälkensä, eikä niistä möröistä ole helppoa päästä eroon, vaikka tilanne olisi vuosia ollut täysin päinvastainen.

    Toi yhtäläisyyksien määrä alkaa olla pian pelottava! :) <3

    VastaaPoista
  17. Kiitos kirjoituksesta, tärkeää asiaa! Itsekin masennusta sairastaneena tiedän tunteen, kun pitäisi lähteä ihmisten ilmoille vaikka ei millään kykenisi. Silloin se hiusten laittaminen ja meikkaaminen on todellakin se muuri, jonka turvin pystyy käymään esim. kaupassa (joka saattaa ollakin se päivän ainut askare, minkä jaksaa tehdä)...

    Minulle sairauden toipumisvaiheessa terapeutti painotti että kannattaa tehdä tietoisesti selllaisia asioita, joista todella tykkää. En ensin edes muistanut pitkään aikaan, mitä ne asiat on - ne oli hävinneet mielestä sairauden myötä moneksi vuodeksi. Kun pikkuhiljaa hoksasin, että ai niin, minähän tykkään meikkaamisesta, olen sitten meikannut aina kun siltä tuntuu :) Tällä hetkellä se on jonkin sortin harrastus ja tietysti pidän myös siitä että näytän paremmalta. Aamuisin käytän mielellään sen puoli tuntia, minkä muut syövät aamupalaa ja lukevat lehteä, oman nassun maalailuun ;)

    Ja muistan kyllä kehua omien poikieni ulkonäköä. Ovat nuoria miehiä jo, ja kyllä niitä ulkonäköpaineita on myös pojilla... Itse muistan että lapsena vain vertailtiin muihin tai arvosteltiin muuten milloin paksuja jalkoja tai tosi vaaleaa ihoa :(

    Nyt alan näin 43-vuotiaana olla sinut itseni kanssa ja osaan ottaa kehujakin vastaan jos niitä saan (onneksi ainakin omalta mieheltä).

    Jokainen tyylillään - voin kyllä olla mainiosti ilman meikkiäkin ja ystävistäni moni ei meikkaa ikinä. Mutta pääasia että jokainen viihtyisi nahoissaan ja tuntisi edes silloin tällöin itsensä kauniiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, meikkaaminen on hyvä suojamuuri, jotenkin sen kanssa oli/on helpompi ylittää se kynnys. Itsellänihän on edelleen niin, että kaikki sosiaaliset tilanteet kuormittavat niin paljon, että yhden parinkin tunnin kanssakäymisen jälkeen tarvitsen aikaa pari päivää aivan itselleni, muuten alkaa ahdistus nousemaan liialliseksi. Tuntuu hullulta, vaikka tapaisin ihmisiä joista tykkään, se ei poista yhtään sitä, kuinka väsyttäviä ne tilanteet minulle ovat. Itsekin olen toteuttanut tuota, että koittaa tehdä asioita, joista kovasti tykkää. Niitä ei ole vaan enää kovin paljon vaan on pitänyt löytyy uusia, koska monet asiasta, joista ennen pidin vaativat sosiaalista kanssakäymistä, jonka koen nykyään vain liian raskaaksi. Tai sitten keskittymis- ja muistihäiriöni haittaavat niiden toteutusta.

      Ehdottomasti myös pojat tarvitsevat kehuja, ihan samalaiset paineet heilläkin on. :)



      Poista
  18. Kaunis ja ihana Jonna. <3 Tää sun kirjoitus oli todella hyvin kirjoitettu!

    VastaaPoista
  19. Hyvä kirjoitus ja niin totta. Itse en pidä itseäni kauniina, en ole ikinä pitänyt. Mistä lie huono itsetunto juontaakaan juurensa, osittain kyllä huonosta ihosta johtuen. Eikä meillä kotona juurikaan kehuttu kauniiksi. Äidille ei ollut ulkonäkö tai kaunistautuminen mitenkään tärkeää, ei ole ikinä käyttänyt meikkiä ja vaatteetkin on ollut enemmänkin välttämätön paha, jos niin voi sanoa. Sinun postaus oli hyvä muistutus kertoa taas omille tyttösille, että he ovat kauniita. :)

    Sinä olet kaunis ja niin aito. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelen tuota omaa mummoakin, koska hän ei esimerkiksi koskaan meikannut, mutta vaatteistaan oli hyvinkin tarkka. Silti muisti usein kertoa kuinka nätti/kaunis olen. :) Joten äärettömän hyvin on myös jäänyt toisen "mummon" kehu, kyseessä oli parhaan ystäväni mummo, jota näin myös todella usein. Yksi kesäpäivä istuimme parhaan ystäväni kanssa pihan pihassa ja mummo sanoi, että tytöt kyllä näyttää nyt niin näteiltä, kun olette saaneet aurinkoa. Olette hauska kaksikko, kun toinen on vaalea ja toinen tumma. Ihan älytöntä, että tuollainenkin on jäänyt mieleen. Joten noilla sanomisilla todella on merkitystä!

      Kiitos Ulpu. Blogi on lähtenyt liikenteeseen siitä asiasta, että olen täällä aivan samanlainen kuin olen tosielämässäkin. :) Minulla ei ole blogiminää on vain minä.

      Poista
  20. Moi Jonna! Mä olen oudoksunut myös tuota, että potilaan huoliteltu ulkoasu mainitaan aina psykiatrien lausunnoissa. Se kun on niin tottumuksista ja perhetaustasta kiinni. Jos on tottunut meikkaamaan, sen poisjättäminen on sama kuin että lähtisi liikkeelle ilman vaatteita. Tosin muistan kyllä ajan, jolloin esim. hiusten pesuvälin pidentäminen tuntui hyvältä keinolta säästää melkein olemattomia voimavaroja. Ehkä, jos vointi olisi vielä heikentynyt, olisi meikkaaminen jäänyt. Vaikea uskoa kyllä.

    Kiitos tästä postauksesta taas :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, jotenkin karua on myös se, että sen huolitellun ulkonäön lisäksi kerrotaan myös paino. Normaalipainoinen huoliteltu nainen. Mietin aina, että mitähän tunteita tuo huomio herättäisi, jos minulla olisi kiloja, joista olisin epävarma? Jotenkin kieroutunutta. :(

      Ole hyvä Piia! <3

      Poista
  21. Jällees kerran, aivan ihana ja naulankantaan osuva postaus!

    VastaaPoista
  22. Aivan ihana postaus ♥
    Olet kyllä kaunis nainen, niin ulkoa kuin sisältäkin.

    VastaaPoista
  23. Sinä olet kaunis sekä ulkoa että sisältä :)

    VastaaPoista
  24. Hieno kirjoitus! Tässä oli monta juttua, joita jäin pohtimaan. Omaa suhdettani kauneuteeni ja sen merkitystä itselleni. Myös sitä, olenko itse äitinä onnistunut lapsilleni kertomaan, miten kauniita he ovat. Ja tuotakin mietin, että miten tosissaan hoitohenkilökunta suhtautuu sairauksiin - kaikkiin sairauksiin - jos potilas on huoliteltu ja siisti. Sillä aivan samalla lailla suhtaudutaan muidenkin sairauksien kuin masennuksen kohdalla potilaaseen, jos hän on tiptop -meikattu. Ja eihän se näin saa olla - joskus se meikki todellakin on suojakerros - ja joskus sillä myös on yritetty peitellä sitä, miten sairaana on oltu töissä. Itsekin olen siihen syyllistynyt.
    Kiitos kirjoituksestasi sinulle, sinä sekä ulkoisesti että sisäisesti kaunis Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana upea Lady! Itsestäni parasta on myös, jos jonkun toisen bloggarin kirjoitukset saavat miettimään omaa elämää.

      Meikillä on kyllä todella halppo peittää, mutta varsinkin masentuneen potilaan hoidossa tuo meikkaus katsotaan hyväksi merkiksi, sellaiseksi, että kun on noin huoliteltu, niin se on fine. Voin itse kertoa, että se ei todellakaan niin mene. Ja oikeastaan jo siinä kohtaa lääkärisuhde alkaa mennä heti vinksalleen, kun tajuat, että eihän se ymmärrä sinua ollenkaan, ei vaikka kertoisit, miksi meikkaat...

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives